Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen – vastaan EU:n foliohattuklubi

Euroopan unioni on moraalisessa, poliittisessa ja taloudellisessa haaksirikossa. EU:n foliohattuklubi, eli EU-eliitti, on sepittänyt olemassaolonsa oikeutukseksi fantasiatarinan Venäjän ja Putinin loputtomasta pahuudesta, jota vastaan pitää taistella herkeämättä – muuten paha Putin valloittaa lopulta koko maailman. Tätä järjetöntä fantasiaa, jota myös Zelensky levittää ympäri maailmaa, käytetään verukkeena militarismin ja asevarustelun kasvattamiselle, mikä kurjistaa talouskurimuksessa painivia yhteiskuntia entisestään. Kuvassa USA:n varapresidentti JD Vance pitämässä kohuttua puhettaan EU-eliitille Münchenin turvallisuuskonferenssissa 14.2.2025. (kuva: White House/Wikimedia Commons)

Jonathan Widell, Montreal, Kanada 2.3.2025

Poikkeuksellista kyllä, enää ei tarvita Kansan ääntä kertomaan kansalle, että maailman kirjat ovat sekaisin. Kaikki antiglobalistiset kommentaattoritkin alkavat vakavoitua, kun heille selviää, että nyt se on tapahtumassa, koko maailmanjärjestys – sääntöperusteinen tai mikä tahansa sen ilveily – on nyt mennyttä.

On kuitenkin annettava tunnustus sille, jolle kunnia kuuluu. Nimittäin EU:n foliohattuklubille. Kuten foliohattuiluun kuuluukin, teoria on varsin johdonmukainen eikä ongelmana ole kuin se, että sillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Aikaisemminhan saimme kuulla olevamme foliohattuilijoita milloin mistäkin syystä, kun emme olleet samalla aaltopituudella ”parempiemme” kanssa. Joten pannaan se hattuilu takaisin, varsinkin Macronille, joka sanoi aikoinaan, että niille pitää hattuilla, jotka eivät ole hänen kanssaan samaa mieltä esim. rokotteista. Niin että haista sinä…Macron.

Niin, siitä hattuilijoiden johdonmukaisuudesta heitä kyllä kestää kiittää. Nimittäin otetaan nyt viikkomme monista käänteentekevistä tapahtumista jo vähän aikaisempi. Näet se, että EU:n foliohattuilijat ovat niin tavattoman johdonmukaisia psykoosissaan. Otettakoon huomioon tämä: EU:n hutsuthan sanoivat aikoinaan, että Suomen pitää liittyä Natoon, koska Venäjä ei antanut Ukrainalle lupaa liittyä Natoon, joten itsenäisyytensä osoittaakseen Suomen siis pitää liittyä Natoon.

Tässä on vikana yksi perusteellinen ongelma. Kun Zelenskyi sanoi, että hän on valmis luopumaan vallasta, kunhan hänelle luvataan sitä sun tätä…lähinnä muutama sata miljardi lisää. Vaan EU:n ”johtohan” sitten siihen urputtamaan, ettei Zelenskyiä saa noin jättää. Itse maan parlamenttikin oli yhdessä vaiheessa päättämässä, että pannaan tuo Zelenskyin veikko jäihin, mutta siihenpä sitten EU:n foliohattuilijat, että ei tämä ole demokratian mukaista toimintaa, että joku elin jossakin ”kumppanimaassa” päätää näistä asioista itsenäisesti EU:n foliohattuilijoita kuulematta. Joten EU:n foliohattujen valtuuskunta lensi Kiovaan ”juhlistamaan” (sanan varsinaisessa merkityksessä) Venäjän ”hyökkäyssodan” (niin sanotusti) kolmivuotispäivää, ja siinä samassa sitten Ukrainan parlamentti taisi päättää, että antaa Zelenskyin jatkaa päämiehenä ilman äänestyksiä ja mitään muutakaan, sillä niistä ei ole demokratialle kuin haittaa.

