Kun karma puuttuu peliin: Suomi, Stubb ja sekalainen soppa

Stubb ei aio presidenttinä olla yhteydessä Venäjään kysymättä ensin lupaa ja ohjeita isäntämaa USA:lta. Näin hän julisti vaalikampanjansa aikana. Suhteita Venäjään ei enää ole olemassa edes nimeksi. Presidentti Stubb antoi esimakua tulevasta syyttämällä ensi töikseen Putinia Navalnyin tappamisesta. (kuva: Wikimedia Commons)

Jonathan Widell 2.3.2024

Kuten sanonta kuuluu, tämä kaikki olisi hupaisaa, jos se ei olisi niin pirun traagista. Suomen tila on nyt siinä pisteessä – kiitos lähinnä Stubbin möhläilyjen, joita ei tarvinnut edes odottaa hänen virkaanastujaisiinsa saakka – että ei voi oikeastaan sittenkään muuta kuin nauraa.

Otetaan nyt tämä viimeisin juttu Suomen aina niin luotettavasta valtamediasta, että Venäjällä käydään kuumilla kierroksilla Stubbin ydinasepuheiden takia. Todellako? No hyvä, että sentään Venäjällä. Nimittäin jos Suomessa kukaan enää jaksaa havahtua ydinaseiden mahdollisuuteen Suomessa, se olisi jo aika juttu sekin. Ja vielä isompi juttu kuin se, että siihen havahdutaan Venäjällä.

Muistetaan nyt – jotteivät nämä todellisuuden Suomen uutisoinnille asettamat kehykset kokonaan unohtuisi – että Venäjän ”sotilaallinen erityisoperaatio” sai alkunsa loppujen lopuksi siitä, että Ukrainan presidentti alkoi kysellä ydinaseita vähän yli kaksi vuotta sitten. Mitä Ukrainassa sitten on muka niin erilaista kuin Suomessa, ettei sama kohtalo odottaisi kohta Suomeakin? Paitsi ehkä se, etteivät Ukrainan joukot ole tulittaneet venäläissiviilejä kohta kymmenen vuotta?

Mutta tästähän ei saa puhua: Ukraina ei ole tehnyt mitään väärin tai mitään sellaista, mikä olisi ollut asiallinen syy Venäjän vastavetoon. Joten käteen jää siis tämä – tässä median ja sen sensuurin luomassa lumetodellisuudessa – että Ukraina ja Suomi ovat aivan samassa asemassa. Ainoa ero on väkisin luotu nyt sillä, että Suomi vietiin Natoon, minkä myötä sitten Venäjän asettamat uhkakuvat ovatkin alkaneet kiireen vilkkaa lisääntyä.

Suomen turvallisuusasiantuntijoiden kohtalo: vaakalaudalla Suomen kohtalo

Toinen surkuhupaisa juttu oli sitten se Suomen valtamediassa vilahtanut juttu, että Timo Soini ihmetteli podcastissaan, miksi Suomen kovimmat turvallisuuden asiantuntijat, joiden joukossa on mm. Pekka Toveri, eivät saaneet kutsua hallituksen neuvottelijoiksi. Tai jotakin tällaista. Itse asiassa kyberturvallisuuden huippuasiantuntija Jarno Limnéll kuulemma valitti Soinille, että kyllä hän vähän itsekin ihmetteli sitä, miksi ei tuollaista kutsua tullut. Ihan kuin ei riittäisi se, että hän ja Soini ja yksi muu pääsivät pehmopuheillaan eduskuntaan.

”Pehmopuheitako?” saattaa joku kysyä ja loukkaantua – tai olla loukkaantuvinaan. No toden totta. Jos Pekka Toveri vielä ennusti viime vuonna ennen tuota Ukrainan surullisen kuuluisaa ”vastahyökkäystä”, että Ukrainalla on ”fifty-fifty”-mahdollisuus vallata takaisin Krimin niemimaa, tämä puhe kai kuulunee pehmopuheiden kategoriaan, jos ei vielä pahemmin viitsi sanoa.

