”Rajakriisin” taustaa: onko Suomella enää virallisia rajoja ollenkaan?

Jonathan Widell 30.11.2023

Kuten Kansan Äänessä heinäkuun puolivälissä jo totesimme, Suomella ei enää taida olla virallisia rajoja. Tuolloinhan viittasimme valtamediassa kerrottuun juttuun professorien Martin Scheinin ja Martti Koskenniemi yksimielisyydestä siinä asiassa, että Venäjän konsulaatin sulkeminen Ahvenanmaalla johtaisi käytännössä Pariisin sopimuksen purkautumiseen ja näin valtiomme rajojen häipymiseen. Rajat on tuossa sopimuksessa määrätty, ja siinä myös mainitaan Ahvenanmaan erityisasemasta, nimenomaan demilitarisoinnin osalta, mitä Venäjällä näin ollen oli oikeus valvoa paikan päällä.

Tähän lisäsimme sitten omasta takaa, että eikö Pariisin sopimus ole jo käytännössä mennyttä, sillä Suomi räikeästi rikkoi sitä liittymällä Natoon parisen kuukautta aikaisemmin. Tällainen liittoutuminen oli sopimuksen mukaan kielletty. Jo Neuvostoliiton ajoista alkaen tuollaisen kielletyn liittoutumisen katsottiin tarkoittavan Natoa, eikä tätä tulkintaa liene vakavasti kyseenalaistettu Venäjänkään, Neuvostoliiton seuraajavaltion, aikakaudella. ’

Poikkeuksena on toki presidentti Sauli Niinistön pullistelu Venäjälle Natoon liittymisen aikoihin. Tietysti pullistelun tarkoituksena oli ensisijaisesti vetää huomio pois siitä, että hän pyörsi lupauksensa Nato-kansanäänestyksestä. Käytännössä suurempi merkitys oli – ja tulee olemaan – kuitenkin sillä, että uhotessaan Venäjälle jotenkin siihen tapaan, että ”nyt Suomenkin on pakko harjoittaa suvereenia valtaansa päättäen liittyä Natoon, kun Venäjä kielsi Ukrainalta vastaavan päätöksen”, Niinistö käytännössä irtisanoi Pariisin rauhansopimuksen ja siinä samassa myös Suomen rajat.

Suomen ”rajakriisi” sopii kuin nyrkki silmään

Tämä nykyinen ”rajakriisi” ei ole mitenkään tästä irrallinen juttu, kuten jokainen hyvin ymmärtää. Päinvastoin se sopii kuin ”nyrkki silmään”.

Kuten viime viikolla Kansan Äänessä taas muistutimme, hybridiosaamiskeskuksen eräs johtaja Jukka Savolainen oli taas äänessä mediassa samaan tapaan, kuin hän oli äänessä Uudessa Suomessa marraskuussa 2020, ennen kuin ”sotilaallinen erityisoperaatio” Ukrainassa alkoi. Silloinhan hän vikisi, että Valko-Venäjällä Puolan-rajalla ilmennyt ”pakolaiskriisi” oli takuulla jotakin laajempaa (Putinin) suunnitelmaa.

Eikä tuo raja-aita, jota ollaan pystyttämässä, ole sekään mikään eilisenpäivän asia. Kun asiaa tonkii, kuten MV-lehdessä on tehty jo pitkään, suunnitelmat sellaisesta hökötyksestä juontavat juurensa jo vuosien taakse. Itse asiassa – kun asiaa oikein vatvoo – niinkin kauas kuin Venäjän ”hyökkäysotaan” Georgiaa vastaan, jonka tosin Georgia senkin aloitti, kun läntisen arvoyhteisön johtopäätös silloin tapahtuneesta oli, ettei Georgian tapainen kaukainen maa sähköistä läntistä mielipidettä samalla tavalla Venäjää vastaan kuin Venäjän ”hyökkäyssota” lähempänä läntistä Eurooppaa, kuten nyt Ukrainassa ja kohta siis Suomessa.

Suomen ”päättäjät” ulalla

Se, kuinka ulalla Suomen ”päättäjät” ovat tilanteesta, ilmeni siitä, että Anna-Maja Henriksson, edellisen hallituksen oikeusministeri ja nykyisen hallituksen opetusministeri, valitti, että hän saa tiedon Suomen rajapäätöksistä vasta mediasta, kun ei niistä ainakaan hallituksessa ole päätetty.

Tuo taas viittaa vahvasti siihen, että hybridiosaamiskeskuksen Savolainen on ollut median kautta masinoimassa tuota rajakriisiä. Miten hän osasikin juuri sopivassa kohtaa sukeltautua esiin kolostaan? Eikös sitä sanota, että se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? Jos ei asiasta ole hallituksessa päätetty, niin kai siitä sentään jossakin on päätetty?

