Vapunpäivänä 1.5.2024 työkansa oli aktiivisesti liikkeellä koko Suomessa ja mm. Helsingissä vappumarssiin osallistujien määrä oli
Kategoria: Ay-liike
Senaatintori täyttyi 1.2.2024 Ay-aktiiveista ja kaikki tunnukset olivat paikallaan ja vaadittiin ”Ei leikkauksia”, ”Ei työrauhaa
Stop nyt mielenosoituksessa 1.2.2024 Senaatintorilla jäsenistö katsoi, että aivan yhtä suuri vaara kuin on lakko-oikeuden
Torstaina 1.2.2024 Ay-väki 13000 jäsenen voimalla muistutti hallitukselle, että työelämän toimintasääntöjä ei pidä heikentää ja
Postin väki oli valveilla, kun työtekijät yritettiin siirtää heikomman sopimuksen piiriin ja vastaavaa sopimusten rikkomista
Opiskelijat protestoivat 5.10.2023 elämisen kalleutta ja leikkauksia vastaan, muistutettiin leikkausten olevan ideologinen valinta,silloin, kun Orpon
Väki protestoi uusliberalistisia leikkauksia ja Soten alasajoa vastaan ”Kaksi kättä” tapahtumassa jo 10.6.2015, mutta edelleenkään
Nyt tässä mökissä istuu jengi, joka on ottanut suureksi linjakseen työehtojen ja sosiaaliturvan romuttamisen, jota
Matti Laitinen Ateenan vappumarssi Tuona toukokuun 1. päivän aamuna poistuimme Notaran kämpältämme kymmeneltä. Putiikit ja
Terveydenhoitoalan Super ja Tehy kävivät v. 2022 ankaraa taistelua palkkojenja jälkeenjääneisyyden korjaamiseksi ja järjestivät protesteja