Rauhantyö on luokkataistelua

Rauhantyö on luokkataistelua

Matti Laitinen
vanhukainen ja rauhaveteraani
16.10.2026

Kansainväliset yhtiöt ovat yrityksiä, jotka harjoittavat liiketoimintaa samanaikaisesti useissa eri valtioissa. Ne pesiytyvät mielellään sinne, missä työvoima, raaka-aineet ja energia ovat halpoja. Niiden omistajat hallitsevat maailmaa. Heidän käsissään on todellinen taloudellinen ja poliittinen valta maailmassa. Kun heidän mahtiaan täydennetään medialla, viihdeteollisuudella, somella ja verkkokaupalla, kaikki todella pyörii heidän tahtonsa mukaan.

Monikansalliset yhtiöt viihtyvät valtioissa, joissa yhtiöverotus on mahdollisimman pieni ja joissa röyhkeään verosuunnitteluun ei puututa. Ne arvostavat myös valtioita, joissa julkiset sote-palvelut on yksityistetty tai ulkoistettu. Niille kelpaa myös kernaasti kohdemaan hyvä infrastruktuuri, koska se auttaa kummasti tavaroiden, palveluiden ja pääomien liikkumisessa maasta ja mantereelta toiselle.

Eliitille on tärkeintä oma ego, oma etu, oma persevako. Se sortaa, hyväksikäyttää ihmisiä. Välillämme vallitsee syvä luokkajako. Toinen tekee työt, toinen on loinen. Kaksi kuokkaa, kaksi perusluokkaa. Toinen kuokkii työkseen toista varten. Loinen kuokkii kuoppaa alle sen toisen. Miksi minun pitää kustantaa omasta liksastani, eläkkeestäni ja työpanoksestani eliitin aseet, sodat ja hyvinvointi? Mahti on moraaliton moraalin vahti. Kannattaa miettiä omaa sijaintiaan yhteiskunnan luokkajaossa.

Taloudellinen valta on keskittynyt harvojen käsiin

Sveitsiläisen Credit Suisse –pankin tutkimuksen mukaan rikkain 1 % maailman ihmisistä omisti v. 2019 jo 48 % maailman varallisuudesta. Puolet ihmiskunnasta omisti vain 1 % maailman vaurauksista. Maailman mammonasta keskittyi 34,7 % Pohjois-Amerikkaan ja 32,3 % Eurooppaan. Loput siitä jakautui pääosin Aasiaan. Maailman 100 suurimmasta taloudesta 51 on yrityksiä ja vain 49 valtioita. Maailman 200 suurinta yritystä tuottaa yhteensä suuremman liikevaihdon kuin maailman kaikkien maiden bruttokansantuote on pois lukien 10 suurinta maata. Monikansallisten suuryritysten taloudellinen etu ajaa kansallisvaltioiden kansallisten etujen ylitse. Kuinka monta sotaa on jo sytytetty tästä etunäkökohdasta johtuen?

Avaintuotantoalat palvelevat aseteollisuutta

Maailman 50 suurinta teollisuustuotteita valmistavaa yritystä ylsivät yhteensä yli 6 000 miljardin dollarin liikevaihtoon v. 2024. Ne toimivat seuraavilla aloilla: autoteollisuus 15, elektroniikka 7, elintarvikkeet ja juomat 5, ilmailu- ja sotateollisuus 5, lääketeollisuus 5, puolijohteet 3, kemikaalit 3, teollisuuslaitteet 3, metallit 2, Infrastruktuuri 1 ja kulutustavaratuotteet 1. Yrityksistä 17 oli yhdysvaltalaisia ja 13 kiinalaisia.
Ei ole outo yhteensattuma, että näillä tuotantoaloilla hyvin suuri merkitys sodankäynnissä ja siinä menestymisessä. Jotkut omistavat nämä tehtaat, tuskinpa kuitenkaan näiden tehtaiden työläiset.

Tuotantoalaluetteloa on täydennettävä vielä maailman merkittävimmillä tieto- ja viestintätekniikan ohjelmistojäteillä. Maailmaa hallitaan tietoverkkojen kautta maalla, merellä ja avaruudessa. Yksinoikeus hyödyntää tekoälyllä datakeskuksiin tallennettua metadataa, johtaa suuryhtiöiden datadiktatuuriin.

