Suomi valmistautumassa provosoimattomaan hyökkäyssotaan Venäjää vastaan

Tämä sotaisa kopla (Starmer, Macron, Zelensky, Tusk ja Merz) kokoontui 10. toukokuuta Kiovassa. He muun muassa osallistuivat kynttiläseremoniaan Maidanin aukiolla. Seremonioihin osallistumisen lisäksi tällä porukalla varmasti mietittiin uusia juonia Venäjän pään menoksi. EU:n piirissä sotaa halutaan jatkaa hinnalla millä hyvänsä. Myös Suomi kuuluu kaikkein sotaintoisimpien EU-maiden ryhmään. (kuva: Wikimedia Commons)

Jonathan Widell 18.5.2025

Ei kyllä, nyt täytyy Kansan äänen panna töpinäksi, ennen kuin Suomen iltapäivälehdistö ennättää edelle. Nimittäin sen julistamiseksi, että Suomi on nyt valmistautumassa provosoimattomaan hyökkäyssotaan Venäjää vastaan.

Se, mikä tämän tilanteen tekee huolestuttavaksi Kansan äänen kannalta, on tietysti se, että Suomen iltapäivälehdistö jo perjantaina ilmoitti, että Suomeen raijataan sotakalustoa nyt kaupalla Venäjän uhkan torjumiseksi. Ja vaikka Kansan ääni on ennustanut jo viime vuonna, että korpraali Schtubb ryhtyy sotaan, aikataulumme on ollut sikäli väärä, että ajankohdaksi tälle Kansan ääni oli ennakoinut vuodenvaihdetta. Joten nolona on myönnettävä, että olemme ennustuksestamme jo nelisen kuukautta jäljessä.

Se, mikä tietysti ilahduttaa on se, että Suomen iltapäivälehdistö niin vuolaasti nyt kertoo suunnitelmaa siitä, miten tuo Suomen provosoimaton hyökkäyssota Venäjää vastaan saadaan alkuun. Tosin siinäkin isoin palikka on ikään kuin häivytetty näkyvistä, kun se on niin ilmiselvä jo muutenkin: nimittäin Suomen lehdistön sija tässä laajemmassa juonessa, kuten hybridikeskuksen Savolainen asian ilmaisi, on korvaamaton.

Mutta muu onkin sitten selvää pässinlihaa: Suomen varustelua selitellään nyt sillä, että Venäjä on alkanut lisätä joukkojaan omalla puolellaan. Vaikka jokainen ymmärtää, että Venäjä vastaa tällä Suomen uhkaan, on psykologian ihmeellisyyksiä, kuinka hyvin tuo ilmiselvä tosiasia unohtuu, kun iltapäivälehdistö päästetään jankkaamaan omaa ”versiotaan” asiasta.

Kovaa ”puolustautumista” nyt Suomessa ja Virossa

Ja kuten olemme jo Kansan äänessä selittäneet, sota-asioiden asiantuntijat (siis ne, jotka ovat todellisia asiantuntijoita eivätkä Pekka Toverin kaltaisia klovneja) ovat panneet Suomen ja Viron suunnalla samanlaisen kehityssuunnan kuin aikoinaan Ukrainassa, ennen kuin siellä pippalot riistäytyivät käsistä. Pääasiallinen asiantuntijamme on Nicolai Lilin, Italiassa asustava moldovolainen.

Sen jälkeen – parin viikon kuluessa – on sitten tapahtunut sitä, mitä Kansan äänessä ennustimmekin, että samaa tahtia, kuin Ranska ja britit koettavat saada Mustanmeren blokkiin, Viro ja Suomi ja mahdollisesti muutkin maat, kuten Latvia ja Liettua, koettaisivat samaa Itämerellä. Kuten sitten kävikin, kun Viro suoritti uuden kaappauksen Venäjän ”varjolaivastoa” vastaan. Tällä kertaa venäläinen laiva taisi olla liberialainen. Siihen sitten taisivat Venäjän asevoimat tulla hätiin suojelemaan kansainvälistä merenkulkua.

