Tulevaisuuden sodat: Saksan ilmatilan puolustaminen on teknisesti mahdotonta

Artikkelin kirjoittajien mielestä Saksan tulisi lopettaa tuki Ukrainalle. Kuvassa Saksan liittokansleri Friedrich Merz ja Ukrainan pääministeri Serhi Koretsky lokakuussa 2026. Kuva: Wiki Commons.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov tarjosi kesällä Politicolle artikkelia, jota lehti kieltäytyi julkaisemasta. Saksalaisen rauhantutkimuslaitoksen johtaja Gerhard Fuchs-Kittowski ja professori Joachim Wernicke tarkastelevat Lavrovin artikkelin sisältöä saksalaisesta näkökulmasta. Heidän johtopäätöksensä on, että Saksan edun mukaista on välttää konflikti Venäjän kanssa, lopettaa sotilaallinen tuki Ukrainalle ja luottaa yksinomaan diplomatiaan.

Kirjoittajat: 

Gerhard Emil Fuchs-Kittowski ja professori, diplomi-insinööri Joachim Wernicke

Ukrainan sota on osoittanut, kuinka syvällisesti sotateknologinen kehitys on muuttanut  sodankäyntiä ja voimatasapainoa konfliktin osapuolten välillä. Tämä koskee erityisesti tarkkojen hypersonisten aseiden ja halpojen, yhä pitemmälle kantavien taistelulennokkien tehoa.

Sotilastekniset muutokset

Ukrainan sota on paljastanut, kuinka ratkaiseva rooli on räjähteitä kuljettavilla lyhyen kantaman drooniparvilla, jotka tekevät kaikenlaisista suurista sotilasyksiköistä hyödyttömiä. Toisaalta tavanomaiset pitkän kantaman hyökkäysaseet, jotka eivät ole torjuttavissa, mahdollistavat minkä tahansa kohteen tuhoamisen metrin tarkkuudella  jopa 1 000 kilometrin päähän (”Deep Strike”).

Ydinaseet ovat näin ollen menettäneet yksinoikeutensa lopullisena tyrmäysaseena, ja jopa  monopoliaseman tuhottaessa syvällä maan alla sijaitsevia komentobunkkereita. Tarkkuusohjattujen ammusten metrin tarkkuus riittää kohdistamaan iskut syvällä olevien  bunkkereiden maanpinnan lähellä oleviin kaapeliliitoksiin, jotta niihin kytketyt maanalaiset laitteet voidaan tehdä toimintakyvyttömiksi.

Muutaman vuoden kuluttua oleelliset sotilasmahdit, joiden pääaseina ovat liikkuvat, älykkäät, perinteiset pitkän kantaman taisteluvälineet ja satelliittipohjaiset, laajakaistaiset mobiiliverkot, pystyvät saavuttamaan 1 000 kilometrin kantaman ja lennättämään noin 500 kilogramman räjähteen. Korkea tekninen luotettavuus ja kyky läpäistä mikä tahansa ilmapuolustusjärjestelmä takaa täsmällisen iskun mihin tahansa kompaktiin rakennukseen kuten tavalliseen paritaloon. Osuman sattuessa jäljelle jää vain kraateri.

Venäläisen kaluston osalta pitää huomioida pidemmän kantaman ja suuremman nopeuden hypersoniset ohjukset kuten Iskander-M, ja yliääninopeudella toimivat risteilyohjukset, kuten venäläis-intialainen Brahmos-ER, jotka todennäköisesti luokitellaan tähän kategoriaan. Raporttien mukaan nykyiset tehokkaat ilmatorjuntaohjukset, kuten Yhdysvaltain Patriot ja Venäjän S-400, kykenevät huonosti torjumaan näitä hyökkäysohjuksia, koska väistöliikkeet ilmapuolustusta vastaan kehittyvät nopeammin.

