Cilla Maria Eilen tuli kuluneeksi kaksi vuotta yhdysvaltalais-palestiinalaisen toimittajan, Shireen Abu Aklehin kuolemasta. Al Jazeeran
Kategoria: Lähi-itä
Mielenosoitukset Israelin harjoittamaa kansanmurhaa ja USA:n Israelin myötäilyä vastaan ovat levinneet laajalle USA:n yliopistojen kampuksilla.
Tämä teos kuvaa hyvin vuosien takaista tunnustamme: ”Israelin veriappelsiinit boikottiin”, jolla symbolisesti boikotoimme kaikkia Israelin
Miljoonat ihmiset osoittivat mieltä Gazan puolesta Jemenissä 29.12.2023 Matti Laitinen 30.1.2024 Israelin hyökkäyksessä Gazaan on
YK:n yleiskokous suositteli 1947, että “juutalainen valtio” perustettaisiin Palestiinaan. Kokous ehdotti, että juutalaiset saisivat noin
Etelä-Afrikan hallitus nosti Kansainväliseen tuomioistuimeen historiallisen kanteen apartheid-Israelia vastaan ja syytti siirtokuntien siirtomaahallintoa palestiinalaisiin kohdistuneista
Israelin massiivisten pommitusten tuhoja Gazassa lokakuussa 2023. Lapsia on kuollut Israelin iskuissa jo 4000. (kuva:
Israelin täysin suhteeton kostohyökkäys Gazaan sekä sen aiheuttama humanitaarinen katastrofi ei ole herättänyt läntisessä arvoyhteisössä
Suomi on liittänyt itsensä länteen kaikin mahdollisin tavoin. Erityisen tiiviisti olemme kytkeneet itsemme Yhdysvaltojen alaisuuteen.
Iltapäivälehdet ovat hyödyntäneet Vladimir Putinia päivittäin jo yli puolitoista vuotta omassa myynninedistämisessään. Joukkoon on tuskin