Jääkarhut kärsivät ilmastonmuutoksesta ja muista ympäristöhaitoista kun ääpeitteen sulaminen vaikeuttaa ravinnonhankintaa sekä erilaiset Arktikselle kulkeutuvat
Kategoria: Yleinen
Iran vastasi odotetusti Israelin pääsiäisenä suorittamaan iskuun Iranin konsulaattiin Damaskoksessa Syyriassa. Suomen poliittinen johto ja
Matti Laitinen 13.4.2024 Suomen kiihtyvän asevarustelun ja aseviennin rahoittamiseksi valtiovarainministeri on päättänyt alkaa periä jokaiselta
Nato on laajentunut aggressiivisesti kohti Venäjän rajoja 1990-luvulta lähtien, päinvastaisista Venäjälle annetuista lupauksista huolimatta. Silti
Eduskunnan alaisen, verovaroilla ylläpidetyn Ulkopoliittisen Instituutin johtaja Mika Aaltola julkaisi X-tilillään tämän kuvan hänen Ukrainan
Ammattiliittoja ryhdyttiin vainoamaan Saksassa hyvin pian Hitlerin valtaannousun jälkeen. Sama kaiku tuntuu olevan askelten Suomessa
Kuvassa Valko-Venäjän kansalliskirjasto (Tiedon Timantti), joka on hyvin edustava laitos ja osaltaan osoittaa maan kulttuurellisen
Kopioiko Orpon hallitus Ukrainan presidentti Zelenskyiä, heidän hyökätessä työläisten perusoikeutta puolustaa itseään vastaan ja oikeutta taistella
Politiikassa käytetyt vasemmiston ja oikeiston käsitteet ovat peräisin parlamentaarisesta demokratiasta ja parlamentin istumajärjestyksestä. Parlamentaarinen demokratia
Takanapäin ovat ajat, jolloin venäläiset turistibussit kansoittivat Lappeenrannan marketit ja parkkipaikat, tuoden rahaa ja hyvinvointia