Mitä valtiovarainministeriökään ei sinulle kerro: puu ja kuori

Riikka Purraa alkaa leikkauksineen näkyä yhä vähemmän. Sen sijaan valtiovarainministeriö on alkanut näkyä vielä uhkeampine leikkauksineen sitä enemmän. Kyse on kikasta. Onhan Purra valtiovarainministerinä sama kuin valtiovarainministeriö. Eduskuntavaalien alla vain päätökset halutaan entistä selvemmin siirtää ministeriön virkamiehille eikä Puralle ainakin julkisuudessa, vaikka peli on sama. Kun Timo Soini sitten ilmestyy Ylelle soimaamaan VM:n tapetinvärisiä virkamiehiä omavaltaisuuksista, kyseessä ei ole kuin persujen käynnissä oleva vaalikampanja, joka mielipidemittausten mukaan näyttääkin purevan.

Jonathan Widell

Totuus on kuitenkin karmeampi

Nämä leikkaukset eivät viime kädessä ole kuitenkaan edes valtiovarainministeriön käsissä. Lienevätkö Suomen ollenkaan? Koko höykytys nimittäin lähtee EU:n tasolta, joka taas on niin korkealentoista teknokratiaa, että siitä eivät välttämättä tajua poliitikot sen enempää kuin tavallinen kansalainenkaan. Jos tietävät, eivät he sitä jälkimmäisille kerro.

Yksinkertaisesti esitettynä asia on nimittäin seuraava. On velkajarru. Sitten on poikkeus velkajarruun: puolustusmenot. On toinen velkajarru. Se ei ole Suomen kansallinen velkajarru vaan EU:n velkajarru. Suomen velkajarru on tiukempi kuin EU:n tasoinen velkajarru. Kysyttävä on: miksi?

Ja siihen vastaus on järisyttävä. Suomi ei ole kuin ottamassa pienen varaslähdön siihen, mikä on tulossa joka tapauksessa. Nimittäin jo EU:n tasolla asiat toimivat osapuin samalla tavoin kuin tiukemmassa Suomen kansallisessa velkajarrussa. Kummankin dynamiikka on sama. Puolustusmenojen poikkeus (national escape clause, NEC) lakkaa vähitellen vuodesta 2028 alkaen. Poikkeus kaventuu nollaan vuonna 2028 – sen jälkeen, kun se on kaiketi noin 1,5 prosenttia BKT:stä vuosina 2025–2028. Suomen kansallinen velkajarru kiristyy vasta myöhemmin: osittain 2031 ja täysin 2033. Alijäämäkattona on enintään 2,5 prosenttia (EU:n 3 %) ja velkasuhdetavoitteena ensin 60 ja sitten 40 prosenttia BKT:stä, mikä tekee vuotuistettuna 0,75 prosenttiyksikköä.

Puu ja kuori

Samaan aikaan, kun poikkeukset kapenevat, puolustusmenot kuitenkin kasvavat. Puolustusmenojen osuus on Orpon hallituksen linjauksen mukaan BKT:stä vähintään 3 prosenttia vuonna 2029 ja 3,2 prosenttia vuonna 2030. Nato tähtää varsinaisen puolustuksen osalta 3,5 prosenttiin vuoteen 2035.

Ollaan siis puun ja kuoren välissä. Mitä enemmän puolustusmenoja kasvatetaan, sitä vähemmän sille myönnetään poikkeuksia EU:n (ja Suomen) velkajarrusta. Siis: jos kansantalous on tiukoilla velkajarrun takia jo nyt, se on vielä tiukemmalla muutaman vuoden päästä. Ja jos esimerkiksi sosiaalimenoja joudutaan kaventamaan jo nyt, mikä onkaan ahdinko vuoteen 2031–2033 mennessä?

Tai sitten veroja joudutaan kiristämään. Tai molempia: sosiaalimenoja kavennetaan ja veroja kiristetään.

