Helsingin henki haisee pahalle

Helsingin henki haisee pahalle

Urho Kekkosen presidenttikaudella syntyneestä ”Helsingin hengestä” ei ole tänä päivänä jäljellä kuin eltaantunut löyhkä. Kekkosen perintö on tuhottu ja häpäisty. Kuvassa Saksan liittotasavallan Helmut Schmidt, Saksan demokraattisen tasavallan Erich Honecker, Yhdysvaltain Gerald Ford ja Itävallan Bruno Kreisky Helsingin Etyk-konferenssissa 1.8.1975 (kuva: Wikimedia Commons).

Jonathan Widell, Montreal, Kanada 19.4.2025

Edes Suomen kansa – maailman onnellisin kapitalistien mittausten mukaan – ei voi olla niin onnellista, ettei näe, mitä sille ollaan tekemässä. Perimmäinen kysymys ei ole kuitenkaan se, näkeekö se jotakin vai ei, vaan se, mitä se voi tehdä.

Ja vastaus tähän on hyvin helppo. Kun Suomen eliitti puhuu palturia, kuten se tekee joka päivä, kansa voi sille sanoa hyvin yksinkertaisesti, että EI. Mitään vallankumouksia tai muita kiemuroita tähän ei tarvita. Samalla tavallahan koronatyrannia saatiin loppumaan. ”Asiantuntijat” kehoittaisivat kuukausittaisia piikityksiä tähän päivään asti, jollei kansa – ympäri maapallon – olisi noussut sanomaan, että nyt saa riittää.

Ja koska kaikki maailman suurimmat valehtelijat saivat ylennykset kaikista kertomistaan valheista, he häipyivät maisemista. Kaikki on taas rauhallista. Kaikki ovat tyytyväisä. Maailman Salmiset saivat kaipaamansa ylennykset ja ovat edelleen yhteiskunnan elätettävinä, ja kansa on tyytyväistä niin kauan, kuin tuolla rahalla saadaan edes ”asiantuntijat” pitämään suunsa kiinni.

Ratkaisu: sano EI!

Ja mitä on Suomessa mitään, mihin tarvitsisi nousta vastarintaan? Asiahan olisi hyvin yksinkertainen, jos ei Suomen kansa olisi niin junttia. Katsokaas, olipa kerran sellainen kansanäänestys Natosta. Hupsis, simsalabim, paitsi sitä ei ollut.

No, nyt eliitti ja muut paukapäät tähän sitten vastaamaan tietysti, että pitääkö tuota vanhaa asiaa enää jauhaa. Tähän Kansan ääni vastaa, että kyllä, kyllä tätä pitää jauhaa, ja jos ei se vielä juntin aivoon ole iskostunut, niin selitettäköön se vielä kerran.

Katsos, oli sellainen kansanäänestys Natosta, paitsi että sitä ei ollut. Kuten muistamme, valtamedian gallupissa yhtäkkiä Naton kannatus nousi plussan puolelle, joten tämän perusteella valtioviisaat sitten sanoivat, että nyt on Suomen kansa Nato-jäsenyyden puolella.

Mutta otetaanpa tämä vaihe vaiheelta. Katsos, eliitti puhuu palturia. Tuollaiseen gallupiin vastanneet ovat tietysti antaneet vastauksensa siinä uskossa, että kansanäänestys Nato-jäsenyydestä järjestettäisiin, kun sellainen oli kerran luvattu, ja Suomen eliitin luottamus oli vielä vuonna 2022 niin kovassa kurssissa, että tavallinen kansa meni halpaan eikä ollut uskoa, että eliitti puhuu palturia.

Siis, tuollaisen gallupin uskottavuus menee monesta syystä. Kun tätä oikein ruvetaan vatvomaan, niin voi sanoa moniakin asioita, kuten sen, että nuo gallup-vastaukset on annettu siinä uskossa, että kansanäänestys järjestettäisiin.

Mutta kuten monet ehkä muistavat, kansan eliitti päätti sitten, että tämä Nato-jäsenyys on niin tärkeä ja kiireellinen asia, ettei sitä voida tavallisen kansan päätettäväksi antaa. Joten luvattu kansanäänestys sitten peruttiin. Ne, jotka tähän väittivät, että tuo Venäjän-uhka on kokonaan tyhjästä vedetty EU:n eliitin voimistamiseksi, koetettiin saattaa naurunalaiseksi väittämällä, että nämä äänet olivat tietämättömiä, jolleivät suorastaan ”putinistisia”.

