Voihan nenä! Ja potut pottuina
Lännen innokkaimmat sodanlietsojat (Starmer, Macron, Merz ja Tusk) vierailulla Kiovassa presidentti Zelenskyn vieraana 10.5.2025. Britannia, joka tekee tätä nykyä tiivistä sotilaallista yhteistyötä Suomen kanssa, on todennut että sen puolustus alkaa Suomen itärajalta. Suomi on innoissaan ottamassa Ukrainan kaltaista roolia lännen ja Venäjän välisessä konfliktissa. Hinnan tästä mielipuolisuudesta maksaa Suomen kansa lompakostaan, sekä ihmisuhreina. (Kuva: Wikimedia Commons)
Jonathan Widell 1.6.2025
Ilta-Sanomat pisti taas revittäen tänä viikonloppuna: Perunapula iski Putiniin. Tämäkös se meitä naurattaa! Potut pottuina, sanoi Ilta-Sanomat, kun perunauutisen väänsi.
Se on kuulkaa sillä tavalla, että kenenkään aika ja energia ei riitä enää näiden iltapäiväviisaiden viisauksia ruotimaan. Perunapula? Tosiasia, jota tuolla vitsailun vitsauksella koetetaan päästä pakoon, on se, että Venäjä tulee ja jyrää meitin, ”meitin” tietysti tarkoittaessa demokraattista läntistä arvoyhteisöä, sikäli kuin siinä on kenenkään muun enää mitä jyrätä.
Mitäkö tarkoitan? Sitä, että kun palataan ajassa monta monta monta vuotta takaisinpäin sellaiseen aikaan, jolloin sellainen kumma setä kuin Veltto Virtanen oli mukana Suomen presidenttikisassa, häneltä kysyttiin, käyttäisikö hän huumeita ollessaan presidenttinä. Häneltä oli näet juuri kysytty, oliko hän käyttänyt huumeita, mihin hän oli vastannut myöntävästi. No Veltto siihen, että ”älä ole hölmö, en tietenkään” käyttäisi huumeita ollessani presidenttinä.
Voi niitä aikoja, kun nykyään presidentin viran pääsyvaatimuksena näyttää olevan huumeiden käyttö. Tuosta oli vain pari viikkoa sitten juttua, kun kova kolmikko Mertz, Macron ja Starmer – vahvistettuna Puolan jollakin silmäätekevällä – kävi Kiovassa ja junasta löytyi sitten huumausaineita. Macron tietysti lipevänä sitten selittämään, että tämä nenäliinakuvio liittyi hänen sairauteensa, nenän tukkoisuuteen tai mihin tahansa muuhun nenään liittyvään…Mikä on aika ronskia puhetta jo sinänsä, että hän koronan aikana oli sanonut tekevänsä elämän sietämättömäksi rokottamattomille. Karttelipa hän Putiniakin, jota oli kuitenkin käynyt tervehtimään Moskovassa, pitkän pöydän takaa koronatartuntaa välttääkseen.
Miten noin terveystietoinen tasavallan presidentti oli nyt käynyt niin lepsuksi, että oli sairaana lähtenyt hyvin varjeltuun junareissuun kavereidensa Mertzin ja Starmerin ja sen yhden puolalaisen kanssa? Ja sanottiinpa tässä tekoälystä mitä tahansa – ja väärennetyistä valokuvista – jotenkin tämä yhtälö ei istu paikalleen. Ihan kuin joku valehtelisi.
Macronin ulostautuminen
Ja sitten tuli tämä toinen juttu Macronista, kun Brigitte pani hänelle vasten pläsiä ja oli huultenlukijan mukaan sitten koneesta ulostauduttaessa kuulemma sanonut Macronille, että häpeämätön luuseri tai jotakin vastaavaa ranskaksi. Mitä sitä paitsi Brigitte teki tuolla matkalla Vietnamissa? Ja mitä matka koski, muuta kuin tuota tinttausta?
Tässä epäröimme. Emme kuitenkaan epäröi siinä kohtaa, jossa johtopäätös on vedettävä. Kaikki hallitsijamme ovat perverssejä. Perverssejä sanan kliinisessä mielessä, jossa totuus on vain se, mikä siltä näyttää. Demokratia on demokratiaa, jos se siltä saadaan vaikuttamaan. Oikeusvaltio on oikeusvaltio, jos joku asiantuntija niin sanoo iltapäivälehdistössä ja niin edelleen.
Mitään oikeutta tällä pöpelikaartilla ei ole kuitenkaan ketään hallita. Tietysti he sanovat olevansa kansaa lähellä käyttäytyessään yhtä ruokottomasti kuin kansa itse, mutta jos näin on, mitä valtuuksia kenellekään on asettua kenenkään yläpuolelle ketään valvomaan millään valtuuksilla?
Aika on vallankumouksen, ennen kuin valta kumoaa itsensä
Siis siihen kysymykseen, milloin aika on vallankumoukselle kypsä, taisi vastaus tuolla juuri tuossa äsken. Ei tähän mitään ihme kaavoja tarvita. Hallitsijamme ovat täysin nuijaa väkeä, jolla ei ole mitään muuta virkaa kuin ohjata kansa turmioon aina sen mukaan, mihin käsketään.
