Pata kattilaa soimaa: salaliittoteorioista ja muista haukkumasanoista

Iran vastasi odotetusti Israelin pääsiäisenä suorittamaan iskuun Iranin konsulaattiin Damaskoksessa Syyriassa. Suomen poliittinen johto ja media ovat luonnollisesti asettuneet Israelin puolelle. Israelin Gazassa toteuttamasta kansanmurhasta ei saa puhua, sen sijaan päivittäin on hoettava kuinka ”terroristijärjestö Hamas” iski Israeliin lokakuussa viime vuonna. (kuva: Wikimedia Commons)

Jonathan Widell 14.4.2024

On oikeastaan surkuhupaisaa, että termi ”akselerationismi” on nyt aikamme teknokraattisessa kielenkäytössä varattu tarkoittamaan joitakin äärioikeistolaisia elementtejä. Sillähän tarkoitetaan joissakin piireissä vallitsevaa käsitystä, että maailman asiat on saatava menemään mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pian päin prinkkalaa, että jokin vapahdus – kuten Messiaan tulo – saadaan tapahtumaan nopeammin. Tämä on kieltämättä yleinen käsitys joissakin amerikkalaisissa – varsinkin oikeistolaisissa – piireissä, jossa esimerkiksi ympäristön tuhoa paitsi vähätellään, myös koetetaan pahentaa, niin että Messias palaa sitten maan päälle ratkaisemaan ihmiskunnan ongelmat.

Akselerationismia siellä täällä – myös paremmissa piireissä

Kieltämättä tuo on kielteinen asenne jo omista lähtökohdistaan, joissa ihmisen tehtäväksi on annettu varjella luomakuntaa. Suurempi ongelma näinä aikoina on kuitenkin se, että ainakin joissakin asioissa tämä ajattelu on vallitsevana. Miten muuten on käsitettävä se, että konflikteja nyt viljellään joka puolella maailmaa? Ukrainan sodassakaan ei länsivalloilla näytä olevan peruutusvaihdetta ollenkaan – kaikkein vähiten silloin, kun kaikki näyttää juuri menevän pieleen lännen kannalta?

Taustalla tässä ei tarvitse olla mikään uskonto. Marxilaisen analyysin mukaan olemme siinä tilanteessa, että kapitalismi alkaa olla tiukoilla. Ennen kaikkea Yhdysvallat alkaa olla tiukoilla – eikä ainoastaan taloudellisesti vaan myös sotilaallisesti ja poliittisesti. Kun muuta vaihtoa muuten ei muka ole, on painettava kaasua kahta kauheammin. Eikä tämä ajattelu ole tuntematon marxilaisissa piireissä itsessäkään. Jotkut ovat nimittäin sitä mieltä, että reformi on niin paha asia, että edes ammattiliitoilla ei pitäisi parantaa työväen oloja, niin saadaan vallankumous tapahtumaan entistä nopeammin.

Oli miten oli, nykyinen ”kehitys” on niin nopeaa, että jollekulle vähänkään asioita pitemmällä tähtäimellä ja kauempaa seuranneelle ihmiselle on suorastaan ihme, että asiat, joihin vielä 1990-luvulla näytti menevän ikuisuus tai ainakin pari vuosikymmentä, tapahtuvat nykyään parissa viikossa. Kansan äänen kirjoittajakin joutuu miettimään, onko samana päivänä kirjoitettu juttu jo huomenna täysin vanhentunut. Vielä suurempana huolenaiheena on suoraan sanottuna se, onko maailmaa enää huomenna edes olemassa.

Pyhiä kalentereita ristiin rastiin

Tällaiset aatokset nimittäin eivät olleet kaukana tänä viikonloppuna, jos sattui sunnuntain vastaisena yönä olemaan hereillä ja selvänä puolenyön aikoihin. Silloin Iran suoritti lupaamansa iskun Israeliin.

