Suomen kieli hiipuu Venäjän Karjalassa – korona ja huonot suhteet vähensivät sukulaiskansojen kiinnostusta Suomeen

Suomalainen antifasisti Otto Wille Kuusinen seisoo kunniapaikalla Äänisen rannalla

Teksti ja kuvat: Leena Hietanen, Petroskoi, Venäjä

Karjalassa uskotaan vielä kansojen rinnakkaiseloon, vaikka usko hiipuu sielläkin.
Petroskoissa, Karjalan tasavallan pääkaupungissa hohtaa vasta remontoituna kirjankustantamo
Periodikan talo. Äänisen rannalla sijaitsevassa talossa tuotetaan Karjalassa ilmestyviä suomen,
karjalan ja vepsän kielistä kirjallisuutta ja lehtiä. Talo henkii liikuttavasti nostalgiaa. Sen käytävillä
käteen tarjotaan viiriä, jossa mainostetaan kansojen ystävyyttä, aivan kuin Karjalan
pääkaupungissa ei olisi kuultukaan, että maailma on siirtynyt kansojen väliseen vihanpitoon.
Karjalan tasavalta on maksanut Periodika-talon kunnostuksen. Se maksaa myös kirjojen ja
lehtien kustantamisen sekä työntekijöiden ja toimittajien palkat. Talossa kustannetaan muun
muassa kahta suomenkielistä lehteä, kulttuurilehti Careliaa ja sanomalehti Karjalan Sanomia,
karjalankielistä sanomalehteä Oma Mua sekä vepsänkielistä Kodimaa-lehteä. Lastenlehti Kipinä
ilmestyy kolmella kielellä, suomeksi, karjalaksi ja vepsäksi.
Carelian päätoimittaja Armas Mashin kertoo Karjalan tasavallan taloudellisen avun johtuvan
siitä, että Karjalan tasavalta on määritelty kansalliseksi tasavallaksi.
”Venäjällä on 24 tasavaltaa, jotka ovat sidottuja johonkin kansalliseen identiteettiin kuten
vaikka Marin tasavalta mareihin”, Mashin kertoo puhtaalla suomen kielellä.
Kansallisen tasavallan tehtävänä on suojella alueen vähemmistöjä. Karjalan tasavallan
etniset vähemmistöt ovat karjalaiset, suomalaiset ja vepsäläiset. Se näkyy kirjojen ja lehtien
kustantamisena ja lisäksi teatterissa.

Suomen kieli opittiin kotona

Armas Maihin (60) määrittelee itsensä petroskoinsuomalaiseksi. Se tarkoittaa Petroskoissa
asuvaa syntyperäisten suomalaisten, inkerinsuomalaisten ja karjalaisten kieliyhteisöä, jossa on
käytetty suomen kieltä.
”Kukaan perheestämme ei asunut Petroskoissa ennen vuotta 1950”, hän kertoo.
Mashinin isoisä, kirjailija Uljas Vikström oli syntynyt Turussa. Hänen isoäitinsä, Elsa Ikonen
oli syntynyt Pietarissa. Armas Mashinin äiti, kirjailija ja kääntäjä Terttu Vikström puolestaan syntyi
Leningradissa. Mashinin isä, karjalainen Vladimir Mashin oli tullut 1950 opiskelemaan
Petroskoihin, jossa hän tapasi Armaksen äidin. Isä toimi myöhemmin Edistys-kirjankustantamon
suomalaisen toimituksen päällikkönä.
”Meille opetettiin siskoni kanssa tietoisesti suomen kieltä, jota puhuttiin kotona. Juuri suomi
on oma äidinkieleni venäjän rinnalla”, Armas Mashin sanoo.
Neuvostoajan passissaan hänellä luki venäjäksi ja suomeksi kohdassa kansallisuus:
suomalainen.
”Passit olivat silloin kaksikielisiä Karjalassa”, hän huomauttaa.

