Matti Laitinen 23.12.2023 Mä en usko tämänpuoleiseenenkä myöskään tuonpuoleiseen.Ne eivät ole pelastaneet mua mistään.Valintatalossa vääräkin
Kategoria: Ihmisoikeudet
Kolmesataa osanottajaa sekä Venäjältä että Suomesta protestoivat 18.11.2023 hallituksen päätöstä vastaan sulkea neljä eteläisen Suomen
Cilla Maria 12.11.2023 Suurmielenosoituksen nimellä kulkeneen protestin takana olivat ihmisoikeusjärjestöt ICAHD Finland, Rauhanpuolustajat ja Sumud
Eri puolilla maailmaa osoitetaan palestiinan kansan vapaustaistelulle solidaarisuutta,josta osoituksena tämä Nakba päivän protesti Philadelfiassa 15.5.2023
Martin Luther King’n kerrotaan vastanneen kysymykseen ”miten hän arvioi rotusorron USA:ssa loppuvan”, että ”rotusorto USA:ssa
Cilla Maria 4.2.2023 Matkustin tammikuussa Jordaniaan, josta lähdin käymään myös rajan toisella puolella Israelissa. Israel
Israelilaiset juhlivat toukokuun 15. päivää itsenäisyyspäivänään. Palestiinalaisille päivä on katastrofi, Al-Nakba. Silloin he muistelevat vuotta
Espanja luopui 1970-luvulla Länsi-Saharasta, ja siirtomaavalta vaihtui Marokkoon. Apartheid-Israel ylläpitää Lähi-idän viimeistä kolonialistista hallintoa Palestiinassa.
Navalnyilla ei ole suurta kannatusta Venäjällä, mutta hänen merkityksensä on siinä, että hänen kauttaan läntinen