Rauhanlietsonta ja sen yhteys juuri syttyneeseen sotaan
Israelin äskettäisiä ohjusiskuja Iraniin on valmisteltu USA:n silmien alla. USA:n ja Iranin suhteet ovat olleet kehnot jo vuosikymmenien ajan, ja tämänkaltaista iskua on ennakoitu jo pitkään. USA ja Iran neuvottelivat samaan aikaan ydinteknologiaan liittyvistä kysymyksistä, mutta ne valuivat Israelin toteuttaman iskun myötä aavikon hiekkaan. Kuvassa isku Teheraniin 13.6.2025. (kuva: Wikimedia Commons)
Jonathan Widell 14.6.2025
Mitä katastrofaalisemmiksi asiat menevät, sitä pitkäveteisemmiksi ne käyvät – ainakin Kansan äänen lukijoille. Siinä mielessä, että kaikki maailman mahtavat kulkevat nyt ikään kuin viitoittamaamme tietä kohti helvettiä. Kukaan älköön sanoko, ettei tästä varoitettu.
Israel aloitti siis nyt sodan Irania vastaan, ja ikään kuin tarkoituksellisesti historiankirjoja varten päivämääränä on perjantain 13. Tämä sota on kaukana ja kuitenkin niin lähellä. Onhan niin, että vain muutama viikko sitten Venäjä ja Iran tekivät puolustussopimuksen, jota Venäjällä tulee olla kova homma toteuttaa, niin kuin kävi vuoden alussa Syyrian kanssa, kun Assad lähti pakoon Moskovaan. Venäjällä on täysi työ Ukrainassa, ja vaikka kuinka tuhoisa sen läsnäolo siellä olisikaan, kohta pääsee taas Suomen iltapäivälehdistö näyttämään kyntensä ja sanomaan, että näin Venäjää nöyryytetään.
Se, mitä meidän on nyt huomattava, on se, että dynamiikka on täysin sama kuin Suomen suunnalla. Kohta – kun katsomme miten asiat liittyvät toisiinsa – kun sota Venäjän ja Suomen eli niin sanotun lännen välillä syttyy, Suomen viisaat pääsevät puhumaan Venäjän provosoimattomasta hyökkäyssodasta. Huomaamatta ollenkaan sitä, että iltapäivälehdistö itse on sitä provosoinut jo kohta neljä vuotta kertomalla kauhutarinoita siitä, mitkä ovat Venäjän – siis Putinin – aikeet Suomea ja länttä kohtaan. Päivä toisensa jälkeen. Suomi ei ole jäljessä kuin siinä, että mitä Iran on tehnyt vuosikymmenet, Suomi on tehnyt Venäjälle vasta kymmenesosan siitä ajasta.
Lontoolla ja Helsingillä synkkaa
Eikä tässä ole edes Suomesta kyse. Kyse on lännestä ja sen arvoista hehe. Siis englantilaisista. Kun länsi äskettäin hyökkäsi Venäjälle, Suomen iltapäivälehdistö pääsi tietysti repostelemaan sillä, että näin Putinia nöyryytetään. Ja kertoi hyökkäyksistä ydinpommikoneisiin. Kertomatta mitään siitä, että samaan aikaan Venäjälle tehtiin terrori-isku tai pari junien kimppuun. Ja tästä Putin veti herneet nenäänsä perusteellisesti ja kutsui Ukrainaa – käytännössä – terroristivaltioksi.
Venäjä sitten siirsi katseensa Ison-Britannian suuntaan ja sanoi, että juuri se oli iskujen takana. Ja kuten yhdessä Sherlock Holmes –tarinassa, vyyhden avain oli se, mistä ei kuulunut mitään. Nimittäin siitä – brittilehdistössä ja brittihallituksessa – että tuon junan kimppuun oli hyökätty. Missä kuoli lapsia ja ylipäänsä siviilejä, mitä terroristisempaa iskua ei voi ajatella. Siitä ei britit sanoneet mitään, vaan hekumoivat pikemminkin iskulla lentokoneisiin.
No, mikä tämän tekee kiintoisaksi, on se, että samaan aikaan myöskään Suomen lehdistö ei hiiskahtanut itse terrori-iskusta mitään. Kunhan puhuivat siitä, miten Putinia oli nöyryytetty. Ja koska iltapäivälehdistön ja Suomen hallituksen välillä ei ole nykyään juuri eroa, tuo hiljaisuus sulki syleilyynsä myös Suomen hallituksen.
Paitsi, että tuo synkronisointi brittien ja Suomen lehdistön – ja siten myös hallitusten – välillä on taas yksi osoitus siitä, että Suomea kauko-ohjataan muilta mailta. Siis entistäkin selvemmin briteistä, jotka ne vasta sotahulluja ovatkin.
Ja kun tässä otetaan vielä huomioon, että nuo iskut lentokoneisiin olisivat kohdistuneet myös Murmanskiin, pitää olla aika kaheli, jos ei huomaa, miten Suomi on tässä isojen herrojen sopassa silmämuniaan myöten. Olkoonkin, että tuo lentokoneisku osoittautui sitten suuresti liioitelluksi, kuten aina. Eikä sillä tainnut muuta virkaa ollakaan kuin peittää silmät silti, mitä tuli tehdyksi: terrori-isku sanan varsinaisessa täysimmässä merkityksessä. Ja valtiojohto ja lehdistö Suomessa kuuliaisena siinä siis silmämuniaan myöten.