Tuossa tohinassa unohtui se päivänselvä asia, että Suomi on ilman uhkia elänyt Neuvostoliiton ja Venäjän vieressä ja varassa vuosikymmenet. Se, että Ukrainan tilanne koetettiin saada osoittamaan jotakin muuta, perustuu siihen valheeseen, ettei tilannetta Venäjää vastaan provosoitu.

Tämähän se vasta valhe onkin, kun USA heti vuoden 2014 pani Ukrainan tiedustelun omansa jatkeeksi (yksi jenkkiviranomainen kutsui sitä USA:n omaksi beibiksi) ja perusti sitten enemmän tai vähemmän salaisia tukikohtiaan Ukrainaan lähelle Venäjää. Tästä puhuivat seikkaperäisesti Aaron Mate ja Glenn Diesen YouTube-ohjelmassaan tällä viikolla tässä: https://www.youtube.com/watch?v=wvynCKVfMWw

Siis kaikki, mitä nyt jotkut ”lainvalvojat” tekevät, kuten tekevät soraäänten vaimentamiseksi, perustuu valheelle. Tai hienommin sanottuna petokselle, latinalaisittain fraus. Ja kuten vanha latinalainen oikeusohje sanoo, fraus omnia corrumpit, eli petos pilaa kaiken. Paitsi että tämä ohje ei päde EU:ssa – ja EU-Suomessa – jollei kyseessä ole jonkin kamalan jäsenvaltion väitetty petos EU:ta vastaan.

Turmelee se tuo kansanäänestyspetos kuitenkin sen verran näitäkin vaaleja, että olisi suorastaan ihme, jos ääniä ei olisi pantu katoamaan. Ja mitä tapahtui niille Väyrysen kuuluisille kannattakorteille? Kun katsotaan, että EU on ottanut kunnia-asiakseen EU:n virallisesta linjasta poikkeavien äänien vaimentamiseksi, kokonaiskuva on selvääkin selvempi. Ja muistetaan vielä, kuinka Hesari suorastaan rehenteli sillä, että Marine Le Penin poistaminen Ranskan presidentinvaaleista oli suorastaan kunnia-asia EU:n Venäjän-vastaisen linjan puolustamiseksi. Puhumattakaan siitä, mitä tätä ennen tapahtui Romaniassa, missä on Naton suurin tukikohta Euroopassa.

Muita petoksiahan ei ole edes olemassa. Hupaisasti jossakin vaiheessa uutisoitiin, että Ursula von der Leyen olisi tutkittavana tekstiviesteistään lääkejättien kanssa pandemia-aikoina. Tietenkään tämä ei johtanut mihinkään, sillä kirjoittamaton oikeusohje nykyään on se, että kaikki mikä menee mönkään, on kansan syytä, mistä hyvästä se on pantava maksamaan, niin että eliitin paskojen jalo työ palkitaan.

Suomi ja viikon takaiset vaalit, joilla ei ole tuon taivaallista merkitystä

Tässä voisi vielä puhua noista äskettäisistä vaaleista, joilla ei ole mitän merkitystä. On tässä vaiheessa jo täysin mahdotonta ajatella, että mistään missään vaaleissa nousisi voima, joka saisi aikaan minkäänlaista muutosta. Kaikki puolueet puhuvat sitä samaa tuttua palturia, eikä Kokoomuksen ja SDP:n välillä ole muuta eroa kuin erivärinen logo.

On puhuttu, että suuri määrä hylättyjä ääniä viittaisi johonkin perin kummalliseen. Kuitenkaan tässä ei ole mitään perin kummallista. Heti kun huomaamme, että jopa Hesari kummastelee hylättyjen äänien paljoutta, tiedämme, että vaalitulokset on manipuloitu ja Hesari hämmästelee vain pestäkseen kätensä. Olihan Hesari hyvin perillä siitä, että Tapiolan West Endissä kaksi äänesti kommunisteja. Mutta muilta osin Hesarin mukaan vaalitulos oli hyvinkin hämmästelyn arvoinen.