Saksa tekee itsestään kohteen – ja seisoo siinä samalla alasti

Miehittämättömien täsmäiskujen teknologiseen kehitykseen verrattuna ilmapuolustus on menettämässä tehokkuuttaan. Tämä muuttaa perustavanlaatuisesti sodankäynnin luonnetta ja hyökkäykset strategisiin kohteisiin yleistyvät. Tulevaisuudessa tuhoisa kauko-ohjattu isku valtioiden operaatioihin on helposti tehtävissä toimivasta infrastruktuurista riippuvaisia nykyaikaisia teollisuusmaita vastaan – miehitysjoukoilla tai laajamittaisella tuholla ei välttämättä saavuteta samaa vaikutusta. Suuret sotilasyksiköt ja ydinaseet ovat näin ollen tarpeettomia!

Tehokas puolustus ”suojakilpien” muodossa ei ole enää teknisesti mahdollista!

Aseteollisuus jatkaa julistamistaan, että se on löytänyt uusia, kalliimpia ”ihmeaseita” puolustukseen. Samaan aikaan muu – tai sama – aseteollisuus levittää sanaa, että niiden uudet, mutta vielä kalliimmat hyökkäysaseet voivat päihittää nämä uudet puolustusihmeaseet. Näin ollen tie on jälleen kerran tasoitettu loputtomalle asevarustelukilpailulle.

Parvihyökkäysten yhteydessä nykyiset pitkän kantaman droonit mahdollistavat jo puolustuskyvyttömien kohteiden tuhoamisen. Tagesspiegel-lehti raportoi 24. heinäkuuta 2026 Ukrainan tekemistä iskuista kahdeksaan venäläisen verkkokaupan 40 logistiikkakeskuksesta.

Euroopan valtiot tunnustavat aseellisen yhteistyönsä Ukrainan kanssa ja vahvistavat siten operatiivisen osallistumisensa sotivina osapuolina Venäjää vastaan. Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin ilmaus ”yhtenäinen Eurooppa” on melko eufemistinen: se on kolmenvälinen taloussota, jota käyvät Iso-Britannia, Ranska ja Saksa. Lisäksi on olemassa muutamia pienempiä vapaamatkustajia, joilla on oma aseteollisuutensa.

Iso-Britannia ja Ranska toivovat pitävänsä omat maansa poissa taisteluista ydinaseiden uhan varjolla. Näin ollen Ukrainan lisäksi vain Saksa on jäänyt jäljelle seuraavana tuhokohteena sodan eskaloituessa.

Saksalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä ”ydinpelotteeseen”

Yleinen ilmapiiri Saksassa ei tule sallimaan ”saksalaista atomipommia”. Suurin osa kansasta vastustaa sitä, ja erilaiset kansainväliset oikeudelliset kiellot estävät sen. Tämän lisäksi ja yleisemmin: ydinaseet ovat ei-sotilaallisia ja niiden käyttö on kielletty. Lisäksi ydinaseet ovat jo kauan sitten teknisesti vanhentuneita kaikissa kuviteltavissa olevissa sotilaallisissa tehtävissä, ja ne on korvattu tavanomaisilla tarkkuusaseilla, joiden käyttöä ei rajoita mikään kielto.

Ydinaseet eivät ole laillisia sodankäynnin aseita! Kansainvälinen oikeus kieltää ydinaseet joukkotuhoaseina. Ne ovat laittomia, koska ne aiheuttavat suhteettoman paljon vahinkoa verrattuna mihin tahansa tavanomaiseen hyökkäykseen, eloonjääneiden uhrien tarpeetonta kärsimystä ja pysyviä ympäristövahinkoja. Ydinaseet eivät siksi ole sotilaallisia. Ne kiellettäisiin kokonaan, kuten kemialliset ja biologiset aseet, elleivät ne tarjoaisi tuottoisia liiketoimintamahdollisuuksia. Näin ollen aseteollisuus estää ydinaseiden täydellisen kiellon määrittelemällä ”ei-laittomat ydinaseiskut” poikkeuksiksi.

