Sodanvastainen kansanrintama syntyy neljän puolueen vaaliliittona
Sodanvastaista kansanrintamaa on rakennettu syksyn aikana puolueiden ja kansalaisjärjestöjen edustajien kesken. Kuva 26.9.2026 kokouksesta. (Kuva: Petri Krohn)
Vaaliliitto on ainoa vaihtoehto eduskunnan sotapuolueille
Teksti: Leena Hietanen
Ensi kevään eduskuntavaaleihin syntyy pienpuolueiden vaaliliittona Sodanvastainen kansanrintama. Vaaliliitossa ovat mukana Vapauden liitto, Graniittipuolue, Kristallipuolue ja Rauhan ja Hyvinvoinnin puolue. Viime mainittu on entinen Valta kuuluu kansalle-puolue, joka piti marraskuun ensimmäisenä päivänä puoluekokouksen, jossa hyväksyttiin puolueelle uusi ohjelma ja uusi hallitus. Puoluetta johtaa nyt juristi Aki Nummelin Porista. Samalla puolueen ohjelma muuttui vasemmistolaisemmaksi korostaen tasa-arvoa ja hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämistä.
Sodanvastaisen kansanrintaman puolueet ovat sitoutuneet turvalliseen ja hyvinvoivaan Suomeen, joka on ydinaseeton, puolueeton, käy kauppaa kaikkien kanssa, asettaa oman kansantaloutensa etusijalle sekä käy tervettä keskustelua kaikkien kanssa.
Sodanvastaisen kansanrintaman tukena ovat puolueiden rauhan ajatuksia tukevat kansalaisjärjestöt kuten Uusi Rauhanliike, Rajat auki – yhteisö ja Kansan Äänen järjestöt.
Sodanvastaista kansanrintamaa ryhdyttiin rakentamaan elokuussa, jolloin puolueet ja kansalaisjärjestöt tapasivat ensimmäisen kerran. Tapaamisessa perustettiin koordinaatiokomitea, joka jatkaa kokouksia ja kansanrintaman rakentamista.
Suomi irti sodasta
Sodanvastainen kansanrintama tarjoaa kevään vaaleissa selkeän vaihtoehdon eduskunnan sotapuolueille. Sen perusteema on ”Suomi irti sodasta”. Se tarkoittaa sitä, että Ukrainan aseistaminen ja muu Venäjän vastainen aggressio erityisesti Itämeren alueella loppuu.
Sodanvastainen kansanrintama pyrkii asettamaan Suomen jokaiseen vaalipiiriin täydet listat. Ehdokashankintaa tehdään aktiivisesti houkuttelemalla sitoutumattomia ehdokkaita kansanrintaman puolueiden listoille, jotta sotapuolueille tarjotaan vakavasti otettava vaihtoehto kaikkialla Suomessa. Puolueiden johto tekee päätökset ehdokkaista.
Vapauden liitto on pisimmällä vaalityössä. Sillä on 32 ehdokasta eri puolilla Suomea 11 vaalipiirissä. Vapauden liiton puheenjohtaja Ossi Tiihonen, Graniittipuolueen puheenjohtaja Merja Lindström ja Rauhan ja Hyvinvoinnin puolueen (RHP) Aki Nummelin ovat vaaliliittoon sitoutuneita ja puoluehallituksissa on tehty asiasta päätökset. Kristallipuoluetta on kokouksissa edustanut puoluesihteeri Taina Alanen. Kristallipuolueella on marraskuussa ylimääräinen puoluekokous, jossa puolueelle valitaan uusi puheenjohtaja. Vaaliliitot solmitaan vaalipiirikohtaisesti.
Puolueet ovat valmiina
Sodanvastaisessa kansanrintamassa Vapauden liitto edustaa yrittäjyyttä. Se tarjoaa vaihtoehtoa Suomen politiikassa Saksan AfD:n tapaan. Oikeistolaiseksi leimattu AfD on Saksan vaalien tuore menestyjä Ukrainan sodan rahoittamista vastustavalla politiikalla. Puheenjohtaja Ossi Tiihonen on tarjonnut monipuolisesti ihmisille maailmankatsomuksesta riippumatta mahdollisuuden asettua kansanedustajaehdokkaaksi, esimerkkinä sosiaalidemokraatti Jussi Särkelä. Muita tunnettuja ehdokkaita puolueessa ovat Ossi Tiihosen lisäksi Sakari Linden ja Mika Vauhkala. Keskustaan sijoittuvan Graniittipuolueen erityisalaa ovat ympäristökysymykset. Kristallipuolue määrittelee itsensä myös keskustaan kansalaisten hyvinvointiin keskittyvällä ohjelmalla. Vasemmistopuolue RHP pyrkii keräämään ehdokkaiksi niitä vasemmistoliittolaisia ja demareita, joille Suomen Nato- ja EU-jäsenyys ovat liikaa. Esikuvana puolueelle on Saksassa Ukrainan sodan rahoittamista ja Venäjän pakotteita vastustava Bündnis Sahra Wagenknecht.
Nettisivut avautuvat
Sodanvastainen kansanrintama avaa nettisivut osoitteessa www.eisotaa.fi.
Sodanvastaisen kansanrintaman kokoon kutsuja on vastarintajärjestö Sodan ja Fasismin vastainen työ ry (SFT). Se on perustettu vuonna 1959. Sen perustajina ovat toisen maailmansodan aikana vankilaan joutuneet kommunistit, jotka kieltäytyivät osallistumasta Natsi-Saksan rinnalla Neuvostoliiton vastaiseen sotaan sekä heidän omaisensa. SFT ry on osa Kansan Äänen järjestöjä.