”Datakeskukset ja niiden verkostot ovat varsinaisia tekoälytehtaita. Yhdessä energiaverkkojen ja tekoälyn kehittämisen ja käytön osaajien kanssa ne muodostavat globaalin tekoälyinfrastruktuurin. Kiina hallitsee infrastruktuurin alkupäätä, Yhdysvallat tekoälyn tarvitseman laskentatehon tarjontaa. Datakeskuksista lähes 40 % sijaitsee Yhdysvalloissa. Jos mittarina käytetään datakeskusten määrää, niin Yhdysvalloissa toimii jo lähes 5 000 keskusta. Iso-Britanniassa ja Saksassa yli 500 keskusta sekä Ranskassa, Kiinassa ja Intiassa 300–400 datakeskusta.” (Lähde: Juha Lehto, Naapuriseuran sanomat)

Siviiliteollisuus palvelee aseteollisuutta

Maailman sotilasmenot olivat v. 2024 yhteensä 2 718 miljardia dollaria. Maailmantalous, kauppa, infrastruktuuri, tuotantoprosessit ja sotiminen eivät suju ilman tieto- ja viestintätekniikkaa, puolijohteita, tietojenkäsittelyä ja logistiikkaa. Näitä tarpeita tyydyttävät kansainväliset suuryhtiöt. Maailman ylivoimaisesti suurin asevalmistaja on yhdysvaltalainen Lockheed Martin, jonka liikevaihto pelkästään asekaupasta on noin 64,7 miljardia dollaria. Kenelle on eduksi ydinaseiden sijoittaminen Suomeen? Jos haluat rauhaa, vastusta monikansallisten yhtiöiden ylivaltaa.

Jos sodan tarjontaa lisätään, aseiden kysyntä ja hinta kohoavat. Puolijohteet, mikroprosessorit, akut, räjähteet, paikantimet, ajoneuvot ja droonit käyvät hyvin kaupaksi. 2718 miljardilla voisi vaihtoehtoisesti tasa-arvoistaa elämää maapallolla kohentamalla vähätuloisten ihmisten perusturvaa ja hyvinvointia. Moderneja joukkotuhoaseita ei hankita vähätuloisten ihmisten suojeluun, vaan paremminkin näiden tuhoamiseen. Asevarusteluun satsaavalla Nato-Suomella on piikki auki yhdysvaltalaisiin ja israelilaisiin kuolemantehtaisiin.

EU/Naton ja Venäjän välisessä sodassa unioni toimii Ukrainan aseistamisen päärahoittajana. Suomen jäsenmaksu Natoon nousee lähivuosina tasoon 5 %/bkt:sta. Aseteollisuus elää lihavia vuosia tulevaisuudessakin. Entä kun EU:sta tulee virallisesti sotilasliitto USA:n arvaamattomuuden vuoksi, mitä pohtii suomalainen rauhanliike? Maailma moninapaistuu jo. Meidän mielipidettämme siitä ei kysellä.

Rauhantyö on monikansallisten yhtiöiden ylivallan vastustamista

Kaikki taloudellinen ja yhteiskunnallinen valta keskittyy maailmassa yhä harvempien käsiin. Jos nämä eivät saa haluamaansa, he ovat valmiita aloittamaan sodan, käynnistämään kansainvälisen konfliktin tai asettamaan hanttiin panijoille taloudellisia pakotteita. Työkaluina toimivat mm. Nato ja Euroopan unioni. Rauhantyö on monikansallisten yhtiöiden ylivallan vastustamista. Pelottelu ja vihankylvö eivät edistä rauhaa.

YK:n peruskirjan mukaan kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta uhkaavien valtioiden välisten riitojen selvittely tulisi perustua rauhanomaisiin menettelytapoihin. Ihmiskunta tarvitsee uuden kansainvälisen rauhansopimuksen, joka velvoittaa jokaista YK:n jäsenvaltiota noudattamaan sitä samalla tavoin.

Rauhantyö on luokkataistelua oikeudenmukaisemman yhteiskunnan ja maailman puolesta rauhanomaisin keinoin. Sodissa kuolee eniten työväenluokkaa edustavia siviilejä ja sotilaita. Verovaroilla kustannetun asevarustelun hyväksyminen ja asevienti sekä Nato/DCA:an kuuluminen ovat monikansallisten suuryhtiöiden taloudellista tukemista ja niiden saneleman maailmanjärjestyksen hyväksymistä.

Rauhan turvaamiseksi verovarat on suunnattava väestön perusturvan, sivistyksen ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen – ei asevarusteluun, asevientiin ja sotimiseen. Aseistariisunta, täydellinen ydinasekielto ja asetehtaiden sulkeminen ovat elinehto ihmiskunnan säilymiselle edes seuraavalle vuosisadalle. Kaikki muu on vain kulkua kohti ihmiskunnan itsemurhaa.