Nukkuva hallitsija: Itä-Saksa rauhan avaimena Euroopassa

Nukkuva hallitsija: Itä-Saksa rauhan avaimena Euroopassa

Berliinin kuuluisa televisiotorni Aleksanderplatzilla jouluna 2025. (Kuva: Leena Hietanen)

Saksa ja Ukrainan sota, osa 3. 

Analyysinsä kolmannessa osassa Gerhard Emil Fuchs-Kittowski ja professori, diplomi-insinööri Joachim Wernicke tarjoavat vastauksen, joka yllättää monia. Se voi olla myös huomaamatta jäänyt ovi toivottomasta umpikujasta, johon Eurooppa ja Saksa ovat ajautuneet.

Kirjoittajat: 

Gerhard Emil Fuchs-Kittowski ja professori, diplomi-insinööri Joachim Wernicke

Analyysimme toinen osa päättyi lainaukseen Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrovin artikkelista, jonka Politico hylkäsi:

”Jotta asiallinen vuoropuhelu voisi syntyä, on ratkaisevan tärkeää palauttaa luottamus, jonka länsimaiden ja osana sitä Euroopan Venäjän-vastaiset toimet tuhosivat kylmän sodan jälkeisenä aikana. Luottamus voidaan palauttaa vain konkreettisilla, käytännönläheisillä toimilla, jotka osoittavat uskottavasti, että diplomatiaa ei enää käytetä väärin laajentumistavoitteiden toteuttamisen verukkeena.”

Ratkaiseva kysymys maanosamme rauhan kannalta on se, miten menetetty luottamus voidaan palauttaa. Odottamaton ajatus: Voisiko Itä-Saksa kenties olla ilmeisin lähtökohta keskinäiselle jälleenrakennukselle?

Brandenburgin portti sijaitsi Itä-Berliinissä ennen Saksojen yhdistymistä. (Kuva: Leena Hietanen)

Itä-Saksa – nukkuva valtias

Historiallisesti Saksa eroaa muista maista suhteessa sotaan. Saksan sisällä on perustavanlaatuinen ero lännen (80 prosenttia väestöstä) ja idän (20 prosenttia väestöstä) välillä, mikä johtuu 45 vuoden (vähintään kolmen mukana olleen sukupolven) erilaisesta sosiaalisesta ja taloudellisesta kehityksestä Saksan molemmissa osissa.

Tämä on olennaista Ukrainan sodan näkökulmien ymmärtämiseksi: Länsi-Saksassa russofobia on vahvaa ja hallituksen virallinen narratiivi hyväksytään; Itä-Saksassa russofobia on vähäistä ja (pääasiassa DDR:n kokemusten vuoksi) russofilia sekä skeptisyys hallituksen viralliseen narratiiviin on laajalle levinnyt.

Jälkimmäinen näkyy uuden puolueen (AfD) vaalimenestyksessä. Puolue lupaa lopettaa asetoimitukset Ukrainaan ja se osallistuu tapahtumiin Venäjällä, kuten vuoden 2026 Pietarin kansainväliseen talousfoorumiin. 

AfD:n pelätään muuttavan kantaansa, jos se pääsee valtaan ja atlantistinen ryhmittymä – eli läntinen siipi – on vallassa. Kestävään kantaan ei voida luottaa, jos ainoa syy yhteistyölle Venäjän kanssa on halvan öljyn ja kaasun hankkiminen. Samoin on epäselvää, esitettiinkö näitä vaatimuksia vain äänien keräämiseksi.

BSW on siksi todennäköisesti luotettavampi kannoissaan. On kyseenalaista, pystyykö BSW toipumaan viimeaikaisista sisäisistä virheistään vai muuttaako sekin kurssiaan opportunismin suuntaan. Tämä opportunismi, jonka hinnalla se voi osallistua hallitukseen, on lopulta johtanut siihen, että myös vasemmistopuolueen kannoista on tullut epämääräisiä.

Berlin Aleksanderplatz on iskostunut suomalaisten mieliin Rainer Werner Fassbinderin ohjaamasta samannimisestä televisiosarjasta. (Kuva: Leena Hietanen)

Itä-Saksan väestö pitää Venäjästä

Suurin osa Itä-Saksan väestöstä suhtautuu myönteisesti Venäjään, jopa tässä konfliktissa. Yhdistyneen Saksan kontekstissa he ovat kuitenkin suurelta osin vallankäytön ulottumattomissa, minkä vuoksi kaikki etenee tällä hetkellä hitaasti. Venäjän johdon tulisi kuitenkin olla luottavainen löytäessään täältä liittolaisia tai ainakin huomattavaa ymmärrystä. Kuten Itä-Saksan viimeisimmät vaalit osoittavat, vaatimus ”rauhasta Venäjän kanssa” voi voittaa vaalit. Siksi Itä-Saksan väestön kyvyssä löytää ymmärrystä tai jopa solidaarisuutta on edelleen tietty luotettavuus.

