Todellisuus hoi! Elämää Trumpin ja Putinin varjossa… ja déjà-vu

Britannian pääministeri Keir Starmerin vetämä ”halukkaiden koalitio” pyrkii hämmentämään Ukrainan soppaa puheillaan ”turvatakuista”. Venäjän kanta asiaan on selvä: tulitauko voidaan hyväksyä, mutta samalla on sovittava pysyvästä rauhasta pureutumalla Ukrainan kriisin juurisyihin. Lähiaikoina näemme, kestääkö Putinin ja Trumpin alustavasti löytämä yhteisymmärrys ”halukkaiden koalition” (johon Suomikin kuuluu) harjoittaman sabotoinnin ja hämmentämisen. (Kuva: Putinin ja Trumpin tapaaminen vuonna 2019, Wikimedia Commons).

Jonathan Widell, Montreal, Kanada 15.3.2025

On se hyvä, ettei Kansan ääni pidä hirveää kiirettää julkaista juttuja solkenaan. Muutenhan tässä voisi käydä niin, että yhtenä päivänä sanotaan yhtä ja sitten pitää panna pakkia ja seuraavana päivänä jotakin toista, niin kiivas on nyt päivän politiikan tahti.

Otetaan kuitenkin tuo viimeinen uutinen, joka koskee Venäjän kansalaisen Voislav Tordenin tuomitsemista elinkautiseen sotarikoksista Ukrainassa – suomalaisessa käräjäoikeudessa. Tämä oli maailmanluokan uutinen. Nyt kuitenkin alkaa olla ilkeät elkeet ilmassa. Nimittäin, jos joku vielä jaksaa hilata mielensä kolmisenkymmentä vuotta taaksepäin, voi muistaa, että tässä alkaa olla Jugoslavian luhistumisen merkit ilmassa.

Silloinhan Jugoslavia-tuomistuin eli ICTY tuomitsi ensi näitä pikkupaholaisia tuomioistuimessaan. Sitä myötä rakennettiin sitten keissiä maan ylintä johtoa vastaan. Ylin johto kiteytyi tynkä-Jugoslavian päämieheen Slobodan Miloseviciin. Milosevic oli rauhaa rakentamassa saadakseen Bosnian-sodan päätökseen. Sitten seurasi rauha Serbiassa. Mitä sitten seurasi? Rauha maassa aikansa, kunnes eräänlaiset vallankumoukselliset voimat panivat asiat mullin mallin Serbiassa, niin että Milosevic luovutettiin Haagin tuomioistuimeen, siis siihen, joka kantoi nimeä ICTY. Ja häntä pidettiin Scheveningenin keskuksessa, mistä hänet sitten löydettiin sellistään kuolleena yhtenä kauniina päivänä.

Siis yksinkertaisimmillekin tiedoksi: sama on tapahtumassa Venäjän suhteen. Ensin näitä pikkutekijöitä tuomitaan, mitä kautta rakennetaan sitten – syystä tai ilman – suurempaa ”vyyhteä”, niin että saadaan koko valtio romahtamaan – muka oikeuden nimissä.

Mikä tosin on nyt kokonaan toisessa mallissa, on se, että Venäjä ei ole häviämässä sotaa, toisin kuin Jugoslavia, joka oli hajonnut jo osatekijöihinsä muutamaa vuotta aikaisemmin. Kuitenkin, kun katsoo asioita lintuperspektiivistä, ei voi oikeastaan olla hämmästellä sitä, että Kaja Kallaksen suulla on ollut nyt aivan viime aikoinakin ollut puhetta siitä, että Venäjä pitää pistää osatekijöihinsä. Mistä syystä? No ihan siitä syystä, että Venäjän koko johto saadaan raivattua tieltä ”oikeuden” nimissä.