Se, mikä tässä haiskahtaa pahalta, on se, että koska Viron ja Suomen operaatiot tuolla Suomenlahdella ovat tähänkin saakka olleet ihmeen hyvin koordinoituja, samaa on oletettava tälläkin kertaa. Toisin sanoen, kun Viron viranomaiset suorittavat kaappaukset Suomenlahdella Suomen rannikkovesien edustalla, on lähdettävä siitä, että Suomen viranomaiset ovat koordinoineet tuon operaation virolaisten virkaveljiensä ja –sisariensa kanssa.

Ja – kuten Lilin jo totesi – se, mitä on käynnissä Virossa esimerkiksi ammusten osalta, saa ihmeellisen yhteensopivan toisintonsa myös Suomessa. Suomessahan onkin – kuten jo valtamedia on osoittanut – ruvettu satsaamaan määrättömiä summia pohjoisen ”puolustukseen”.

Nuo puheet ”puolustuksesta” ovat muuten huvittavia. Totta kai hyökkäystään – nimenomaan provosoimatonta hyökkäystään – valmisteleva valta, kuten nyt Suomi, rupeaa sönköttämään jotain epäkoherenttia puolustuksesta. Tässä ei voi sanoa muuta kuin se, että kuten varmaan useimmat ovat nähneet karttoja siitä, missä USA:n sotilaskohdat ovat ympäri maailman ja joihin sitten ilkkuen pannaan kuvateksti, että katsokaa, kuinka salakavalasti nämä maat ympäri maailman ovat sijoittaneen maansa USA:n tukikohtien viereen, sama on nyt toteutumassa Suomessa. Siihen sitten iltapäivälehdistö rikkiviisaasti ja ilman ilkkumisia toteamaan, että Venäjä salakavalasti on alkanut lisätä joukkojaan Suomen itärajan läheisyydessä, mikä sitten mukamas todistamaan, että Suomi on syystäkin alkanut varustautua mahdollista Venäjän hyökkäystä ennakoiden.

Jokaisella rauhalla ostetaan aikaa lopulliseen sotilaalliseen voittoon

Sota tästä on tulossa. Toivottavasti ei, mutta merkit ovat liian selvät. Ja kaikkein katalinta tässä on se, että nuo hyökkäyssuunnitelmat – ja todettakoon vielä ykskantaan, että kyse on Suomen provosoimattomasta hyökkäyssodasta Venäjää vastaan – uppoavat nyt Ukrainan rauhantohinan keskelle.

Emme halua sanoa pahaa Trumpin rauhanpuheista Ukrainassa. Ilmeisesti hän on tosissaan, vaikka epäillä kyllä täytyy. Mutta kuten jossakin sanottiin, ”give peace a chance”. Täytyy siis selittää asia parhain päin.

Mutta vaikka lähdettäisiin siitä, että Trump haluaa rauhaa, meidän ei pidä olla naiiveja. Asian – ja todella ison järkäleen realismia tämän kaiken keskelle – on jysäyttänyt Brian Berletic kanavallaan The New Atlas. Eikä kyse ole edes jysäyttämisestä, mikä antaisi olettaa, että kyseessä olisi jysäys kertalaakista. Ei, hänen tapauksessaan kyse on ollut johdonmukaisesta sanomasta, mistä hyvästä Brian on päässyt oikein ilonpilaajan maineeseen.

