Suomen valtamedian tunnustusta odotellessa…

Taloudellisessa katastrofissa rypevä EU on löytänyt olemassaololleen tarkoituksen Venäjän vastaisesta sodasta, jota parhaillaan käydään Ukrainassa. Suomi on innolla mukana kaikissa Venäjän vastaisissa suunnitelmissa, kuten sodan laajentamisessa. Näitä suunnitelmia kaavaillaan EU:ssa Britannian vahvalla tuella. Kuvassa presidentti Stubb tapaamassa Britannian pääministeri Keir Starmeria (31.3.2025). Kuva: Wikimedia Commons.

Jonathan Widell 25.5.2025

Olemme oikeassa. Jos ken tuntee tapauksen Raskolnikov Dostojevskin romaanista Rikos ja rangaistus, voi jo nähdä Suomen valtamedia ryöpsähtävän hallitsemattomaan tunnustukseen: Kyllä, me se olimme, olemme saaneet Suomen provosoimattomaan hyökkäyssotaan sontapuheillamme! Ehkä sitä ennen voimme vain ihailla, kuinka monelle solmulle valtamedian pitää sanansa vetää, ennen kuin se yhtäkkiä laukeaa oikomaan itseään.

Mutta tässä on yksi iso mutka. Kukaanhan ei enää valtamedian puheita voi ottaa todesta, ainakaan jos on vähänkään täysijärkinen. Noita juttuja Putinin seuraavasta juonesta on kuultu jo kohta neljä vuotta, ne kun ovat ”takuulla osa jotakin laajempaa juonta”, kuten yksi hyväkäs hybridikeskuksesta sanoi syksyllä 2021. Eikä sillä välin juonta ole punonut juuri kukaan muu kuin läntinen arvoyhteisö itse, hybridikeskus siinä metakassa tietysti ensimmäisenä. Ja sitten ihmetellään ihmeellisiä liikkeitä Venäjän puolella, kun tätä polkua on jo mitään pelkäämättä ensin tarvottu vuosikaudet, ennen kuin Venäjä on alkanut reagoida. Ihmeteltiinpä tätä aina New York Timesin voimin muutama päivä sitten.

Niin, se iso mutka ei ole oikeastaan tuo, vaan se, että kun kukaan täysijärkinen ei enää valtamedian puheita usko, ns. vaihtoehtomedia on sitäkin varteenotettavampi uutislähde. Kuten kaikki Kansan äänen lukijat jo ovat kuukausien saatossa voineet todeta, näine lähteinemme olemme olleet hyvinkin kaiken jäljillä. Jopa niin hyvin, että aavistimme vielä itse paavinkin tulevan tähän rauhankeitokseen mukaan, ennen kuin Suomen iltapäivälehdistö sitä edes äkkäsi.

Ja näinhän se on, nyt kun täysijärkisimmät ovat alkaneet saada tietonsa vaihtoehtomediasta, vallanpitäjien nyt täytyy valtamedian kilpailijatkin karistaa kannoilta. Ja senhän olemme nähneet, miten tämä tapahtuu. No, se tapahtuu kertomalla kauniita tarinoita rauhasta Ukrainaan.

Rauhanlietsonta huipussaan

Eikä tästä rauhanlietsomisesta olekaan ollut puutetta. Suomen iltapäivälehdistön piti saada russofobien ylipäällikön korpraali Schtubbinkin tähän mukaan lietsomaan rauhaa. Rauhaa nyt kuulemma sorvattiin (siis lietsottiin) kuumeisesti ja korpraali oli tässä lietsonnassa etunenässä.

Ei tässä rauhassa ole mitään pahaa. Se vain asettuu ilkeästi sitä taustaa vasten, mitä tiedämme Trumpista. Hän ei ole luopunut kokonaan puheista Kanadan ja Grönlannin liittämiseksi Yhdysvaltoihin. Siihen tarjoaa taas uuden tilaisuuden USA:n hienon ohjustentorjuntajärjestelmän väsääminen nyt kaikkien pohjoisamerikkalaisten turvaksi. Tällä kertaa sen verran on kuitenkin totuutta mukana, että järjestelmällä ei nyt torjuta iranilaisia ohjuksia, kuten Puolaan sijoitetulla järjestelmällä aikoinaan, vaan Kiinan ja Venäjän ohjuksia.

Jos tuo puhe Venäjän ohjuksista on totta, niin eikös tässä kohtaa jo pidä ihmetellä, eikö tuo puhe rauhasta Ukrainaan ole vain ajan voittamista. Toisaalta, jos tämä taas on totta, onko tuolla torjuntapuheella edes mitään virkaa, sillä USA:n asejärjestelmäthän ovat saaneet Ukrainan nyt tappion partaalle Ukrainassa. Eikä tässä ole edes Kiinan lähettämää aseistusta ollut juuri mukana, vaikka lännen arvoyhteisö – lähinnä kai ennakoiden – sellaista on puhunutkin.

