EU-vaalit 2024. Opi perusasiat Euroopan unionista

Rikkaiden presidenttinä tunnettu Emmanuel Macron toteutti vuoden 2023 alkupuolella oikeistolaista EU:n määräämää talouteen ja sosiaalipolitiikkaan kohdistuvia leikkauksia, jossa mm. merkittävin oli pyrkimys nostaa eläkkeelle pääsyn ikäraja 64 vuoteen, joka sai ranskalaiset miljoonittain kaduille prorestoimaan.

Pertti Hämäläinen 14.3.2024

Kuluvan vuoden kesäkuun alussa järjestetään EU-vaalit, joita Euroopan parlamentti tuntuu mainostavan sloganilla ”Puolusta demokratiaa ja saa äänesi kuuluviin”. Kumpikaan näistä mainoksen lauseista ei ole kuitenkaan totta. Euroopan unioni ei puolusta demokratiaa millään tavoin, eikä kansalaisten ääni ole koskaan tullut, eikä tule EU:ssa kuulluksi. Kevään aikana tulemme taatusti kuulemaan ja näkemään vielä paljon räikeämpää ja samalla valheellisempaa EU-myönteistä propagandaa. Tässä artikkelissa luodaan aluksi lyhyt katsaus EU:n historiaan, joka on välttämätöntä ainakin jossain määrin tuntea, jotta voi ymmärtää tämän päivän EU:n luonnetta ja logiikkaa, sekä erityisesti ymmärtää, miksi EU on yksinkertaisesti huono asia.

Kyse ei ole ensisijaisesti siitä, onko EU:sta hyötyä vai haittaa suomalaisille, vaan enemmänkin sen ymmärtämisestä, miksi koko Euroopan unioni perustuu lähtökohtaisesti kansanvastaisille, tai toisin sanoen eurooppalaisten kansojen etujen vastaisille periaatteille. Monien EU-myönteisten vasemmistolaisten puheet ”sosiaalisesta Euroopasta”, joita joudumme taas vaalien alla varmasti kuulemaan, ovat nekin täyttä puppua. Tämäkin asia selvitetään tässä artikkelissa hieman tarkemmin. Lopuksi käsittelen tämän päivän kokemusten valossa niitä tuhoisia seurauksia, joita Euroopan unionilla on ollut kansalaisten elämään, ei ainoastaan Suomessa, vaan kaikissa EU-maissa.

Suomen ohella monissa EU-maissa ovat esiintyneet pyrkimykset heikentää työntekijöiden perustavaa laatua olevia oikeuksia. Lisäksi maanviljelijät ovat tämänkin vuoden puolella osoittaneet mieltä useissa EU-maissa EU:n pahasti epäonnistuneen maatalouspolitiikan johdosta. Suomessa kaikki eduskuntapuolueet, esittelevät jälleen valheellisia vaalisloganeitaan ensi kesäkuun alussa pidettävien EU:n näytösvaalien yhteydessä. Kuva maanviljelijöiden protestista Berliinissä.

EU syntyy USA:n etujen turvaamiseksi

Toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948 Yhdysvalloissa luotiin CIA:n ja USA:n ulkoasianhallinnon toimesta Amerikkalainen komitea Euroopan yhdentämiseksi. Komitean johtoon tuli Yhdysvaltain puolustus-ja ulkoasiainhallinnon, sekä CIA:n korkeita virkamiehiä mm. vuosina 1953-61 CIA:n johtajana toiminut Alan Dulles. Komitea kanavoi amerikkalaisten suurkapitalistien rahaa Eurooppalaiselle liikkeelle (le Mouvement européen), jonka johdossa puolestaan oli ns. Euroopan perustajaisiksi kutsuttuja poliitikkoja, kuten Jean Monnet, Robert Schuman, Alcide de Gasperi ja Paul-Henri Spaak, joista jälkimmäinen toimi sittemmin Naton pääsihteerinä. Amerikkalaisten päämääränä oli vaikuttaa voimakkaasti sodanjälkeisen Euroopan taloudelliseen ja geopoliittiseen rakenteeseen, jotta Yhdysvaltain sotilaalliset, taloudelliset ja kulttuuriset edut tulisivat maksimaalisesti huomioiduiksi. Siinä he onnistuivat täydellisesti. Amerikkalaisten kirjoittaman, myöhemmin yhdeksi EU:n perusasiakirjaksi kutsutun, ns. Schumanin julistuksen pohjalta perustetiin vuonna 1950 Euroopan hiili- ja teräsyhteisö.

