Sotapsykoosi on vienyt vaarallisille vesille – tarvitaan täyskäännös ja vallanvaihto
”Hölmöläisten juhlat: iloisesti hymyillen kohti katastrofia”. Näin voisi kuvailla yllä olevan kuvan sisältöä. Kuvassa ministerit Elina Valtonen ja Antti Häkkänen, yhdessä USA:n Anthony Blinkenin kanssa, juhlistavat Suomen maaperän USA:n asevoimille avannutta DCA-sopimuksen allekirjoitusta Washingtonissa (18.12.2023). Suomi on lyhyessä ajassa tehnyt kaiken mahdollisen väärin, mitä tulee ulkopolitiikkaan. Katastrofaalisista seurauksista (ja jättikalliista laskusta) joutuvat kärsimään tavalliset kansalaiset. (kuva: Wikimedia Commons)
Tommi Lievemaa (pääkirjoitus Kansan äänen juhannusnumerossa)
Suomalaiset poliitikot ja media ovat vajonneet sotapsykoosiin. Sotahulluus ammentaa voimansa toisesta psykologisesta sairaudesta, patologisesta Venäjä-vihasta. Sotapsykoosi on sokaissut päättäjämme sekä suuren osan kansasta, joka vaikuttaa olevan valmis hyväksymään hallituksen yhä rajummat leikkaukset sepitetyn ”Venäjän uhan” takia. Valtiovarainministeri Riikka Purra on jo väläytellyt – hymyssä suin totta kai, ikään kuin nauttien kansan kidutuksesta – yhä kipeämpiä leikkauksia tuleville vuosille.
Suomen sotilasmenot kasvoivat Sanna Marinin kaudella kolmesta miljardista kuuteen miljardiin euroon vuodessa. Naton linjaaman viiden prosentin bkt-osuuden jälkeen maamme sotilasbudjetti tulee kasvamaan 10-15 miljardiin euroon. Vertailun vuoksi: esimerkiksi koko opetus- ja kulttuurialan budjetti on 8 miljardia euroa vuodessa. Eli sotilasmenoja tullaan kasvattamaan koko opetus- ja kulttuurialan vuosibudjetin suuruisella summalla. Tämä kertoo järkyttävää kieltään hallituksen ja koko yhteiskunnan arvomaailmasta ja tärkeysjärjestyksestä.
Ei pidä unohtaa F-35 –hävittäjäkauppaa, jonka hintalappu pelkästään koneiden oston osalta on 10 miljardia euroa. Päälle tulevat vielä kymmenien miljardien elinkaarikustannukset. Moni asiantuntija arvioi, että kyseiset hävittäjät ovat vanhentuneita jo ostettaessa, droonien ja muiden vallatessa alaa sotateknologiassa. Ukrainaan on lähetetty aseita Suomesta n. kolmen miljardin arvosta. Tämä ”sijoitus” ei tuota Suomelle senttiäkään. Päinvastoin, tuo kolme miljardia palaa kirjaimellisesti savuna ilmaan. Venäjä on näet vaatinut Ukrainalta koko länsimaisen kaluston tuhoamista rauhan ehtona. Venäjä ilmoitti, että kalusto tuhotaan joka tapauksessa, mutta vapaaehtoisella tuhoamisella säästettäisiin runsaasti ihmishenkiä.
Ukrainan kankkulankaivoon kaadettujen miljardien takia on leikattu sosiaaliturvaa, työttömyysturvaa, asumistukea jne. Ukrainaa on lisäksi tuettu muilla tavoin, esim. vastaanotettu 70 000 ukrainalaista, joiden ylläpito ja elinkustannukset on katettu täysimääräisesti. Hintalappua tästä ei ole liiemmin julkisuudessa esitelty, semminkin kuin suomalaisten etuisuuksia on samaan aikaan karsittu rajulla kädellä.
Sotapsykoosi on niin vahva, että harvalukuiset järjen äänet vaiennetaan alkuunsa. Vaientaminen käy kätevästi syyttämällä asevarustelua kritisoivia putinisteiksi ja Venäjä-mielisiksi. Rauhanpolitiikkaa ja diplomatiaa sapelinkalistelun sijaan vaativia syytetään Kremlin trolleiksi. Itärajan avaamisesta ei enää saa edes keskustella. Itärajan sulun arvostelu on kiellettyä kaikissa eduskuntapuolueissa laidasta laitaan. Ehdokkaaksi ei ole mitään asiaa, mikäli poikkeat vallitsevasta narratiivista.
Tälle hulluudelle on jossain vaiheessa tultava loppu. Valitettavasti tilanne kuitenkin näyttää vain pahenevan. Suomi on tehnyt sarjan katastrofaalisia ulkopoliittisia virheitä nopeassa tahdissa. Nato-jäsenyys, DCA-sopimus, suhteiden katkaiseminen Venäjään sekä itärajan sulku ovat kaikki olleet maallemme vahingollisia ja jopa vaarallisia päätöksiä. Aiheutettu vahinko saattaa olla osin peruuttamatonta, jolloin tilanne korjaantuu vain täydellisellä vallanvaihdolla.
Esimerkiksi idänsuhteita eivät nykyinen eduskunta, hallitus tai mitkään nykyiset eduskuntapuolueet pysty rakentamaan uudelleen. Venäjällä tuskin on luottoa edellä mainittuihin minkäänlaisena luotettavana neuvottelukumppanina. Politiikkaan tarvitaan täyskäännös, täydellinen vallanvaihdos sekä kokonaan uusi suunta ulkopolitiikassa.