Stalinista ei puhuta pahaa

Petroskoissa tulee elävästi vastaan fasistinen ja antifasistinen Suomi. Petroskoissa näkee
vieläkin merkkejä antifasistisesta Suomen historiasta. Kaupungissa on kadunnimiä kuten
Antikaisenkatu ja Gyllinginkatu. Suomalaisen kommunistijohtaja Otto Wille Kuusisen patsas on
paraatipaikalla Äänisen rannalla.
”Meitä on aina pidetty kommunistien ja punikkien jälkeläisinä”, Armas Mashin sanoo.
Petroskoin suomalaiset, karjalaiset ja vepsäläiset tulevat toimeen venäläisten kanssa. He
eivät puhu pahaa Stalinista.
”Näin en voi sanoa kaikista heistä. Itse en kyllä puhu. Täällä ei vihata venäläisiä.
Separatismi on alueelle tuotu aina ulkopäin, Suomesta”, Mashin sanoo.
Historian tulkinnat ovat Karjalassa tuoneet tunteita pintaan. Venäjä on juuri ottanut esille
suomalaisten ylläpitämät keskitysleirit Petroskoissa toisen maailman sodan aikaan, kun suomalaiset miehittivät Karjalaa. Suomalaiset nimittivät Petroskoita miehityksensä aikana
Äänislinnaksi. Petroskoissa tuli tämän vuoden 28. kesäkuuta 80 vuotta täyteen kaupungin
vapauttamisesta suomalaisfasistien miehityksestä. Petroskoissa juhlittiin samaan aikaan
kaupunkipäivää, jossa oli esillä näyttely miehityksen aikaisesta Petroskoista ja kaupungin
vapauttamisesta.
Venäjä esitti Suomelle juuri kesäkuun lopulla 200 miljardin euron korvausvaatimuksen
Karjalan miehityksestä.
Armas Mashin pahoittelee, että historiasta on tullut lännen ase Venäjän vastaisessa
taistelussa. Se on tuonut Karjalaan ikäviä piirteitä, kun suomalaisten rikoksia siirretään
valheellisesti Neuvostoliiton rikoksiksi. Tällaisille tulkinnoille tulee erityisesti tukea Suomesta ja
suomalaisesta lehdistöstä.
”Historiaa käytetään Venäjän vastaisessa informaatiosodassa mustamaalaamaan
Venäjää”, Mashin arvelee.

Kieli- ja kulttuurihankkeet ovat loppuneet

Karjalassa oli neuvostoaikana vajaat 800 000 asukasta, kun heitä on nyt vähän yli puoli
miljoonaa eli 500 000. Valtaosa asukkaista on venäläisiä. Karjalaisten ja suomalaisten määrä
hiipuu kovaa vauhtia. Neuvostoliiton väestönlaskennan mukaan 1989 Karjalassa asui 79 000
karjalaista, 20 000 suomalaista ja 6 000 vepsäläistä. Venäjän vuoden 2021 väestönlaskennassa
Karjalassa oli karjalaisia enää 25 000, suomalaisia 3 000 ja vepsäläisiä 2 500. Koko Venäjällä
vuonna 2021 vastaavasti karjalaisia oli 32 400, suomalaisia 7 700 ja vepsäläisiä 4 500. Heistä 8
753 ilmoitti äidinkielekseen karjalan, 1 050 suomen ja 1 276 vepsän kielen.
”Minä olen yksi näistä 1050:stä”, Armas Mashin iloitsee.
Petroskoin yliopistossa Armas Mashinilla oli suomenkielisiä kavereita. He olivat Suomesta
tulleiden jälkeläisiä ja karjalaisia. Suomen kieltä voi edelleen opiskella Petroskoin yliopistossa,
mutta suomensukuiset yhteisöt ovat Karjalassa pirstoutuneet ja nurkkakuntaistuneet.
”Karjalan venäläistyminen on luonnollista. Karjala on lähellä Pietaria ja Moskovaa. Tänne
on helppo tulla ja täältä on helppo lähteä”, Mashin sanoo.
Varsinkin Suomeen väkeä on lähtenyt runsaasti. Erityisesti inkerinsuomalaiset ovat
käyttäneet paluumuutto-oikeuttaan.
”Korona vähensi yhteistyötä ja nyt Suomen sulkeutuminen on vähentänyt kontakteja
entisestään”, Mashin sanoo.
”Kontakteja oli Suomeen aikaisemmin paljon ja ne pitivät yllä suomen kieltä. Nyt kieli- ja
kulttuurihankkeet ovat loppuneet”, Mashin jatkaa.