Eikä tämä turha huomautus olekaan. Muistammehan, että Putinia kohtaan on jo pidätysmääräys. Nyt oikein pysyvän tuomioistuimen taholta. Siis kansainvälisen rikostuomioistuimen, jota Suomen oikeuslaitos nyt siis nuoleskelee – taas jälleen partiopoikana kansainvälisessä yhteisössä (kun Euroopan partiopoika ei riitä). Mutta irvokkaaksi asian tekee jo se, että syyte koskee sitä, että Putin on sodan jaloista korjannut talteen ukrainalaislapsia ja vienyt – kuulemma – heidät rajan ylitse Venäjälle – mikä siis on nyt muuttanut muotoaan sen verran, että varsinaisista rajoista ei ole enää kenelläkään täyttä selvyyttä.

Sotarikollisiahan ei ole mitään syytä puolustella. Ihmetellä täytyy kuitenkin sitä, miten tasapuolisia nämä tuomiot ovat. Mitään epäilystähän ei ole siitä, että samoja sotarikoksia – jollei pahempiakin – ole tehnyt Ukraina. Ja koska sotarikokset ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niissä muka ole mitään merkitystä sillä, kuka niitä tekee, ei voi muuta kuin päivitellä, kuinka puolueelliseksi oikeudenhoito on käynyt, kun se on tuolla lailla kerran lähtenyt turpoamaan.

Kuka valehtelee: länsi vai itä vai jotakin niiden väliltä?

Joten Putinilla on jo senkin puolesta hyvä syy pistää jäitä hattuun ns. tulitauon suhteen.  Muistetaan vielä – ihan tältä viikolta – että USA ja Ukraina sopivat – ja kaikista maailman kolkista vielä Saudi-Arabiassa – siitä, että Venäjälle on ehdotettava kolmenkymmenen päivän tulitaukoa. Ja jos eivät merkit tässäkin olisi muutenkin vähemmän kuin otolliset – kun Venäjä on toistamiseen jo sanonut, ettei se tulitaukoon suostu, kun se kerran on voitolla (varsinkin Kurskissa vieläpä murskaavasti) – tuo USA:pa vielä teki sen tempun, että nyt kuin Ukraina on tulitaukoon suostunut, USA rupeaa taas lappaamaan sotilaallista tukea Ukrainalle. Ihan kuin ei tässä muutenkin olisi tullut ajatelleeksi, että nuo tulitauot ja rauhansopimukset ovat tähänkin mennessä olleet vain pieniä hengähdystaukoja Ukrainan saamiseksi taas jaloilleen ja ”puolustuskuntoon” – siis hyökkäyskuntoon.

Muistutettakoon tässä vielä mieliin, että huolimatta siitä, mitä soopaa nyt maailmalle syötetään – myös Macronin suulla – Venäjää ei kyllä voida syyttää siitä, että se olisi tekemiään sopimuksia rikkonut. Kun Macron siis taannoisessa puheessaan Ranskan kansalle sanoi, että Venäjä oli rikkonut Minskin kakkossopimusta vuodelta 2015, keneltäkään ei kai liene jäänyt huomaamatta, että hän valehteli. Ei se ainakaan Venäjältä jäänyt huomaamatta. Sopimuksenhan rikkoi läntinen osapuoli – Ukraina mukana – minkä tekivät varsin selväksi sekä Ranskan entinen presidentti Hollande ja Saksan entinen liittokansleri Merkel, jotka totesivat kuukausia sitten, että Minsk 2:n tarkoituksena oli antaa Ukrainalle aikaa aseistautua Venäjää vastaan.

Näissä neuvotteluissa Macron oli ollut itse mukana. Siis: kun hän nyt on TV:ssä sanonut, että Venäjä rikkoi tuota sopimusta, niin sepä hirveän myrskyn nostatti Kremlissä. Eikä asioita pehmennä se, että tämä viimeinen tulitaukosopimus on itse asiassa Macronin tekosia. Hänhän oli ehdottanut tuota tulitaukoa käydessään Trumpia tapaamassa viime viikolla. Hänen ehdotuksensa hienous oli se, että tulitauko ei ole oikea tulitauko, sillä se koskee vain ilmatilaa, kun taas maalla Ukrainalla olisi edelleen täydet valtuudet tehdä, kuten tähänkin asti. Kuten muuten myös Venäjällä.

