Jääkarhut kärsivät ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristöhaitoista kun ääpeitteen sulaminen vaikeuttaa ravinnonhankintaa sekä erilaiset Arktikselle kulkeutuvat
Kategoria: Ympäristö
Uusliberalististen talousoppien mukaisesti lännen pääomapiirit hakevat hallintaoikeuksia kaikkiin luonnonvaroihin, jopa pohjaveteen, vaikka monilla alueilla puhdas
Runsaat 10 vuotta sitten Siperian ikiroudan alueelta alkoi löytymään arvoituksellisia kraattereita, joiden aiheuttajaa etsittiin kuumeisesti.
Helsingissä 18.3.2023 luonnonsuojelu-järjestöjen organisoimaan Metsämars-siin osallistui tuhansia kädellisiä nisäkkäitä eli ihmisiä.
Toimitus Juha Kieksi, julkaistu 8.2.2023 Olin marraskuun lopulla kuuntelemassa Tiedekulmassa keskustelua mikä on kapitalismin tulevaisuus.
Hannu Ikonen, Lieksa/Sisilia, Ispica, julkaistu 16.1.2023 Reilun sadan vuoden aikana saannoksemme metsistä ja tarve hakea
Telluksemme on vesiplaneetta. Se näkyy selvästi, kun katselemme satelliittien maasta ottamia kuvia avaruudesta käsin. Kaunis,
Ukraina-konfliktin myötä lisääntyvät metsien hakkuut Ruotsissakin. Toinen selvä syy niiden lisääntymiseen on biopolttoaineiden kasvava tarve.
Uusliberalistisen rosvokapitalismin periaatteiden mukaisesti monopolit hakevat luonnonvaroihin, jopa pohjaveteen, hallintaoikeuksia välittämättä siitä, että monilla alueilla