Suomen kielen asema heikkenee

Petroskoin katukuvassa tulee vastaan suomen kieltä. Kansanmusiikkiyhtye Kanteleen
toimitilat ovat keskustassa paraatipaikalla. Petroskoin kirjasto löytyy suomeksi ja rautatieasemalla
kaupunki tervehtii tulijaa kaupungin suomalaisella nimellä Petroskoi.
”Suomalaiset olivat etuoikeutettu vähemmistö Karjalassa. Suomen kieli on ollut elävää.
Lehtien toimituksissa puhuttiin suomea ja teatterissa esitettiin suomenkielisiä näytelmiä”, Mashin
kertoo.
Karjalan kielen asema ei ole ollut yhtä vahva Petroskoissa, vaikka Karjalassa päätettiin
1920-luvulla, että karjalan kieltä tuetaan. Esimerkiksi vienankarjalainen kirjailija Antti Timonen
kirjoitti ”Me karjalaiset”-romaanin suomeksi eikä karjalaksi. Siitä julkaistiin huikea 1,5 miljoonan
kirjan painos venäjäksi.
”Neuvostoaikana ajateltiin viisaasti, että suomen kieli on sivistyskieli ja se yhdistää
suomalaisia ja karjalaisia”, Mashin toteaa.
Karjalan kansallinen teatteri toimii myös etnisten vähemmistöjen tukena. Sen kuuluu esittää
näytelmiä suomeksi, karjalaksi ja vepsäksi. Mashinin vaimo Anna Zavjalova toimi pitkään teatterin
suomen kielen vastaavana. Hän tarkisti näyttelijöiden suomen kielen ääntämystä. Nyt hänen
työsopimuksensa on irtisanottu.
”Teatterissa ei halutta enää esittää suomenkielistä teatteria, koska se ei ole näyttelijöiden
äidinkieli”, Mashin valittaa.
Suomen kielen aseman heikkeneminen Petroskoissa ei Mashinin mielestä johdu Suomen
ja Venäjän katkenneista suhteista.
”Kaikki vähemmistökielet, suomi, karjala ja vepsä hiipuvat itsellään. Kiinnostus niitä
kohtaan on vähentynyt”, hän sanoo.

Turismi tuo kesällä väkeä

Karjalan tasavalta oli neuvostoaikana voimakkaasti teollistunut, mutta nyt teollisuus on
alueella vähentynyt.
”Karjalan teollisuus ajettiin alas Jeltsinin aikana”, Mashin sanoo.
Puunjalostusteollisuus pyörii, mutta metsiä hakataan nyt paljon vähemmän kuin
aikaisemmin. Äänisen rannalla olevaa laivatelakkaa pyritään kehittämään. Merkittävimmän
panostuksen alueen teollisuuteen on tehnyt Rosatom. Se on perustanut tytäryhtiön Petroskoin
entisen paperikoneyhtiön tiloihin, jossa se tuottaa ydinkalustoa siviilikäyttöön.
Maanviljelys ei ole Karjalassa kovin merkittävässä asemassa. Venäjällä edelleenkin asioita
tuotetaan siellä, missä se kannattaa parhaiten.
”Perunat tulivat neuvostoaikana Valko-Venäjältä, koska siellä on paljon perunan viljelyä”,
Mashin sanoo.
Karjalan johto haluaa panostaa turismiin. Karjalassa ongelmat ovat samoja kuin Suomessa.
Kesät ovat lyhyitä ja talvet ovat pitkiä ja runsaslumisia. Karjalassa on suunnitelmissa rakentaa
hiihtokeskus alueelle.
”Äänisen vesi ei lämpene kesällä kunnolla, koska se on niin suuri järvi, että tuulet
myllertävät kylmän veden aina pintaan”, Mashin kertoo.
Petroskoin kaupunki itsessään on hyvin hoidettu 240 000 asukkaan kaupunki. Keskusta on
vihreä ja siisti, jossa on paljon ravintoloita ja kahviloita. Suurin vetonaula on Äänisellä sijaitseva
Kizhin saari, joka on puisen kirkkoarkkitehtuurinsa ansiosta Unescon maailman perintökohde.
Kizhin puukirkkoja tullaan ihailemaan kaikkialta Venäjältä ja aikaisemmin myös ulkomailta. Nyt
länsimaisia turisteja ei juurikaan ole, muita ulkomaalaisia kylläkin. Kizhin saarelle pääsee Äänisen
rannasta kantosiipialuksilla ja katamaraaneilla. Myös risteilijät seilaavat Äänisellä.
Suomalaisia turisteja saattaisi kiinnostaa myös Petroskoista tehtävät matkat maaseudulle.
Petroskoista tehdään päivän matkoja bussilla Valamoon, Sortavalaan ja Ruskealan
marmorikaivoksille.