Ja kai se jonkun pitää sanoa, kun kansa on muuten kuin unessa. Ehkä stimulaatiota on tullut pandemian ja Naton myötä nyt siihen tahtiin, että kansan kollektiivinen cortex eli aivokuori alkaa olla liikarasittunut, sillä seurauksella, että kansa vaipuu uneen – tai johonkin hypnoosin kaltaiseen tilaan, jossa kritiikki on kokonaan pudonnut pelistä. Stubbin valintaankin riittää se, että hän ei ole homo – mistä muuten siitäkään ei olisi saanut hyssyttelijöiden mukaan puhua, vaikka se olikin ainoa ero Pekka Haaviston ja Alexander Stubbin välillä, ainakin kun näitä turvallisuusasioita tai ylipäänsä kansan tulevaisuutta tarkastellaan.

Tutkinnan tulos: tutkinnan tuloksettomuus

Vähän kauempaa…no ei sentään kovin paljon kauempaa…vain Itämeren toiselta puolelta kuuluu yhtä kummia. Nord Streamin räjäytystä koskeva tutkinta on saatettu päätökseen tuloksettomana.

Kuten sanotaan, päättämättä jättäminenkin voi olla päätös. Tästä voisi johdatella senkin ajatuksen, että tuloksetta jättäminenkin on tulos. Ainakin se on päätös.

Niin sitä oltiin nimittäin varmoja vielä pari vuotta sitten – aina Suomen kansakunnan viisaimpia ja ainakin asiantuntevimpia piirejä myöten – että Venäjä ne putket räjäytti. Eikä pelkästään Venäjä. Tekijäkin oli tiedossa: Putin. Aivan oikein: Vladimir Vladimirovitš Putin.

Se, että tutkinnat ovat jääneet tuloksettomiksi, on siis tulos sinänsä. Jos tekijä nimittäin olisi ollut kyseinen herra Vladimir Vladimirovitš Putin, siitä olisi varmasti tullut vahvistus. Tulihan siitäkin vahvistus että Aleksei Navalnyin tappaja oli samainen herra Vladimir Vladimirovitš Putin. Näin ainakin sanoi suoralta kädeltä brittimediassa finanssimoguli Bill Browder, jonka aivokopan hengentuotteita ovat nykyiset Magnitski-lait, joiden ylempi ilmentymä ovat nykyiset Venäjän-vastaiset pakotteet, joita edelleenkin näköjään määrätään lisää, vaikka edellisetkään eivät kylväneet tuhoa kuin niissä maissa, jotka niitä ovat määränneet. Yhdysvaltoja lukuun ottamatta – tosin tästäkin kuului viikko sitten sellainen huhu, että Biden hankkii energiansa edelleenkin Venäjältä, mihin kukaan ei tosissaan viitsi puuttua, ettei kävisi kohoavien energianhintojen takia yhtä köpelösti kuin nyt Euroopassa.

Siis Länsi-Euroopassa, mihin pohjoinen Suomikin nyt kuuluu viimeistään USA:ssa opiskelleen Stubbin ansiosta: näin hän sanoi itse, mutta kuten mainitsemmekin, satiiri on nykypäivinä tiukoilla, kun ei tarvitse enää kuin lainata näitä ”päättäjiä” itseään saadakseen kunnon naurut. ”Päättäjäkin” on muuten mielenkiintoinen ilmaisu: ilmeisesti Stubb haluaa sitä itsestään käytettävän, vaikka hän nimenomaa sanoi, ettei hän tee mitään päätöksiä Venäjän-suhteissa, jos ei sitä ole Yhdysvalloissa hyväksytty.