Ukraina on mennyttä

Olemme kyselleet, onko Trump pyhimys vai peijooni. Siihen emme edelleenkään tiedä vastausta. Tosin hän tuohon Venäjän reaktioon näyttää suhtautuneen aika sävyisästi. Putin nimittäin oli lankematta lännen – ja Trumpin – virittämään ansaan. Jos nimittäin Putin olisi sanonut, ettei se suostu tulitaukoon – mikä on ollut Kremlin vankka kanta jo pitkään – Venäjä olisi saanut syyt niskoilleen siitä, ettei se sittenkään suostu rauhaan. Joten Venäjä sanoi – kuten tällä viikolla lännen mediassakin uutisoitiin – että se suostuu rauhaan.

Mutkana matkassa on vain se, että Venäjä on niin hemmetin johdonmukainen. Siis: Venäjä sanoi suostuvansa tulitaukoon. Sitten se lisäsi, että se suostuu ehdotukseen, kunhan sen alkuperäiset tavoitteet sotilaalliselle erikoisoperaatiolle on täytetty. Ne ovat edelleen ne samat, mukaan luettuina Ukrainan pysyminen Naton ulkopuolella, Ukrainan demilitarisointi ja Ukrainan denatsifiointi.

Näin olivat maailman uutisotsikot Venäjän PR:n kannalta otolliset. Eikä Venäjä ollut edelleenkään tinkinyt tavoitteistaan milliäkään.

Eikä mitään syytä olisikaan – ihan näin strategisesti katsottuna. Venäjän erikoisjoukot tekivät Kurskissa sen jamesbondmaisen tempun, että suljettua kaasuputkea pitkin se pani rintamalinjojen alitse muutaman sata sotilasta Ukrainan selustaan. Kaasuputkessa kuljettu matka oli 15 km. Kaasuputken sulkemiseen taas oli syynä se, että Zelenskyi oli tammikuussa määrännyt tuon putken suljettavaksi, mistä hyvästä se nyt siis oli kaasuton.

Merkilliseksi tämän asian tekee se, että tämä kaasuputkioperaatio oli Venäjän toimista jo kolmas vastaavanlainen. Sekä se, että kaasuputken paneminen tähän käyttöön oli Zelenskyin päätöksen ansiota. Sekä se, että Venäjän erikoisjoukot ovat täyttä valiosakkia. Jos tämän tempun olisivat tehneet lännen erikoisjoukot, siinä olisi elokuvan aihetta jo vuosiksi eteenpäin.

Mikä on todellisuus tuontitullien näkökulmasta?

Mutta jätetään tuo Venäjän suitsutus vähemmälle, kun sitä ei nyt täysin patologisessa Suomenmaassa suvaita. Ja koetamme olla kansan ääni. Ja itse asiassa meidän on jaettava huoli tuosta Trumpin peijakkaasta, joskin vähän eri syistä kuin Suomen – siis lännen – valtamedia.

Synkän varjon nimittäin langettaa tämän rauhantohinan ylle se, että Trump on lähempänä kotoa täysin seonnut. Kukaan ei Kanadassa enää pidä leikkinä sitä, että Trump haluaa tosissaan liittää Kanadan Yhdysvaltoihin. Sen enempää kuin kukaan Grönlannissa epäilee sitä, että Trump haluaa liittää Yhdysvaltoihin myös Grönlannin.