Miksei siis hybridiosaamiskeskuksessa, jossa näyttää olevan niin vähän myötätuntoa Suomen oikeusjärjestystä vastaan, että Savolaisen piti valittaa siitäkin, että apulaisoikeuskansleri oli nostanut jonkinväristä korttia koko itärajan sulkemisesta. Tuohon apulaisoikeuskanslerin ohittamiseen Henriksson lähinnä kai viittasikin sanoessaan medialle, että itärajaa ei pidä sulkea, jos ei itse oikeuskansleri sitä puolla. Tämä on selvää tekstiä, tulkoonkin sitten RKP:stä, joka on Suomen pahin Nato-puolue.

Mihin Savolaisen käsittämättömän tuntuinen valitus apulaisoikeuskanslerista voi mahdollisesti viitata, on hybridiosaamiskeskuksessa (samoin mahdollisesti) laajemmaltikin tunnettu turhautuminen sellaisia ihmisoikeustaisteluita kuin juuri professori Scheininiä. Hänhän tavallisesti on kaikenlaisten vähemmistöjen esitaistelija, silloin kuin ei esiinny maailman etevimpänä asiantuntijana myös sellaisilla hänelle sinänsä kuulumattomilla aloilla kuin koronatoimet, tuuletus mukaan lukien, ja nyt heinäkuussa siis myös Suomen itärajan oikeudellinen asema.

Tämä on tietysti spekulaatiota, mutta mikä on Savolaisen erityisesti voinut saada suivaantumaan, on Scheinin mahdollisesti havaittavissa oleva tekopyhyys tämän nalkuttaessa vähemmistöoikeuksista samalla, kun Israel harjoittaa Gazassa kansanmurhaa. No, emme tietenkään voi sanoja Savolaisen suuhun laittaa. Kuitenkin, kun hänen itsensäkin mukaan tilanne itärajalla lähentelee jo hätätilaa, jonka perusteella hänen – tai hänen ehkä käskystään jonkun muun – pitäisi pystyä laittamaan rajat kiinni ja irtautumaan kansainvälisistä sopimuksista, tuntuu oudolta, että hän suhtautuisi suopeasti kehenkään Scheininin tapaiseen pelleen, joka alkaa puhua liian viisaita Suomen kansainvälisistä sopimuksista – koskivatpa sopimuksen itärajaa tai turvapaikanhakijoiden oikeuksia.

Ukrainan rintamalta kuuluu paljonkin uutta, mistä ei sovi virallisesti kertoa

Tämä taas liittyy tiiviisti Ukrainan tilanteeseen. Muuten emme näkisi kaikkien vanhojen ennustusten käyvän toteen kymmenen kertaa nopeammin verrattuna siihen tahtiin, jolla ne ovat käyneet lopuksi toteen tähän asti.

Tilanne on Ukrainassa Ukrainan kannalta katastrofaalinen. Avdejevka on joutumassa Venäjän käsiin, minkä jälkeen Ukrainan päivät alkavat olla luetut jo senkin takia, että Ukrainan on nyt täytynyt lähettää sotaan jo naisia, teinejä ja vanhuksia. Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg itse sanoi tämänviikkoisessa Naton kokouksessa itsekin, että Ukrainan tilanne on karkaamassa käsistä aseistuksen ja ammusten valmistuksen osalta. Sitä vastoin Venäjän ammusvaraston pullistelevat täyteyttään ja muutenkin Stoltenberg suoraan jo itsekin varoitti ”aliarvioimasta” Venäjän sodankäyntikapasiteettia.

Tosin Stoltenberg tähänkin lisäsi pontimeksi kaikkea tyypillistä disinformaatiotaan Ukrainan tilanteesta, joka muka on edelleen Ukrainan hyväksi ja Venäjän tappioksi. Enää ei edes ISW, Suomen median rakastama Institute for the Study of War, juuri kerro mitään Ukrainan sotilaallisesta tilanteesta, kun siitä ei enää juuri heru positiivista sanomaa lännen valtamedian kielelle vettä herauttamaan.

Unkarin pääministeri Viktor Orban summasi tilanteen erinomaisesti sanomalla, että Ukrainan sotaan lähdettiin läntisen arvoyhteisön voimin siinä toivossa, että Ukraina kukistaisi Venäjän, minkä jälkeen Venäjällä seuraisi vallanvaihto ja Eurooppa ja muu läntinen arvoyhteisö pääsi tekemään kauppoja Venäjän kanssa entiseen malliin. Mutta kuten Orban totesi, toisin kävi. Miten suu nyt pannaan? Tietysti Orban poliitikkona nyt sovittelee itselleen ”mitäs minä sanoin” -roolia, joka hänelle hyvin sopiikin jo siitä hyvästä, että hän on joutunut näkemyksillään uhmaamaan EU:n taholta jatkuvasti Unkariin kohdistuvaa painostusta jo vähintään viimeisen kahden viime vuoden ajan.

