Demokratian alennustila ja entistä sotaisampi ulkopolitiikka
Tommi Lievemaa, Kansan ääni 1/2024
Enemmistö suomalaisista vastustaa hallituksen ajamia työelämän uudistuksia, joilla on tarkoitus heikentää työntekijöiden sekä ammattiliittojen asemaa. Samoin enemmistö kansalaisista hyväksyy viimeaikaiset poliittiset lakot, joilla vastustetaan mainittuja uudistuksia ja yleisemminkin hallituksen harjoittamaa epäoikeudenmukaista leikkauspolitiikkaa. Tämä kävi ilmi hiljattaisesta mielipidekyselystä, josta uutisoitiin melko laajasti. Kansalaiset pystyvät näkemään median harjoittaman työnantajien näkemyksiä myötäilevän propagandan lävitse ja ajattelemaan itsenäisesti.
Sekä pääministeri Orpo että työnantaja- ja yrittäjäjärjestöt ovat vedonneet härskisti ”demokratian” puolesta, kun ne ovat korostaneet hallituksen ajavan uudistukset läpi vastustuksesta huolimatta. Kansan enemmistön vastustus ei hetkauta pääministeriä, vaan hän väittää uudistusten läpiviennin olevan ”demokratian ytimessä”. Samalla nurinkurisella logiikalla työnantajien ja yrittäjien etujärjestöt – joita ei ole valittu vaaleilla johtamaan maata – vetoavat ”demokratiaan” tuomitessaan ay-liikkeen aktivoituneen roolin, samalla kun ne itse painostavat hallitusta toteuttamaan uudistukset.
Tällainen keskustelu paljastaa, millaisessa alennustilassa niin sanottu parlamentaarinen demokratia on tänä päivänä. Se ei tosiasiassa ole juurikaan kehittynyt antiikin Kreikan aikaisesta ns. vapaiden miesten hallitsemasta demokratiasta. Kummassakin versiossa valta päättää asioista on keskitetty harvalukuiselle, etuoikeutetulle joukolle ihmisiä, ja laajat kansanjoukot pidetään visusti pimennossa.
Sallituista mielipiteistä poikkeavien henkilöiden on hyvin vaikeaa päästä edes ehdolle vaaleissa valtapuolueissa. Tällä hetkellä ainoa sallittu mielipide ulkopolitiikassa on ehdoton Venäjän vastaisuus. Tämä näkyi äskettäisissä presidentinvaaleissa, joissa yhtään valtavirrasta poikkeavaa ehdokasta ei päästetty ehdokkaaksi. Paavo Väyrysen pelasi ulos hänen oma puolueensa puliveivaamalla Olli Rehnin kannattajakorttien kanssa, mikä söi Väyrysen mahdollisuuksia.
Porvarillisissa vaaleissa ei käytännössä voi menestyä, ellei ehdokkaalla ole huomattavia rahavaroja laittaa vaalikampanjointiin ja mainontaan. Ääriesimerkkinä tästä on USA, jossa presidenttiehdokkaan on käytännössä oltava miljonääri, jotta hänellä olisi jonkinlaisia mahdollisuuksia tulla valituksi edes ehdokkaaksi. On täysin selvää, että tällainen asetelma kaventaa niin sanotun demokratian lähes olemattomiin.
Hyvä esimerkki edustuksellisen demokratian rappiotilasta on eduskunnan viimevuotinen Nato-äänestys, jossa kaikki puolueet yksittäisiä kapinallisia lukuun ottamatta äänestivät sotilasliittoon liittymisen puolesta. Valituksi tullessaan tuon eduskunnan enemmistö vastusti Suomen Nato-jäsenyyttä, joten kansalaiset tulivat petetyiksi ”edustajiensa” toimesta – petos oli vieläpä kaksinkertainen kun presidentti Niinistö petti useaan otteeseen antamansa lupauksen kansanäänestyksen järjestämisestä Nato-jäsenyydestä.
Suomen uudeksi presidentiksi valittiin kokoomuksen Alexander Stubb, jolla on vain vähän kosketuspintaa suomalaiseen yhteiskuntaan, laajoista kansanjoukoista puhumattakaan. Stubb oli suurkapitalistien rahoittama ehdokas, jonka agendalla korostuu voimakas länsimielisyys sekä peittelemätön vastenmielisyys Venäjää kohtaan. Presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa. Valtioneuvostoa johtaa kokoomuslainen pääministeri Orpo. Myös ulko- ja puolustusministerit ovat kokoomuslaisia. Luvassa on militaristista uhoa, jossa diplomatialla ja suhteiden rakentamisella idän suuntaan ei tule olemaan minkäänlaista roolia.