Hänen argumenttinsa on kuitenkin se, että kaikki rauhantohina on vain pieni episodi suuremmassa sodantohinassa, joka on ollut suunniteltu etukäteen jo vuosia sitten. Tähän todisteeksi hän lainasi Rand Corporationin julkaisua muutaman vuoden takaa, jossa sanottiin, että kun USA:n asevoimat alkavat hajottaa voimiaan liian moneen suuntaan maailmassa, on hierottava rauhaa, kunnes ykkösvihollinen on voitettu, ja palattava sitten tuohon jäädytettyyn konfliktiin ja voitettava se. Tästä on osoituksena Berleticin mukaan se, mitä juuri tapahtui Syyriassa: voittoa ei moneen vuoteen tullut, sitten ongelma pantiin pakkaseen, kunnes se sitten Venäjän hajottaessa omia voimiaan liian moneen suuntaan, pantiin USA:n hallintoon käyttäen yhtäkkiä rauhantekijöiksi muuttuneita entisiä terroristeja.

Kuten sanottu, liian kyyninen änkyrävasemmistolainen ei kannata olla ja rauhalle on annettava tilaisuus. Kuitenkin, kun otetaan huomioon kaikki ihmeelliset käänteet, kun yhtenä päivänä ollaan lisäämässä sotilaallista tukea ja sitten seuraavana päivänä leikkaamassa sitä, ei voi kuin lähteä siitä, että jos tässä on jokin suunnitelma, se suunnitelma on viime kädessä katalaakin katalampi, siis sotalähtöinen.

Eikä tämä nykytilanteessa mikään salaisuus edes ole. USA koettaa tämän mukaan saada Ukrainan konfliktin jäädytettyä, jotta se voisi sitten kääntyä täysin voimin Kiinaa vastaan. Ja kun Kiina sitten on voitettu, voidaan palata taas mittelöihin Venäjän kanssa Ukrainassa. Tämähän oli itse asiassa jenkkikenraali Keith Kelloggin sanoma Ukrainalle Ukrainan rohkaisemiseksi antamaan periksi Venäjälle.

Valitettavasti aika eikä tila riitä antamaan Berleticille hänen ansaitsemaansa huomiota. Tämä ehdottoman varteenotettava ääni kannattaa kuitenkin panna korvan taakse. Hänen tuo kyseinen YouTube-lähetyksensä on tässä: https://www.youtube.com/watch?v=Y5B1o7E5A5o . Sen kannuksena on vielä mittava lähdeluettelo, joka saattaa kattavuudellaan itsensä Kansan äänen häpeään.

Euroeliitti nolattu – siis sotaan Venäjää vastaan

Ja oli miten oli, se, että rauhantohina etenee, on odotettavissa, että sodantohina etenee samaa tahtia, ellei nopeamminkin. Selvän kuvan tapahtumista antaaksemme, meidän ei tarvitse kuin tiivistää, miten itse asiassa on tapahtunut pelkästään viimeisen viikon aikana:

Ensinnäkin EU:n kultapojut plus Starmer ajoivat junalla Kiovaan. Ja taiten sommiteltua ryhmäkuvia, joissa nelikko talsi Kiovan katuja, riitti fanien iloksi. Viesti Kiovan kautta Venäjälle oli, että jos 30 päivän ehdotonta tulitaukoa saataisi aikaan, siitä vastuuseen pantaisiin Venäjä, mikä tarkoittaisi, että Venäjälle määrättäisiin ”luut murskaavat” pakotteet. Tämä ilmaisu on peräisin USA:n senaattorilta Lindsay Grahamilta, jonka kanssa Euroopan kyseiset johtajat Starmer, Merz, Macron ja Puolan Tusk, olivat asiasta sopineet ja väittivät sitten saaneen Trumpinkin puolelleen soitettuaan tälle ja herättäen hänet unestaan (kirjaimellisesti).

