Solidaarisuudesta subsidiariteettiin sekä sillisalaatin muita aineksia

Ongelmien ratkaisut eivät ole välttämättä sen vaikeampia kuin ongelmien itsensä havaitseminen. Otetaan nyt uutiskatsausta ihan muutaman päivän ajalta, ja luetaan uutiset historiallisessa yhteydessään. Tähän ei mene paljonkaan aikaa, vaikka ajanjakso olisi kuinka pitkä tai kuinka lyhyt tahansa. Otetaan nyt tuo ikivihreä sana solidaarisuus ja sen sanapari subsidiariteetti, joka on joko edellisen lähikäsite tai sen vastakohta – vähän vokaalisoinnusta riippuen.

Jonathan Widell

Hyvinvointivaltio on murentumassa. Tai ehkä paremmin sanottuna: hyvinvointivaltiota ollaan murentamassa. Mikään luonnonlakihan mureneminen ei ole. Mutta ei ole luonnonlaki sekään, että hyvinvointivaltiota on. Käytiinhän Suomessa 1950-60 luvun taitteessa kädenvääntöä siitä, pitikö hyvinvointivaltiota kehittää vai päinvastoin pitikö se purkaa kokonaan ja palata ns. yövartiomalliin.

Tuosta tehköön kukin omat johtopäätöksensä. Lyhyesti sanottuna vain voimme kelata nauhaa eteenpäin tähän hetkeen ja tuumia, mitä tarkoitusperiä yövartiomalliin palaamisella haettiin silloin, sillä ne samat tarkoitusperät ovat todennäköisesti samat nytkin. Ja kun nämä kaksi ajanjaksoa panee rinnakkain, on helppoa nähdä, mikä on se ”luonnonlaki”, joka kyllä tuota valintaa ohjaa. Se nimittäin purkautuu yksityistämisen muodossa. Mitä siitä taas on etua? No tietysti se, että markkinat vapautuvat ja rajoitukset etenkin pääomien – samoin kuin muidenkin tuotannontekijöiden, kuten työntekijöiden – liikkuvuudelta poistuvat tai vähentyvät. Tämä on sitä paitsi ollut Euroopan yhdentymiskehityksen ajava voima jo sen alkuajoista Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamiseta alkaen ja tuli merkityksiksi perustamissopimuksiin kaikenlaisen liikkuvuuden vapautena.

Mitä siitä taas on etua? No tietysti se, että pitkän päälle liikkuvuus ei rajoita vain Euroopan yhteisöön vaan myös Atlantin poikki. Sanooko Googlen datakeskukset kenellekään mitään? Entä yksityistäminen, jonka Google on käytännössä myös melkein suoraan luvannut sähkönhintojen parissa kamppailevalle Suomelle.

Disinformaatiota informaatiosodasta

Tämä tästä filosofiasta. Pääsemme sitten läheisempiin asioihin tarkkaamalla, miten tuo siirtymä toteutetaan. Vastaushan on selvä, kun Suomen ns. lehdistöä seuraa. Luodaan vihollinen (arvatkaa kuka) ja sillä uhalla perustellaan hyvinvointivaltion alasajo. Eläkkeet pannaankin raja-aitaan, joka pituudessaan kohta kilpailee jo Etelä- ja Pohjois-Korean välissä komeilevan DMZ eli demilitarisoiden vyöhykkeen kanssa.

Miten tähän taas on tultu? Nuo tietysti disinformaatiolla ja sen serkulla misinformaatiolla. Ei, ei sillä disinformaatiolla, josta ns. lehdistö jaksaa jauhaa päivästä toiseen. Vaan nimenomaan sillä disinformaatiolla, jota tuo ns. lehdistö jakaa torjuakseen juuri tuon itse luomansa disinformaation, siis tässä tapauksessa Venäjän ja sen henkilöitymän eli Putinin, uhkan.

Lopputulos on jaloista isänmaallisista ajatuksista huolimatta sama kuin se, jonka Venäjä jo kokikin paljon puhutussa kommunismin romahtamisessa. Valtionyritykset myyntiin pilkkahintaan. Sama päti kautta itäisemmän Euroopan aina Saksaa – siis Itä-Saksaa – myöten, missä suuryrityksiä myytiin pilkkahintaan.

Suomi on nyt tuossa samassa kierteessä. Kun Venäjälle ei kapitalistinen länsi oikein pääse käsiksi, niin pannaan sitten lännen etuvartiossa olevat talouden saman ruljanssin alaisiksi. Katso edellä. Katso myös nyky-Suomen nykytilaa ja havahdu.

Tanska pistää kampoihin: HS&Co.

Niin siitä lännen disinformaatiosta. Otetaan kaksi. Helsingin Sanomien viestinnän ammattilaiset oivalsivat pääkirjoituksessaan tällä viikolla, että Tanska ja Kanada panivat jotenkin kampoihin Yhdysvalloille. Miten tähän tulokseen on muka tultu? Tuon väitteen poskettomuuden tajuaa, kun hiljentyy hetkeksi miettimään, miten se paljon aikoinaan – eikä niinkään kauan sitten – toitotettu ”Nato tuo turvaa” tähän soveltuu.

Mutta pakkohan se on Helsingin Sanomien tuolla tavalla sanoiksi pantava. Jos sen laittaisi jotenkin muuten julkisuuteen, niin Suomen pitäisi itsekin ruveta miettimään, että taisi ottaa ohraleipä. Samana päivänä sama lehti vielä sitten skitsofrenisesti uutisoi, että vain pari päivää Grönlannin diilin paljastamisesta Yhdysvallat on jo perustamassa sotilastukikohtia maahan. Kuulostaako tutulta?