Juuri tässä vaiheessa EU:n – ja Naton – foliohattuilijoita on kehuttava johdonmukaisuudesta. Muistamme, kun Suomi ”liittyi” Natoon, ei kansalta kysytty mitään siinäkään vaiheessa, surullisen kuuluisaa gallupia lukuun ottamatta. Yhtäläisyys Ukrainan kanssa on siis harvinaisen selvä. Niinistö ja muut meitä paremmat sanoivat, että se, että Ukrainalta Nato-jäsenyyden epääminen tarkoittaa sitä, että valtio ei saa itse päättää asioistaan, joten Ukraina on väkisin vietävä Natoon. Kansalta tätä asiaa ei kysytty, enempää kuin Suomenkaan kansalta, jonka siis oli suostuttava siihen, että Suomi viedään Natoon siltä mitään kysymättä, koska Ukrainalta se Nato-jäsenyys evättiin. Koska kansa ei näitä asioita ymmärrä, niin siltä ei myöskään mitään kysytä, joten demokratian puolesta valtiojohdon oli kansalta mitään kysymättä tehtävä tämä vaikea päätös.

Näin siis kävi myös Ukrainassa. Zelenskyi sanoi luopuvansa vallasta. Parlamentti ei olisi siihen mitään vastaan pannut. Mutta kuinka ollakaan, demokratian suurimmat puolustajat – ne samat, jotka olivat estäneet lupaamansa kansanäänestyksen Suomessa – tulivat nyt hätiin myös Ukrainassa ja sanoivat kansalle – siis Ukrainan kansalle – että Zelenskyin on pysyttävä vallassa. Ja jotta kansa oman etunsa näin ollen parhaiten ymmärtäisi, ei kansalta kysytty siinäkään maassa mitään – sen enempää kuin Suomessakaan. Demokratiallahan on kova hinta, kuten olemme nähneet, joten sitä ei voi jättää kuin itseämme parempien harteille – kuten nyt Stubbin tai Marinin ja sen sellaisten.

Demokratian ”puolustamista” Romaniassa

Mitä sitten näistä foliohattuilusta riippumatta tapahtuu, onkin kokonaan toinen juttu. Sanottakoon tuohon edelliseen vielä sekin, että demokratian puolustamiseksi on varsinkin Romaniassa olleet samanlaiset kovat otteet. Siellähän presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voittajan vaalivoitto evättiin – koska se olisi ollut samaisen demokratian ja läntisen arvoyhteisön arvojen vastainen. Toisin sanoen kyseinen herra oli suvainnut arvostella Natoa – tosin Natosta eroamista ehdottamatta – joten demokratian puolustajat katsoivat olevan varsin otollista evätä häneltä vaalivoitto.

Tällä viikolla sitten Romanian poliisi päätti puolustaa demokratiaa pidättämällä hänet, kun hän oli menossa asettumaan ehdokkaaksi nyt siis venyneissä presidentinvaaleissa uudestaan. Verukkaina poliisilla oli ne Suomestakin tutut yllytys sitä tai tätä kansanryhmää vastaan ja väitetyt rahoitussotkut.

Pakkohan demokratiaa on näihin asioihin puuttumalla puolustettava. Näin tärkeää asiaa ei saa jättää kansan päätettäväksi, vaan kyllä siinä on poliisin tultava apuun ja vaikka keksittävä joitakin tosi seksikkäitä syytteitä, joilla presidenttiehdokas pannaan sitten vaikka vankilaan. Natoonhan ei katsos puututa, puuttumatta itse demokratian syvimpiin aineksiiin.