Se, miten tämä liittyy Suomeen, pysyisi tietysti vielä johonkin pisteeseen asti spekulaationa. Mutta ei enää. Suomen eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho nimittäin kävi pitämässä puheen Ukrainan parlamentille – ukrainaksi. Tuskin mikään kuvaa epätoivoa paremmin, kuin juuri tuo – sekä se, että sanansaattajaksi pitää panna… eduskunnan puhemies!

Disiformaatiota Israelin sodasta – kertojana Israel itse

Tuo israelin sota taas on ajautumassa sekin tiettyyn ”pattitilanteeseen” (jolla läntinen arvoyhteisö kuvaa sitä tilannetta, että Ukrainassa Venäjä on pääsemässä niskan päälle). Mikä on yhtä hämmentävää Israelissa kuin Ukrainassakin varsin sodan alkuaikoina on disinformaatio. Ukrainassa ehdimme jo tottua sankaripilotti Ukrainan haamuun. Israelissa taas Israel on jäänyt kiinni yhdestä valheesta toisen jälkeen.

Ensimmäinen oli se juttu 60 mestatusta vauvasta, jotka Hamas olisi mestannut syöksyessään Israelin puolelle. Sitten oli se, että Hamas olisi tappanut israelilaisia aseilla, joita sillä ei kuitenkaan ole, mutta Israelilla on. Näihin kuuluvat, kuten Max Blumenthal on osoittanut, ns. Hellfire-ohjukset, joilla Israel tappoi omia kansalaisiaan ja pani sen Hamasin syyksi. Tätä lokakuun 7. päivän sotkua on nyt muuten jo tarkastellut englantilainen The Guardian -lehtikin.

Sitten ensimmäinen sairaalahyökkäys Al-Ahli-sairaalaan koetettiin Israelin apologeettojen, kuten Jacob Dreizinin, puheissa osoittaa sairaalan parkkipaikalle osuneeksi. Tämä olikin tarpeen niin kauan, kuin ohjuksen sanottiin olevan israelilainen. Nyt kun joidenkin mukaan ohjus olikin palestiinalainen, ei enää olekaan tärkeää, ettei ohjus osunut sairaalaan, vaan se, että jotkin julkaisut, kuten New York Times, eivät korjaa alkuperäistä raportointiaan. Se, mikä se alkuperäinen raportointi oli, on jäänyt epäselväksi, kun nämä arvostelijat, kuten Dreizin, ovat sen sijaan korjanneet omaa kertomustaa itselleen jälkeenpäin otollisempaan suuntaan.

Sitten tuo Gazan pääsairaala Al-Shifa. Sen alla piti olla Hamasin komentobunkkeri. Israel tuhosi tällä perusteella sairaalaa, ja kun se lopuksi tunkeutui sisään, ei löytänyt komentobunkkeria. Joitakin aseita kylläkin, joiden läsnäoloa ei tarvitse selittää edes sillä, että Israelin tapana on vastaavissa tilanteissa sijoittaa niitä strategisiin kohtiin jäljestäpäin, vaan jo sillä, että sairaalan on takavarikoitava aseet, kun taistelijoita tulee haavoittuneina sairaalaan.

Joka tapauksessa Israel ei ota selvästikään tekemisistään ja erityisesti erehdyksistään mitään vastuuta. Tämä taas ilmenee siitä, että se juuri ennen tulitaukoa pidätti sairaalan johtajan. Perusteena oli, että hän oli sallinnut Hamasin komentobunkkerin sairaalansa alla. Toissijaista oli se, ettei edes Israel löytänyt sitä, Ehkä Israel nyt kuulustelee sairaalan johtajaa saadakseen selville, missä se on.

Ja viimeisenä kohtana on tämä nyt jatkuva tulitauko. Israel näet lähti sotaan sillä perusteella, ettei se halunnut neuvotella Hamasin kanssa tämän ottamien panttivankien vapauttamisesta. Nyt kun ei panttivankeja löytynytkään, Israel on neuvotellut Hamasin kanssa panttivankien vapauttamisesta. Näin sen jälkeen, kun Israel tuhosi puolet Hamasin valtakuntaa.

Israelin strategia tökkäsi siihen, että se ei saanutkaan gazalaisia siirtymään Egyptin puolelle. Näin siviilit olivat pakostikin ikään kuin ihmiskilpinä Hamasille. Toiseksi ei alueen tulevaisuudesta ollut tietoa, kun väestö oli edelleen paikoillaan.