Mitä vaalit muuttavat: USA:ssa ja muualla

Se, mitä Yhdysvaltain vaalit tähän tuovat lisää, on suorastaan huolestuttavaa. Kaikkihan alkoi siitä, että Trump käski Naton jäsenmaat, myös Suomen, kasvattamaan puolustusmenojaan. Suomi teki työtä käskettyä, ja siihen nuo linjauksetkin perustuvat. Trump on koettanut pyristellä eroon Ukrainan sodasta, mikä voi olla ihan vilpitönkin toive, mutta jenkkien sotateollisuuden kasvava menekki on hänelle liian houkutteleva näkymä torjuttavaksi. Siksi hän nyt joutuu pakostakin päästämään oikuttelevan luontonsa valloilleen.

No, entäs nyt, kun demokraatit nähtävästi saivat vallan kongressin molemmissa kamareissa ja luultavasti nappaavat vielä presidenttiydenkin parin vuoden päästä? Muistamme, että demokraatit ovat olleet republikaanejakin ahnaampia Venäjän kimppuun kävijöitä. Muistamme Bidenin. Muistamme Kamala Harrisin. Ei ole sanottu, että tahti muuttuisi, vaikka vuorossa olisi nyt vaikkapa Kalifornian hollywoodmainen kuvernööri Gavin Newsom.

Nuo kasvaneet puolustusmenot tulevat tässä skenaariossa siis tarpeeseen. Yhtälö on kerta kaikkiaan liian linjakas ollakseen sattumaa. Toisin sanoen Trump ei näytä edes olevan ajajan paikalla tässä asiassa.

Ja vaikka olisikin, Yhdysvallat ei ole edes ainoa peluri tässä sopassa. Iso-Britanniahan on pitänyt sotaa yllä sitäkin innokkaammin. Boris Johnson lensi Ruotsiin ja Suomeen kiveämään tietä Natoon ja monien mukaan pani stopin Ukrainan pyrkimykselle päästä rauhaan Venäjän kanssa Istanbulin neuvotteluissa. Stubb on naimisissa englantilaisen kanssa, mikä voi olla jossakin osassa, sen lisäksi, että hän on Trumpin golf-kaveri.

Miten Brexit sotki asioita

Brexitillä oli ihmeellinen vaikutus. Olemme siitä puhuneetkin. EU, joka siihen asti oli edelleenkin ollut aika Ranska-vetoinen, muuttui melko täydellisesti englanninkieliseksi sylikoiraksi, jota Yhdysvallat nyt soittelee kuin instrumenttia omassa orkesterissaan. Kun Trump sanoo, että Euroopan yhdentymiskehityksen lähtökohta oli vastaaminen Yhdysvaltain ylivaltaan, se on suureksi osaksi valetta mutta osaksi myös totta, sillä edellytyksellä, että palaamme De Gaullen päiviin. Vielä Suomen liittyessä vuonna 1995 EU:n valtakieli oli ranska.

Brexitillä oli myös se vaikutus, että EU:n sotilaallinen kehitys on suorastaan riistäytynyt käsistä vielä sen lisäksi, mitä Johnson puuhasi tahollaan. Nyt kun Kanada on kehityksessä mukana, entinen siirtomaavalta Iso-Britannia kahmii valtaa kummallakin mantereella sotilasyhteistyön kautta. Tähän kehityskulkuun kuuluu Carneyn kaavailema puolustuspankki (Defence, Security and Resilience Bank), jonka oli määrä auttaa noita kohonneita puolustusmenoja tarjoamalla halpakorkoista lainaa.

Eri syistä johtuen tähän ei EU:ssa ihan innostuttu, joten nyt kuva on sotkuinen. Pankki on kehitteillä siten, että EU:lla on oma puolustusmekanisminsa nimeltä SAFE (Security Action for Europe, neuvoston asetus 2025/1106, 150 miljardin euron lainajärjestely), kun taas Iso-Britannia pysyi nähtävästi oman Multilateral Defence Mechanisminsa puolella eikä liittynyt Carneyn pankkiin. Olihan Carney sitä paitsi uransa aikana myös Englannin pankin johtaja, ja kysymys kuuluu, kumpi soittaa ensiviulua ja kumpi toista: Kanada vai Iso-Britannia?

