HBL laukoi taas perjantaisessa pääkirjoituksessaan 2.10.2026 ”totuuden”, jota muut eivät uskalla kohdata. Lausuessaan, että Suomi
Avainsana: Ukraina
Tommi LievemaaPääkirjoitus, Kansan ääni 4/2026 Geopoliittiset mannerlaatat ovat vahvassa liikkeessä. Lännen aloittama sota Venäjää vastaan
Ongelmien ratkaisut eivät ole välttämättä sen vaikeampia kuin ongelmien itsensä havaitseminen. Otetaan nyt uutiskatsausta ihan
Hyvä uutinenkin osoittautuu valheiden valtakunnassa huonoksi. Itse asiassa voi sanoa, että nykyinen EU:n ja Kanadan yhdentymiskehitys
Matti Laitinenvanhukainen ja rauhaveteraani11.9.2026 ”Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana tiedän talouden vaikean tilanteen. Siksi en vaadi hallitukselta kohtuuttomia.
Naapuriseuran kunniapuheenjohtaja Mauno Saari (kuvassa vas.) vastaanotti Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin myöntämän ansiomerkin Venäjän suurlähettiläs
Yhdysvallat palkitsi Martti Ahtisaaren Jugoslavian hajotustyöstä ja muista palveluksista Nobelin rauhanpalkinnolla v. 2008. Kuvassa palkinnon
Neuvostoliitossa ja Venäjällä Voitonpäivää on vietetty Saksan fasismista ja imperialismista saadun voiton muistoksi. Kuolemattoman rykmentin
Saksan kommunistinen puolue DKP vierailee säännöllisesti Donbassissa ja pitää yhteyttä paikalliseen kommunistiseen puolueeseen. DKP:n kansainvälisten
Sergei Lavrov valvonta-, kansainvälisten asioiden sekä IVY-, Euraasian integraatio- ja suhteista maanmiehiin vastaavien valiokuntien yhteiskokouksessa