Myrsky ja mylväys – eli uutiskatsaus meiltä ja muualta

Suomen vastavalittu presidentti Alexander Stubb lähti ensimmäiselle valtiovierailulleen seuraamaan Naton sotaharjoitusta pohjois-Norjassa. Uuden aikakauden merkkejä tämäkin. Kuva vuodelta 2018, Nato-maiden Trident Juncture -sotaharjoituksesta Norjassa. (kuva: Wikimedia Commons)

Jonathan Widell 8.3.2024

Tällä viikolla monissa Suomen kaupungeissa harjoiteltiin paikallispuolustusta. Turussa harjoiteltiin sataman sotilaallista puolustusta. Sotilasajoneuvoja ja sotilaallisia asusteita paljon näytillä.

Samaan aikaan valtamediasta saimme kuulla Suomeen tulevasta kahden viikon lakkoaallosta, joka lamauttaa Suomen maan ja tuonnin kyseiseksi ajaksi. Tämä sai paikallispuolustuksen harjoittelut näyttämään irvokkailta: kuten olemme Kansan äänestä saaneet lukea helmikuussa [1], tämän työtaisteluaallon taustalla on viime kädessä se, että Venäjään on katkaistu nyt käytännössä kaikki suhteet.

Tämä taas lähti liikkeelle juuri energian tuonnista, mikä nostaa kaikkia hintoja ja siten johtaa inflaatioon ja työntekijät alkavat nurista toimeentulonsa kaventumista. Sanokoot talousviisaat Suomen talouden tilasta mitä tahansa, ei ay-liike turhaan lakkoile. Kuten sanotaan, ei savua ilman tulta.

Siis se, että Turun satamassa on harjoitukset, on ennakointia. Tämä johtaa mielen oivasti pois siitä tosiasiasta, että Venäjän-vastaiset purevat jo nyt. Nimittäin Suomeen itseensä.

Pelko ruokkii talouskasvua: asiantuntija

Tuosta taloudesta voisi sanoa vielä senkin, että niin kamalasti, kuin hehkutettiinkin pari vuotta sitten, miten välttämätöntä Suomen taloudelle oli päästä Naton jäseneksi, oli aika selvää – ihan maalaisjärjellä ajatellen – että ei se ihan noin menisi. Eikä mennytkään.

Nimittäin nyt kun media on pullollaan kauhukuvia siitä, miten ja mihin Venäjä ”voi hyökätä”, kuka hullu Suomeen tulee enää mitään sijoittamaan? Se Suomen entinen vetonaulakin, nimittäin helppo pääsy Venäjälle ja Venäjän yli lentämällä vaikka minne Kauko-Itään, on nyt karissut kokonaan historian hämäriin. Ja samaan aikaan Suomen (siis Yhdysvaltain ja muun ”lännen”) ”päättäjät” (lainausmerkeissä huom.) paukuttavat yötä päivää, ettei Venäjän-suhteita ei ole mitään jakoa enää saada ennalleen.

Nämä päättäjät ovat näitä talousneroja, joiden maine talousneroudessa perustuu lähinnä siihen, että he ovat jossakin oikeistopuolueessa, lähinnä Kokoomuksessa, joka on – kuulemma – se talouden kannalta kaikkein fiksuin puolue. Ja kannatus sen kuin nousee. Kas: talous sen kuin laskee. Mikähän siinäkin on?

Tähän täytyy tosin panna se reunahuomautus, että sotateollisuudella on suurenmoiset apajat. Sieltä tulee kalustoa kovastikin. 

Ydinaseitakin varmaan. Tosin Suomen viisaat ovat tähänkin hyssytelleet, että ei Suomeen mitään ydinaseita tuoda, sillä kaikenlaisten ydinaseiden tuonti maahamme on kielletty.

Ihanko totta? Tullisäännöksistäkö tässä puhutaan? Ja ajatus oli, että Yhdysvaltain asevoimat koettaisivat saada ydinaseensa tuota tullin kautta?

