Euroopan sivistyneen vähemmistön näkemys Ukrainan tilanteesta

Ranskalaisen toimittajan Serge Halimin arvio, että valtamedian toimittajien ja poliittisen eliitin suhde on muuttunut siten, että edellisistä on tullut jälkimmäisten sylikoira toteutuu täydellisesti ainakin YLE:n osalta ja tämä ilmiö näkyy koko EU:ssa ja myös Suomessa Jja YLE:ssä ja toteutetaan täysin USA:n ehdoilla.

Kirj. Pertti Hämäläinen 16.10.2023

Valtamedian Ukraina-narratiivi halkeilee myös Ranskassa

Ranskalaisen, kansainvälisesti arvostetun Le Monde diplomatique-lehden tuoreimmassa, lokakuun numerossa oli kahden arvostetun journalistin Serge Halimin ja Pierre Rimbertin kirjoitus Ukrainan tilanteesta. Heidän kirjoituksensa otsikkona on ”Ukraina, median betonimuuri murtuu” (Ukraine, le béton médiatique se fissure). Kirjoituksessaan he kritisoivat rajusti ranskalaisen valtamedian yksipuolista, valheille perustuvaa kirjoittelua Ukrainan tilanteesta ja Venäjästä. Kirjoittajista vanhempi, 68-vuotias Serge Halimi on ansioitunut journalisti ja on kuulunut Diplon toimittajakuntaan jo reilut kolmekymmentä vuotta, sekä toiminut lehden päätoimittajana viitisentoista vuotta aina tämän vuoden alkuun, jolloin jäi eläkkeelle, mikä ei onneksi tarkoittanut sitä, että Halimi olisi luopunut kirjoittamisesta. Kirjoittamisen lisäksi Halimi on opettanut journalistiikkaa sekä Pariisin VIII:ssa yliopistossa, että Berkeleyssä Kaliforniassa.

Molemmat kirjoittajat ovat julkaisseet vuosien varrella useita kriittisiä kirjoituksia Ranskan valtamediasta. Halimin tunnetuimpia teoksia on Uudet vahtikoirat (Les Nouveaux Chiens de garde), joka käsittelee valtamedian toimittajien ja poliittisen eliitin kiinteää suhdetta ja erityisesti sitä, miten edellisistä on tullut jälkimmäisten sylikoiria. Tuttu ilmiö, joka näkyy kaikkialla EU:ssa, myös Suomessa. Pierre Rimbert julkaisi puolestaan vuonna 2005 Ranskassa suurta kohua herättäneen kriittisen teoksen vasemmistolaisena tunnetusta Libération sanomalehdestä. Teoksen nimi oli ”Libération Sartresta Rothschildiin”. Teoksessaan Rimbert kuvasi aiemmin maineikkaan, ranskalaisten vasemmistointellektuellien vuonna 1973 perustaman lehden ajautumisen vuosituhannen alussa suurliikemies Edouard de Rothschildin omistukseen, ja samalla lehden aiemmin vasemmistolaisen talouspoliittisen linjan rajun muuttumisen oikeistolaista uusliberalismia myötäileväksi, kun taas samalla kulttuuripolitiikassa omaksuttiin täysin kritiikittömästi amerikkalaislähtöinen woke-vihervasemmistolaisuus. Peruskoulutukseltaan Pierre Rimbert on sosiologi ja hän on 1990- ja 2000-luvuilla toiminut tutkijana Raymond Aronin ja Pierre Bourdieun 1960-luvun lopulla perustamassa CSE (Le Centre de sociologie européenne)- tutkimuslaitoksessa Pariisissa.

Lännen vapaa totuuteen perustuva tiedonvälitys?

Kuvatessaan Ukraina-uutisointia ranskalaisessa valtamediassa Halimi ja Rimbert aiheuttavat suomalaisessa lukijassa toistuvasti déjà-vu elämyksen. Suuret ranskalaiset valtamedian päivälehdet, esimerkiksi Le Monde, Le Figaro ja Libération kirjoittavat Ukrainasta lähes sanasta sanaan samalla tavoin HS:n, Aamulehden ja Iltalehden kanssa. TF1-LCI:n, BFMTV:n, France Interin Ukraina-uutiset ovat sisällöltään identtisiä YLEn, MTVn ja Nelosen uutisten kanssa, jotka taas toistavat keskenään lähestulkoon samoin lausein samoja näkemyksiä. Kirjoittajat nostavat mielenkiintoisella tavalla esiin muutamia viime aikoina kaikkialla läntisessä valtamediassa toistettuja lauseita. Le Figarossa kirjoitettiin 10. elokuuta ”taipuminen Putinille merkitsisi katastrofaalista strategista tappiota Lännelle”. . .”Kiovan läntisten liittolaisten täytyy kiihdyttää asetoimituksia ja Kiovalle on toimitettava tehokkaampia aseita”.