Tosin Stubb sanoi, että voi hän avautua myös esimerkiksi Englannin tai Ranskan suuntaan. Ilmeisesti jos nämä oikein kauniisti pyytävät ja Stubb suvaitsee heidän suuntaansa avautua. Mikä varmaan käy laatuun, kunhan Stubb vain metkuilee. Onhan hänellä enkkuvaimo. Ja kuten sanottu, yksi niistä vähistä asioista, jonka perusteella Stubb erottui Haavistosta, oli juuri se, mistä ei kuulemma saanut puhua: onhan heillä kuitenkin molemmilla ulkomaalainen puoliso, mikä kyllä sekin aika läheltä liippaa sitä, mistä kuulemma ei siis saanut puhua.

Kyllä, Isossa-Britanniassa asiat vielä hullummin

Enkuista puheen ollen, soppa siellä vain yltyy. Nyt pääministeri Rishi Sunak joutui pitämään eräänlaisen hätäpuheen kansakunnalle. Ja hupaisa on tämäkin tarina.

Kuten jo olemme sanoneetkin edellisessä jutussa, Gazan kriisi repii Isoa-Britannia erityisen kouraantuntuvalla tavalla. Tällä viikolla juuri tämän skisman siivittämänä tuli sitten täytevaaleissa (eli by-election) valituksi skotlantilainen rääväsuu George Galloway. Sen hän sanoi itsekin: tässä valinnassa oli takana juuri Gazan kriisi.

No, Sunak – pääministeri – varoitti kansakuntaa, että juuri tuon vaalituloksen myötä kansakunnan demokratia on uhattuna. Se, miten Sunak tähän tulemaan päätyi, on varmaan puhetaidon kukkasia, joita tulevat antologian omasta ajastamme tulevat varmaa syystäkin olemaan pullollaan. Siis lopputulema oli joka tapauksessa se, että tämä demokraattinen valinta on merkki demokratian kuolemasta.

Tässä ovat kuitenkin muut asiat pelissä. Nimittäin islamofobia, kuten tuo huoli muslimien lisääntymisestä maassa ja heidän poliittisen valtansa kasvu, halutaan joissakin kyynisissä piireissä hienosti medikalisoida. Ehkä vanha trotskilainen Brendan O’Neill on pannut sormensa osuvimmin ajan hermolle: Gazan kriisi on vain oire islamilaisekstremismin lisääntymisestä länsimaissa ja tietysti nykydemokratian kehdossa Isossa-Britanniassa. Näin taisi Sunak itsekin sanoa. O’Neill päivittelee sitä, että Gazasta tulevat järkyttävät kuvat puhuttavat ihmisiä niin paljon, mikä hänen mukaansa ei ole hyvä merkki. Tai merkki sairaudesta – joko yksilön tai yhteiskunnan. Kuitenkin hänen omat puheensa sionismin ansioista ja tähyily holokaustiin panee hänet ennen pitkää vastaamaan itsekin sellaisiin kysymyksiin, kuin: mikä holokaustin muistelussa nyt yli puoli vuosisataa myöhemmin on niin tervettä, ettei tämä tuoreempi asia Gazassa nauttisi tätä samaa terveyden ja ainakin moraalisen hyveen (ellei peräti ylemmyyden) tuomaa arvonantoa.

Asia on juuri niin monimutkainen, kuin miltä se äkkiseltään vaikuttaa, eikä sitä vatvomalla kuin uppoa syvemmälle. Onko meidän sanottava, että juutalaisiin kohdistuva vääryys on salonkikelpoinen kauhistelun aihe mutta mikään muu – ja erityisesti Israelin harjoittama – on päinvastoin pannassa niissä samoissa salongeissa? Toisaalta tuo islamin sotkeminen tähän mukaan on erittäin huolestuttava piirre, mistä pitääkin nostaa äläkkä. Eikä minkä tahansa islamin. Kyse ei ole välttämättä edes mistään ääri-islamista vaan siitä täysin harhaisesta ajattelusta joidenkin keskuudessa, että kaikki islamin tekemät julmuudet – kuten siviilien tappaminen – onkin jonkinlainen CIA:n salajuoni, johon muslimeilla itsellään ei ole mitään osaa eikä arpaa.