Edellä mainitun Paul-Henri Spaakin nimiin laitetun, mutta tosiasiallisesti amerikkalaisten laatiman raportin pohjalta laadittiin 1957 Rooman sopimus, jonka myötä syntyi EEC. Tässä Rooman sopimuksessa oli jo luonnehdittu tuleva Euroopan ”yhteismarkkina alue”, sekä myöhemmän Euroopan unionin keskeiset, liberalistiseen talousajatteluun kuuluvat ideologiset periaatteet – pääomien, tavaroiden, palveluiden ja ihmisten ”vapaa liikkuvuus”. Jostain syystä sekä EU:n rakentamisvaiheen eurooppalaiset merkkihenkilöt Monnet, De Casperi, Spaak, Adenauer ja kumppanit, kuin myös EU:n viralliset kronikat ovat unohtaneet mainita niin CIA:n roolin, kuin Eurooppalaisen liikkeen rahoittajatahojen esimerkiksi Fordin ja Rockefeller säätiöiden keskeisen merkityksen Euroopan unionin syntyvaiheissa. Mieluummin on puhuttu rauhasta, demokratiasta, tasa-arvosta ja erityisesti sosiaalidemokraatit ovat viime vuosikymmeninä nostaneet ns. sosiaalisen Euroopan käsitteen kuvaamaan EU:n ”saavutuksia”.

Meillä Orpo-Purran oikeistohallituksen leikkauspolitiikka seuraa tätä Macronin (ja EU:n) linjausta, johon on samanaikaisesti liitetty rikkaille ja yrityksille tulevia verohelpotuksia. Eurodemareiden unelma sosiaalisesta Euroopasta on kuollut ja tilalle on tullut alati kurjistuva ja eurooppalaisia kansoja kohtaan vihamielinen, sotaakäyvä Eurooppa. Tässä protestoidaan 1.2.2024 Ay-liikkeen protestissa sen puolesta, että Ay-liike myös huomioisi terveydenhuollon ja sosiaaliturvan yksityistämisen katastrofaaliset vaikutukset.

Puhe sosiaalisesta Euroopasta ei ole totta

Tulevan alkukesän EU-vaalien alla tulemme todennäköisesti jälleen kuulemaan monia vetoavia pyyntöjä äänestää ”sosiaalisemman ja tasa-arvoisemman” Euroopan puolesta ”populisteja ja äärioikeistoa” vastaan. Ennen kuin näihin houkutuksiin sortuu, on syytä perehtyä hieman tarkemmin esimerkiksi tuohon eurodemareiden väitteeseen ”sosiaalisesta Euroopasta”. Ei ainoastaan Suomen, vaan yleisemmin eri EU-maiden demarit ja EU-myönteiset vasemmistopuolueet ovat jo pitkään hellineet EU-myönteisessä kielenkäytössään ”sosiaalisen Euroopan” käsitettä, joka EU-liturgiassa väännetään välillä muotoon ”Euroopan sosiaalinen ulottuvuus”. Totuus on kuitenkin aivan toisenlainen, sillä Euroopan unionin käytännön politiikassa tällaista sosiaalista Eurooppaa ei ole olemassa. Ja jos jotain tällaisia pyrkimyksiä on aiemmin ollut, ne ovat 2000-luvulle tultaessa tyystin sammuneet. Tästä kirjoittivat jo vuonna 2009 ranskalaiset tutkijat François Denord ja Antoine Schwartz. Viimeksi EU:n sosiaalisen ulottuvuuden olemattomuuden on todennut ranskalainen ekonomisti Philippe Murer juuri nyt EU-vaalien alla ilmestyneessä Front populaire-lehden Eurooppa erikoisnumerossa olleessa kirjoituksessaan, jonka erinomaisiin arvioihin tämäkin artikkeli osin perustuu.