Le Mondissa kirjoitettiin 18. elokuuta: ”Riskinä on, että tämä sota tulee kestämään kauan. Ainoa keino lyhentää sodan kestoa on lisätä asetoimituksia Ukrainalle”. Libérationissa puolestaan vakuuteltiin 14. elokuuta, että ”kyse on Euroopan sydämessä käytävästä sodasta autoritaarista ja epädemokraattista valtaa vastaan, joka antaa etuoikeuden voimalle ja tyrannialle”. Kuulostaako tutulta? Samat sisällöt toistuvat toistumistaan lähes sanasta sanaan suomalaisessakin Mediapoolin hallitsemassa tiedotussodassa ilman minkäänlaista kriittistä reflektiota. Tämä on Kollektiivisen Lännen ”vapaan, luotettavan ja totuuteen perustuvan tiedonvälityksen”, vai miten se HS:n propaganda slogani menikään, tilanne tällä hetkellä.

Suuret ranskalaiset valtamedian päivälehdet, esimerkiksi Le Monde, Le Figaro ja Libération kirjoittavat Ukrainasta lähes sanasta sanaan samalla tavoin HS:n, Aamulehden ja Iltalehden kanssa. Kuvassa Helsingin keskustassa sijaitseva Sanomatalo, josta käsin tätä saastaa organisoidaan (kuva Wikimedia CC BY-SA 3.0 LEGAL CODE).

Tintti Neuvostojen maassa ja muita ”tieteellisiä” perusteita Venäjän ”romahtamisesta”

Serge Halimi ja Pierre Rimbert kuvaavat satiiriseen tyyliin erästä meillekin varsin tuttua Ukraina-uutisointiin liittyvää piirrettä ranskalaisessa mediassa – samojen ja lähes sanasta sanaan samaa Lännen agendaa toitottavien ns. asiantuntijoiden käyttöä eri kanavilla. Nämä ”riittävältä etäisyydeltä Ukrainan rinnalla sotivat” asiantuntijat vakuuttelevat eri kanavilla illasta iltaan Ukrainan ”vastahyökkäyksen etenevän” ja analysoivat Venäjän jatkuvia tappioita. Kirjoittajat nostavat esimerkinomaisesti esiin mm. TF1-LCI ja France Inter kanavilla ja Parisien lehdessä ”puolustusasiantuntijana” toimivan Pierre Serventin, joka antaa valtamedian ”tieteellisinä” pitämiä analyysejään Ukrainan tilanteesta joka ikinen ilta Ranskan eri kanavilla. Pierre Servent on valtio-oppia lukenut Ranskan armeijan eversti, joka on aktiivipalvellut Balkanilla, Afganistanissa ja Ranskan entisissä siirtomaissa Afrikassa. Halimi ja Rimbert toteavat kirjoituksessaan, että Serventin analyysit ovat suurelta osin olleet täyttä puppua Serventin perustellessa Venäjä-analyysejaan, milloin milläkin, vedoten ajoittain jopa belgialaisen, natsisympatioistaan tunnetun sarjakuvakirjailija Hergén vuonna 1930 ilmestyneeseen kirjaan Tintti Neuvostojen maassa! Lukemattomia kertoja eversti Servent on lietsonut Ranskan eri kanavilla paikkansa pitämätöntä väitettä, että Venäjä on Nord Stream-2 kaasuputkien räjäytyksen takana, mutta lisänneen sitten että, ”tunnustan, minulla ei ole mitään todisteita tästä”. Aivan samanlaisia ja aivan samanlaista puppua toistavia ”asiantuntijoita” pyörittää Mediapooli Suomenkin valtamediassa päivittäin jankuttamassa, että ”Ukrainan täytyy voittaa”, kuten ranskalaisen L`Express lehden kansi julisti viime helmikuussa.

Ukraina taistelee puolestamme ja muuta soopaa

Läntinen valtamedia on kuitenkin joutunut vihdoin ainakin jollakin tasolla myöntämään, että huumaavia voittoja Yhdysvaltain ja EU:n sadoilla miljardeilla varustamalle Kiovan armeijalle ei ole tullut ja kuuluisa Ukrainan ”vastahyökkäys” on pahasti juuttunut. Kun tähän lisätään vielä laajasti rummutetun Venäjän talouden ”nopean romahtamisen” osoittautuminen täydeksi valhepropagandaksi on valtamedian pakko jotain selityksiä keksiä. Halimi ja Rimbert osoittavat kirjoituksessaan Ranskan valtamediasta jälleen meillekin varsin tuttuja ilmiöitä. Ensimmäinen valtamedian huijaus on se, että ns. huonoihin uutisiin liitetään välittömästi perään lupaus tilanteen kääntymisestä varmasti voitolliseksi lähiaikoina. Vaikka Venäjällä talous näyttää nyt kasvavan, niin ”Venäjän talous ei tule kestämään pitkällä aikavälillä. Se muistuttaa läheisesti Neuvostoaikaa ja me tiedämme, kuinka tulee vielä käymään” . . .” eräänä päivänä se tulee romahtamaan kuin korttitalo”.