Itä-Saksan ongelmana on tällä hetkellä se, että osittain talouspakotteiden seurauksena siviiliteollisuus sulkee ovensa ja joutuu ulkopuolisten aseyhtiöiden haltuun. Tämä tahraa alueen maineen halvan aseiden ja ammusten valmistuskeskuksena. Tämä on vastoin DDR:n perinteitä, sillä maa ei ollut mukana missään sodassa 40-vuotisen olemassaolonsa aikana. Lisäksi jopa 35 vuotta yhdistymisen jälkeen palkkataso Itä-Saksassa on edelleen 80 prosenttia Länsi-Saksan tasosta.

Berliinin suosituin nähtävyys on edelleen muurin palanen ja suutelevat Breznev ja Honecker. (kuva: Leena Hietanen)

Venäjällä on oikeuksia kaksi plus neljä -sopimuksen nojalla

Neuvostoliiton ainoana laillisena seuraajana Venäjällä on kaksi plus neljä -sopimuksen perusteella oikeuksia: oikeus vaatia Saksaan perustuslakia, joka heijastaa vuoden 1990 näkemystä koskien Saksojen yhdistymistä. Venäjällä on oikeus olla varma, ettei Itä-Saksan maaperälle sijoiteta  missään olosuhteissa ei-saksalaista sotilashenkilöstöä tai -kalustoa.

Ukrainan sodan viidentenä vuonna Saksassa ja Euroopassa kasvaa närkästys jatkuvista raporteista siitä, kuinka miljardeja euroja on virrannut Zelenskyille jälleen lainarahana, joka saksalaisten lasten ja lastenlasten on joissakin tapauksissa maksettava takaisin pankeille korkoineen. Tähän lisätään Saksan hallituksen jatkuvat varoitukset: jos emme lisää sotilasmenojamme riittävästi, Venäjä hyökkää Länsi-Eurooppaan vuodesta 2029 alkaen.

Ukrainan vuosien varrella saama tuki, johon Länsi-Euroopassa suhtaudutaan myönteisesti, on todennäköisesti ollut ylimitoitettua. Viimeisimpänä esimerkkinä toukokuussa 2026 Donbasissa opiskelija-asuntolaan tehty kohdennettu yöllinen isku, jossa kuoli 21 ihmistä, sekä heinäkuussa 2026 Mustallamerellä yli 150 kansainvälistä kauppalaivaa vastaan tehdyt joukkoterrori-iskut. Tavallisen kansalaisen näkökulmasta molemmat menivät selvästi liian pitkälle.

Siksi ei ole syytä epäröidä vaatia Venäjän federaatiolle Kaksi plus neljä -sopimuksen nojalla myönnettyjä oikeuksia, ottaen huomioon liittovaltion hallituksen, joka toimii näin aggressiivisesti (ks. Venäjän pääkonsulaatin sulkeminen Bonnissa ja Venäjän kulttuurikeskuksen sulkeminen Berliinissä)!

Ollaan Itä-Berliinissä, siitä ei voi erehtyä: Karl-Marx-Allee. (Kuva: Leena Hietanen)

Viiden ”uuden” osavaltion pääministerit liittokanslerin valvontaviranomaisina

Jos kuitenkin liittovaltio jättää kaiken tämän huomiotta ja osoittaa avoimesti aggressiota ja ryhtyy sotavalmisteluihin, DDR:n laillisten seuraajien – Saksan itäosavaltioiden ja niiden pääministerien olisi toimittava. Nämä osavaltioiden pääministerit voisivat poistaa osavaltioilleen asettamat, kansainvälisen oikeuden vastaiset EU:n pakotteet ja tasoittaa tietä uusien kauppasuhteiden solmimiselle Venäjän kanssa. Samalla osavaltioiden rajat muuttuisivat myös esteiksi materiaalin ja sotilaiden jatkokuljetukselle, jota valvoisivat osavaltion poliisi ja/tai lisäksi siviilirauhanturvaajat tai jopa kutsutut venäläiset siviilijoukot.