Mutta sehän on ruotsalaisille ihan oikein: asiantuntija

Tätä juttua Suomen tilasta tulee tahtomattaankin kertoneeksi vähän stand-up-komedian keinoin. Seuraava juttu on nimittäin tämä:

Ruotsi pääsi Natoon. Stubb oli tätä luvannut jo pari vuotta, tosin sillä ajatuksella, että Suomi ja Ruotsi ehdottomasti menisivät Natoon yhdessä. Sitä Ruotsia odoteltiin niin kauan, että Stubb – asiantuntijan maineessa kun on – pääsi siinä välissä presidentiksi. Siitäkö se Ruotsin Nato-jäsenyys kiikasti?

Vaikka Ruotsissa itsessäänkin Nato-kriittiset ovat huomauttaneet, että vielä suurempi uhka kuin Nato-jäsenyys, on DCA eli Yhdysvaltain kanssa tehty puolustusyhteistyösopimus. Siitähän ei koskaan hälyä ole noussut Ruotsissa sen enempää kuin Suomessakaan, mihin on varmaan ollut syynä se, että kaikki ovat pidätelleet henkeään Ruotsin Nato-jäsenyyttä odotellessa.

Kertauksen vuoksi vielä: Suomellakin tuo sopimus on. On ollut joulun alusviikoilta lähtien. Eikä siitäkään mitään hälyä missään noussut. Tosin tällä kertaa siitä syystä, että Suomella jo oli Nato-jäsenyys.

Unkari ”viivyttelee”, vaikka asialla on ”kiire”: asiantuntija

Mutta tämä ei ole se stand-up-osuus. Tuo on pikemminkin jonkinlainen katkeransuloinen tragedia-alustus tähän seuraavaan:

Kun Ruotsi sitten hyväksyttiin tällä viikolla Natoon, Suomen valtamedia kertoi, että Unkari hyväksyi sen parin vuoden ”viivyttelyn” jälkeen. Tästä pari kommenttia:

Ensinnäkin, mitä? ”Viivyttelyn”? Eikö periaate ollut se, että kukin olemassa oleva Nato-maa saa päättää asiasta kenenkään hoputtamatta? Se muuten, miksi Unkari sitten asian hyväksyi, voi olla ihan lehmänkaupoista kiinni, kuten EU:ssakin vastaava asia hoidettiin, kun tuli kyse avustuksista Ukrainalle.

Mutta tämäkään ei ole se stand-up-osuus. Ei, vaan tässä: ”Viivyttelyn”? Mikä kiire tällä asialla oli? Ai niin, tosiaankin: tällä asialla – tällä Nato-asialla – oli niin tulenpalava kiire sen takia, että Venäjä hyökkäsi heti Ukrainan jälkeen pari vuotta sitten Suomeen.

Ai niin: eipäs hyökännytkään. Mutta niin sitä sanottiin, tosin taas siihen samaan malliin, kuin kansaa kusetetaan vielä tänäkin päivänä: Venäjä voi tehdä sitä, Putin voi tehdä tätä… Disinformaatiota kaikki tyynni, niin kuin nyt pitäisi joka ikiselle alkaa valjeta, jos vain joku uskaltaisi ajatella.

Luotettavin uutislähde: disinformaatio?

Tuosta disinformaatiosta sellainenkin hupaisanpuoleinen juttu, että sellainen tiedustelualan asiantuntijoille suunnattu julkaisu kuin SpyTalk tai joku vastaava, julkaisi parisen viikkoa sitten sellaisen hälyttävän jutun, että Venäjä maksaa ihan tajuttomia summia saadakseen jonkun lännessä kertomaan Venäjälle myönteisiä valheita. Parikymmentä Amerikan centtiä juttu!

Esimerkkinä tästä disinformaatiosta oli se, että nämä samaiset pahanilman linnut – siis Venäjän parillakymmenellä centillä lahjomat lurjukset – olivat kertoneet siitä, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenski erottaisi Ukrainan asevoimien komentaja Valeri Fedorovytš Zalužnyin.

No näinhän tietysti tapahtuikin. Eli ihan objektiivisesti katsottuna kyse ei ollut disinformaatiosta lainkaan, kun tieto kävi toteen. Vai onko asiantuntijoiden ajatuksenjuoksu kenties se, että tätä ei olisi tapahtunut, jos Venäjä ei olisi maksanut itselleen suopeille tiedottajille ja kommentoijille noita paria kymmentä ropoa? Olisiko kyse siis ollut itsensä toteuttavasta profetiasta?