Kun aikatauluista ja uskonnosta on puhe, on huomattava, että Iranin isku tuli lauantaiyönä, kun ohi olivat paitsi ramadan myös sitä seurannut kolmen päivän Eid-juhla. Samaa rataa ennakoiden kannattaa panna merkille, että juutalaisten pääsiäisjuhla puolestaan on viikon päästä. Silloin muistellaan Israelin vapautumista Egyptin orjuudesta. Koska Netanjahun eskatologiassa Iran toimittaa Egyptin virkaa, on odotettavissa räiskettä näinä aikoina siltäkin puolelta. Olihan tuo isku Iranin suurlähetystöön, josta tämän nykyinen tappelu sai alkunsa, ajoitettu somasti ramadanin aikaan.

Arabikevät tulla jollottaa

Välttämättä tällä ei ole merkitystä Suomen kannalta, mutta on kuitenkin. Muistamme, että kuolonisku Moskovassa ajoittui ramadanin puoleen väliin. Muutama päivä sen jälkeen tapahtui Vantaan koulusurma. Hesarissa joku kolumnisti sitten huomiota herättävän typerästi rupesi lukijoilleen hyssyttelemään, että Vantaan koulusurma oli ”poikkeus”. Miten niin poikkeus? Ehkä tällä koetettiin paikkailla Suomen imagoa maailman onnellisimpana maana, mutta kun katsoo mitä kuluneella viikolla tapahtui ympäri Eurooppaa – ja ihan laatulehtien valossa – ei voi olla mainitsematta, että Saksassa Nordrhein-Westfalenin osavaltiossa pidätettiin nuoria islamisen terrori-iskun suunnittelussa. Bordeaux’ssa Ranskassa afgaani puukotti jotakin. Ruotsissa Mikael-niminen perheenisä tapettiin etelä-Tukholmassa.  

Ainoana ”poikkeuksena” näyttää olevan Tanska. Siellä talo räjähti Kööpenhaminan pohjoispuolella. Poliisi epäilee syyksi sampoopulloa. Aivan. Sampoota. Sitä ainetta, jolla pestään hiukset.

Tuota sampoota lukuun ottamatta tämä kuva käy hyvin yksiin sen kanssa, mitä Kansan äänessä ennustimme ”arabikeväästä”. Aiheena tuohon oletukseen oli tuossa 27.2. julkaistussa artikkelissa se, että Aaron Bushnell poltti itsensä elävältä Washingtonissa vastalauseena Gazassa tapahtuvalle kansanmurhalle. Tämä toi elävästi mieleen Tunisian, josta arabikevät alkoi vuonna 2010, kun Mohamed Bouazizi poltti itsensä elävältä vastalauseena epämääräisemmin maan kurja tilanne, jota hänen kohdallaan kärjisti hänen henkilökohtaisesti poliisilta saamansa loukkaus.

Suomeen tämä liittyy kaiken kaikkiaan kuitenkin siten, että nyt Suojelupoliisimme joku uusi hörhö kertoi uutisissa, että Suomi ei ole irrallaan yleiseurooppalaisista ilmiöstä, että entistä nuoremmat radikalisoituvat ja ryhtyvät väkivallantekoihin. Ei tässä ketään yksilöä tai ryhmää epäilty, emmekä epäile mekään. On vain ihmeellistä, että Supon hörhö antaa tällaisen lausunnon, kun Vantaan tapahtumista ei enää kukaan halua puhua ja ainoaksi todelliseksi ”poikkeukseksi” jää tuo kööpenhaminalainen sampoopullo. Jotakin tässä salataan.

Poikkeuksista sääntöön: paradigmat

Salailusta puheen ollen suomen kieli on sikäli rikas, että esimerkiksi englannin sanaa ”conspiracy” vastaa suomen kaunis yhdyssana ”salaliitto”. Jos tämä analysoidaan osiinsa, huomaamme että siinä on kaksi osaa: ”sala” ja ”liitto”. Salaliittoihin viittasimme jo akselerationismin yhteydessä. ”Salaliitto” on kuitenkin samalla tavalla väärinkäytetty sana kuin ”akselerationismi” itse: sitäkin harjoittavat päättäjämme.