Presidentti pitää vaihtaa

Periodika-talossa on heinäkuun alussa vielä paljon ihmisiä töissä. Toimitusjohtaja Natalia
Sinitskaja on kääntänyt Tove Janssonin Muumi-kirjoja karjalan kielelle. Yläkerrassa toimistoaan
pitävän Karjalan Sanomien päätoimittaja Mikko Nezvitski vastaa kaiken kiireen keskellä lyhyesti,
ettei Suomen kannata odottaa lämmintä vastaanottoa Venäjällä.
”Vaihtakaa presidentti. Ennen kuin olette päässeet eroon Aleksander Stubbista, teillä ei ole
mitään asiaa Moskovaan”, Nezvitski sanoo napakasti.
Myöskään Armas Mashin ei usko, että suomalaisten kanssa haluttaisiin erityisemmin tehdä
yhteistyötä juuri nyt.
”Minkäänlaiset ”hyvä veli”-kerhot eivät kiinnosta. Asioiden täytyy olla konkreettisia”, hän
sanoo.
Karjalassa toimineet suomensukuiset yhteisöt on melkein kaikki ajettu alas. Alueella
toimivat yhä Karjalan Rahvahan Liitto ja Vepsän kulttuuriseura. Karjalan suomalaisten Inkeri-Liitto
on lakkautettu. Yhdistyksiä perustettiin erityisesti 1980-luvun lopulla, mutta suomalaisilla ei ole ollut
omaa etnistä organisaatiota. Suomen kielen keskus Karjalan tasavallassa toimii vielä. Sen sijaan
Venäjän vihaajia koonnut Karjala-Suomi-ystävyysseura on lakkauttamisvaiheessa. Karjalan
tasavallan karjalaisten, suomalaisten ja vepsäläisten oma valtuuskunta on painavin etujärjestö.
”Se on kiinnostunut kielestä, kulttuurista ja kirjallisuudesta. Politikointi ei kiinnosta”, Mashin
sanoo.
Erikseen on pakko kehua, että sekä Carelia että Karjalan Sanomat ovat hyvin toimitettuja
suomenkielisiä lehtiä. Carelian pääkirjoitukset ovat kiinnostavia katsauksia historiaan. Sen artikkelit ovat perusteellisia ja kuvitus on korkeatasoista. Kuvajournalismin tasossa ja painatuksessa
Suomessa ei enää ole varaa Carelian tasoisiin lehtiin. Myös Karjalan Sanomia lukiessa
hämmästyy, että perusjournalismi on vielä voimissaan ja tuottaa mielenkiintoista luettavaa. Sitä
lukiessa oivaltaa, että propaganda on täyttänyt lännen sanomalehdet, kun uutiset ovat jääneet
Venäjän puolelle.