Tässä myös trumpilaiset – rajan molemmin puolin – ovat täysin sekaisin. Kun noista tariffeista – eli tuontitulleista – tulee puhe Kanadan puolella, niin jotkut sönköttävät vielä vastaan, että ettekö te ymmärrä, että nuo Trumpin määräämät tuontitullit tulevat jenkkien itsensä maksettavaksi, joten Kanadan on niihin vain suostuttava mukisematta, sillä niistä ei ole kanadalaisille itselleen mitään haittaa.

No, jos näin on, niin miksi Trump sitten nostaa niin helvetinmoisen mekkalan aina siitä, että jokin toinen maa on määrännyt tuontitullit yhdysvaltaisille tuotteille? Eivätkö nämä tullit tule muka tuon kyseisen maan asukkaiden itsensä maksettaviksi? Ja nythän oli jo EU:kin hädässä, kun tuli noista whiskyjen ja viinien tuontitulleista kärhämää puolin ja toisin.

Mutta nuo lässyttäjät unohtavat sitten – mikä on aikamoisen akrobaattinen temppu – sen, että samaan hengenvetoon Trump aina muistaa muistuttaa, että kyse ei ole pelkästään tuontitulleista. Sen lisäksi Kanada – ja Grönlanti – on liitettävä Yhdysvaltoihin. Kun meininki on tuo, pitääkö noihin tuontitulleihin sitten muka mukisematta suostua?

Ja muutenkin tämä homma on aivan sekaisin. Trump vinkuu kuin viimeistä päivää, että Yhdysvallat ei tarvitse Kanadalta mitään. No minkä takia herra sitten suvaitsee edes elätellä sitä ajatusta, että Kanada on kuitenkin Yhdysvaltoihin liitettävä? Kanadalla kun ei ole muka mitään annettavaa Yhdysvalloille. Kovat ovat puheet herralla, kun näin asian sitten on ajattelevinaan.

Kanadan uusi pääministeri Carney – keinolla millä hyvänsä

Kanadan tilanteesta vielä se, että asiat ovat täysin poskellaan jo ilman Trumpia. Ajatelkaa vain tätä: Justin Trudeau sanoi eroavansa. Viime töikseen hän sitten purki parlamentin, eli hienosti sanottu kyseessä oli ns. prorogation. Sillä välin sitten maa sai uuden pääministerin, nimeltään Mark Carney. Tämän ”valinnan” suoritti jotkin liberaalipuolueen jäsenet – tosin ylivoimaisella ääntenenemmistöllä.

Tässä on monta mutkaa matkassa. Chrystia Freeland – ukrainalaista alkuperää muuten – on nyt pääsemässä hallitukseen uudella salkulla, sen jälkeen kun hän oli Trudeaun hallituksen saanut kaatumaan lähdettyään ovet paukkuen hallituksesta sen jälkeen, kun Trudeau tapasi Trumpin.

Ja Carneysta on ihmeteltävä sekin, että on se kummallinen herra, kun on ollut sekä Kanadan että Englannin keskuspankissa – ja vielä sen lisäksi WEF:ssä. Hänellä on miljoonabisnekset siinä muun CV:nsä sivussa. Niistä suurimman hän oli siirtänyt jo aikoja sitten New Yorkiin. Sen lisäksi hänellä on kymmeniä bisneksiä Karibian veroparatiiseissa. Se, mikä on närkästystä aiheuttanut, on se, että itse pakoillessaan veroja, hän on nostattanut kanadalaisen tavallisen kansalaisen veroja kaikenlaisilla konsteilla, kuten nyt tuo ympäristövero.

Mutta minkäs teet? Carney on nyt pääministeri. Se, määrääkö hän uudet vaalit vai ei, on nyt kysymyksenä. Mutta vaikka määräisikin, mikä on miehen polskutellessa. Päähaastaja Pierre Poilievre konservatiivipuolueesta on nyt jäämässä pahasti varjoon, kun parlamentti on kiinni.

Kiina rynnii Siperian ylitse Jäämerelle: näkökulma

Mutta otetaan tähän vielä uutta näkökulmaa. Tähän astihan tämä juttu on ollut tuttua lässytystä, ja siitä meille itsellemme moite.