Käsite ”ydinsateenvarjo” on harhaanjohtava termi, joka keksittiin 1950-luvulla, ja se on edelleen laajalle levinnyt, vaikka on selvää, että ydinaseet eivät voi suojata mitään, vaan ne ainoastaan uhkaavat tuhoisalla kostolla. Yhtä epärealistinen termi on ”ydinaseiden jakaminen”. Se kuvaa ydinaseiden palkkasoturiroolia, jossa sotarikos tehdään kolmannen osapuolen hyödyksi.

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov viittasi hiljattain tähän Politicoon kirjoittamassaan artikkelissa.

Lavrov varoitti siinä:

”Strategisen autonomian varjolla Euroopassa on käynnissä merkittävä sotilaallisten voimavarojen laajentaminen myös ydinaseiden alalla. Pariisin suunnitelmat tarjota ydinaseiden sateenvarjo useille Euroopan unionin ja Naton jäsenvaltioille ovat erittäin huolestuttavia. Tämä ei vahvista Ranskan omaa turvallisuutta eikä tämän avun vastaanottajien turvallisuutta.”

Saksan liittopäivien takapenkkiläiset keskustelevat ydinpommista, jota ei rakenneta, koska, kuten sanottu, valtaosa väestöstä vastustaa tätä harhaanjohtavaa tietä, ja kansainvälinen oikeus kieltää sen. Jos Saksa rikkoisi kiellon, sen todennäköisesti estäisi fyysisesti asiasta kiinnostunut osapuoli käyttämällä tavanomaisia tarkkuusaseita, ja Venäjä on ymmärrettävästi historiallisesti oikeutettu ehdokas tällaiselle ennaltaehkäisevälle toimenpiteelle.

Voisiko sen sijaan olla yhteinen eurooppalainen ydinasevalta?

Ydinaseiden itsenäisenä omistajana vain Ranska täyttää vaatimukset. Vaikka Iso-Britannia on myös nimellisesti ydinasevalta, sillä on hallussaan vain Yhdysvalloilta vuokrattuja Trident-strategisia sukellusveneestä laukaistavia ydinohjuksia. On epävarmaa, voisiko Iso-Britannia koskaan käyttää tällaista ohjusta ilman Yhdysvaltojen hyväksyntää. Yhdysvallat on kuitenkin jälleen kerran vuodesta 2025 lähtien sijoittanut ydinpommeja kuljettavia hävittäjiä Isoon-Britanniaan, vuosikymmenten tauon jälkeen – nöyryytys entiselle ”imperiumille”?

Siis Ranska. Vuosikymmenten kokemus ranskalais-saksalaisesta yhteistyöstä sotilas- ja ilmailualan hankkeissa on johdonmukaisesti tuottanut Saksalle saman tuloksen: Ranska johtaa, Saksa tukee ja maksaa leijonanosan. Tuntuu uskomattomalta, että ”Grande Nation” Ranska koskaan luovuttaisi ydinaseidensa käyttöä koskevaa päätösvaltaa muille kuin Ranskan kansalaisille. 

Yhteenvetona: Saksan liittopäivien takapenkkiläisten äskettäin esittämää ”saksalaista atomipommia” ei rakenneta. Sen sijaan satoja drooneja valmistetaan ja käytetään jo päivittäin, eikä Saksa pysty tehokkaasti suojautumaan niitä vastaan kriisitilanteessa. Siksi Saksan oman edun mukaista on pysyä täysin poissa konfliktista Venäjän kanssa, lopettaa kaikki sotilaallinen tuki Ukrainalle ja luottaa yksinomaan diplomaattisiin toimiin.

Artikkelin kirjoittajien mielestä Saksan tulisi lopettaa tuki Ukrainalle. Kuvassa Saksan liittokansleri Friedrich Merz ja Ukrainan pääministeri Serhi Koretsky lokakuussa 2026. Kuva: Wiki Commons. 

Saksalainen drooni. Kuva Wiki Commons Andre Gerwing. 

Artikkeli on julkaistu RT:ssä 25.9.2026

Käännös: Leena Hietanen