Täyskäännös on ainoa tie ulos umpikujasta
Tommi Lievemaa (KÄ 4/25)
Eurooppa – ja Suomi siinä mukana – on omalla politiikallaan ajanut itsensä täydelliseen umpikujaan. Eurooppa lähti toteuttamaan USA:n geopoliittisia pyrkimyksiä Ukrainassa, luopuen näin suvereniteetistaan ja omista intresseistään. Pitkäaikainen strategia manner-Euroopan ja Venäjän välisen yhteyden katkaisemisesta on toteutunut. Vääjäämättömänä seurauksena harjoitetusta politiikasta on Euroopan taloudellinen ja geopoliittinen surkastuminen.
Eurooppalainen hyvinvointivaltio, jota rakennettiin 2. maailmansodan jälkeen Neuvostoliiton ja ”sosialismin uhan” suojissa, on tullut nyt tiensä päähän. Euroopan unioni on linjannut, että kansalaistensa hyvinvoinnin sijaan se keskittyy tulevina vuosina sotilaallisen voiman merkittävään kasvattamiseen, sotateollisuuden rakentamiseen ja asevarusteluun. EU vetoaa ”Venäjän uhkaan”, jonka takia kansalaisten on uhrattava itsensä ja hyvinvointinsa sotavarustelun alttarille.
Russofobiasta ja suoranaisesta Venäjä-vihasta on tullut EU:n johtava ideologia. Unionissa on jäsenmaita, joissa venäjänkielisen vähemmistön räikeä sorto on arkipäivää. Ihmisoikeuksista maailmalla tekopyhästi saarnaava EU katsoo venäläisten syrjintää läpi sormiensa omissa jäsenmaissaan. Oma lukunsa on tietenkin Ukraina, jonka venäläisväestöä alistavan banderalaishallinnon tukemisesta on tullut pakkomielle EU-eliitille.
Suomi on asemoinut itsensä EU:ssa niin sanottuun ”halukkaiden koalitioon” suhteessa Ukrainaan. Tämä koalitio koostuu kaikkein vihamielisimmin Venäjään suhtautuvista maista. Suomi on omilla toimillaan ajanut itsensä pahaan ahdinkoon. Talous sakkaa, inflaatio jyllää, työttömyys kasvaa ja konkurssien määrä on ennätyksellisen korkealla tasolla. Valtiojohdossa tiedetään hyvin, että tilanne johtuu ennen kaikkea suhteiden katkaisemisesta Venäjän kanssa. Kansalaisia on toistaiseksi kyetty pitämään melko hyvin pimennossa tosiasioista tehokkaan mediapropagandan avulla.
Ennen pitkää edessä on kuitenkin muutos. Se tulee joko talouden romahduksen tai kansalaisten vastarinnan seurauksena. Jos valtiovalta ajattelisi järkevästi ja pyrkisi pelastamaan mitä pelastettavissa on, se ryhtyisi välittömästi toteuttamaan perusteellisia muutoksia politiikassa. Suomi ja muut ”halukkaiden koalition” maat yrittävät lykätä vääjäämätöntä muutosta tukemalla Ukrainan sodan jatkamista. Kansalaisia ei kuitenkaan voi huijata loputtomiin – tilinteon hetki lähestyy armotta.
Suomen valtiojohdon tulisi ryhtyä seuraaviin välittömiin toimenpiteisiin: 1) On palautettava kaikki suhteet Venäjän kanssa ja raja avattava. Kauppa lähtisi uudelleen käyntiin, edullista energiaa ja puuta olisi taas saatavilla. 2) Ukrainalle ei enää senttiäkään aseapua ja muuta tukea. Pelkästään aseavun muodossa Ukrainan pohjattomaan kaivoon on kaadettu jo yli 3 miljardia euroa. 3) F-35 -kauppa on peruttava, välitöntä säästöä 10 miljardia euroa. Hornetien käyttöikä ulottuu aina vuoteen 2040 asti, mitä tosiasiaa on peitelty kansalaisilta. 4) Eroon Natosta, säästöä 20 miljardia.
Lisäksi ensiaskeleena irtautumisessa EU:sta on hankkiuduttava eroon eurovaluutasta, joka on vahingoittanut vakavasti Suomen taloutta. Suomen päättäjät eivät voi pakoilla vastuutaan. On selvää, että nykyisen katastrofin aiheuttaneet, taloutemme romuttaneet ja miljardeja kansalaisten varoja hävittäneet vallanpitäjät joutuvat vastaamaan teoistaan.