Mikä peijooni tuota Trumpia vaivaa? Siihen meidän on nyt etsittävä vastaus. Ja tämä vastaus liikuttaa myös Suomea.

Tuolla YouTubessa on sellainen kanava kuin Paul Warburg. Tässä muutama päivä sitten hän pani jakeluun sellaisen videon, jossa sanottiin se, mitä on lävestä jos toisestakin jo jenkkien vaihtoehtomediassa kuulunut jo jonkin aikaa. Ja vaikka tämä alkaa kuulostaa jo aika utopistiselta, pistettäköön tämä jakeluun. Onhan niin, että kun Kansan ääni on jotakin puolileikillään ehdottanut, muutaman kuukauden päästä se jo toteutuu. Ehkä näin nytkin.

Warburg sanoi – mikä siis ei ole täysin hänen oma ajatuksensa – että Venäjä ja Kiina ovat nyt ylimmät ystävykset. Mutta annas olla, kun Venäjän huomio herpaantuu. Mitä tekee Kiina? No tietysti valtaa Siperian…mihin on sitten maaperäkin otollinen, kun kuulemma Ukrainaan lähetetyt sotilaat ovat suurelta osin Siperiasta. Ja kun alue on muutenkin ollut retuperällä kaiken huomion ollessa Venäjän Euroopan-puoleisessa osassa, niin tyytymättömyys siellä – kuulemma – on tavattomissa mitoissa.

Kiina voisi siis napata tuon valtavan maamassan itselleen, kun suhteet Venäjän ja Kiinan välillä alkavat rakoilla. No, ehkä näin. Mutta Warburg unohti mainita, mikä tämä spekulaation tekee vielä akuutimmaksi: kaikki ovat nyt rynnimässä Jäämerelle.

Ja näin Trumpin sekoilu alkaa käydä käsitettävämmäksi. Jos nimittäin on niin, että Kiina ja Yhdysvallat – vetäessään maailman huomion Taiwaniin – niin tuohan on mainio tapa johtaa maailman huomio harhaan ja aloittaa yhteenotto kokonaan toisella suunnalla. Jos tätä USA:n tiedustelu povaa, niin tuossa Trumpin sekoilussa Kanadan ja Grönlannin suhteen alkaa olla jopa jonkinlainen jäynä.

Eikä sitten niin täysin poskettomilta kuulosta edes Kallaksen uhoilu siitä, että Venäjä on hajotettava osiinsa. Kun me pöhköt kuvittelemme Euroopan puoleisen Venäjän olevan takuuvarmasti turvassa, niin ehkä tuo Venäjän selkään tosiaan kävisi…sen selustasta. Ja kun tiedämme, että Trumpin visio on Kiinan kukistaminen, niin mikäs sen parempi hänelle kuin olla pari askelta edellä. Siis Kanada ja Grönlanti Yhdysvaltojen haltuun. Näin käy käsitettäväksi myös se, että Trump yhtenään puhuu – kaiken muun soopansa lomassa – koko maailman turvallisuudesta, jonka takia tämä kansainvälisen järjestyksen järkyttäminen sitten on käyvinään järkiin.

Kaapelirikkojen tulevaisuudesta – ja siitä kuka putkia alkujaan vastusti: Trump

Kuten sanottu, kovasti maailma menee nyt menojaan. Ainoa, mikä on varmaa, on se, että Suomenlahden kaapelirikot ovat nyt yhtäkkiä niin sanoaksemme katkenneet. Kaipa KRP siihen ratokseen muita puhteita löytää hyvinkin helposti – varsinkin kun on demokratiasta ja sen puolustamisesta kyse.