Mihin taas on vastapoolina se, että sikäli kuin huolena on islamin lisääntyminen länsimaissa (mistä on ollut jo Kansan äänessäkin juttua), asiaa ei auta näiden humanitaaristen katastrofien luominen toisella puolella maapalloa. Nyky-yhteyksin tuo ”toinen puoli” maapalloa on tuossa tuokiossa länsimaiden omalla kynnyksellä. Oli se sitten turvapaikan hakijoiden tai muiden pakolaisten muodossa – missä samassa tulee kieltämättä mukana sitten auttamattoman rikollistakin ainesta.

Joka tapauksessa: jonkinlainen sairauden merkki on sekin, että näille viheliäisille muslimeille on näytettävä taivaan merkit pommittamalla heitä juuri tuolla ”toisella puolen”. Sehän tuota maahanmuuttoa osaltaan lisää, että alkaa enkuillakin paukkua edelliset ennätykset rikki. Mikä tulee vielä lisäksi siihen taloudelliseen riistoon, jonka nämä samaiset läntiset sivistysvaltiot ovat ottaneet oikein bravuurikseen tuolla samalla ”toisella puolen”, mikä sitten luo niitä ns. talous- tai elintasopakolaisia.

Milgramin tottelevaisuuskoe – aikamme psykologian kuvastin.

Israelista olisi kai paljonkin sanottavaa. Pommituksen kohteet ovat niin ylimalkaisia, että monen mielessä ne ovat pakostakin alkaneet näyttää tarkoituksellisilta. On mennyt UNRWA:n henkilökuntaa ja muuta avustustyöntekijää, on mennyt journalistia ja on mennyt leipäjonoon tungeksivia nälänhädän kourissa taistelevia siviilejä. Jotkut lännessä ilkamoivat. Olisi hyvä heidänkin pysähtyä ajattelemaan, miten tämä voi olla kostautumatta juuri näille rakkaille länsimaillemme.

Ehkä ajattelu on kuitenkin kuin extreme-laji näinä aikoina: pakostakin tulee mieleen Milgramin tottelevaisuuskoe, jossa aivan posketon määrä ihmisiä saadaan antamaan sähkösokkeja, kunnes toinen taintuu. Kyllä, tämä koe osuu aikamme ytimeen ja se porautuu syvälle cortexin uumeniin.

Sokerina pohjalla tässä sekalaisessa sopassa olkoon tämä: tuosta Navalnyin kuolemasta oli paljon teoriaa. Yksi oli se, että hänet oli tapettu novitšokilla. Ja samalla hänellä oli ruumis kuulemma mustelmilla. Siis annettiinko novitšok mukiloinnin jälkeen vai sitä ennen? No lopputuloksena tässä arvoituksessa taitaa olla tällä haavaa se, että Navalnyi kuoli luonnollisiin syihin. Ehkä siitäkin pitää Putinia syyttää, kun hänellä näyttää ainakin länsipropagandassa olevan suorastaan yliluonnollisia kykyjä, joilla hänen kai otaksuttiin olevan kykenevä estämään tämä luonnollinenkin kuolema.

Ja novitšok viittaa – venäläisestä nimestään huolimatta – kovasti tuonne Englannin kanaalin tuolle puolen. Sieltähän tuote tunnetaan Skripalien myrkytyksestä, ihan kuin sattumalta.

Jos joku tosissaan olisi näistä korkean profiilin kuolemantapauksista järkyttynyt, rupeaisi ensin koluamaan muistinsa sopukoista sellaisia tapauksia kuin Slobodan Milosevitš, Saddam Hussein ja eritoten Muammar Gaddafi. Jos ei halua nyt pakosta palestiinalaisista puhua.

Joten kai tuossa enkkujen nykymenossa, jota Suomessa seurataan nyt kuin siamilainen kaksonen ikään, taitaa olla karmallakin osuus.