Toinen seikka, johon Israelin strategia tökkäsi, oli se, että Iran ei lähtenytkään sotaan mukaan. Siinä ”toivossahan” USA oli raijannut täysin suhteettoman määrän sotakalustoaan alueelle, niin ettei aivan mahdoton ole sekään ajatus, että aseet olivat yhtä lailla suunnatut USA:n liittolaisia (Saudi-Arabiaa ja jopa Israelia) kuin vihollisiakin vastaan. Se, että Joe Biden sitten halusi Israelin hillitsevän menoaan tuntuu olevan jälkeenpäin keksitty juttu, kun tuo edellä mainittu suunnitelma ei luistanutkaan, kuten oli tarkoitus.

Kuolleita riittää

Tässä tilanteessa olemme siis nyt marraskuun viimeisenä päivänä 2023. Marraskuu on perinteisesti ollut kuolleiden muistelun kuukausi, alkaahan se pyhienpäivällä. Näitä kuolleitahan taas riittää – ja erityisesti Ukrainan puolella, sanoi (tai oikeastaan olkoon sanomatta) valtamedia mitä tahansa. Se, että Suomen rajaa viritellään nyt uudeksi provokaatioksi Venäjää vastaan Ukrainan ollessa häviämässä sotaansa, ei anna paljon toiveita käänteestä parempaan.

Tosin ei sekään ole sanottu, ettei joitakin kuolleita saisi henkiin herätettyä. Näinhän jotkut sanovat tehdyn Ukrainan asevoimien komentajalle Valeri Zalužnyilleja/tai sotilastiedustelun päällikölle Kyrylo Budanoville. Nimittäin tekoälyllä. Jos näin on, tilanne on jokseenkin nolo, sillä joidenkin mielipidemittausten mukaan nämä molemmat ja varsinkin edellinen voittaisivat presidentti Volodymyr Zelenskyin. Mitäs jos tekoälyohjelmat voittaisivat presidentinvaalit?

Tilanne on kaukana mahdottomasta. Venäjä-ekspertti, joka tänään HBL:ssä ylistää Suomen päätöstä sulkea itäraja, Keir Giles (jonka teoksia on käännetty myös suomeksi) nimittäin paljasti jo vuonna 2019 vastaavan tekoälytapauksen, USA-ekspertti Katie Jonesin, joka olikin tekoälyohjelma. Tämä oli siis vuosia ennen nyt puhuttavaa ChatGTP:tä, mutta myös vuosia ennen nykyistä kuolleiden tulvaa. Kaipa Giles itse on ihan ehta ihminen, vaikka kuulostaakin yhtä ohjelmoidulta kuin joku HBL tai mikä tahansa muu Suomen huippujulkaisu.

Ja mitä itse rajojen sulkemiseen tulee….

Sitä mukaa, kuin rajat häviävät virallisesti, kuten nyt Suomen ja Venäjän väliltä, sitä lujemmin niitä tullaan valvomaan käytännössä. Tuskin tämä tämänhetkinen soitto on muuta kuin alkua. Ja sikäli kuin koko pakolaiskriisi tuntuu tekosyyltä, samanlainen tekosyy on nähty käytännössä paljon laajemmassa mitassa jo aikaisemmin pandemiakriisin yhteydessä.

Silloinhan nykyisessä hallituksessa olevat puolueet, jotka silloin olivat vielä oppositiossa, vaativat kivenkovaan, että rajojen on oltava suljettavissa lähes ilmatiiviisti. Jo silloin tuntui, että nämä kaksi perustelua – korona ja samaan aikaan Puolan suunnalla väitetty pakolaiskriisi – ikään kuin hakivat tukea toisistaan verhotakseen oman tekaistumisensa. Tosiasiallinen päämäärä kun näytti olevan vain rajavalvonnan vetäminen äärimmäisyyksiinsä.

Muistetaan joka tapauksessa tämä: sitä mukaa kuin rajat häviävät, sitä tiiviimmäksi ne muuttuvat. Rajojen sisällä sitten valvontaa pystytään kiristämään vetoamalla juuri maahanmuuttajien aiheuttamin ongelmiin, joihin ratkaisuja ei voi soveltaa erottelemalla tämän väestöryhmän/näiden väestöryhmien ja toisaalta muiden välillä, joten koko ratkaisu pannaan koko väestön riesaksi soveltamalla sitä tasapuolisesti kaikkiin.

Jos tähän marxilaisen tulkinnan haluaa lopuksi, niin eiköhän sekin onnistu: samalla tavalla kuin läntisen arvoyhteisön vallannut finanssipääoma on kuvitelmaa, sen illusorisuus on saatava häipymään näkyvistä tekemällä muusta huithapelista, kuten tekoälystä, entistä todemmantuntuista, niin että kansalainen saa kokea sen jo nahoissaan. Niin että lähdetään siitä, että rajat kiinni ja niin päin pois. Ei ole kaukana enää ole myöskään se, että häipyy myös raja faktan ja fiktion välillä.