Demokratia vastaan asiantuntijat

Tässä näyttää demokratialla olla sijaa vain vähän, paitsi teknokratian viikunanlehtenä. Tästä voi varmistua yksinkertaisesti katsomalla Suomenkin uutiskirjoittelua. Asiantuntija sanoi sitä. Asiantuntija sanoi tätä. Voiko parempaa teknokratian ilmausta enää keksiä?

Ja kun tarkataan esimerkiksi Puolan tapahtumia, ei voi tästä kuin synkistyä entisestään. Donald Tusk haluaa nähtävästi heittää vanhat tuomarit pois valtiosääntötuomioistuimesta. Kuitenkin EU paasaa, samoin kuin Tusk, joka oli Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja 2014–2019, demokratiasta ja oikeusvaltiosta, jonka tunnuspiirteisiin liittyy sentään oikeuslaitoksen riippumattomuus. Riippumattomuutta tuskin voidaan taata puuttumalla tietyn tuomioistuimen koostumukseen.

Kun Unkarissa tapahtui tietynlainen EU-johtoinen pehmeä vallankaappaus, ja vähän sitä ennen Puolassa, Unkari ja Puola eivät voi enää estää veto-oikeudellaan EU:n perustamissopimuksen 7 artiklan mukaisia kuritustoimenpiteitä, jotka erityisesti Unkarin tapauksessa olivat eskaloitumassa todella järeiksi keinoiksi. Todennäköisesti tuon esimerkin innoittamana Tusk katsoo itsellään olevan valta siis puuttua oman maansa muuten niin riippumattomaan oikeuslaitoksen tuomaristoon.

Ja mitä EU tekee kertoakseen näistä asioista kansalaisilleen? Martens Centre piti tällä viikolla paneelikeskustelun, jonka aiheena oli Who Foots the Bill eli kuka maksaa viulut. Keskustelu keskittyi siihen, miten esimerkiksi kasvaneisiin puolustusmenoihin voidaan vastata määräämällä makeisvero tai muu terveysvero EU:n laajuiseksi – tai täyttämällä budjettiaukkoa. Näin ulalla ollaan korkeuksissakin.

Miten siis äänestää ensi vuoden eduskuntavaaleissa?

On hyvä pitää mielessä Steve Bannonin viisaus, joka – tosi laitaoikeiston näkökulmasta – pani merkille, että poliittiset heilahdukset oikealle tai vasemmalle noudattelevat tietynlaista kaavaa rapakon yli. Se oli siihen aikaan, kun Meloni kohosi Italian johtoon, pian Brexitin jälkeen ja MAGAn nousun aikoihin. Mikään ei estä heiluria kallistumasta nyt toiseen suuntaan entistäkin voimallisemmin. Loppujen lopuksi MAGA ei nähtävästi saanut kongressissa läheskään yhtä vahvaa asemaa kuin nyt demokraatit ovat saamassa kongressissa.

Tätä siivittää Lulan yllätysvoitto (?) Brasiliassa. Vasemmisto on voimakas Suomessakin. Nuorison kuohunta levisi Aasiasta, erityisesti Nepalista, Eurooppaan ja hyvin mahdollisesti kallistuu vahvasti vasemmalle. Jos näin sattuisi käymään Euroopan-laajuisesti, tuota edellä hahmoteltua mukamas marmoriin kaiverrettua aikataulua voidaan ehkä muuttaa. Tässä vaiheessa on tärkeintä puhua siitä.

Vasemmistoliitto on tunnetusti ainoa valtapuolue, joka ei Suomen nimenomaiseen velkajarruun ole sitoutunut (Liike Nyt on toinen). Vaikka silläkin on vastassa EU:n hiukkasen pehmeämpi jarru, asioita voidaan ehkä sittenkin muuttaa, jos ruohonjuuritaso panee hihat heilumaan myös eduskuntavaaleissa.