Onko tässä siis tosiaan takana ajatus, että torjuntajärjestelmä ei olekaan varsinaisesti minkään maan ohjuksia vastaan vaan vain tekosyy saada sujutettua Kanada ja Grönlanti osaksi Yhdysvaltoja – turvaan Venäjältä ja Kiinalta. Näin ainakin avautuisi näkymät siihen Kansan äänessäkin tuulettamaamme skenaarioon, että seuraava hyökkäys Venäjää kohtaan suuntautuisikin Kanadan puolelta. Jos siis torjunnalla ja muulla puolustuksella taaskin tarkoitetaan hyökkäystä, kuten Naton doublespeakissä on tapana.

Kukaan ei ole Trumpilta turvassa

Mutta mitä hittoa tässä tekee korpraali Schtubb? Viedäänkö häneltä nyt hänen märkä unensa pois ihan nenän alta? Tähän emme voi tuudittautua. Tässä kohtaa meidän on vedettävä johtolankamme itse iltapäivälehdistön lööpeistä. Muistammehan seuraavaa…

Kun Trump soitti Putinille, hän soitti puhelun jälkeen muiden muassa Schtubbille. Samoihin aikoihin lööpeistä luimme, että Trump arvostaa Schtubbin analyysejä.

No, Schtubbin analyyseistä emme tiedä muuta kuin sen, että ne eivät voi kovin jyrkästi poiketa Ilta-Sanomien lööpeistä. Näitä analyysejä Trump siis arvostaa. Niiden ydin on se, että Venäjä on kovasti heikko ja itse asiassa tappion partaalla, kuten viimeiset kolme vuotta. Kaikki mahdollisuudet on Suomenkin urhoilla tuo vihollinen lyödä, kun sille vain annettaisiin mahdollisuus.

Niin mikä ihme on, että Trump tällaista miehuullista puhetta arvostaa. Jos Suomi haluaa hyökätä Venäjän kimppuun niin siitä vaan! Suomi-poika antaa palaa! Trumpin mielistelyn halussaan Schtubb voisi tuolle linjalle lähteä silläkin uhalla, että tietää lopputuloksen olevan sama kuin nyt Ukrainassa (jos totuuspohjalle tässä välillä eksyttäisiin).

Se, että tähän pitää nyt tunkea rauhanpuhetta on aika selvä asia. Tietysti Trump on käynyt sotaa Venäjää vastaan suoraan – tosin Ukrainan välityksellä. Nyt kun Trump on jäämässä tappiolle, hänen täytyy vetäytyä välittäjän asemaan, ikään kuin välittääkseen rauhaa Ukrainan – siis oman kätyrinsä – ja Venäjän välille. Trump uhkaa kävellä ulos näistä tällaisista neuvotteluista, jos Ukraina ei niihin suostu. Tai sitten uhkaa määrätä pakotteita Venäjää vastaan – mikä tosin on aikamoista iltapäivälehtien unelmointia, sillä kaikenlaiset pakotteet ja suoremmat sotavoimat tässä ovat nimenomaan osoittautuneet niin tehottomiksi, että Trumpin pitää koko tilanteesta pyrkiä eroon heittäytymällä juuri tuohon välittäjän rooliin.

Mutta sama ajatus piilee tuossa Trumpin suhteessa Euroopan unioniin ja siten Suomeen. Trump ei halua olla missään osassa Euroopan unionin ja Suomen sotasuunnitelmia. Kuten entisessä opaskirjassakin sanottiin, parhaiten saat tahtosi läpi antamalla kumppanisi kuvitella, että tahtomasi idea onkin hänen omansa. Ja kai Trumpin ihmistuntemus on siinä mitassa, että näkee, kuinka kunniankipeä tuo tomera korpraalimme näissä sota-asioissa on, vaikka vastassa olisikin sellainen mitätön maan riekale kuin Venäjä, jonka ydinaseetkin ovat kuulemma pelkkää propagandaa, missä suhteessa venäläiset valehtelevat, kuten kuulemma kaikessa muussakin. Valehtehtelijoita kun ovat.

Schtubbin kunniankipeyttä myös hellii se, että samalla kun Trump soitti hänelle, hän ei soittanut Starmerille Lontooseen. Sekös se vastaa osoittaa, että Trump pitää Schtubbia suuremmassa arvossa kuin Starmeria. Mikä onkin hyvä vaikutelma Trumpin Starmerista antaa, kun kaikki kuitenkin tietävät, että jos Suomen asioita ei määrätä Washingtonista niin sitten Lontoosta. Eikös se rouva Schtubb muuten ole enkku, samoin kuin Pekka Toverin vaimo suurlähetystössä toimiva jenkki – sikäli kuin tällä on mitään väliä (kunhan eivät ole vaimot venäläisiä).