Paitsi että kysyttävä on, kuka sitä käskee ja käskeekö kukaan ollenkaan. Kun johtajisto on täyttä nuijistoa, joka sietää elämäänsä enää huumausaineiden voimin, ei voi olla kuin äkkäämättä, että tässähän on syy, miksi missään ei ole mitään järkeä. Kuten siinä, että Venäjää vastaan on nyt ruvettava sotaan ja äkkiä.
Ei luonnistu tämä järkeilyn poikanen
Tässä on nimittäin totuutena se, että Venäjä on nyt aloittanut pitkään valmistellun vastahyökkäyksensä Ukrainassa eikä sitä pitele enää mikään. Eivätkä varsinkaan Ilta-Sanomien paskapuheet perunapulasta. Päinvastoin.
Tähän astihan on kansaa pidetty jöössä sillä, että Venäjän propagandaa ei saa levittää. Tässä on ollut olettamuksena, että Venäjästä ei voi etsimälläkään kertoa mitään hyvää, joten pienikin varoittava sana siitä, että Venäjän kautta voi tulla tuoni, on katsottu Venäjän propagandaksi. Logiikkaa tässä ei ole sen enempää kuin Zelenskyin avoimen huumatuissa lausunnoissa, joista selvästi kuultaa jos jonkinlainen hallusinaatio. Jota muiden on sitten kuunneltava kuin viimeisenä sanana, tai muuten…
Tässä on Supot ja muut pellet olleet mukana tänä informaatiota siivilöimässä. Ja tuo usko siihen, että iivana valehtelee kaikesta, on ollut niin pinttynyt, että mitään tosiasiaa ei saa kertoa. Siis silloinkaan kun se on eittämättä totta.
Mikä järki tässä on? Tämähän se vasta täyttä propagandaa on. Kuten toisessa maailmansodassa aikoinaan, jossa Saksa kertoi kansalaisilleen, että Saksan sotavoimat saavuttivat jatkuvasti loistavia voittoja. Nuo loistavat voitot alkoivat vain lähestyä jatkuvasti Berliiniä, kunnes pikkulapset oli pantava tuhoamaan Venäjän panssarivaunuja, ja tietäähän sen, miten siinä kävi.
Ja nyt ollaan sitten vuonna 2025, jolloin ei ole varmaa enää sekään, onko suurempana pahana pidettävä enää Puna-armeijaa vai käskijöitä, jotka lähettivät Hitlerjugendin pojanklopit ylivoimaista vihollista tuhoamaan. Nyt kun on epäselvää sekin, onko tässä hurrattava suomalaisia ja muita natsivoimia, jotka pantiin Leningradia piirittämään, missä piirityksessä Putinin isoveli kuoli. Kai isänmaan rakkauden varjolla suomalaisten täytyy hurrata suomalaisten pystyttämiä keskitysleirejä ja piirityksiä.
Mistä muuten puheen ollen….
Naton tarkoitushan oli pitää Neuvostoliitto ulkona Euroopasta, Saksa alhaalla ja Yhdysvallat sisällä. Nyt Neuvostoliittohan on kukistettu, joten se siitä. Mutta Saksaa ei enää pidetä alhaalla, vaan se pannaan uuteen nousuun – jopa brittien tuella, jotka eivät ikinä kyllästy katsomaan omia dokumenttejaan toisesta maailmansodasta ja potevat jonkinlaista menetystä, kun natsit eivät ole enää vihollisinakaan brittien murenevaa itsetuntoa pönkittämässä.
Ja jenkit olisivat tietysti Euroopasta lähtemässä. Vaikka tämä on nyt hyvin kyseenalaista – tuntuuhan siltä, että USA on Euroopassa lähtemässä saadakseen sotansa Venäjää vastaan paikallisille voimille ulkoistettua, niin että se pystyy uusin voimin palaamaan valloitusretkeensä, kunhan ensin on hengähdetty.
Mikä varmaan toimisikin. Jollei USA olisi nyt saanut itseään täysin kuseen omalla tullisodallaan. Sean Foo Singaporesta on tuon tiimellyksen paras kommentoija. Häneltä ei juuri liikene hyvää sanaa USA:n päättäjien viisauteen edes talousasioissa. Mikä ei olekaan ihmeellinen vinkkeli: miksi valtiovarainministeri Scott Bessent on nyt pantu hoitamaan tullisotaa Kiinan kanssa, vaikka eniten uhoava puhuva pää on kauppaministeri Lutnick? Mikään ei skulaa tälläkään rintamalla jo tuostakaan perusasetelmasta lähtien.
Kuka is the BEST? Stubb is the BEST!
Anteeksi vielä korpraali Schtubbille, jos hänet pantiin samaan kastiin narkomaanipoliitikkojen kanssa. Hänhän ei mitään aineita tarvitse humaltuakseen omasta erinomaisuudestaan. Olipa kyseessä rauhan ”sorvaaminen” tai sodan lietsomien, Alexander Stubb IS THE BEST!
Ja mikä ihmeen hinku ihmisiä vetää sotaan Venäjän kanssa?
Tarvitseeko tuohon edes yrittää löytää vastausta? Totuushan on viinissä. Ja jauhossa. Ja nenäliinoissa ja muihin nenään liittyvissä asioissa. Voihan nenä!
Ja nenästä vedettävissä kansa on itsekin. Kunnes eräänä päivänä….