Hassu juttu muuten, että helmikuun lopulla sitten oli sellainen uutinen, että kiinalainen alus alisi vaurioittanut kaapeli. Eikä edes Itämerellä vaan Taiwanin lähellä. Mitä vähemmiltä kaapelirikoilta nyt vallan vaihduttua Washingtonissa selviydytään, sitä uskottavammaksi käy, että jutut olivat täyttä valhetta.

Ja Suomenlahdesta – ja Itämerestä yleensä – puheen ollen, eikö ole kumma, että maailma nyt pähkäilee – eikä ihan vähiten Kansan ääni itse – sitä, kuka nuo Nordstreamin putket pani paukahtaen. Kuinka ollakaan, mennään ajassa vuoteen 2017. Silloin Trump pani liikkeelle sellaisen asiakirjan kuin CAATSA (Countering America’s Adversaries Through Sanctions Act), jotka koskivat uusia putkia, joten Nord Stream 2 jäi rauhaan. Sitten joulukuussa 2019 Trump allekirjoitti pakotteet niitä yhtiöitä vastaan, jotka rakensivat Nord Stream 2:n. Siitä huolimatta putken valmistus jatkui taas joulukuussa 2020. Sitten Trumpin hallinto määräsi pakotteet venäläistä Fortuna-alusta vastaan, joka saattoi Nord Stream 2:n päätökseen. Sitten vuorossa oli vuonna 2019 Protecting Europe`s Energy Security Act – siis taas lisää pakotteita niitä vastaan, jotka osallistuivat putken rakennukseen.

Kun nyt kysymme siis, kuka on vahingoittanut Nord Streamiä, niin emmekö ole vähän hölmöjä? Tosin  siihen päälle on kehitettävä aika valtavat salaliittoteoriat ja kyhättävä sellainen selitelmä, että Trump on kulisseissa käyttänyt Bideniä naamionaan, kun hän itse on tosiaan ollut kulisseissa vetelemässä naruja. Mielipuoliseltahan tämä teoria vaikuttaa, mutta kun mielipuolisuudesta on kyse, niin kukaan ei vedä vertoja itse The Donaldille – jätettäköön siis tämäkin mahdollisuus auki.

Sillä aikaa, kun herra on siis rauhaa tuomassa Ukrainaan. Ja riistämässä siltä 50 % mineraaleista (joista suurin osa tosin on Donbassissa) ja maan infrastruktuurista. Ja toimittamassa Ukrainalle siis rauhan lähestyessä taas sotilaallista apua.

Paljon yllyttämistä Euroopan maat eivät tarvitse mutta kuitenkin…

Sillä aikaa Trumpin mini-me Steve Bannon raivoaa Zelenskyistä. Kuten hän aivan oikein vaahtoaakin: Zelenskyi on täysi rosvo. Kuten onkin – ei kai häntä muuten Euroopassa palvottaisi.

Mutta tuo yksi riitasointu tässä muuten niin sointuisassa raivossa on. Bannon on varauksettomasti ajamassa Euroopan maita sotaan Venäjää vastaan. Bannonin puolustukseksi tosin sanottakoon, että Euroopan maat eivät paljon siihen yllytystä rapakon takaa tarvitse. Kun Bannon siis sanoo, että Isolla-Britannialla, Ranskalla ja Saksalla ei ole mitään taloudellisia edellytyksiä astua Yhdysvaltojen kenkiin sotilasasioissa edes omilla nurkkakunnillaan Euroopassa, oikeassahan hän on.

Toinen puoli tuota juttua on kuitenkin se, että Bannon on ikään kuin härnäämässä noita maita taloudelliseen perikatoon. Onhan Bannon sanonut, että Saksan pitää lisätä puolustumenojaan – niin sanotusti – ja hankkiuduttava eroon velkajarrustaan, jonka USA kuulemma itse Saksan hyväksi aikoinaan kirjoitti.