Ja poliisi on vaikka salaisen poliisin voimin näitä arvoja puolustamassa – niin Romaniassa kuin Suomessakin, joista jälkimmäisessä ovat valtaan päässeet sellaiset vaikuttajat kuin vaikkapa tuo Supo ja hybridikeskus, joista jälkimmäisessä vaikuttaa ystävämme Jukka Savolainen, joka sanoi Valko-Venäjältä Puolaan pyrkineiden pakolaisten olevan osa jotakin Putinin suurempaa juonta, mistä hyvästä Suomen itäraja pantiin juuri hyviksi kiinni, jo ennen kuin tuo kuuluisa Venäjän hyökkäyssota Ukrainaa vastaan alkoi. Näppäräpä on mies, tuo Savolaisen Jukka. Tuolta hybridikeskuksesta. Selvänäköinen suorastaan.

Merz on tyhmä – samoin koko EU:n eliitti

No, noista historian suurista koukeroista ei ole varmaan kenellekään jäänyt epäilystäkään. Tässä on nyt kuitenkin niin monta liikkuvaa osaa pelissä, että kaikella valppaudella tilanne lienee luettava seuraavanlaisesti.

EU on mennyttä. Tämä ei käy mistään ilmi niin selvästi kuin siitä, mitä Saksan vaalien viikon takainen voittaja Merz sanoi ensitöikseen. Euroopan – siis EU:n – on päästävä itsenäiseksi Yhdysvalloista.

Hyvin pelattu, Friedrich-hyvä. Hyvää foliohattuilua tuokin. Nimittäin muutaman päivän perästä Trump sitten ilmoitti, että EU:n vastaiset tariffit tulisivat voimaan nyt maaliskuun puolella. Onpa tässä ollut lukevinaan sellaistakin, että nuo tariffit olisivat maakohtaisia. Tuo on erittäin merkittävä näkökohta. Tähän astihan USA on pelannut sellaista peliä, että kuin tuo EU haluaa, että sen jäsenmaiden kauppapolitiikka on yhteistä, niin myös tariffeja sovelletaan yhtäläisesti koko EU:n rintaman pituudelta. Jos nyt tariffeja aletaan soveltaa maakohtaisesti, tuo EU alkaa olla mennyttä. Tai paremmin sanottuna, jokin ulkoinen taho – sanotaan vaikka USA – alkaa hajottaa EU:ta soveltamalla tariffeja maakohtaisesti.

Mutta tuo Merzin lausunto osoittaa paljon syvemmän ongelman koko EU:ssa. Nimittäin foliohattuilun. Merz siis käytännössä sanoi, että nyt EU käy kahden rintaman sotaa, idässä Venäjää ja lännessä Yhdysvaltoja vastaan. Tällä ei olisi paljon merkitystä, jos EU:lla olisi jokin kumppani näitä kahta korvaamassa. Vai aikooko EU päästä jonkinlaiseen maailmanlaajuiseen asemaan ”itseensä käpertymällä”, kuten sanonta tapasi eri yhteydessä kuulua ns. elvytyspaketin – tarkkarajaisen  sellaisen – yhteydessä monia vuosia sitten.

Mutta jos jonkin suuren linjan nykyisissä oloissa on ollut havaitsevinaan, se on se, että EU on aivan yksin. Se pitää nyt siis tuona kuuluisana vihamielisenä valtionaan paitsi Venäjää – kuten Kaja Kallas tällä viikolla sanoi – nyt myös Yhdysvaltoja. Minnepä mennä? Kiinaanko? Ei olisi muuten hullumpi juttu – ihan tuollaisena heittona mainittakoon.

Nykyisessä maailmanmenossa nimittäin ainoa, joka on tainnut tosissaan puhua Euroopasta tulevan moninapaisen maailman yhtenä napana, on ollut Kiinan ulkoministeri Wang Yi. Hänhän puhui Kiinan tie- ja vyöverkon liittämisestä EU:n Global Gate -järjestelmään, joka kaiketi ulottuisi myös Suomeen, jossa on ollut kaikennäköistä kohellusta ensin yhteyksien parantamisesta Pietariin ja sitten Tallinnaan ja nyttemmin Tukholmaan. Mutta Kiinan kanssa? Ei ikinä. Siinä ovat Suomen lainvalvojat hyvin herkästi niskassa nuuskimassa rahoitussotkuja ja yllytyksiä kansanryhmää vastaan.

