Kanada EU:ssa – susi lammasten vaatteissa?

Hyvä uutinenkin osoittautuu valheiden valtakunnassa huonoksi. Itse asiassa voi sanoa, että nykyinen EU:n ja Kanadan yhdentymiskehitys Atlantin yli on valheiden valtakunnan laajentumishanke. Kanadasta on siis turha tuulettaa. EU:ta ei sillä pelasteta. Annas kun selitetään…

Jonathan Widell

Kertaukseksi

Olemme nyt kuulleet Kanadan haluavan EU:n liitännäisjäseneksi. Tämä on liitetty siihen, että Carney muutama kuukausi sitten julisti Davosissa, että keskisuuret mahdit päättävät nyt omista kohtaloistaan. Rivien välissä oli tietysti se, että Trump on käynyt mahdottomaksi.

Ennen kuin tästä rupean itsekään riemuitsemaan, muistettakoon nyt pari periaatteellista asiaa ja pari käytännöllisempää.

Ensimmäinen lista

Ensinnäkin Davos on Davos. Olisiko tämä ensimmäinen kerta, kun sieltä tulisi mitään hyvää? Tuskin

Toiseksi EU:n Ursula on von der Leyen. On melkein surkuhupaisaa lukea tämä uutinen liitännäisjäsenyydestä tällä viikolla. Kukaan siitä ei tiennyt viime viikolla. Tämän huomasi Politico tuoreessa uutisoinnissaan. Tämä hämmentää monia – ei vain Kansan ääneä.

Kolmanneksi: edellen von der Leyen. On surkuhupaisaa sekin, että hänen puheensa EU:n tilasta asemoidaan kuin vastineeksi USA:n presidentin pitämälle vuosittaiselle State of the Union -puheelle. Mikä siinä on surkuhupaisaa? Se, että Trump on kaikista erittäin selvistä puutteistaan huolimattaan sentään demokraattisesti valittu – von der Leyen ei ole.

Demokraattisesti valittu, sanoin. Nimenomaan. Näinä päivinä kun disinformaatiosta ja misinformaatiosta puhutaan, vaikea on löytää vertaista sille, että von der Leyen esiintyy demokratian puolustajana, kun hän ei ole itsekään demokraattisesti valittu. Miten hän sitä paitsi pääsi tehtäväänsä? Kukaan ei halua muistaa.

Toinen lista

Sitten ne käytännöllisemmät asiat:

Ensinnäkin Kanada kaavailee jonkinlaista puolustuspankkia Natolle, mihin Carneylla voi pankkimiehenä olla päteväkin syy. Ehkä se on se, että kun puolustusmenoihin – siis hyökkäysmenoihin – menee jäsenvaltioilta tuhottomasti rahaa, niiden on otettava velkaa, jota velkajarru ei kummasti koske, ja siten velkaannuttava lisää. Puolustuspankki on luvannut halpakorkoista lainaa, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että kyllä velat kasvavat mutta itse korkomaksuihin menee vähemmän, mikä on edelleen paljon.

Ja toinen on se, että liitännäisjäsenyyden luonteesta on ollut nyt tuoreeltaan epäselvyyttä. Mutta mitä epäselvyyttä siinä on? Nato ja EU ovat muutenkin sulautumassa yhteen, joten tämä ei ole kuin yksi askel sillä tiellä. Eihän Iso-Britanniakaan ole EU:n jäsen enää, mutta se ilmoitti kuitenkin vasta parisen päivää sitten, että se on valmis liittymään Carneyn puolustuspankkiin.

Kanada liittyi EU:n SAFE-ohjelmaan tämän vuoden helmikuussa. Se on ensimmäinen EU:n ulkopuolinen jäsen jo siinäkin, joten eikö tämänviikkoinen julistus ole kuin jatkoa junalle, joka lähti asemalta jo ajat sitten? Kanada ilmoitti muutama päivä sitten olevansa valmis myös osallistumaan Ukrainan-sodan rahoitukseen EU:n kautta. Ympyrä sulkeutuu sikäli, että nykyisenlainen ukranalaisaktivismi Venäjää vastaan alkoi juuri Kanadasta konservatiivipääministeri Stephen Harperin kaudella, jonka lopuille sitten Euromaidan ajoittuikin. Kanadan parlamentissa vierailevat ukrainalaisnatsit eivät ole kuin pikkulipsahduksia, jotka antavat tilaisuuden pilkistää kulissien taakse.

Suomi

Ja kun Rovaniemellä järjestettiin jonkinlainen arktisen alueen puolustuksen konferenssi, loput tästä ajatuskulusta on helppo arvata. Tuntuisi melkein, että saadakseen Trumpin niskoistaan Carney rupeaa ajamaan sitä kauan intettyä Jäämeren puolustusta sekä Venäjää että Kiinaa vastaan.