Tuntuu siltä, että USA on ajamassa Euroopan – siis Ison-Britannian ja EU:n – tuhon tielle, mihin Bannonin puolustukseksi on sanottava, ettei siihen paljon kenenkään härnäämistä tarvita. Kun otetaan huomioon vielä Bannonin täysin johdonmukainen viha Kiinaa kohtaan – ehkä siitä syystä, että siellä se taloudellinen tulevaisuus todellisuudessa on – niin ei tunnu täysin kahelilta sekään mahdollisuus, että Kanada on nyt liitettävä USA:han ikään kuin ennakoiden peilikuvaksi Kiinan rynnimiselle Siperian kautta Jäämerelle.

Kun suunnitelmat ovat näin suureelliset, kaikki muu sekoilu alkaa tuntua suorastaan ymmärrettävältä – jos ei tosin edelleenkään täysin selväjärkiseltä. Ja selväjärkisyyden puutteesta kielii jo se, että kun Trump nyt manaa, että Kanadan ja Meksikon kanssa tehdyt kauppasopimukset ovat nykyisellään niin järjettömät, että hänen täytyy kysyä, kuka ne on ylipäänsä alkuaan laatinut, niin tähän ei voi muuta kuin laukoa totuuden. Hän laati nuo sopimukset itse vuonna 2018. Se, mikä oli ollut aikaisemmin Pohjois-Amerikan kauppaliitto eli NAFTA, olikin hänen kaudellaan nyt USMCA eli US-Mexico-Canada Agreement. Tämä ei siis Trumpille nyt ole kelvannut, ja hän ihmettelee, kuka ihme noin huonon sopimuksen on allekirjoittanut. Allekirjoittajana olivat USA:n Trump, Kanadan Trudeau ja Meksikon Nieto 30. marraskuuta 2018.

Kanadan lähentyminen Eurooppaan

Ja niinhän se on, että tätä juttua kirjoitettaessa tipahti uusi tiedonmurunen laariin. Mielipidemittausten mukaan 90 % kanadalaisista vastustaa Kanadan liittämistä Yhdysvaltoihin. Ontariossa ideaa kuitenkin kannattaa 14 %. Mutta yllättävää on se, mitä mielipiteille tapahtuu, jos lisätään kysymys: entä jos liberaalit (siis Carneyn puolue) voittavat tulevat vaalit? Tässä kuviossa kannatus Kanadan liittämiselle Yhdysvaltoihin kasvaa – konservatiivipuolueen kannattajien keskuudessa jopa 33 %:iin eli kolmannekseen.

Vielä merkillisemmäksi asia menee, jos USA-kysymykseen lisätään kysymys, mitä mieltä vastaajat olisivat liittymisestä Euroopan unioniin. Tätä ajatusta kannattaa vastaajista jopa 49 %; vastaan ei ole kuin 29 %.

Tämä ei ole ihan turha asia, vaikka se on saanut julkisuutta hyvin vähän. Kanadan ja EU:n välillähän on jo kauppasopimus, vaikka sitä ei ole ratifioitu kaikissa EU:n jäsenmaissa. Tämä CETA eli Comprehensive Economic and Trade Agreement on ollut olemassa vuodesta 2017. Asia menee Ranskan senaatin äänestykseen viikon päästä. Kypros on vastustanut sopimusta.

Näin käy ehkä selvemmäksi myös tuo Trumpin into liittää Kanada. Ehkä pelkona ei olekaan Kiina vaan Kanadan lähteminen Euroopan poluille. Nyt kun tariffit ovat jo todellisuutta Yhdysvaltain puoleen, ei voi olla tuntematta vetoa Euroopan unioniin. Ja vaikka Iso-Britannia ei olekaan EU:ssa, näin käy ymmärrettävämmäksi se, miksi Starmer Valkoisessa talossa käydessään oli rupeamassa puhumaan Kanadasta, minkä puheen Trump keskeytti heti alkuunsa.