Putinin valtti: Maahanmuuton puolesta maahanmuuttoa vastaan?

Tämä tuntuisi aika helpolta käsittää. Otetaankin toinen esimerkki. Kauppalehti kertoi pari päivää aikaisemmin, että AfD:n nousu itäisessä Saksassa on osa Putinin juonta. Mielikuvistusta verottaa, kun ajattelee, miten tuohon päätelmään on sitten tultu.

Putinin juonihan oli vielä 2021 Jukka Savolaisen mukaan se, että Putin ohjaa pakolaisvirtoja Eurooppaan. Miten maahanmuuttovastaisen, -kriittisen jne. AfD:n ohjelma sopii tuohon juoneen? No, katsokaas, Putin on juonikas. Lähettihän hän myös droonin Leipzigin lentokentälle vain vähän aiemmin. Varmasti löytyy asiantuntija, joka tuonkin pystyy selittämään (kunhan hinnoista sovitaan).

Mutta ei näitä kahta viestinnän jättiläistä tarvitse edes nostaa silmätikuksi, kun katsoo uutisointia Venäjän ”näytösvaaleista”. Ukrainan drooni-isku Moskovaan ei enää saa edes kulmakarvoja kohoamaan. Mutta pakko siitäkin on uutisoida, ettei kukaan huomaa sitä, että lännen demokratian suuri sankari Zelenskyiä ei ole järjestänyt vaaleja enää ollenkaan. Mitä puolueiden kieltämiseen tulee, siinäkin sankari on todellinen sankari: hänhän teki sen juo vuosia sitten.

Jättimäinen pääoman keskitys + psykoosi

No Google tämän pelastaa. Tämän Suomen tästä ahdingosta. Sitten Suomi lähtee taas nousuun.

Tuossa on kuitenkin se rajoitus, että kun väki vähenee – siis työväestö ikääntyy ja tulee eläkeikään – ei tuota nostetta oikein tahdo löytyä. Jollakin tilastot voi ehkä saada näyttävämmiksi, mutta kuinka kestävää sekään on? Ja kuollahan jokaisen täytyy, joten sosiaaliturvakin on tässä jumalaisessa perspektiivissä turha. Maahanmuutostakaan ei tahdo löytää lohtua, kun maahanmuuttoväestö ei ole välttämättä sitä Einsteinia, joksi kampanjoissa sitä tahdotaan ylistää.

Näin tuleekin ymmärrettäväksi se, että ulostietä koetetaan etsiä skaalaeduilla. Ensin kunnallishallintoa on rusikoita skaalauskovaisuuden nimissä – mitä suuremmat kunnat, sitä enemmän rahaa, oli näkemyksenä – ja nyt koko kansantalous pitää panna Googlen tapaisten jättien talutusnuoraan. Skaalaahan siltä löytyy. Tulisiko pelastus kenties sieltä?

Ja kaikista näppärin temppu on omaksua vanha vasemmistolainen terminologia tämän suuntauksen kruunuksi. Puhutaan solidaarisuudesta. Suomen täytyy panna se raja-aita pystyyn solidaarisuuden nimissä. Nimittäin yksi kaikkien liki 30 jäsenvaltion puolesta ja niin päin pois. Näin saa tuokin hulluus tarunhohtoisen sädekehän. Jäsenvaltioiden puolesta. Yhteistä vihollista vastaan.

Hulluudesta puheen ollen, liittyvätkö nuorten mielenterveysongelmat jotenkin tähän ilmiöön, jota ei voi kuin luonnehtia joukkopsykoosiksi? Tuotahan sanaa ei saa käyttää, mutta käytetään kuitenkin. On siinä moni lopettanut poliittisen uransa sitä käyttäessään. Mutta kenen tekee mieli tähän muka poliittiseen hullunmyllyyn enää edes lähteä?

Psykoosi on siis todellinen. Mutta kuten John Nash keksi vastakeinoksi omiin psykooseihinsa elokuvassa Kaunis mieli, myös kansa voi pakottaa itsensä analysoimaan kaikki harhakuvat ja niiden olemassaolon tai olemattomuuden rationaalisesti. Siis järkiperäisesti. Esimerkki: mitä järkeä on iloita drooni-iskuista Venäjän öljyvarastoihin, ikään kuin koko maailmassa ei olisi pula juuri öljystä?

Sillisalaatti käytännössä: Purra populismia vastaan populismin puolesta

Huomasitteko muuten, että Riikka Purra puolusti ”velkajarrua” sanomalla, että veropopulismiin ei pidä ryhtyä? Hyvin on PS oppinut sanahelinän jalon taidon. Pääpopulisti veropopulismia vastaan. Mutta tuossakin on avain ihan näkösällä: ajatus, että ei pidä. Eikö pidä? No ei. Suut suppuun. Kärsi solidaarisuuden nimissä….

….mikä tarkoittaa, että valta on ulkoistettettava. Mitä sitten perustellaan jopa vastakohtansa avulla. Subsidiariteetin. Onhan sana subsidiriteetti vastakohta tuolle vallan ulkoistamiselle. Sen hienous on kuitenkin se, että se on yhtä vaikeatajuinen kuin vastakohtainenkin itse merkitykselleen: siis sille, että päätökset pitää – tai pitäisi –  tehdä mahdollisimman lähellä kansalaista. Minkä itse sanan vaikeaselkoisuus tekee liki mahdottomaksi ja vaatii sanaselityksen poikineen.