Kovaa peliä Washingtonissa

Konkreettisemmista koukeroista on tässä aikakirjoihin kirjattava vain, että tällä viikolla Trumpia kävivät Washingtonissa moikkaamassa Macron tiistaina ja Starmer torstaina ja Zelenskyi perjantaina. Tuo viimeksi mainittu kohtaaminen on jo tosi-TV:n klassikko, kun Trump pani oikein tuulemaan Zelenskyiä vastaan. Tuo oli niin kovaa tuuletusta, että on ollut oikeastaan huvittavaa katsoa pehmovasemmiston reaktioita, joka on jälleen tavattu – osuvaa sanontaa käyttääksemme – housut kintuissa. Auta armias sitä vinkunaa.

Trumpilla on vikansa – ja suorastaan hän on jossakin suhteessa paha ihminen. Ihmetellä täytyy nimittäin Ukrainalle tarjottua sopimusta, jossa maa pannaan maksamaan 500 miljardia dollaria siitä hyvästä, että se on saanut sotilaallista apua Yhdysvalloista. Eikä paljon parempi ole tuo uudempikaan, jossa puolet Ukrainan ”mineraaleista” ja muista rikkauksista menisi USA:han – tällä kertaa maailman loppuun saakka.

Mutta yhdessä asiassa Trump on oikeassa. Ukrainan väkivalta on saatava loppumaan. Tätä enää ei taida saada sanoa, sillä nykyisessä tilassahan rauhanpyrkimykset ovat melkein samaa kuin rikos ihmisyyttä vastaan. Ja Trump näyttää olevan tässä aivan tosissaan. Sen näki, kun hän rupesi läksyttämään Zelenskyiä. Sen on nähnyt jo aikaisemmin, kun hän on läksyttänyt YK:tä ja selittänyt olevansa edelleen YK-jäsenyyden kannalla, vaikka rauhan puolesta tuo järjestö ei ole saanut mitään aikaan enää pitkiin aikoihin.

Ehkä tuo koko mineraalihössötys onkin mitoitettu sitä varten, että Eurooppa saadaan pidettyä ulos Ukrainasta sotaa lietsomasta. Mitään epäilystä ei näet kai ole siitä, että EU on nimenomaan lietsomassa sotaa. Kaja Kallas nyt siis tämänviikkoisen puheensa mukaan Naton kautta nimenomaan Venäjää vastaan – hänhän sanoi Naton olevan perustettu sitä varten, että ”pelkäämme Venäjää” (jota ei Naton perustamisen aikoihin ollut itsenäisenä valtiona edes olemassa). Hyvin lähelle tuo kuitenkin tuli sodanjulistusta Venäjää vastaan, mistä selvyydestä Kallakselle kiitos.  

Onnetonta peliä EU:ssa

Kunpa EU – ja siinä samassa Suomi – näkisi onnettoman tilansa. Intia tekee sopimuksia Venäjän kanssa. Kiina solmii strategisia sopimuksia Venäjän kanssa. Brasilia sanoo toivovansa maailman pääsevän pian eroon dollarin ylivallasta.

Ja sitten tulee Merz, joka sanoo EU:n koettava pyrkivän eroon Yhdysvalloista. Mistä siis kumppani? Lännessä vastassa USA, idässä Venäjä, ja näiden kummankin tuolla puolen koko muu maailma. Ehkä Kanadasta olisi vielä EU:lle kumppaniksi. Mistä tuli lyhykäisesti muuten puhe Starmerin ja Trumpin lehdistötilaisuudessa torstaina, kunnes Trump katkaisi tältä aiheelta jalat.