Tässä täytyy antaa kunnia MV-lehdelle, joka noita sala + liittoja on pitänyt silmällä. Suomen ja Ukrainan yhteistyö sotilasasioissa on näet julistettu salaiseksi. Se on myös määritelmän mukaan liitto. Isäntämaasopimus sitä aikaisemmin oli samanlainen sala + liitto, kunnes Pesosen Antti sen kanssa taisi aikansa veivata. Rauha hänen sielulleen.

Kun Suomessa tätä ei kukaan älyä protestoida, tuo arabikevät nyt pursuaa muita teitään. Olivatpa sen takana ketkä tahansa. Yhteiskunnallisesti arvioiden tärkeintä on, että tyytymättömyys kasvaa, vaikka sitä miten pidettäisiin salailulla kurissa. Ehkä jotkut väestöryhmät ovat tässä menossa omia menojaan, mutta Suomessa yleisesti ottaen tyydytään olemaan vain maailman onnellisimpia – mitä nyt noita ”poikkeuksia” esiintyy.

Poikkeuksinahan on monikin asia aikojen kuluessa ohitettu. Aikansa. Itse asiassa tämä oli niin tärkeä havainto, että Thomas S. Kuhn aikoinaan kirjoitti siitä kirjankin, jonka nimi oli tieteelliset vallankumoukset tai jotakin sinne päin. Kun noita ”poikkeuksia” alkaa ilmaantua tuhkatiheään, on hänen mukaansa jouduttu vaihtamaan koko ”paradigma” eli on ollut löydettävä uusi teoria ja/tai pantava entiset teoriat kokonaan uuteen uskoon, niin että löydetään maailmalle pitävämpi selitys.

Natsihistoria nostaa päätään

Tuossa MV-lehden jutussa puhuttiin myös siitä, että toisessa maailmansodassa esiintyi Suomessakin vastaavanlaista salailua. Tässä on taas vihjaus natsismiin ja Suomen osuuteen siinä. Lieneekö syynä Johan Bäckmanin Z-Uutisten taas esille ottama kurja muisto siitä, että Suomi pystytti kyseisenä ajankohtana 14 keskitysleiriä Karjalaan venäläisiä varten, vai minkä takia Suomi on nyt koettanut noudattaa yhtä venäläisvastaista linjaa muka saadakseen tuon häpeäpilkun häviämään jonnekin.

Nykyään olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että Suomen hallituksen toilailuja seuratessa on muuttunut jo tavaksi etsiä historian kätköistä jokin ennakkotapaus natsien vastaavista. Eikä tämä ole edes mitään ”salaliittoteoriaa”. Eilen – lauantaina – Hollannin laatulehti Volkskrant julkaisi jutun, jossa pelon sekaisesti muisteltiin sitä, että Rheinmetallin laitos Unterlüß-nimisellä paikkakunnalla Saksassa, jossa nykyään valmistellaan sotatarvikkeita Ukrainalle, oli toisessa maailmansodassa myös sotatalouden palveluksessa. Siellä häpeäpilkkuna oli – vähän tuon edellä mainitsemamme jutun tavoin – pakkotyövoiman käyttö. Hollannissahan tuota Saksaa osataan vähän pelätä samalla tavalla kuin Suomessa Venäjää, vaikka naapuruskansat ovatkin tuossa ihanassa kompleksissa nimeltä Nato.

Laatulehdistökatsaus – ei Suomesta

Laatumediasta puheen ollen myös Ruotsin Dagens Nyheter, joka tapasi vaahdota Nato-jäsenyyden puolesta, on alkanut osoittaa kritiikin merkkejä tätä sotavouhotusta vastaan. Viime viikolla jo puhuimme siitä, että se teki suuren numeron siitä, että Ukrainan sotilastiedustelu käyttää Venäjän uusnatseja tihutöihin Venäjällä. Denis Kapustin oli kuvassakin.

Tällä viikolla sitten DN repäisi uudelleen. Se pani lauantaina ykkösjutukseen israelilaisen Gideon Levyn haastattelun. Ja otsikoksi räiskyvän kysymyksen ”jos tämä ei ole kansanmurhaa, niin mikä sitten?” Hän puhui Gazasta, vaikka tuo alkaa olla menneen talven lumia sikäli, että Israelin tähtäimessä ovat jo muut horisontit.

