Hirveätä kohkaamista erilaisten sotaklubien merkeissä

Hirveätä kohkaamista erilaisten sotaklubien merkeissä

Joo, se on semmoinen juttu, että drooni-iskut ovat nyt yltämässä Suomenlahdelle jo lauantaiaamuisten uutistemmekin mukaan. Eikä kyse ole edes ensimmäisestä kerrasta: jo 11. marraskuuta iskettiin venäläiseen ohjuslaivaan Suursaaren lähellä. Nyt ei sentään kukaan näytä syyttävän Venäjää oman rahtilaivansa kimppuun hyökkäämisestä, joten sen verran on edistytty Nord Streamin iskun ajoista. Höveleitä kun olemme, emme viitsi takertua sellaisiin pikkuasioihin kuten siihen, mistä ja kenen ilmatilan kautta ukrainalaiseksi kutsuttu drooni oikein viiletti Suomenlahdelle, kunnes se osui venäläiseen rahtilaivaan. Sellaisen kysyminen ei ole sopivaa: dogmihan on se, että Nato tuo turvaa. Ei sillä, että tuota slogania olisi pahemmin enää viime aikoina kuultu. Hullunkuriseltahan se näin vuoden 2026 lopulla kuulostaisi. Puhukaamme sen sijaan kanadanmajavista ja muista pörröisistä asioista, jotka EU:ta näinä kiireisinä aikoina työllistävät. Siinä sivussa vähän muistakin, ohittaen kuitenkin makeisverot.

Jonathan Widell

Muutama viikko sitten Kansan äänessä uumoiltiin, että Kanadan lähentyminen EU:hun perustuukin ns. turvallisuusyhteistyöhön eikä niinkään kauppasuhteisiin, joilla sitä sokeroidaan. Näin nähtiinkin tällä viikolla Halifaxin turvallisuusfoorumissa, jossa Kanada, Saksa ja kolme Pohjoismaata – Norja, Tanska ja Islanti – nostivat esiin ”korkean pohjoisen” merellistä puolustuskumppanuuttaan, nyt kun USA vetää omaa linjaansa, joka ei käy välttämättä yksiin sen Nato-kumppanien kanssa. Trumpin hallinto ei vaivautunut Halifaxiin ollenkaan. EU-maita noista viidestä on vain kaksi, eikä Suomea ole joukossa.

Mutta tuo on suurelta osin myös PR:ää. Suomi on näet mukana Pentagonin Elbridge Colbyn kokoamassa Bergenin ryhmässä, jonne Kanadaa ei puolestaan kutsuttu. Bergenin ryhmästä – johon Suomea edustavat virkamiestasolla puolustusministeriön Otto Saxén ja kenraalimajuri Sami Nurmi – on sanottu, että se on myrkkyä Natolle, koska Iso-Britannia, Ranska ja Baltia jäivät pois. Todellisuudessa nämä klubit – Bergen, Halifax, halukkaiden koalitio – eivät kilpaile keskenään vaan muodostavat tiheän verkon, jossa jokainen klubi limittyy jotenkin toisiin.

Niin, se halukkaiden koalitio. Suomi on ollut halukkaiden koalitiossa paperilla alusta alkaen, mutta joukkoja se ei ole luvannut vedoten pitkään Venäjän-rajaansa, eikä sitä näkynyt koalition Koalicja-harjoituksessa Puolassa. Ruotsi ja Viro kyllä olivat.

Kolikon toinen puoli: rauhantohina

Ehkä Suomi toisella puolen suuta puhuu myös rauhasta. Vaikea saada selvää. Suomi – eikä siis Stubbkaan – ei kuitenkaan päässyt myöskään mukaan eurooppalaiseen neuvottelutiimiin, jonka Moskovan-matkaa ollaan nyt puuhaamassa: siihen kuuluvat Saksa, Ranska, Italia, Puola ja Iso-Britannia sekä komissio ja Eurooppa-neuvosto. Iso-Britannia on siis mukana EU-poppoossa, mukaan luettuina komissio ja Eurooppa-neuvosto, vaikka se ei EU:hun kuulukaan eikä sitä välttämättä muuten haluttaisikaan takaisin.

Harmi. Stubb oli alustanut yhteyttä Moskovaan soittamalla lokakuussa Putinille yhdessä Norjan pääministerin Støren kanssa. Merz kehui kaksikon roolia ”hyvin rakentavaksi”. Tanskan pääministeri Mette Frederiksen ja Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson moittivat sitä omavaltaisesta toimimisesta ohi yhteisen eurooppalaisen linjan. Norja ei muuten ole EU:ssa ollenkaan, mutta ei tästä Stubbia voi moittia, kun tuota klubia nyt siis pukkaa kuin sieniä sateella.