Tästä brittien osuudesta Max Blumenthal sitä paitsi esitti varsin pitävää näyttöä. Hän muistutti, että ennen kuin iskut Venäjälle tapahtuivat, Greyzone oli saanut käsiinsä asiakirjoja, jotka osoittivat Lontoon suunnitelleen iskua juuri pommikoneisiin ja juniin. Niin kuin sitten tapahtuikin. Ja varmemmaksi vakuudeksi hän vielä muistutti, että Iso-Britannia ei ollut allekirjoittanut START-sopimusta, jonka mukaan strategiset pommikoneet on jätettävä satelliittien näkösälle eikä niiden kimppuun hyökätä, mikä sopimus sen sijaan sitoo Yhdysvaltoja. Blumenthalin haastattelu viikon takaa on tässä: https://www.youtube.com/watch?v=JCq9JZwQqYQ
Trumpin rauhanruhtinuus rapisee silmissä
Ja näin rapisevat viimeisetkin rippeet Trumpin rauhanruhtinuuden ympäriltä. Hänen modus vivendinsä näyttää olevan se, että sotaosapuolet pannaan ensin neuvotteluyhteyteen, jossa osoittautuu, että sopua osapuolten välillä on turha toivoa. Sitten hän pesee kätensä (mukamas) ja antaa osapuolille vapaat kädet sotia sotansa loppuun. Yhdistävä tekijä on hänen luottolähettiläänsä Witkoff, joka seilasi Venäjän ja Lähi-Idän ja Yhdysvaltojen välillä, kunnes asetelma on viritetty räjähdyskuntoon.
Ja otetaan vielä huomioon se, että Trump on melkeinpä tunnustanut, että hän sen Nord Streamin suuren pamauksen takana oli. Valko-Venäjän Tihanouvskaja-leikkivallankumous tapahtui hänen aikanaan. Hän se pommitti Jemenin siviilejä ja ilkamoi. Hän se alkoi siirtää joukkoja Saksasta Puolaan. Mitä tässä on vielä epäselvää? Kun Venäjän ja Ukrainan neuvottelut lukkiutuivat, hän sanoi suoraan, että antaa niiden nyt sotia. Kuten sitä ennemmin hän oli sanonut, että antaa Israelin hyökätä Iraniin, jos sitä huvittaa. Ja kaikessa hän on rauhan ylin ruhtinas, kissa vieköön, ettei pahemmin sanota.
Pearl Harbor – Venäjällä
Ja tuosta sitten siihen, että Suomi on tässä nyt aivan perusteellisesti kusessa. Kansan ääni on koettanut olla sortumatta sotapornoon ja puhumatta kolmannesta maailmansodasta, mutta kun tuo isku Venäjälle tapahtui, monet kommentaattorit olivat yhtä mieltä siitä, että tässä se oli sodan alku. Martin Armstrong puhui, että tuo isku oli Venäjän Pearl Harbor.
Ja kyllä tästä rytäkkä saadaan. Samoihin aikoihin Wagner ilmoitti saaneen Malin-keikkansa päätökseen. Siitä oli jo arvattavissa, että sakki palaa takaisin Ukrainaan. Ilmankos lännelle tuli kiire nyt saada jonkin sota jossakin aikaa kääntämään huomio toisaanne.
Ja otetaan vielä huomioon sekin seikka, että Suomen hallitus alkoi yhdessä vaiheessa puhua kovasti Israelia vastaan. Näin se sai jotakin kantavuutta läntisen arvoyhteisön puheilleen. Mutta jälleen synkronismi brittien kanssa on silmiinpistävää. Samoihin aikoihin Starmer alkoi puhua Israelia vastaan. Ja nyt kun sota on syttynyt, nuo puheet vapauttavat sen vastuusta, niin etteivät britit eivätkä Suomi ole tulossa Israelin puolelle. Hyvin ajateltu. Ja hyvin vielä etuajassa. Mikähän siinäkin on?
Niin, mitä ismiä Trump edustaa?
Ja lopuksi opettavainen tarina rapakon takaa. Trumpin puheet eivät ole ottaneet laantuakseen, mitä Kanadan ja Grönlannin valtaukseen tulee. USA:n hallitus jopa antoi Kanadaan matkaaville kansalaisilleen varoituksen eli travel advisoryn, että vihamielisyys USA:ta kohtaan on nyt siinä mitassa, että kansalaisten kannattaa pitää varansa.
Tästäkö kohta syy siihen, että kohta USA:n joukot vyöryvät rajan yli Kanadaan? Hyvää harjoitteluahan on ollut jo tuo merijalkaväen ja kansalliskaartin lähettäminen Los Angelesiin. Kansan ääni ei ole missään nimessä ainoa, joka näkee tässä yhteyden siihen, miten Hitler pönkitti valtaansa. The Atlantic –julkaisun juttu aiheesta kolmen päivän takaa on tässä löytyy otsikolla ”Hitler Used a Bogus Crisis of ‘Public Order’ to Make Himself Dictator”.
Ovela juttu tässä on se, että tuon vastapainoksi Kanada on nyt tosissaan tulemassa osaksi EU:ta ja rakentamassa Brittiläistä kansainyhteisöä. Nyt brittien sotahulluudelle saadaan sitä transatlanttista kantavuutta. Kuningas Kaarle III kävi jo Kanadassa, onko tarkoitus taas paeta Lontoosta Kanadaan, kun sota syttyy (missä sitten syttyneekin, Isossa-Britanniassa itsessään sisällissotana vai maailmansotana Venäjää vastaan).
Ei muuta
Ei sitten muuta. Emme halua pelotella, mutta kesästä kannattaa nauttia nyt. Ensi vuodesta emme nimittäin tiedä. Että tästä sitten eteenpäin….