Persuja käy sääliksi. Siinä työväestön valio menee täysin hunningolle. Puolueen menettämät äänet riittäisivät jo yhden puolueen murskavoitoksi. Kun nykyoloissa kuitenkin minkäänlaisen järkevän puoluetoiminnan järjestäminen on käytännössä mahdotonta, kun tuo valheellinen Nato-jäsenyys on antanut sysäyksensä ties mihinkä laillisiin ja eritoten rikosoikeudellisiin säädöksiin, tätä ei kannata jankata, ettei joudu ”lainvalvojien” hampaisiin.

Kuitenkin, rakas ystävä, ratkaisu on hyvinkin helppo. Sano palturinpuhujille, siis kaikille niille, jotka Suomenmaata johtavat: NYT SAA RIITTÄÄ.

Valheita hybridikeskuksesta

Ja vielä näistä lastentarhan tasoisista palturinpuhumisista kannattaa nostaa esille tuo itärajan sulkeminen.

Kysy, toveri: mihin tämä sulkeminen perustuu? Kuten muistamme, hybridikeskuksen nero Jukka Savolainen sanoi jo syksyllä 2021, että Puolan puolelle pyrkivät pakolaiset (nähtävästi Afganistanista, jonka Biden jätti kesällä oman onnensa nojaan) ovat takuulla osa jotakin suurempaa juonta. Katsos, Savolaisen mielessä häämötti sellainen ajatus, että Valko-Venäjän kautta Puolaan pyrkivät pakolaiset ovat jonkinlainen Putinin juoni. Miten tämä juoni olisi sitten kehittynyt, on hämärän peitossa, mutta lukija voi antaa vastauksensa tälle viivalle: __________ ja jatkaa toiselle sivulle, jos tila loppuu kesken.

No, joka tapauksessa tuo hybridikeskuksen valhe (ettei paremmin sanota) on edelleenkin voimassa, ja raja pysyy kiinni vielä neljä vuotta myöhemmin. Hälyttäviä tilanteita onkin ollut. Kuten polkupyöräilevät somalipakolaiset rajan takana. Tämä on takuulla osa Putinin katalaa juonta Suomen hallituksen – ja demokratian ja koko läntisen arvoyhteisön – horjuttamiseksi.

Ja samalla Itä-Suomi kuihtuu, kuten koko Suomi. Ja tämä on edelleen osa Putinin katalaa juonta. Jos tässä jossakin vaiheessa iskisi jonkinlainen ahaa-elämys, niin kukin suomalainen voi sanoa, että hetkinen, ehkä Savolainen puhuu palturia ja hän on ulkoisen vallan asialla Suomen turvallisuuden ja hyvinvoinnin tuhoamiseksi. Kuten nyt näyttää ilmiselvästi olevan.

Hesarissa oli muuten hauska pääkirjoitus. Sen mukaan Suomi on niin lähellä taivasta, kuin tämänpuolisessa maailmassa on mahdollista. Se, että kansa on kuitenkin tyytymätöntä, vetää Suomen kauemmas taivaasta. Mitä tuohon enää sanoa? Meneekö Suomi-kuva maailman onnellisimpana kansana lokaan, mihin kansa itse on syypää? Kansan ääni ei olisi tuota enää sen paremmin voinut ironisoida. Kuten sanottu, kaikkeen, mikä menee Suomessa pieleen, syypäänä on kansa. Senhän olemme todenneet.

Onko USA jättämässä EU:n oman onnensa nojaan Ukrainan tiimoilta?

Ja tässä ulkoisessa vallassa, siis Yhdysvalloissa, on käynnissä muutos. Nykyisestä päivänpolitiikasta on hankala päästä selvyyteen. Ehkä asia on nyt siten, että Putin ei mihinkään aselepoihin ryhdy, kun Venäjä on selvästi voitolla (paitsi ehkä suomalaisten paltureissa), Witkoff (Trumpin luottolähettiläs) on nykyään Trumpin hallinnossa ainoa, joka saa asioita liikkumaan positiiviseen suuntaan ennen kaikkea Venäjän kanssa, ja ehkä kovemmankin linjan kannattajat Trumpin hallinnossa ovat tunnustaneet Witkoffin impetuksen. Sanoihan ulkoministeri Rubio jo, Pariisin lentokentältä lähtiessään, että jos Ukrainaan ei saada rauhaa, niin USA jättää EU:n sotahullut oman onnensa nojaan.