Tässä tulee vielä muistaa, että EU ja Latinalaisen Amerikan Mercosurin välinen sopimus allekirjoitettiin joulukuussa. EU:n ja Chilen välinen sopimus tuli jo voimaan helmikuussa. EU:n ja Meksikon välinen sopimus tehtiin tammikuussa.

EU on siis vahvasti astumassa Yhdysvaltain tontille. Monroe-opin mukaanhan koko manner kuuluu käytännössä jo Yhdysvalloille. Tuo valta on kuitenkin murenemassa EU:n kasvattaessa valtapiiriään. Se, mikä asian tekee vielä uhkaavammaksi Yhdysvaltain kannalta on se, että Latinalaisessa Amerikassa valtaansa on kasvattanut myös Kiina, mistä on muistutuksena tuo Panaman kanavan joutuminen muutama viikko sitten yhdysvaltalaiselle BlackRockille pois hongkongilaisfirmalta. Ja Kiinan syleilyssä ovat jo tukevasti sekä Kiina että Venezuela, mistä Trump ajoi vastikään pois öljyfirma Chevronin.

Déjà-vu poikineen

Kuitenkin sitä mukaa kuin Yhdysvallat valtiona menettää vaikutustaan, tilalle astuvat erilaiset firmat. Tämä on kuin déjà-vu niiltä ajoilta, kun Euroopan siirtomaavallat kasvattivat vaikutustaan kauppakomppanioiden välityksellä. Sorrolle ei ollut silloin vertaa, kun ainoa, mikä merkkasi, oli raha.

Ja déjà-vun löytää lähempääkin. Nimittäin Jugoslaviasta, jonka päämies kuoli tuomioistuimen tyrmässä Hollannissa. Niin paljon kuin USA nyt rauhaa hierookin Venäjän kanssa, jokin tässä ei stemmaa. Ihan kuin Venäjä koetettaisiin pelata pussiin suloisilla puheilla, niin että USA pääsee sitten iskemään sen selkään, ihan kuin Kiinaa Siperiaan ärsyttäen näillä Kanada-puheillaan.

Tuo käräjäoikeuden langettama tuomio venäläissoturille siis sijoittuisi tähän geopoliittiseen peliin, minkä tekee irvokkaaksi juuri se, että Putin pidätysmääräys perustuu siihen, että hän pelasti ukrainalaislapsia sodan jaloista. Samoin kuin Milosevicin suurin synti oli käytännössä se, että hän sai Bosnian-sodan loppumaan.

Hyvin tutulta kaikki kuulostaa, kunhan muisti on tarpeeksi pitkä. Mutta pitkä sen pitääkin olla. Maailmalla on nyt niin paljon kaikenlaista touhottajaa aina Valkoista taloa myöten, ettei tuo pitemmän ja lähemmän historian jonkinlainen tuntemus ole ylellisyyttä vaan elinehto.

Ja sitten on tuo toinen maailmansota. Ei sitäkään voi olla miettimättä. Juuri tuli uutinen, että ulkoministeri Rubio julisti Etelä-Afrikan suurlähettilään persona non grataksi. Syy? Suurlähettiläs oli arvostellut Trumpia. Joten jos Euroopalla on jokin psykologinen tarve etsiä Hitler jostakin, kääntäköön katseensa toiseen ilmansuuntaan Putinin sijasta. No ei se vielä mitään: USA:n kauppaministeri Lutnick uhosi Kanadalle, että Kanadalla ei ole riittäviä ilmavoimia Yhdysvaltain voittamiseksi. Kovaa puhetta kauppaministeriltä, vielä sen lisäksi, ettei noita ilmavoimia ollut tarkoitettukaan tuohon tarkoitukseen.

Mutta yhdessä asiassa länsi on edelleen yhtenäinen. Nimittäin Ukrainan natsien tukemisessa. Ja Kanadan suhteista EU:hun puhuttaessa kannattaa muistaa, että ukrainalaisvouhotus lähti aikoinaan liikkeelle Kanadasta pääministeri Stephen Harperin kaudella.