Tämä tapahtui – muistakaamme – vain reilu viikko sitten. Sitten Putin viime viikonloppuna voitonpäivän huumassa kello 2 yöllä piti kiireellisen lehdistötilaisuuden, jossa hän sanoi Venäjän olevan valmis suoriin neuvotteluihin Ukrainan kanssa. Kuten sitten tapahtuikin, kun Venäjä lähetti suurin piirtein saman valtuuston Istanbuliin kuin viime kerralla parisen vuotta sitten, tosin sotapäälliköillä vahvistettuna. Zelenskyi pisti taas tutun shownsa pystyyn ja sanoi tulevansa Istanbuliin, mitä hän ei tosin tehnyt sen enempää kuin Trump. Lisäksi hän sanoi, että Putin ei ole tosissaan niin kauan, kuin hän ei suostu tapaamaan Zelenskyiä henkilökohtaisesti Istanbulissa, jonne ei siis näistä kolmesta päämiehestä päätynyt loppujen lopuksi ketään. Zelenskyi lensi Ankaraan puhumaan Erdoganille, joka antoi kaiketi hänelle kovanlaisen läksytyksen kolmen tunnin tapaamisessa, mistä Zelenskyi sitten lensi Tiranaan Euroopan johonkin palaveriin, jonka luonteesta ei kellään ole parempaa tietoa, kuin mitä kuvauksellisista kuvista ehkä on voitu päätellä.

Trump ei tuosta puhelinsoitosta liene ollut mielissään, mikä voi nyt ilmetä siinä, että hän on kieltäytynyt osoittamasta mieltään Putinia vastaan. Kun Trumpilta kysyttiin, oliko hän nyt vihainen, kun Putin ei tullut Istanbuliin itse, hän vastasi, että ei, sillä kaikki on nyt menossa oikeaan suuntaan (ihan kuin Euroopan kanssa vihoitellakseen). Ja lisäsi, ettei Istanbuliin sitten ilmaantunut muitakaan valtionpäämiehiä.

Se, mitä noissa neuvotteluissa tällä alemmalla tasolla saatiin aikaan, on ollut kiistan kohteena. Alexander Mercouris sanoi, että prosessi on selvästikin saatu käyntiin ja jatkoa seuraa ehkä jo ensi kuun puolella. Moon of Alabama taas sanoo, että neuvottelut kariutuivat alkuunsa.

Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että Venäjän asenne on jyrkempi kuin alun perin Istanbulin neuvotteluissa, joille Venäjä sanoo tämän olevan jatkoa. Venäjä tietää olevansa sotilaallisesti niskan päällä ja puheet tulevasta suurhyökkäyksestä eivät ole laantuakseen jo siitä syystä, että tuo hyökkäys näyttää pikkuhiljaa jo alkaneen, kun paikkaa Ukrainassa tipahtelee Venäjän syliin toinen toisensa jälkeen. Tästä tietoisena ja rohkaistuneena Venäjä sanoo nyt, että koska Ukraina on kaikki aikaisemmat tulitauot rikkonut (mistä Suomen lehdistö ei tietysti puhu eikä pukahda, sillä niin riippumaton on Suomen lehdistö), mistään tulitauosta ei ole kyse, ennen kuin Ukraina vetäytyy kaikilta Venäjän nyt hallitsemilta oblasteilta. Jos Ukraina ei tähän suostu, Venäjä etenee kaikkiaan kahdeksaan oblastiin, joissa mukana ovat Odessa ja Harkova.

Tämä Venäjän kova linja on varmaan hunajaa eurokraattien korville. Nyt kun EU ja Starmer on nolattu, pätee vanha psykologinen truismi. Kasvoja tullaan pelastamaan painamalla sota-agendaa kaksin verroin kamalammin. Onko tästä edes muka mitään epäselvyyttä?

Rauhan puolesta – matkalla sotaan

Kuten sanottu, tämä antaa – jos rauhaa tästä tulee – Trumpille aikaa keskittyä Kiinaa vastaan. Eikä tätä tarvitse edes odotella. Niin suurelta rauhanmissiolta kuin esimerkiksi Trumpin Lähi-Idän kiertue näyttääkin, ei sen takana ole muu kuin pyrkimys saada Kiina pois alueelta. Ja perimmäisenä pyrkimyksenä taas sen takia on päästä yliotteeseen Kiinan tekoälystä ja siruista. Niin onkin Lähi-Idän tulevaisuus kietoutunut puheisiin tekoälystä ja siruista.