Nyt ihmiskunnan kohtalo määräytyy sen mukaan, voittaako järki vai palturinpuhujat, kuten Suomen tasavallan presidentti korpraali Schtubb. Toivoa täytyy, että jälkimmäiset tunnustetaan siksi, mitä ovatkin, siis palturinpuhujaksi, samoin kuin heidän koko gestapokoneistonsa.

USA on EU:n luja tuki kurkun auki viiltämisen tiimoilta

Tässä taas on se kova mutka matkassa, että niin paljon kuin USA:lla näyttää olevan järki mukana Ukrainan suunnalla, se puuttuu kokonaan Kiinan suunnalla. Tariffit ovat kokonaan järjettömissä mitoissa. USA:n valtiovarainministeri Steve Bessent (Sorosin entinen apulainen Englannin keskuspankin räjäyttämisen ajoiltal) käy samaan aikaan tuumasta toimeen ja kuten hän sanoi muutama päivä sitten, jos EU kääntyy Kiinan puoleen, EU viiltää oman kurkkunsa auki.

Kuten Kansan ääni tuolloin sanoi, EU voi hyvinkin viiltää oman kurkkunsa auki – tosin ainoastaan USA:n, siis Bessentin, suosiollisella myötävaikutuksella. Nyt hän on näet hankkimassa toissijaisia tariffeja (suomeksi: pakotteita) kaikkia maita vastaan, jotka valitsevat Kiinan USA:n ylitse.

Kansan äänessähän emme tunnetusti taloudesta mitään ymmärrä. Se jääköön talouselämän talousnerojen huoleksi, niin paljon kuin rahaa menettävätkin. Kuitenkaan positiivisten indikaattorien löytäminen USA:n nostamiseksi Kiinan yli on kuin tuon kuuluisan neulan etsiminen heinäsuovasta.

Tie eteenpäin

Älkäämme leikitelkö. Toki tiedämme, että Suomen kansa ei tule ikinä heräämään eikä koskaan sanomaan ei. Kuitenkin tässä on hyvin toteutettamiskelpoinen ajatus: Venäjän raja auki ja Kiinan-kauppa käyntiin.

Katsos, toveri, kun Kiina nyt käytännössä kieltää Boeing-koneiden hankkimisen, EU:n Airbusille tulee olemaan tilausta. Ja niin paljon kuin Kansan ääni halveksiikin EU:ta, EU:n purkaminen on aloitettava jostakin – ja vieläpä positiivisissa merkeissä.

Ja menkööt USA:an myytävät jäänmurtajat siinä samassa, ainakin alkuun. Kukaan ei tule vastustamaan Rauman telakan hyvinvointia ja suomalaisduunarien työllistymistä, jos kohta tuokin taitaa olla korulauseita, kun suuri osa menee Suomen ulkopuolisille alihankkijoille. Kun on tuo EU nääs.

Ja jos siinä loppujen lopuksi menee EU kumoon, niin ei sitäkään kukaan sure. Katsos, toveri, kun nyt globalismi on jo puolivirallisesti julistettu kuolleeksi, EU:lla ei tule olemaan henkäyksen puolikkaankaan mahdollisuutta jatkaa enää edes paria vuotta. Ja ruvetkoon Pekka Toverin ääliö vielä urputtamaan, että neljän vuoden päästä asiat ovat toisin. Rakas toveri Pekka Toveri, lakkaa puhumasta palturia, pliis.

Suunta on siis selvä, kunhan EU:n päättäjät neuroottisuudeltaan sen jossakin vaiheessa ehkä parin vuoden päästä näkevät. Raja auki Venäjään ja kauppa käyntiin Kiinan kanssa. Toki joissakin piireissä Suomen gestapo pannaan asialle ja tällaisten ehdottelijat koetetaan säikytellä eurokuntoon, mutta tässä vaiheessa näillä rotilla (joita Birminghamin kaupungissa riittää Ukraina-vauhkoisen Starmerin ollessa pääministerinä) ei ole enää mitään merkitystä.  Ainoa, minkä nämä jästipäät kansansa tuhoamiseksi vielä ehkä joten kuten ymmärtävät, on se, että kun Bessent määrää toissijaiset pakotteet Kiinan kanssa kauppaa käyville maille, niin ”lainvalvojat” odottaa aikansa ja sitten takautuvasti rupeaa kelaamaan kaikkien raha-asioita sen mukaan, mikä kolmen vuoden päästä on poliittisesti oikeaoppinen tilanne.

