Maailmanjärjestys murroksessa – Suomi väärässä leirissä

Maailmanjärjestys murroksessa – Suomi väärässä leirissä

Tommi Lievemaa
Pääkirjoitus, Kansan ääni 4/2026

Geopoliittiset mannerlaatat ovat vahvassa liikkeessä. Lännen aloittama sota Venäjää vastaan Ukrainaa alustana käyttäen, sekä Yhdysvaltojen ja Israelin epäonnistunut hyökkäys Iraniin ovat ravisuttamassa maailmanjärjestystä merkittävimmällä tavalla vuosikymmeniin. Yksinapainen Yhdysvaltojen johtama järjestys, joka alkoi Neuvostoliiton romahduksesta, on tullut tiensä päähän. Uuden, moninapaisen järjestyksen avaintekijöitä ovat Aasia, BRICS-maiden koalitio, vetureinaan Kiina, Venäjä, nouseva suurvalta Iran sekä Intia.

Läntinen leiri, johtajanaan Yhdysvallat, muodosti 2.maailmansodan jälkeen kaksinapaisen maailman toisen leirin ja kilpailijan Neuvostoliiton ja itäisen Euroopan muodostamalle sosialistiselle leirille. Neuvostoliiton hajottua Yhdysvallat koki hetkensä koittaneen. Se uskoi, että maailma on tästä eteenpäin yksin sen määräysvallan alla. Euroopan unioni on ollut Yhdysvaltojen nöyristelevä alamainen jo vuosikymmenien ajan. Eurooppa on aina totellut kiltisti kun käsky on käynyt valtameren takaa – silloinkin kun USA:n käskyjen noudattaminen on ollut sille vahingollista.

Yhdysvaltojen strategiaan on kuulunut, ettei se ole sallinut muiden nousta sille haastajiksi ja kilpailijoiksi maailmanvallasta. Muutos yksinapaisuudesta moninapaisuuteen on kuitenkin väistämätöntä.  Kiinan valtava kehitys sekä Venäjän, Intian, Iranin ja yleisesti globaalin etelän (Aasia, Afrikka, Etelä-Amerikka) nousu on vienyt maailmaa uuteen asentoon. Yhdysvallat ei katso hyvällä tätä muutosta. Petrodollarin asema on heikentynyt, Kiinan juanin syrjäytettyä monin paikoin dollarin maailmanvaluuttana.

Iranin kyky vastustaa Yhdysvaltojen imperialismia ja sotilaallista voimaa on herättänyt ihailua edistyksellisten voimien piirissä ympäri maailmaa. Yhdysvaltojen kolonialistinen valta Lähi-idässä on heikentynyt huomattavasti epäonnistuneen hyökkäyssodan seurauksena. Yhdysvaltojen vasallit Persianlahdella ovat alkaneet miettiä uusiksi suhdettaan isäntäänsä, kun amerikkalaistukikohta toisensa jälkeen on tuhoutunut tai vaurioitunut käyttökelvottomaksi Iranin iskujen seurauksena. Samaan uudelleenarviointiin pitäisi ryhtyä myös Suomessa ja Euroopassa laajemminkin.

Asema Yhdysvaltojen vasallina on ajanut Euroopan katastrofin partaalle. Ukrainaa alustana käyttäen on ryhdytty sotaan Venäjää vastaan, ja on asetettu talouspakotteita. Yhdysvallat haluaa heikentää Venäjää ja lopulta asettaa ”oman miehensä” Venäjän johtoon. Näin se pystyisi paremmin kontrolloimaan pahinta kilpailijaansa Kiinaa. Venäjän vastainen sota ja pakotteet ovat olleet Euroopan taloudelle myrkkyä. Suomi Venäjän naapurina on kärsinyt erityisen paljon suhteiden katkaisusta, ja itärajan sulku on pahentanut tilannetta entisestään.

Suomi on asettautunut väärälle puolelle rintamalinjaa nykyisessä tilanteessa. Olemme hirttäytyneet sotilaallisesti Yhdysvaltojen ja Naton varaan, sekä talouden osalta yleisemmin lännen varaan. Olemme sulkeneet oven meille luonnollisimman kauppakumppanin, Venäjän, nenän edessä. Seurauksena on ollut suurtyöttömyys sekä taloudellinen ahdinko.

Suunnanmuutos on välttämätön maamme pelastamiseksi talouden romahtamiselta ja sodalta. Venäjä ei loputtomiin katsele vierestä vihamielisten sotavoimien ja jopa mahdollisten ydinaseiden tunkeutumista maaperällemme. Itäraja on avattava viipymättä talouden elvyttämiseksi.