Sekaannus on melkoinen. Ei pelkästään datakeskusten osalta, vaan yleensä noiden Venäjän ns. hybridihyökkäysten osalta. Ja
Avainsana: Suomi
HBL laukoi taas perjantaisessa pääkirjoituksessaan 2.10.2026 ”totuuden”, jota muut eivät uskalla kohdata. Lausuessaan, että Suomi
Tommi LievemaaPääkirjoitus, Kansan ääni 4/2026 Geopoliittiset mannerlaatat ovat vahvassa liikkeessä. Lännen aloittama sota Venäjää vastaan
Ongelmien ratkaisut eivät ole välttämättä sen vaikeampia kuin ongelmien itsensä havaitseminen. Otetaan nyt uutiskatsausta ihan
Matti Laitinenvanhukainen ja rauhaveteraani11.9.2026 ”Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana tiedän talouden vaikean tilanteen. Siksi en vaadi hallitukselta kohtuuttomia.
Nykyhallitus on pätevä virkamieshallitus, vaikka onkin puolueista kokoon kyhätty. Ja kyynelistä muovailtu. Pätevä virkamieshallitus tekee,
Venäjä-myönteisyys on pahasta. Älköön kukaan sitä epäilkö. Kokeeksi tutkittakoon, minkälaisen kapitalistisen tunnemyrskyn aiheuttaa Pyhän Johannes
Matti Laitinenvanhukainen ja rauhaveteraani31.8.2026 Valtamedian ideologisessa propagandassa kommunistit leimataan lähinnä geneettisen anomalian tuotteiksi, ulosteiksi tai
Naapuriseuran kunniapuheenjohtaja Mauno Saari (kuvassa vas.) vastaanotti Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin myöntämän ansiomerkin Venäjän suurlähettiläs
Yhdysvallat palkitsi Martti Ahtisaaren Jugoslavian hajotustyöstä ja muista palveluksista Nobelin rauhanpalkinnolla v. 2008. Kuvassa palkinnon