Starmer pärjäsi tämänviikkoisissa tapaamisissa suhteellisen hyvin, muuten. Haluamaansa taustatukea eli backstopia hän ei Trumpilta saanut sen enempää kuin Macronkaan. Sen sijaan hän tuli osoittaneeksi – oikeastaan ensimmäistä kertaa – että EU:n ulkopuolelle jättäytymisessä oli puolensa. Nyt Starmer voi nimittäin kosiskella Trumpia ja houkutella itselleen diiliä, kun taas EU on jättäytymässä tariffimuurin taakse. Tuo Starmerin tuoma kuninkaan kutsu Trumpille oli aika näppärä veto – näyttipä Starmer sitten miten hölmöltä tahansa. Zelenskyin saamaan kohtaloon sitä ei voi verrata samana päivänä. Joten kaikessa tylsyydessään Starmer on selvinyt kaikesta todella vähin kolhuin. Kunhan unohtaa nuo puheet Ukrainaan lähetettävistä joukoista, jotka eivät olisi siellä kuin sotaa lietsomassa, eihän niitä virallisesti rauhanturvaajiksi kutsuttaisikaan.

USA:n konkurssi, mutta jotakin hyvää siinäkin

Ja niin paljon kuin Yhdysvaltoja ja Trumpia on syytä halveksia, ei voi muuta kuin ihailla tätä todella massiivista pyrkimystä rauhaan Ukrainassa. Eikö tuo taloudellinen kähmintäkään täysin käsittämättömältä vaikuta.

Elon Musk on nimittäin sanonut nyt jo kahdesti, että jos ei hallintokoneistoa kevennetä, vastassa on USA:n konkurssi. Tähän asti nimittäin puhe USA:n konkurssista on ollut pelkkää Kansan äänen ”salaliittoteoriaa”. Kas vain, nyt siitä puhuu jo Musk itse, ensiin käydessään Valkoisessa talossa ja nyt muutenkin. Hän selittää, että jos USA:n velkaa ei saada kavennettua, kohta kaikki raha menee lainojen korkojen maksuun. Sitten ei jää jäljelle mitään edes vähäisestä julkisesta terveydenhuollosta.

Mikä tekee tilanteen erityisen merkilliseksi – ja minkä Musk samoin kuin Trump jättää varovasti mainitsemasta – on se, että suuri osa noista korkojenmaksusta menee Kiinaan. Entä mitenpä tuon tilanteen käännät USA:n eduksi? Tuskin mitenkään.

Tästä sitten ovat kuoriutuneet tariffit ja muut konstit. Tässä on se ongelman ydin. Ellei suorastaan villakoiran ydin. USA:n talous on – kuten nyt Musk on siis sanonut – konkurssin partaalla. Hupia tai vahingoniloa tämä ei kenellekään tuottane. Edessä ovat kovat ajat monessakin suhteessa. Mutta jos Suomessa todellakin olisi pitkän tähtäimen suunnitelmaa, Suomessa lakattaisiin jauhamasta täyttä paskaa, kuten nyt jo muutaman vuoden täysitehoisesti. Jos työväestön elinehtoja parantaa yhteistyö Venäjän tai Kiinan kanssa, siihen on taivuttava. Ja Yhdysvaltojen kanssa on tultava toimeen samalla tavoin. Mitään ulospääsyä tästä dilemmasta on todella vaikea tässä vaiheessa nähdä.

Ja sanoipa Pekka Toveri nyt mitä tahansa siitä, että Suomen turvallisuus on varma mutta edessä on kivikkoinen neljä vuotta. Kuules Toverin Pekka, tuo neljä vuotta on tätä tahtia ikuisuus. Katsotaan, mitä tuon tunnelin toisessa päässä näkyy. Jos Trumpin ajatus on jossakin vaiheessa panna saattohoitoon sekä Nato että EU, Kansan ääni ei voi häntä kuin tukea. Ja rauha Ukrainaan. Rauhanpyrkimys ei saa olla rikos ihmisyyttä vastaan.