Ja näin voisimme näitä leikkejä tietysti leikkiä, jos eivät seuraukset olisi niin kamalat. Eivätkä pelkästään seuraukset. Noiden seurausten lähtökohtahan on se, että juuri tuo lähtökohta on väärä. Tai pikemminkin koko ajattelutapa. Aina kun lännen asiantuntijat ovat väärässä, syy täytyy jotenkin vierittää jonkun toisen niskoille, kunhan ”syyllinen” löytyy ”lännen” ulkopuolelta.

Kansainvälistä väriä Suomen johtavilla portailla – eli ei

Mistä tuli vielä mieleen tämäkin: Kuten Kansan äänessä huomattiin, sekä Stubbin että Haaviston puolisot ovat ulkomaalaisia. Nämä herrat olivat presidentinvaalien viimeisellä kierroksella, kuten muistamme.

”Ulkomaalaisista” ei taida enää saa puhua tuolla lailla: vähän ilkeilevään sävyyn. Huomattava kuitenkin on, että riippuen siitä, miltä ilmansuunnalta tuo ”ulkomaalainen” tulee, sana ”ilkeily” ei enää kuvaa millään muodoin sitä surullista asiain tilaa, johon varsinkin rakkaan itänaapurimme osalta on ajauduttu.

Katsokaas kun asia on tällä tavalla: Olisiko kukaan kuullutkaan herroista Stubb ja Haavisto, jos heidän puolisonsa olisikin ollut…venäläinen? Eiköhän tuollaiset vitsaukset olisi karsittu julkisesta keskustelusta, ennen kuin kukaan olisi heistä politiikan kotikatsomoissa ikinä kuullut.

Tasan eivät siis käy onnen lahjat. Ja pakolaisetkin ovat sitten eri asemassa Suomeen tullessaan sen mukaan, tulevatko he itärajan takaa vai lännestä tai etelästä. Edellisessä tapauksessa he nimittäin ovat aseellistettuja ja jälkimmäisessä eivät.

Mikä onkin hyvä, kun rappeutunutta kulttuuria elvytetään maahantulijavirroilla. Katsokaa: hirveä lauma tulossa polkupyörillä rajan yli idästä. Ja ähäkutti: kun katsoitte vasenta kättäni, temppu tehtiinkin oikealla. Siis nämä lännestä tulevat maahanmuuttajat ovatkin ihan ok.

Sanna Marin

Monta muutakin hauskaa tarinaa varmaan olisi lukijoidemme ratoksi kerrottavina. Otetaan kuitenkin lopuksi tämä:

Kun USA:n Ukrainan-politiikan äiti Victoria Nuland erosi tässä jokin päivä sitten, monet näkivät sen merkiksi siitä, että USA:n kyseinen politiikka on epäonnistunut. Hänhän oli se, joka jo vuosikaudet sitten jakoi leipää Kiovassa nälkäisille ukrainalaisille. Kuva on syöpynyt mieliimme, jos joku sen verran vielä on asioista perillä. Eli ei ole syöpynyt.

Mitäpä teki Suomen valtamedia samaan aikaan? No Suomen valtamediapa raottikin sitten sitä salaperäisyyden verhoa, joka peittää entistä pääministeriä Sanna Marinia. Hän raotti nimittäin (ehkä monen muun asian ohella) vihdoin sitä, mitä hän siellä Tony Blairin instituutissa tekee.

Ööh…Tuota noin…Ei kuin Ukrainalle lisää rahaa. Sitä hän vaati. Ehkä tuosta sievoinen siivu sitten päätyy myös Sanna Marininkin syöttämiseen ja muuhun ylläpitoon tuolla suuressa maailmassa.

Kuten joku hänen naispuolisista ihailijoistaan aikoinaan sanoi, Sanna Marin on liian hyvä Suomelle – hänen paikkansa on jossakin tärkeässä virassa kansainvälisissä tehtävissä.

Ja tehtävää hänellä kaikesta päättäen onkin. Hyvää naistenpäivää, Suomi! Ja kolminkertainen eläköön-huuto Sanna Marinille elämöinnin kunniaksi. Eläköön! Eläköön! Eläköön! Olisi vain pysynyt siellä Suomen turhimmassa puljussa: EU:n Suomen-konttorissa eli Suomen eduskunnassa, kuten muut Nato-hörhöt Pekka Toveri ja ne kaksi muuta.