Kaikin puolin jotenkin kokonaissummaksi jää kuitenkin varovainen toiveikkuus Ukrainan ja Venäjän välille saatavasta rauhasta. Jopa Suomen bulevardilehdistössä kysyttiin tällä viikolla epätietoisuudessaankin kaikkivoipaisilta asiantuntijoilta, tuleeko rauha jo keväällä. Se on iso askel kyseiseltä lehdistöltä. Onneksi se kuitenkin muisti tehtävänsä, ja viestiä tasapainotettiin taas kertomalla, kuinka Putin juonii, ja rivien välissä, kuinka Trump juonii Kiinan ja Venäjän kanssa.

Sota vai rauha?

Myös sotaisimmat äänet ovat EU:ssa pikku hiljaa hiljenemässä – tai ainakin menettämässä kuulijoitaan. Etumaisena on tietysti Kaja Kallas, jolla on Lissabonin sopimukseen taltioitu kaksoisrooli: hän on unionin ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja samalla komission varapuheenjohtaja. Vaikka tuon tuplahatun kirjoitti perussopimukseen joku muu, oman oksan sahaamisen, jolla itse istuu, hän on hoitanut tulisella retoriikallaan omin voimin. Nykytilanteessa kun täysin holtiton sotakiihkoilu ei näytä enää käyvän laatuun.

Tuosta em. neuvottelutiimistä jätettiin pois myös Kallas. Tilanteeseen hän reagoi järkeilemällä seuraavasti: tällä viikolla hän neuvoi, että neuvottelut Venäjän kanssa on aloitettava, mutta on vaadittava ”absoluuttista maksimia”. Mitäköhän se absoluuttinen maksimi tarkoittaa? Ehkäpä absoluuttista minimiä. Samaan aikaan nimittäin hänen kotimaansa Viro päätti sulkea joulukuun alusta kaikki viisi maantierajanylityspaikkaansa Venäjälle Narvasta Saatseen. Ensi alkuun puoleksi vuodeksi; vain rautatierahti jatkaa kulkuaan.

Kallaksen takkiin on sillä välin satanut vähän yllättävältäkin taholta, millä voi olla Kallaksen menekkiä alentava vaikutus: Israelin ulkoministeri Gideon Sa’ar katkaisi jo kesäkuussa kaikki yhteydet Kallakseen, kun tämän kerrottiin verranneen Israelia vanhan Etelä-Afrikan apartheid-hallintoon. Israel vahvisti tällä viikolla jäädytyksen olevan yhä voimassa. Lausuntoon ei Kallas itse ole sanonut juuta eikä jaata, joten mahdollista on, että se on tarkoituksellinen ja tavoitehakuinen vuoto, jonka todenperäisyydestä ei juuri kukaan välttämättä edes välitä. Israel asioi sen sijaan tästä lähin Välimeren-asioista vastaavan komissaarin Dubravka Šuican kanssa, joka on tavannut Sa’aria tänä vuonna jo ainakin neljästi. Kallaksen ääni kellossa on siis hiljentymässä.

Taustakohinaa Euroopasta, signaali tulee Shenzhenistä

Hiljentymistä tahtoo vain seurata näinä samoina aikoina myös äänensävyn tiukentuminen. Eikä tässä ole asialla pelkästään Kallas itse. Länsinaapurimme Dagens Nyheter esitteli tällä viikolla Ruotsin roolia Naton Euroopan-komentajan Alexus Grynkewichin lokakuussa Varsovassa esittelemässä ”voittoteoriassa”: hyökkäys pysäytetään (block), sen kärki taitetaan (blunt) ja tarvittaessa murretaan hyökkääjän joukot ja koko sodankäyntijärjestelmä (break). 

Hyökkääjän rooliin on istutettu Venäjä, ja Grynkewich vakuutti samassa puheessa, ettei Natolla ole ”mitään suunnitelmia, aikeita eikä kunnianhimoa” oman alueensa puolustamisen ulkopuolella. Tämä on aika mojova väite, jopa niin mojova, että sen voisi katsoa olevan oikein emävale. Toki Natoa kiinnostavat sotatoimet oman alueensa ulkopuolella, ainakin niin kauan kuin Ukraina ei kuulu Natoon. Ukrainahan kiinnostaa Natoa kovasti, eikä varmaan kukaan enää väitä, ettei Nato tue Ukrainaa. Ehkä nuo droonit, joiden lentoreiteistä ei ole puhuttu hiiskaustakaan, kuuluvat tähän jotenkin.