Tässä on palattava siihen, mitä on jo sanottu. Jäämeri on avainasemassa. Puolustusmenojen kasvu on jo ohittanut ”point of no return” eli paluuta ei tunnu olevan näköpiirissä. Puolustusmenot ovat valtiollista toimintaa, miten paljon tahansa yksityisten osallistumista hehkutetaan esimerkiksi Häkkäsen suusta. Yksi keino saada tässä tilanteessa valtionjohtoon mitään järkeä on hakea noille menoille kerrannaisvaikutuksia nimenomaan liikenteen solmukohtia Suomessa lisäämällä ja avaamalla reitti Suomen läpi pohjois-etelä-suunnassa eikä vanhaan luutuneeseen tapaan itä-länsi-suunnassa, jonka mukaan Suomi kääntyy taas Ruotsin puoleen, jos Venäjän suunta on tukossa.

No, IMF:n ja sen haaraliikkeen EKP:n käsissä nämä asiat ovat, mutta pestään kädet tästä pelistä. Häkkänenkin varmaan ymmärtää, että miten tahansa paljon rahaa raja-aitaan törsätään ja sitä mukaa tulee yksityisille, mitään kerrannaisvaikutuksia sillä ei tule olemaan ainakaan pitkän päälle. Kuten puolustusteollisuudella ylipäänsä. Raja-aita on päinvastoin nyt testamentti sille, miten nekin tilkitään vastauksena Venäjä-myönteisyyteen ja muuhun epäisänmaalliseen toimintaan, vaikka diplomaattisuhteitakaan ei ole katkaistu, sodanjulistuksesta puhumattakaan.

Edit 19.9.2026 (JW):

Asiat liikkuvat vauhdilla eteenpäin. Päivä tämän jutun jälkeen Tanska vahvisti itse asiassa antaneensa periksi Trumpille Grönlannin suhteen. Samaa on oletettava saman olevan meneillään myös Kanadan suhteen. Molemmissa tapauksissa suvereniteetti säilyy nimellisesti, mutta käytännössä ei, vähän niin kuin nyt Suomenkin kohdalla (mitä varten sitä paitsi Google olisi rakentamassa datakeskuksiaan Suomeen, jos Venäjä olisi tosissaan hyökkäämässä Suomeen?).

Itse asiassa kuitenkin merkityksellisempi ilmiö itse jutun kannalta on se, että Pierre Dubuc julkaisi samana päivänä (aikaeron takia nähtävästi kuitenkin muutamaa tuntia myöhemmin) jutun, joka näkee Kanadan ja EU:n lähentymisen KÄ:n jutun tavoin nimenomaan militarisoinnin näkökulmasta. Carney peittelee tätä Davosin aikaisella puheellaan keskisarjan valtioista, joka nimitys Kanadan tapauksessa periytyy siltä ajalta, kun maa oli rauhanturvaamisen suurvalta. 

Dubucin jutusta kannattaa nostaa esille puoli, jota hän ehkä pitää liian itsestään selvänä mainitakseen sitä erikseen: pääministeripuolueesta riippumatta Kanada on etsinyt identiteettiään huhtikuussa 1917 käydystä Vimyn taistelusta. Dubucin esille nostaman militaristisen puolen lisäksi voidaankin mainita se päivänselvä asia, että eikö ole outoa, että Kanada hakee omaa identiteettiään Euroopassa käydystä taistelusta?

Dubuc itse on pitkän linjan vasemmistolainen Montrealista, takanaan aktivismia jo puolelta vuosisadalta. Hän johtaa Quebecin itsenäisyyspuolueen Parti Quebecois’n vasemmistosiipeä omassa ns. poliittisessa klubissaan. Hänen äänensä jää tietysti vähemmistöön, mutta itse puolue näyttää olevan matkalla kohti provinssin vaalivoittoa, vaikka etumatka on kutistunut lähellä vaaleja vähän samaan tapaan kuin Ruotsin demareilla, kun puolueiden keskinäinen blokkiutuminen etenee. Jos PQ tosiaan panee toimeen lupaamansa kansanäänestyksen itsenäisyydestä, toistaiseksi pienilläkin asioilla voi tosin olla suuri merkitys. Quebecin vaalit ovat lokakuun alussa. Disclaimer: äänestän niissä PQ:n puolesta.

Dubucin juttu on kielten harrastajille tässä: https://www.lautjournal.info/20260918/carney-veut-il-nous-entrainer-dans-une-guerre-en-europe