Oikeusvaltion kanssahan tällä ei ole mitään tekemistä. Sellaista luonnehtivat sellaiset periaatteet kuin nulla poena, eli rangaistusta ei voi määrätä asioista, jotka tapahtuivat ennen lain voimaantuloa. Kun kuitenkin demokratian puolustaminen tarkoittaa sitä, että EU:n miljardit on lähettävä demokratian puolustamiseksi Ukrainaan, jossa Zelenskyi taas kerran välttelee vaaleja jatkamalla sotatilaa, näillä oikeusperiaatteilla ei ole tuon taivaallista merkitystä.

Niin: se viesti Leniniltä. Siis vastaus hänen kuuluisaan kysymykseensä: Mitä tehdä? Koeta, Suomi, ottaa järki käteen ja sano tälle palturille, että EI! Paskalla on toki tuiki tärkeä tehtävänsä luonnon ekosysteemissä, ei siinä mitään, mutta aikansa kutakin. Ja nyt saa riittää.

Vaan minkäs teet?

Vaan minkäs teet, kun tässä ”lainvalvojien” lisäksi ovat sopassa vielä pankit. Tästä muuten oli puhe toisessa tämänviikkoisessa YouTube-ohjelmassa tässä: https://www.youtube.com/watch?v=AXl-oGZv4fI

Pankit kun panevat tilit kiinni, niin ei siinä paljon edes ”lainvalvojien” panosta tarvita. Poliisi sentään on vielä lain rajoissa ainakin teknisesti, kun taas pankkien valtaa ei kukaan uskalla uhmata. Tili kun menee kiinni, siihen ei esitetä edes mitään syytä. Siinä sitten entinen tilinhaltija pähkäilee, mikä meni pieleen ja mikä oli syynä, kunnes sitten vuosia myöhemmin nuo lainvalvojat koputtavat ovelle ja kertovat, mikä rikos tuli tehtyä. Tämä ei ole kuvitteellinen skenaario, kuten jokainen varmasti hyvin ymmärtää.

Asiat perustuvat pakotteille, joiksi nykyiset tuontitullit ovat muuttumassa joka tapauksessa, kun ne kohdistetaan jo niihin maihin, jotka uskaltavat käydä kauppaa nyt esimerkiksi Kiinan kanssa. Tai edes tuo ei ole vielä selvää, kun Bessentin ensin täytyy tehdä päätös saadakseen perille sen viestin, että jos joku käy kauppaa Kiinan kanssa, se viiltää itseltään kurkun auki.

Ehkä vaihtoehtomediassa on vastaus – tai jääkiekossa

Se, että vaihtoehtomedia on saamassa hampaat, osoittautuu – yllättävästi – siinä, mitä Kanadassa tapahtui tällä viikolla. Kanadassahan on ensi viikolla vaalit, ja niitä pohjustamaan täytyi tietysti järjestää TV-väittelyt. Kanadan kuuluisin ja pahamaineisin vaihtoehtomedia Rebel News sai nuo väittelyt raiteiltaan, kun se oikeudella uhaten oli saanut väittelyihin peräti viisi omaa journalistiaan, kun valtamediasta kukin julkaisu sai vain yhden.

Tätä asiaa on pyöritelty nyt valtamediassa itsessään. Se, mikä tässä kyllä nousee esille, on se, että kun Kanada nyt USA:n pompoteltavana on joutunut ryhdistäytymään, moni pimentoon sysätty asia on nousemassa pintaan. Kuten juuri tuo Rebel News ja sitä myötä koko vaihtoehtomedia. Ehkä tässä on Kansan äänelläkin kohta peräti kansainvälistä kantavuutta, vaikka poliittinen linja sinänsä onkin kokonaan toinen. Ehkä sillä ei ole väliä, kun se, mikä ratkaisee loppupeleissä, on kuitenkin kantti.