Tuon voittoteorian voi siis lukea myös toisin päin, ikään kuin peilikuvana: se, mikä on pistetty Venäjän nimiin, onkin kuin peilikuva Naton omista suunnitelmista. Tässä EU ja Nato taas limittyvät toisiinsa. Kallas itse totesi silti vielä Viron pääministerinä toukokuussa 2024, ettei olisi ”huono asia”, jos Venäjän paikalla olisi ”enemmän pieniä kansakuntia” ja suurvalta kutistuisi ”paljon pienemmäksi”. Kun joku europarlamentaarikko kysyi, onko tämä nyt EU:n ohjelmaa, Kallas vastasi luettelemalla EU:n Venäjä-linjan ottamatta itse lausuntoon kantaa.

Myös Tanskan Mette Frederiksen osoittaa, miten rauha pelottaa nyt euroeliittiä kaikista eniten. Hän on korottanut ääntään: Putin saa hänen mukaansa Shenzhenin huippukokouksesta ”entistä enemmän verenmakua”. Frederiksenillä onkin ehkä tarvetta kääntää huomio toisaalle sen jälkeen, mitä hänen omassa maassaan tapahtui. Samana päivänä Tanskan kansankäräjät näet hyväksyivät äänin 109–0 Grönlannin puolustussopimuksen Yhdysvaltojen kanssa, joka avaa amerikkalaisille uudet tukialueet Narsarsuaqiin ja Mestersvigiin.

Itse luen tämän kaiken kohinaksi eikä signaaliksi. Signaali taas on se, mikä on vastaavasti kuitattu kohinana: Trumpin, Xi Jinpingin ja Putinin ensimmäinen kolmenkeskinen tapaaminen Shenzhenissä 19. marraskuuta. Sen ”rauhanjulistus” ei maininnut Ukrainaa sanallakaan, mutta lupasi YK:n uudistamista, mikä käy hyvin yksiin Kiinan pitkäaikaisen linjan kanssa – ja itse asiassa myös Trumpin ja Yhdysvaltain oikeistopiirien linjan kanssa, joka on lyhykäisyydessään se, ettei YK:sta ole kuin vaivaa. Historiankirjoihin Shenzhen joka tapauksessa päätyy, sitä tuskin kukaan tosissaan kiistää, vaikka välittömät tulokset ehkä jäivätkin laihoiksi.

Putin juonii, Huangit lempivät

Sillä aikaa, kun erilaiset klubit käyvät yhä vaikeammiksi hahmottaa, kiihtyy geopoliittisten kuvioiden personifiointi. Venäjän geopoliittisten interessien kiteyttäminen juonivaan Putiniinhan on meille tuttua jo neljän vuoden ajalta. Samalla Kiinaa koetetaan personifioida Xi Jinpingiin, mutta kun hän ei näytä kuvissa juuri pandaa pahemmalta, Kiina suitsitaan kertomalla tarinaa Nvidian nyt jo eronneen pomon Jensen Huangin lemmenseikkailusta, jonka päällimmäinen juoni on tietysti toisen Huangin – Megaspeed-yhtiön johtajan Alice Huangin, joka ei ole Jensenille sukua – väittäminen Kiinan vakoojaksi.

Mitenkään vähättelemättä tarinan mahdollista turvallisuuspoliittista ulottuvuutta meidän on kuitenkin huomattava, että vakoojasyytösten takana on julkista faktaa suorastaan järkyttävän vähän: kaikki nojaa nimettömiin lähteisiin ja salaiseen muistioon, oikeusministeriö ei ole tehnyt johtopäätöstä, eikä varapresidentti Vancekaan ole voinut syytöstä vahvistaa. Huang joutui silti lähtemään.

Tästä tulee muuten mieleen ruotsalainen kirja Honungsfällan, joka ilmestyi tänä vuonna suomeksi nimellä Hunaja-ansa. SVT:n Uppdrag granskning -ohjelmasta tutut tutkivat journalistit Lars Berge ja Axel Gordh Humlesjö rupesivat tarkastelemaan Swedbankin Baltian-rahanpesua ja saivat siihen Putininkin taiottua mukaan liittämällä kirjassa Peteriksi kutsutun pankin päällikön suhteen venäläisnaiseen, jolta tämä oli ostanut seksiä Moskovassa ja jonka kanssa hän myöhemmin avioitui. Tämä oli sitten näet se hunaja-ansa, joka merkitsi Swedbankin sotkeutumista Putinin ja oligarkkien koukeroihin. Itse ansasta näyttö jää kuitenkin nimettömän tiedustelulähteen kansion ja vuodettujen paperien varaan: kiristyksestä ei ole näyttöä, ja ”Peter” itse kiistää sellaista koskaan tapahtuneen. Hällä väliä: hunaja-ansa päätyi kirjan otsikoksi. (Kirja onkin Bonnierin kustantama, saman putiikin, jonka lippulaiva on tuo jo mainitsemamme Dagens Nyheter.)