Yksinkertaisesti sanottuna entisten Itä-Saksan osavaltioiden ja Venäjän välillä käytävien 2+4-sopimusta koskevien keskustelujen tarkoitus olisi yksinkertainen: DDR:stä tulisi viisi entistä Itä-Saksan osavaltiota, jotka DDR:n laillisina seuraajina ovat periaatteessa yhteisvastuussa koko Saksasta 2+4-sopimuksen osalta, mutta sopimustekstissä mainitun Itä-Saksan erityisaseman mukaan kukin on erikseen vastuussa omasta alueestaan sopimuksen, erityisesti sen 5. artiklan 3. kappaleen ja 12. syyskuuta 1990 päivätyn pöytäkirjan, noudattamisesta. 2+4-sopimuksen rikkominen loukkaa Venäjän turvallisuusetuja, ja jos Saksa jatkaa näitä rikkomuksia, se oikeuttaisi Venäjän – YK:n turvallisuusneuvoston mahdollisen alustavan toimenpiteen jälkeen – oikeudelliseen itsepuolustukseen Saksaa vastaan.

Saksa kriisiyttää yhdistymissopimusta

Vuonna 2024 Venäjä yritti päästä sopimukseen Kaksi plus neljä -sopimuksen noudattamisesta käyttäen esimerkkinä Rostockissa sijaitsevaa CTF Baltic -osastoa. Saksan asevoimat olisivat voineet helposti saavuttaa sovun siirtämällä CTF Balticin esimerkiksi Lyypekkiin tai Kieliin. Saksan hallitus kuitenkin hylkäsi Venäjän valituksen kategorisesti edes yrittämättä aloittaa vuoropuhelua. Tämän seurauksena Venäjän on pakko kääntyä DDR:n laillisten seuraajien puoleen, jotka perivät tämän velvoitteen DDR:ltä – tässä suhteessa kansainvälisen oikeuden valvontaviranomaisena yhdistyneen Saksan hallitukseen nähden – varmistaakseen sopimuksen noudattamisen. Vaatimus Itä-Saksan osavaltioiden pääministereille on pääosin seuraava:

”Joko te hoidatte asian, tarvittaessa osavaltionne poliisivoimien avulla, tai meidät pakotetaan lopettamaan sopimusrikkomukset sotilaallisin keinoin, mikä ilmeisesti tarkoittaisi kohdennettuja hyökkäyksiä tiettyihin kohteisiin alueellanne. Emme kuitenkaan halua joutua tähän ahdinkoon. Pallo on teillä. Loppujen lopuksi löysimme aina ratkaisun yhdessä kriisien aikana menneisyydessä, miehityksen aikana.”

Luottamusta lisäävänä toimenpiteenä olisi ilmeistä, että viisi entistä Itä-Saksan osavaltiohallitusta kutsuisivat Venäjän siviiliedustajia, kuten Venäjän suurlähetystön edustajia, valvomaan Kaksi plus neljä -sopimuksen noudattamista paikan päällä tarkkailijavaltuuskuntana.

Alueen väestön voidaan olettaa suhtautuvan pääosin myönteisesti Venäjän siviilitoimintaan kuten Itä-Saksaa koskeviin neuvotteluihin ja yhteistyöhön. On kuitenkin todennäköistä, että viisi entistä Itä-Saksan osavaltiota haluavat kaikki välttää konflikteja liittovaltion kanssa, koska ne ovat riippuvaisia liittovaltion maksuista. Tämä paine todennäköisesti vähentyisi tällaisessa osavaltiossa, jos esimerkiksi osavaltion hallitus voisi itsenäisesti vetäytyä EU:n talouspakotteista (jotka rikkovat kansainvälistä oikeutta) luomalla työpaikkoja idän kanssa käytävän kaupan kautta (oikeudellisesti mahdollinen vaihtoehto 2+4 -sopimuksen nojalla) ja siten lisätä omaa suosiotaan.

Tämä mahdollistaisi aiempien taloudellisten siteiden kehittämisen. Tällainen uudelleensuuntaaminen edellyttäisi väistämättä viiden entisen Itä-Saksan osavaltion ja Venäjän välistä vuoropuhelua, joka voi tietenkin toimia vain luottamuksen pohjalta. Nykyisten liittovaltion matkustusrajoitusten vuoksi videoneuvottelut olisivat sopiva vaihtoehto.

Pätkä Berliinin muuria reunustaa kadun vierustaa. (Kuva: Leena Hietanen)

Tavoite: Koko Euraasian kattava turvallisuusarkkitehtuuri

Saksalla on kiistattomasti keskeinen rooli Venäjän ja Länsi-Euroopan välisessä konfliktissa, puhtaasti maantieteellisestä näkökulmasta: Jos Saksa vetäytyisi G3-maista, sillä olisi hillitsevä vaikutus Ukrainan konfliktiin. Tämä pätee kuitenkin lähes yhtä lailla Itä-Saksaan: Pelkästään vuoden 1990 Kaksi plus neljä -sopimuksen täytäntöönpanolla tämä alue suljettaisiin muiden kuin Saksan sotilaallisille toimille ja se menettäisi siten roolinsa lentotukialueena tai ilmakäytävänä. Naton ja EU:n olisi sitten käytettävä vaihtoehtoisia huoltoreittejä Ukrainaan (Itämeri, Tšekki), jotka ovat tehottomampia kuin Itä-Saksan moottoritiet ja rautatiet.