Britit ulkona ja kuitenkin kaiken keskiössä

Se, mitä sitten brittien suhteen tapahtuu, on luku sinänsä. Tässäkin täytynee Trumpille antaa täydet pinnat pelisilmästä. Ensin Lontoon kanssa tehtiin joku ihme kauppasopimus, josta tosin brittilehdistö ei ottanut täysin selvää eikä ollut varma, onko sellaista edes tehty ja, jos on, onko se kauppasopimus vai jokin muu. Mutta mitä tällä on väliä? Siihen sitten perään tuli tämä jo pitemmän aikaa väläyttämämme mahdollisuus, että Starmer käytti Ukrainaa verukkeena hilatakseen britit takaisin EU:hun, kuten sitten tapahtuikin, tosin niin, että nyt EU saa päättää Lontoon asioista ilman, että Lontoolla on siihen kerrassaan mitään sanomista.

Ja kaiken huippu on sitten se, että tämä Brexitin tietynlainen osittainen kumoaminen tapahtui sen jälkeen, kun Nigel Faragen Brexit-henkinen puolue jyräsi molemmat valtapuolueet alleen aluevaaleissa, lähettäen viestin, että Brexit on saatava loppuun viedyksi ja sassiin. Siitäkös Starmer hätääntymään ja teki juuri päinvastoin.

Ja mitä tällä olisi sitten merkitystä Trumpin kannalta, olettaen että Trump ei olekaan enkeli, joka tuo rauhan taivaasta maan päälle? No tietysti se, että briteillä ryyditettynä EU:lla voisi sotilaallisenakin liittona olla jonkinlainen puolinainen uskottavuus, kun puhuvat samaa kieltä kuin jenkit. Helpottaisi se ainakin asiointia EU:n kanssa, kun sitä ollaan nyt muuntamassa sotilasliitoksi Venäjää vastaan, niin että USA saa hiukan hengähtää. Palataan sitten asiaan, kun puolustumenot on kasvatettu siihen mittaan, että koko EU:sta on jotakin muuta hyötyä kuin pelkästään talouden nylkeminen.

Mistä puheen ollen, kun Trumpilta kysyttiin, haluaisiko hän ottaa selvää, kuka Nord Streamin räjäytti, hän piti sitä hyvin hauskana asiana ja vastasi, että eivätköhän he tiedä, kuka sen räjäytti. No voi voi, kai tämä on sentään Suomessa Supolle välitetty, tämä tieto, etteivät Venäjää edelleenkin syytä? Niin kauan kuin näin ei ole tehty, näyttää perin kummalliselta se, että vaikka kaapelivauriot ovat nyt olleet Itämerellä ja Suomenlahdella vähenemään päin, kovasti rannikkovaltiot tekevät töitä niiden alusten kaappaamiseksi, joita ei ole vakuutettu Isossa-Britanniassa. Tämähän on sellainen asia, tämä vakuutusten ottaminen muualta, jota Lontoossa ei suvaita, ja sitä varten täytyy ottaa sekin riski, että tuo Lontoon vaikutus Suomenkin suunnalla, joka piti jättää katveeseen, alkaa nostaa päätään niin, että se tulee ilmi.

Vaaratilanteiden puolesta, vaaratilanteita vastaan

Näitä voisi käännellä näitä asioita kovasti. Helpottakoon asioiden pohdintoja se yleinen huomio, että niin kuin Euroopan integraatio lähti aikoinaan liikkeelle siitä ajatuksesta, että sotaa ei enää tule, nyt ajatuksena on se, että Euroopan integraatio pysähtyy, jos sotaa ei tule. Kun Suomen laatulehdistöä lukee, ei voi välttyä siltä katalalta ajatukselta, että ei kukaan niiden uutisten takana oleva taho oikeasti rauhaa halua. Vaan sotaa.

Ja näin on edellytykset sodalle luotukin. Kuten Nicolai Lilin jatkuvasti muistuttaa, kun Puolan rajan yli eksyi jokin ammus, Nato oli jo hankkimassa vastaiskua Venäjää vastaan. Tältä vältyttiin vain siitä syystä, että joku paikallinen puolalainen otti siitä kuvan ja voitiin todeta, että ammus oli kantamaltaan niin pieni, että se oli voitu ampua vain Ukrainan puolelta.

Kun Puola nyt on ryhtynyt samaan kansainvälisen merenkulun häirintään, kunhan häirityt laivat liittyvät jotenkin Venäjään – purjehtikootkin jonkin toisen maan lipun alla – niin tuossahan tulee mieleen sellainenkin, että ei kai näitä vaaratilanteita oikein etsimällä etsitä, niin että saadaan sota syttymään. Nyt kun Venäjä on sanonut lähettävänsä sotalaivastonsa kansainvälistä merenkulkua turvaamaan. Eikä tässä hirveän monimutkaista päättelyä kai tarvita sen ratkomiseksi, kumpi osapuoli tässä on oikeudellisesti oikeassa. Mihin saumaan sitten tulikin sopivasti tuo EU:n hanke sotarikollisten – siis Venäjän johdon – saattamiseksi rikostuomioistuimeen, niin että nämä EU:n omat pikku kauneusvirheet oikeuden saralla voidaan ohittaa.