Koska näihin ”paremman tulevaisuuden” vakuutteluihin eivät enää kaikki usko, niin sitten paukutetaan entistä painokkaammin, että ”tämä on meidän sotamme” . . . ”ukrainalaiset taistelevat meidän arvojemme puolesta”. Serge Halimi ja Pierre Rimbert kysyvätkin aivan aiheellisesti, että kenen arvojen puolesta? Saksan vihreiden liberaalia libertarismia edustavien arvojen vai Puolen katolisten oikeistokonservatiivien arvojen puolestako meidän kaikkien pitää uhrautua? Tätä kysymystä on Kansan äänessä jo useassa Ukrainan tilannetta käsittelevässä artikkelissa viimeisten reilun puolentoista vuoden aikana käsitelty ja todettu Halimin ja Rimbertin tavoin, että tämä sota ei todellakaan ole meidän sotamme!

Lännen valheiden kritiikki on yksinkertaisesti putinismia

Olen itse vieraillut Ranskassa kaksi kertaa Venäjän Ukrainaan suuntaaman erityissotilasoperaation aikana ja havainnut ranskalaisen keskusteluilmapiirin olevan kuitenkin jossain määrin avoimempi tai laajempi kuin esimerkiksi Suomessa. Valtamedia Ranskassa on yhtä totaalisen monoliittinen kuin Suomessa, mutta Ranskassa on enemmän erilaisten pienpuolueiden ja -ryhmien julkaisemia lehtiä ja kanavia, jotka kykenevät käsittelemään yhteiskunnallisia kysymyksiä ja mm. Ukrainan tilannetta laajemmin ja kriittisemmin.

Suomalaisesta näkökulmasta onkin merkittävää, että Halimi ja Rimbert nostavat esiin Ranskassakin esiintyvän ns. putinismi-syyttelyn, tosin Ranskassa ei käytetä varsinaisesti putinismi-termiä.  Vuosi sitten syyskuussa France Inter kanavalla syvempää EU-integraatiota ajava ja Toimittajat ilman rajoja-järjestöä johtava Pierre Haski vaati ehdotonta yhtenäisyyttä Venäjää vastaan suunnattujen pakotteiden taakse. Kaikki kritiikki on ”Putinin pussiin pelaamista”, kuten meillä Suomessa sanotaan. Ranskassa Haskin mukaan ”Moskovan ystävät yrittävät käynnistää keskustelua Venäjää vastaan suunnattujen pakotteiden tehokkuudesta”. Halimin ja Rimbertin mukaan journalistinen etiikka ja tosiasiat puhuvat puolestaan ja Haskin vaatimus ”yhtenäisestä linjasta Venäjä-pakotteiden takana” edustaa yleisempää motivaatiota leimata kriittisten näkemysten esittäjät ”vihollisen agenteiksi”.  Kaikenlaisen kritiikin leimaaminen putinismiksi on Suomessa ei ainoastaan mediavallan, vaan valtiovallan erityisessä suojeluksessa.

Pääseekö totuus esiin Ukraina-narratiivin halkeamista?

Le Monde diplomatique-lehdestä sen enempää kuin artikkelin kummastakaan kirjoittajasta ei saa kuitenkaan putinisteja tekemälläkään. Diplo on vuosien varrella julkaissut enemmänkin nyky-Venäjään varsin kriittisesti suhtautuneita artikkeleita, kuin mitään myötäsukaista. Serge Halimi ja Pierre Rimbert edustavat klassista eurooppalaista, laaja-alaisesti ja kriittisesti maailmaa tarkastelevaa sivistyneistöä, joka valitettavasti on nykyisessä Yhdysvaltain ja Naton vasalliksi ajautuneessa EU-Euroopassa jäänyt pieneksi vähemmistöksi. Heidän Le Monde diplomatique lehden kirjoituksen pääkritiikin kohde on Kollektiivisen lännen valtamedian täydellinen heittäytyminen valheellisen, Yhdysvaltain, Britannian ja Naton sotapropagandan äänitorveksi. Siinä samalla he toki tulevat kohdistaneeksi kritiikkinsä suunnan, ja aivan aiheellisesti, myös itse Lännen imperialismia kohtaan. Mielenkiintoista on seurata, miten Lännen valtamedia tulee selittämään Ukrainan tapahtumia lähitulevaisuudessa, tapahtumia joiden käsikirjoitus ei menekään niin, kuin on jo 18 kuukautta illasta toiseen yritetty eurooppalaisille valehdellen vakuutella. Median Ukraina-narratiivi on alkanut halkeilemaan yhä pahemmin ja näitä halkeamia voi yrittää paikkailla joko valehtelemalla entistä härskimmin – tai pyrkimällä kertomaan totuuden, johon myös Serge Halimi ja Pierre Rimbert pyrkivät. Lähiaikojen keskeinen kysymys kuuluukin, pääseekö totuus esiin Ukraina-narratiivin halkeamista?

Pertti Hämäläinen