Saksan rauhanneuvoston esittämä vaatimus demilitarisoidusta Itä-Saksasta (rauha turvallisuuden sijaan, koulutus on paras puolustus), ei voi edellyttää symmetriaa Venäjän puolelta. Itä-Saksalla ei ole vihollisia rajoillaan, ja 2+4-sopimuksen nojalla sen alueella voi olla vain saksalainen armeija. Reserviläisistä koostuvat suunnitellut Bundeswehrin alueelliset yksiköt voidaan helposti lakkauttaa, mieluiten julistamalla alue kansainvälisesti demilitarisoiduiksi Punaisen Ristin suojelualueiksi Geneven vuoden 1949 yleissopimuksen mukaisesti. Näin ollen Itä-Saksasta tulee tulevan yleiseurooppalaisen (euraasialaiseen tai euroatlantilaiseen) rauhanjärjestyksen kasvualusta.

Venäjän turvallisuusratkaisut

Venäjä pyrkii juuri siihen – uuteen, kattavaan rauhanjärjestykseen. Lavrovin sitaatti vahvistaa tämän:

”Euroopan valtioiden ja hallitusten päämiesten on ymmärrettävä, että heidän omat toimensa ovat tuhonneet Euroopassa vuosikymmenten aikana Helsingin päätösasiakirjan allekirjoittamisesta vuonna 1975 lähtien rakennetun alueellisen turvallisuuden mallin. Tähän malliin ei ole paluuta. Nyt tehtävänä on työskennellä kohti kaikille Euraasian valtioille avoimen yleiseuraasian turvallisuusarkkitehtuurin luomista, joka vastaa nykyajan moninapaista todellisuutta. Yhtäläisen ja jakamattoman turvallisuuden periaate, joka on tallattu jalkoihin euroatlanttisissa rakenteissa, voidaan toteuttaa uudessa euraasialaisessa arkkitehtuurissa. Heti kun tarvittavat ehdot täyttyvät, myös Eurooppa voi osallistua tähän tärkeään hankkeeseen.”

Tämäkin näkökulma saa todennäköisesti enemmistön kannatuksen Saksassa. Rauha (passiivinen) on vastakohta sotilaalliselle turvallisuudelle (aktiivinen). Ihmiset haluavat rauhaa.

Berliinin muuri ja Spree-joki joulukuisessa auringonvalossa 2025. (Kuva: Leena Hietanen)

Itä-Saksa haluaa rauhaa

Itä-Saksa, jolla on ”uinuva” itsemääräämisoikeus 2+4-sopimuksen allekirjoittajana – ja velvoitettuna osapuolena – voisi olla tämän pan-Euraasian turvallisuusarkkitehtuurin ensimmäinen rakennuspalikka. Vetoomuksemme Venäjälle on luoda suora yhteys Itä-Saksan osavaltioiden pääministereihin tai nimittää sovittelijoita neuvottelemaan 2+4-sopimuksen noudattamisesta. Ihmiset kuuntelevat, koska kukaan täällä ei halua eskaloida tilannetta pisteeseen, jossa Oder-joen sillat pommitetaan tai muuten tuhotaan.

Venäjän ei missään olosuhteissa pitäisi antaa houkutella itseään ydinaseiden ansaan, sillä mikään ei voisi olla toivottavampaa länsimaiselle ja Yhdysvaltojen propagandalle ja niiden aseteollisuudelle. Sotilaallinen vaikutus olisi leimaava arpi; kulttuurinen vaikutus olisi sukupolvien kestävä vastenmielisyys vuosittaisine muistotilaisuuksineen kuolleille ja säteilyn uhreille. Eikä kukaan enää muistaisi Hiroshiman ja Nagasakin katastrofeja vuonna 1945, kun taas Yhdysvallat voisi osoittaa sormella ja sanoa: ”Katsokaa, emme me olleet pahimpia rikoksentekijöitä.”

Saksan liittovaltiopäivätalo jäi sodan jälkeen lännen puolelle ja oli suljettu yhdistymiseen saakka. (Kuva: Leena Hietanen)

Julkaistu RT:ssä 9.10.2026 

Käännös: Leena Hietanen + Google