Tuo väittely oli muutenkin jo aika vitsi. Jääkiekko nimittäin meni sen edelle jo muutenkin. Quebecin etuja ajava liittovaltiotason puolue Bloc Quebecois nimittäin sai junailtua asiat niin, että väittelyn televisiointia piti lykätä muutamalla tunnilla, kun sen kanssa päällekkäin olisi mennyt Montreal Canadiensin peli Carolinan Hurricanesia vastaan. Tämä peli ratkaisi sen, pääsikö Montreal jatkoon, minkä se sitten tekikin.

Kummallisesti jääkiekko oli poliittisesti merkittävässä asemassa jo silloin, kun Kanada pelasi Yhdysvaltoja vastaan. Trumpin mukaan USA:n oli se voitettava, niin että Kanada voitaisiin sitten liittää Yhdysvaltoihin. Kanada sen onneksi voitti. Harvoin on jääkiekolla ollut vastaavaa geopoliittista merkitystä. Vai saako tätä Suomessa sanoa, ettei joudu epäillyksi ”putinismista”.

Montreal muuten sai juuri uuden venäläispelaajan, mikä on nostattanut kysymyksiä siitä, kuinka paljon järkeä on Venäjän-vastaisessa propagandassa. Panoksena on nimittäin se, että jos venäläistähden annetaan pelata, Montreal voi jopa päihittää Washingtonin, nyt kun molemmat selvisivät jatkoon.  

Asiat siis tärkeysjärjestykseen: jääkiekko ensin

Tämä voi vaikuttaa pikkuasialta, mitä se ei ole. Sillä aikaa, kun Iraniin ollaan valmistelemassa hyökkäystä (minkä Trump muka sai pysähtymään, kun Israel olisi jo ollut Iraniin hyökkäämässä), ainoa jatkuvuus näyttää olevan enää jääkiekossa. Jääkiekko antaa myös sosiaalisen koheesion tunteen, kun koko maa tuskastelee maahanmuuttovirtojen kanssa aina identiteettisensä ja yhteisöllisyytensä menettämisen pelossa.

Muistettakoon myös se, että toinen venäläistähti Ovechkin löi juuri Wayne Gretzkyn maaliennätyksen. Gretzky, joka oli ollut Kanadan ylpeys, oli joutunut huonoon huutoon siitä syystä, että oli möläyttänyt kannattavansa Trumpin ajatusta liittää Kanada Yhdysvaltoihin. Siitä hyvästä hänen muistomerkkinsä oli tärvelty. Siihen perään sitten tuli tuo Ovechkin, joka pelaa Washingtonissa. Häntä vastaan on nyt siis tulossa Montrealin venäläistähti Ivan Demidov. Merkilliseksi on mennyt, kun Kanadan kansallisurheilu on nyt kahden venäläisen varassa. Eikö?

Vielä Helsingin hengestä

Tuo yhteisöllisyys on vielä sakannut Suomessakin. Muistetaan, että vielä vuoden 2022 alussa Niinistö jaksoi jauhaa Helsingin hengestä. Vielä siinä vaiheessa, kun Venäjä oli aloittanut ”provosoimattoman hyökkäyssotansa”, Niinistö jatkoi samaa linjaa kuukauden verran.

Helsingin henki taas viittaa vuoden 1975 ETY-kokoukseen Helsingissä. ETYK muuttui sitten ETYJ:ksi, jossa nyt venäläisviha vasta vellookin. On huomattava, että Pia Kauman tapaus (joka liittyy siihen, että hän kansainvälisessä tapaamisessa oli puhunut jollekin venäläiselle) sattui juuri ETYJ:n puitteissa. Kun nyt puhutaan jostakin parlamentaarisesta yleiskokouksesta, kyseessä ei ole EU vaan ETYJ. Tämä tekee asetelman perin merkilliseksi, kun ETYJ nimenomaan perustettiin ajamaan lähentymistä Neuvostoliittoon ja sitä kautta Venäjään. Nyt tuota alkuperäistä aikomusta ajavat joutuvat Suomen valtamedian ristiinnaulittaviksi. Miten Suomi voi väittää olevansa rauhasta tosissaan, ja Venäjän ei, tällaisessa surkuhupaisan nurinkurisessa tilanteessa? Hesari kun päättää Suomen suunnaan. Ja pulinat pois. Helsingin hengestä ei ole jäljellä kuin löyhkä. Helsingin henki haisee pahalle.