Laatumediasta vielä toinen juttu – nyt rapakon takaa. Ihmeekseen osui YouTubessa silmiin video, jossa CNN:n kuulu Christiane Amanpour kävi Jon Stewartin haasteltavana. Hän valitti sitä, että Israelin linja mediaa kohtaan on täysin ennenkuulumaton, sillä se ei päästä ulkomaisia journalisteja paikalle. Tästä ei voi sanoa, että tämä on ”huono vitsi”, vaikka Stewart tunnetaankin koomikkona. Pakkohan se on sitten näitä koomikkoja kuunnella, kuten aikaisemmin hovinarreja hovissa, kun muut eivät muuta kuin hännystele. Nauroihan Hitlerikin kuulemma Chaplinin elokuvalle Diktaattori, kun hänet oli kuvattu niin osuvasti.

Laatumediasta vielä yksi juttu. Tuon uuden Dyyni 2 –elokuvan jälkeen belgialaisessa De Standaard –lehdessä ilmestyi ihmetystä herättävä arvostelu. Siinä huomautettiin, että yhden Rambo-elokuvan jälkeen jihadisteja ei ole jenkkielokuvissa palvottu yhtä valtoimesti. Kirjoittaja ihmetteli sitä, miksi noiden muslimien johtoon piti panna valkoinen amerikkalainen, ja kirjoitti kaikkea muutakin, mikä Suomessa ei ikinä menisi läpi. Suomi kun on tarkka maineestaan onnellisena kansana.

EU: sodan vai rauhan puolella?

Suomen presidentti tosin pääsi kansainväliseen lehdistöön itsekin tällä viikolla. Financial Timesin haastattelussa (jonka jututettavaksi hän päätyi ulkoministeri Valtosen kannoilla) Stubb sanoi, että koko Euroopan on valmistauduttava sotaan. Muiden täytyy luottaa häneen, koska hän on suomalainen.

No mukavahan se maine on. Mutta miten on tuon disinformaation laita? Se kun ei näytä olevan disinformaatiota lainkaan, kunhan se tulee oikean henkilön suusta. Ei tiedä, tuliko se tieto Stubbilta vai joltakin toimittajalta, mutta jutussa väitettiin, että Suomi on ollut sodassa monta kymmentä kertaa Venäjän kanssa 1200-luvulta lähtien. Joten kokemusta on. Entä totuuspohja tuolla väittellä?

Se, mikä tässä kuitenkin on kaikkein itkettävintä, on se, että EU on nyt Stubbin kyynärkeppi kohti entistä suurempaa mainetta. Ne, jotka ovat pitkin hampain joskus sietäneet EU:ta sillä perusteella, että ”onhan tuo Euroopan yhteisö (tai talousyhteisö eli EEC) tuonut rauhaa”, ovat joutuneet huomaamaan olevansa juuri niin harhautuneita kuin päättäjänsäkin. EU:han on päinvastoin se instanssi, joka jatkaa sotaa, jos ja kun Trump valitaan ja hän pistää Natolta rahahanat kiinni.

Tässä taas on ollut kummastusta herättävää se, että Suomi ja muut maat pannaan maksamaan ns. ”oma osuutensa” Naton puolustuksesta, kun siitä ei ole ollut maiden taloudelle muuta kuin haittaa. Eikä tässä välttämättä tarvitse punoa sitä ”salaliittoteoriaa”, että Nato jotenkin oli Nord Streamin räjäytyksen takana.

Ehkä tässä samassa yhteydessä voisi mainita vielä – kun arabikeväästä tuli puhe – että Euroviisut järjestetään tänä vuonna Malmössä. Jotkut ruotsalaisetkin ovat vaatineet, että Israel pitäisi sulkea ulkopuolelle. Euroopan yleisradioliitto EBU kuitenkin vastasi tähän, että artistit on jätettävä rauhaan. Tämä on aika ronskisti sanoa, kun muistelee, mihin kaikkeen Venäjä ei kuitenkaan saa osallistua.