Kopioiko Orpo Zelenskyiä, vai päinvastoin?

Kopioiko Orpo Zelenskyiä, vai päinvastoin?

Kopioiko Orpon hallitus Ukrainan presidentti Zelenskyiä, heidän hyökätessä työläisten perusoikeutta  puolustaa itseään vastaan ja oikeutta taistella työehtojensa puolesta, vai jäljitteleekö Zelenskyi Orpoa? Myös ”vasemmistodemari” Sanna Marin tuli pääministerikaudellaan hyvin toimeen työläisten ja ammattiyhdistysten oikeuksia vastaan voimakkaasti hyökkäävän Zelenskyin kanssa.

Kalevi Wahrman 8.2.2024

Suomessa sekä Ukrainassa hyökätään rajusti ammattiliittojen toimintaoikeuksia vastaan. Tavoite on saada työelämä markkinavoimien temmellyskentäksi, missä ei ole työntekijöitä suojaavaa lainsäädäntöä eikä sopimuksia. Lainsäädännöllä jopa kriminalisoitaisiin työntekijöiden oikeus taistella työehtojensa ja oikeuksiensa puolesta.

Zelenskyi on jo pitkään huonontanut Ukrainassa työntekijöiden asemaa työnantajien hyväksi. Elokuussa 2022 hän allekirjoitti lain joka mm. lakkautti työehtosopimukset 70 prosentilta työntekijöitä. Irtisanomiselle ei enää tarvitse olla laillista syytä. Pysyviksi säädettiin muun muassa nollasopimusten salliminen, sekä työajan pidennys. Lakia vastustaneet mielenosoitukset olivat kiellettyjä. Hallinto ajaa kovia rajoituksia lakko-oikeuteen. Varoituslakot rajattaisiin yhteen tuntiin ja työnantaja saisi oikeuden rajoittamattomaan korvaukseen lakon tuomista ”vahingoista”. Korvauksen maksajaksi voidaan tuomita ammattiosaston johto. Liiton lakkorahastolle tulisi vero ja lakko voidaan tuomita laittomaksi jos se rikkoo ”omistusoikeutta”. Näin Zelenskyi Ukrainassa.

Entä Orpo SuomessaMääräaikainen työsuhde vuodeksi ilman erityistä perustetta,  aiemmin jokaiseen määräaikaisuuteen on vaadittu syy.

Lakko-oikeuden rajaus. Lakko-oikeuden rajaamisen jälkeen olisi laitonta vastustaa lainsäädäntömuutoksia. Lakkosakkoja määrättäisiin jatkossa myös työntekijöille henkilökohtaisesti. Paikallinen sopiminen myös järjestäytymättömiin yrityksiin, yritysten pitää nykyään noudattaa yleissitovaa työehtosopimusta, jossa määrätään muun muassa lomat ja vähimmäispalkat. Vuorotteluvapaa ja aikuiskoulutustuki lakkautetaan.

Palkankorotuksille yläraja ja Valtakunnansovittelijaa estettäisiin sallimasta korkeampia palkankorotuksia kuin mitä vientiliitot ovat työehtosopimuksissaan sopineet.

Ensimmäinen sairauspäivä palkattomaksi.  Ansiosidonnaiseen rajuja heikennyksiä. Näitä ja myös sosiaalisen turvaverkon purkamista sekä sen heikentämistä ym.

Voidaan kysyä mihin heikennykset perustuvat? Onko kysymys palveluksesta kapitalistipatruunoille tai oligarkeille, vai onko syy myös poliittinen? Halutaan siirtyä keynesiläisestä suunnitelmakapitalismista Milton Friedmanin uusliberalismiin, jossa ainoa tehtävä yrityksillä, ilman muuta vastuuta, on tuottaa voittoa ja sillä osakkeenomistajien sijoitusten arvon maksimointi.