Miksi EU on huono asia?

Klassisessa ristiriidassa työn ja pääoman välillä EU on aina asettunut jälkimmäisen puolelle. Asia voidaan ilmaista niinkin, että EU on historiansa aikana aina kulloisenkin kapitalismin kriisivaiheen, esimerkiksi viimeksi ns. finanssi-, euro- ja koronakriisien aikana turvannut ensisijaisesti pääoman edut työn ja sosiaalisen hyvinvoinnin kustannuksella. Edellä mainitussa Rooman sopimuksen artiklassa 2 painotetaan ”talouden vakautta”, artiklassa 3 talouden ”esteiden poistamista” ja ”vapaan kilpailun” tärkeyttä. Artikla 18 ennakoi jo globalisoituvan kapitalismin tarpeita julistaessaan, että ”jäsenvaltiot sitoutuvat edistämään kansainvälisen vapaakaupan kehittymistä ja kaupan esteiden poistamista”. Palkansaajat, työläiset, sosiaaliturva, terveydenhuolto, julkiset palvelut ovat kaikki käsitteitä, jotka on pääosin unohdettu näistä teksteistä. Philippe Murerin mukaan ”sosiaalinen” esiintyy ainoastaan ”aikomusten tasolla, mitään määräyksiä tai konkreettisia päämääriä ei esitetä”. Vuonna 1986 hyväksytty EY:n yhtenäisasiakirja toteutti jo Rooman sopimuksessa muotoillun tavoitteen kaikkien esteiden hävittämisestä pääomien, tavaroiden, palveluiden ja työvoiman liikkuvuuden välillä EU:n sisällä. Yhteismarkkinoista siirryttiin yhtenäismarkkinoihin.

Päätetään – salaa, hivuttamalla

Yhtenäisasiakirja ja vuonna 1992 hyväksytty Maastrichtin sopimus yhteisvaluuttoineen muodostivat sen liittovaltiota kohti kulkevan EU:n, josta on kehittynyt kaikkine ongelmineen nykyinen Euroopan unioni. On tärkeää ymmärtää, että EU:ssa mikään muutos ei tapahdu nopeasti, vaan salakavalasti, asteittain hivuttamalla, mahdollisimman salaisesti tai kätketysti, mikä on EU:n epädemokraattisen toimintalogiikan ydin. Kuitenkin myös Suomessa tämän EY:n yhtenäisasiakirjan muutoksia alkoi asteittain toimeenpanna tuolloin 1980-luvun lopulla Harri Holkerin hallitus ikään kuin valmistellen Suomea tulevaan mahdolliseen EU-jäsenyyteen. Selkeämmin tämä tuli kaikille ilmi sitten Ahon hallituksen kaudella, jolloin jo käytiin samanaikaisesti jäsenyysneuvotteluja, vaikkakin virallisesti kansalta pyrittiin salaamaan nämä ilmiselvät pyrkimykset.

Keskeisenä rakenteellisena tai sisäisenä ongelmana tässä EU-rakennelmassa on mm. se, että yhtenäismarkkinoiden tilanteessa syntyy eri maiden välille jatkuva verokilpailu ja pyrkimys heikentää verorahoin tuotettuja sosiaali- ja hyvinvointirakenteita. Ennen pitkää sosiaaliturva ja koko hyvinvointivaltio nähdään lähestulkoon ainoastaan rasitteena tehokkaasti toimivalle taloudelle, mikä on johtanut kaikissa EU-maissa sosiaali- ja hyvinvointirakenteiden yksityistämisiin, kilpailuttamisiin ja jatkuviin leikkauspaineisiin. 2000-luvulla nämä leikkauspaineet ovat ulottuneet koko julkiseen sektoriin. Luonnollisesti myös EU:n kilpailulainsäädäntö itsessään on vienyt asioita tähän ei toivottavaan suuntaan. Viimeisimmässä, liittovaltiokehitystä vauhdittaneessa ja täysin epädemokraattiselle EU-komissiolle valtaa keskittäneessä vuoden 2008 Lissabonin sopimuksessa julkisen palvelun käsite tuntuu asiasta kirjoittavan Philippe Murerin mukaan kadonneen lähes kokonaan. EU:n itä- ja nyt Balkan-laajentuminen vauhdittavat tätä aiemmin löyhästi subsidiariteettiperiaatteen mukaan ymmärrettyä ”sosiaalisen ulottuvuuden” alasajoa entisestään.