Kirjan tekijät kuvailevat teoksensa loppupuolella vielä oikeudenkäyntiä, jossa Swedbankin johtaja Birgitte Bonnesen vapautettiin syytteistä, lähinnä etevän asianajajan Per E. Samuelsonin ansiosta, jonka työkalupakkiin kuului myös Andrei Nekrasovin elokuva The Magnitsky Act: Behind the Scenes (2016), jota ei olisi oikeussalin ulkopuolella pidetty muuna kuin Venäjän propagandana. Pientä ihmetystä meissä lukijoissa herättää siis se, miten se kelpasi todisteeksi tuomioistuimelle. Jos media saisi päättää, eihän näin olisi pitänyt käydä.

Bryssel se päättää – majavia ja villisikoja myöten

Kansan äänessä viime päivinä ilmestynyt, alun perin RT:ssä julkaistu artikkelisarja Saksan perustuslaista tai pikemminkin sen puutteesta osuu asian ytimeen, varsinkin kun se luetaan Venäjän omasta takaa tarvitsemien turvatakuiden taustaa vasten. Toinen asia on se, kuinka tarkka käsitys kirjoittajilla on siitä, miten EU:n määräämät pakotepaketit Venäjää vastaan itse asiassa toimivat. Ne päätetään neuvostossa yksimielisesti (SEU 29 art. ja SEUT 215 art.), eikä yksittäisillä Saksan osavaltioilla – entisen DDR:n alueen osavaltiot mukaan lukien – ole niihin mitään sanomista.

Tämä ei toki tarkoita sitä, että EU:n politiikasta ei olisi järki kadonnut. Saimmehan kuulla muutama viikko sitten, että kanadanmajava on EU:n kirjoissa haitallinen vieraslaji, jota koskevat kiellot astuvat voimaan ensi vuoden elokuussa. Historia on tässä kohtaa ironinen. Ruotsin majava oli hävitetty sukupuuttoon jo 1870-luvulla, joten kun Skansen halusi 1900-luvun alussa majavia näytteille, ne piti hankkia Kanadasta Montrealin kautta. Suomeen kanadanmajavat tulivat vuonna 1937 – tosin New Yorkin osavaltiosta –, kun Suomen vähäväkinen majavakanta piti saada uuteen nousuun (Norjasta oli tuotu euroopanmajavia kaksi vuotta aiemmin).

No pointtihan tässä on se, että kysyä täytyy, missä tämän pointti oikein on. Kysyä täytyy, miten tämä majava-asia liittyy mitenkään EU:n toimivaltaan. Uutisissa kun kerrottiin vielä, että Suomi on käytännössä ainoa EU-maa, jossa noita majavia edes on.

Siis: eikö tässä olisi hyvä soveltaa sitä kuuluisaa subsidiariteettia eli toissijaisuusperiaatetta eli läheisyysperiaatetta? Siis sitä periaatetta, että kaikkia päätöksiä ei tarvitse tehdä EU:n tasolla, jos ne voidaan tehdä alemmilla tasoilla. EU:n vieraslajiasetuksen (1143/2014) 4 artiklan mukaan lajin listaaminen edellyttää, että toimet unionin tasolla ovat ”tarpeen” – Brysselin vastaus on, että suomalainen kanadanmajava uhkaa naapurimaiden euroopanmajavaa. Eikä Suomi edes pyristellyt vastaan: minkille se hakee poikkeuslupaa, kanadanmajavalle ei. Ehkä Suomi katsoo, ettei sillä ole varaa nostaa asiaa esille nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa.

Tämä ei ole edes vitsi. Itärajahan pistettiin kiinni matkailijoilta jo joulukuussa 2023. Sitten ongelmaksi osoittautuivat villisiat, joita poikkeaa rajan yli Venäjältä Suomeen ja jotka ovat levinneet aina Varsinais-Suomeen saakka. Kun Virolahdelta löytyi heinäkuussa Suomen ensimmäinen afrikkalainen sikarutto kuolleista villisian porsaista, villisiastakin tuli turvallisuusuhka. Venäjän-vastaisella rajalla pysähtyivät siis matkailijat – villisiat eivät, sillä ne löytävät aidan aukot ja uivat järvien yli. Villisikojen kohtalosta ei sitten päätettykään Kymenlaaksossa: kuudessa päivässä komissio kirjasi Virolahden EU:n ”rajoitusvyöhyke II:ksi” – perusteena ei tosin sikojen vaan sianlihakaupan sujuvuus. Juu, ehkä, mutta ei voi olla huomaamatta, että raja-aita pysäyttää nyt paitsi somalipakolaiset ja venäläisturistit myös villisiat.

Eiköhän tuo kelpaa valottamaan sitä monen mielessä ehkä käynyttä ajatusta, että tällä hetkellä geopolitiikkaa ohjaa yhtä hyvin rasismi kuin mikään todellinen huoli kenenkään omista kansalaisista?