Eikä kukaan Trumpin poliittista kyvykkyyttä voine kiistää. Niin huonosti kuin kaikki hänen suuret suunnitelmansa menevätkin pieleen, hän saa joka tappion aina näyttämään voitolta. Kuten on nyt käymässä kauppasodassa Kiinan kanssa.

Ja ehkä tämä joitakin onnistuukin hämäämään. Kuitenkin jäljet epäonnistumisista ovat selvät jo päällisin puolin. Vai miten se ottaa? Juuri tuo Syyrian tapaus on nimittäin esimerkki siitä USA:n laajemmasta strategiasta, että kun jokin kääntyy tappioksi, se voidaan jäädyttää ja panna täytäntöön parempina aikoina. Ja tästä onkin jälki julkeaa: vain muutama kuukausi sitten Syyrian nykyinen päämies oli USA:n etsintäkuulutettujen listalla, nyt Trump ylistää häntä tosi kelpo jätkäksi.

Tässä ei tarvinne edes muistuttaa, että kun viikko sitten EU oli pyrkivinään rauhaan Putinin kanssa (hehheh), EU myös sanoi panevansa pystyyn rikostuomioistuimen Putinia ja kumppaneita varten. Puhumattakaan siitä, että tämä peräti antaa kuvan siitä, että EU ei haluakaan rauhaan Venäjän kanssa (varsinkin kun sen ynnää Zelenskyin kiertävän sirkuksen kanssa), tämä on peräti oikukasta oikeudenkäyttöä, kun Putinia varten väsätään omaa rikostuomioistuinta samaan aikaan kun Syyrian johtoa ei enää edes mainita terroristeiksi, joita se onkin.

Voisi luulla oikeudenkäytön läntisessä arvoyhteisössä muuten muuttuneen täysin politisoituneeksi. Eikä tarvitse kuin katsoa Romaniaan tai Ranskaan, jotka alkavat olla samassa jamassa kuin Turkki ja – sitä paitsi – myös ns. arabikevään suurin demokraattinen voittaja Tunisia, joka on täysin holtittoman yksinvaltiuden kynsissä, sikäli kuin se ketään kiinnostaa.

Ulkoistettu syvävaltio myös Suomessa

Kyynisyyttä on siis kaikki syy harjoittaa. Ei voi kuitenkaan ottaa yhtälöstä pois sitä, että nykyinen jenkkipaavi voi pientä poikkeamaa kurssista aiheuttaa. USA:n ulkoministeri Rubio vastikään kävi paavia tapaamassa.

Kuitenkin siitä huolimatta, kuinka kohdallaan joillakin voi sydän ollakin rauhan puolesta, tuolla jossakin poliittisen koneiston pohjamudissa jylläävät isommat pyörät. Eikä tässä tarvitse edes jauhaa syvävaltiosta jossakin Washingtonissa. Tuo jenkkien syvävaltiohan on ulkoistettu jo vuosia sitten eri maihin, mukaan luettuna Suomeen, jossa se päällimmäisiä ilmiasuja ovat paitsi hybridikeskus, myös Ulkopoliittinen instituutti ja Suomen pankki, joka on jo ilmaissut hankkivansa regiiminvaihtoa Venäjälle.

Ja Pekka Toverin tapainen torvihan on meille jo entuudestaan tuttu. Ihmekös, että hänen aviopuolisonsa toimii jo Wikipediankin mukaan USA:n Helsingin-suurlähetystössä?

Älkäämme unohtako myöskään meille niin rakkaita viestimiä. Iltapäivälehdistöhän on jokaiselle suomalaiselle sydämenasia, olkoonkin että viestintä tulee jostakin ulkoa.