Eduskuntatalolla v. 1973 protesti EEC:a vastaan. Jo silloin ymmärrettiin EEC:n keskeinen funktio, kun vaadittiin YYA:n puolesta EEC:a vastaan. Kaikki ne pelot, joista silloin varoitettiin, ovat toteutuneet (Kuva CC BY 4.0 DEED).

EU:n katastrofaaliset seuraukset

Euroopan unionin toiminta logiikka on olla markkinoiden ja pääoman puolesta kansoja ja sosiaalista hyvinvointia vastaan. Kaikkialla EU:n jäsenmaissa, Suomi mukaan lukien on Euroopan unioni tuonut mukanaan hyvinvointivaltion heikennyksiä, sosiaali- ja terveydenhuollon yksityistämistä, kilpailuttamista, jotka ovat kansalaisille näkyneet jatkuvina palveluiden saatavuuden ja laadun heikentymisinä. Tästä esimerkkinä meillä ovat valtavat Sote-palveluiden ongelmat.  Palvelusektorin lisäksi sosiaaliturvaa on heikennetty ja pyritään heikentämään jatkuvasti, mikä on esimerkiksi Ranskassa johtanut Macronin hallituksen mittavien eläketurvan heikennysten vuoksi laajoihin mielenosoituksiin viime vuonna. Meillä Orpo-Purran oikeistohallituksen leikkauspolitiikka seuraa tätä Macronin (ja EU:n) linjausta, johon on samanaikaisesti liitetty rikkaille ja yrityksille tulevia verohelpotuksia.

Julkiset palvelut laajasti ymmärrettynä ovat olleet jo pitkään EU-politiikan ajamien jatkuvien ”säästöjen” ja kilpailuttamisen uhreja. Tämä on näkynyt postilaitoksen alasajona, koulujen ja koulutuksen kasvavina ongelmina ja esimerkiksi julkisen liikenteen ja tieverkoston heikkenemisenä viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Viimeisen puolen vuoden ajalta ovat tuttuja ei ainoastaan meillä Suomessa, vaan monissa muissakin EU-maissa esiintyneet pyrkimykset heikentää työntekijöiden perustavaa laatua olevia oikeuksia. Lisäksi maanviljelijät ovat tämänkin vuoden puolella osoittaneet mieltä useissa EU-maissa EU:n pahasti epäonnistuneen maatalouspolitiikan johdosta. Kun EU-eliittiä myötäilevät EU-mieliset puolueet, joihin lukeutuvat Suomessa kaikki eduskuntapuolueet, esittelevät jälleen valheellisia vaalisloganeitaan ensi kesäkuun alussa pidettävien näytösvaalien alla voidaan todeta, että tosiasioiden valossa eurodemareiden unelma sosiaalisesta Euroopasta on kuollut ja tilalle on tullut alati kurjistuva ja eurooppalaisia kansoja kohtaan vihamielinen, sotaakäyvä Eurooppa.

Lähteet:

Philippe Murer. Le long cauchemar de l`”Europe sociale”. Front populaire. Revue nro:16. 2024
François Denord et Antoine Schwartz. L`Europe sociale n`aura pas lieu. Raison d`agir. 2009
Front populaire. Planète à vendre. La marchandisation du monde. Revue nro:15. 2023-24