Yhteenveto maailman menosta

Jos jollekin on epäselvää, mihin maailma on menossa, täytyy selittää, missä ollaan nyt. Monet – elleivät kaikki – pitävät Trumpin puuhia täysin käsittämättöminä. Emme mekään tälle epätietoisuudelle immuuneja ole, mutta sen verran on selvää – vaikka tosiasioita ei saakaan tässä tilanteessa esittää – että Ukraina on häviämässä sodan. Se iski Kurskiin saadakseen pelinappulan Putinia vastaan voidakseen vaatia Donbassit ja muut takaisin, mutta sielläkin Ukraina on romahduksen partaalla. Tietenkään Suomen eikä minkään muunkaan ”sivistysvaltion” media voi tosiasioita tunnustaa, olkoon se sitten miten viisauden alkua tahansa.

Tässä suhteessa Trump on siis täysin oikeassa. Ukraina on häviämässä sodan. Mitä itua Yhdysvaltojen on tässä tilanteessa syytää miljardeja ja taas miljardeja häviävän osapuolen – ja sen päättäjien – pussiin? Kuten Trump taas aivan oikein sanoi, tämä meininki tulee johtamaan ainoastaan kolmanteen maailmansotaan. Ensimmäistä kertaa Zelenskyi näyttäytyi juuri sinä, mitä onkin: kerjäläisenä.

Israeliin tätä on verrattu. Israelin asema taas on kokonaan toinen, sillä Israel on voitolla. Sinne kannattaa siis Yhdysvaltojen rahaa panna, ja tietysti Trump puhuu Gazan muuttamiseksi loistohotelleiksi, mihin tosin ulkoministeri Rubio sanoi, ettei Gazan tilanne ole mikään kiinteistödiili. Älköönkä unohdettako sitä, että nykyinenkin tulitauko saatiin aikaan nähtävästi Trumpin vaikutuksesta. Mitään syytä ei Israelia ja Trumpia ole tässä suhteessa puolustella, mutta kuten Suomen yksi viimeisistä valtiomiehistä sanoi, kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.

Tähän samaan hengenvetoon on sitten muistutettava, että puhe Venäjän provosoimattomasta hyökkäyssodasta on lievästi sanottuna ongelmallinen. Sanoivathan Ranskan presidentti Hollande ja Saksan liittokansleri Angela Merkel jälkeenpäin, että Minskin sopimukset, joihin molemmat osallistuivat, oli tarkoitettu antamaan Ukrainalle aikaa aseistautua Venäjää vastaan. Merkel on tämän julkisesti sanonut jo parisen kertaa. Joten onko syytä olettaa, että Venäjä menee samaan halpaan uudesti? Ja onko syytä olettaa, että Venäjällä on mitään aikomusta päästää Euroopan valtioita enää vaikuttamaan Ukrainassa mitenkään? Tällä sitten selittyy se Trumpin kauhistusdiili mukamas ”mineraaleista”: rauhaa ei saada Ukrainaan, ennen kuin Euroopan päättäjät on sieltä ajettu pois ja parhaiten se onnistuu antamalla ainakin paperilla käytännössä puolet maasta USA:n haltuun.

Ja näin kävi toteen parikin Kansan äänen viime aikoina lausumaa viisautta. Ensinnäkin USA:n joukot Euroopassa – myös Suomessa – estävät Euroopan valtioita – myös Suomea – saamasta päähänsä mitään, mikä viittaa hyökkäykseen Venäjälle. Ja toinen viisaus oli se, että koko maailma – myös Eurooppa – on nyt jakautumassa kahteen valtapiiriin: Yhdysvaltain ja Venäjän. Yllätys on ollut se, että tämä kaikki tapahtuu nyt näin kiivaassa tahdissa.