Hyvää uutista, huonoa uutista ja sokerina pohjalla: venäläistä disinformaatiota

Stubbin tehtävänä äskeisellä golf-matkalla oli viedä Euroopan viesti Trumpille: Putiniin ei voi luottaa. Stubbiin itseensä ei ole luottamista muuten kuin siltä osin, että hän kääntää takkinsa varmasti aina sen mukaan, missä kipuaminen vielä ylemmäs näyttää lupaavimmalta. Floridan golf-kentiltä Stubb riensi Lontooseen kahdenväliseen tapaamiseen pääministeri Starmerin luo. Keskusteluissa nousi varmasti esille myös ns. ”halukkaiden koalitio”, millä tarkoitetaan hyökkäyskoalitiota Venäjää vastaan. Kuvassa Starmer ja Stubb Downing Street 10:ssä 31.3.2025 (kuva: Wikimedia Commons).

Jonathan Widell, Montreal, Kanada 6.4.2025

Hyvä uutinen on se, että Suomi on ollut kovasti esillä kansainvälisessä mediassa viikon ajan. Huono uutinen on se, että nuo uutiset ovat keskittyneet Stubbiin (tai Schtubbiin, kuten hänen nimensä tahdotaan lausua) ja nuo mediat eivät ole olleet valtamedioita vaan vaihtoehtosellaisia, joilla on jo hyvin selvä käsitys Schtubbista russofobien ykkösenä.

Tämä keskittyy Stubbin viikon takaiseen golffailuun Trumpin kanssa. Tästäkin on kahta koulukuntaa, joskin voimme helposti yhdistää nämä kaksi koulukuntaa yhteen. Ensimmäinen on se, että Stubb kuiskutteli Trumpin korvaan, että Venäjä on pakotettava täydelliseen ehdottomaan tulitaukoon, ennen kuin Venäjän kanssa voi edes ylipäänsä neuvotella. Toista koulukuntaa edustaa Doctorow, jonka mukaan Trump päinvastoin kuiskutteli Stubbin korvaan, että Venäjän ja EU:n välille on avattava neuvotteluyhteys.

Näiden kahden välillä on paha valita. Sanoihan Trump Stubbin tavattuaan, että häntä pännii (pissed off) tuo Putinin vetkuttelu rauhan aikaansaamisessa. Toisaalta Stubb sitten alkoi kailottaa kuluneena viikkona, että Venäjän kanssa on avattava neuvotteluyhteys. Sitähän Stubb on nyt hokenut eikä kysymys ole siis enää kuin siitä, kuka tuo valittu tulee olemaan. Lontoon Telegraph-lehti ehdotti, että huhujen mukaan tuo yhteyshenkilö on kuin onkin Macron, joka on jo polttanut siltansa Moskovaan puhuttuaan läpiä päähänsä esimerkiksi siitä, että Moskova rikkoi Minskin kakkossopimusta, vaikka tiesi vallan hyvin itsekin, että ei se ihan näin mennyt. Moskova on tehnyt tiettäväksi, ettei tätä Macronin valehtelua katsota hyvällä silmällä.

Mutta kuka sitten Macronin sijaan? Stubbiko? Stubb on taas polttanut siltansa vielä pahemmin kuin Macron, eikä tämä ole edes kerrasta tai parista kiinni. Kun hän sanoi Financial Timesille, että Suomi on ollut sodassa Venäjän kanssa satoja kertoja, hän puhui niin suurta palturia, että suoranaiseen luonteenvikaan jo viittaa se, että Stubb kuitenkin omien sanojensa mukaan vakuutti Trumpille, että Putiniin ei ole luottamista. Onko Stubbiin sitten luottamista, kun hän ei näytä saavan suustaan sanaakaan, jossa ei piile jotakin Venäjän-vastaista valhetta.

Raakatuista henkilöistä nousee esille myös Kaja Kallas, jota ei tuollaiseksi yhteyshenkilöksi valtuuteta. Syy on sama kuin Stubbinkin kohdalla. Kallas tietysti kärkkyäisi tätä pestiä siitä syystä, että hän on vastuussa EU:n ”diplomatiasta”. Tähän, kuten jo parisen viikkoa Kansan äänessä totesimme, ei ole nielaistua EU:n ”alisuoriutujen” parissa, jollaisiksi Hesari nyt EU:n realisteja kutsuu. Espanjan pääministeri Sanchez sanoi, että EU:lle on saatava Ukraina-lähettiläs, mikä oli suora piikki Kallasta vastaan, joka siitä vasta mekkalan nostikin.

Stubb – Suomen Brežnev

Stubb edustaa siis omaa mestarillista linjaansa, joka on nyt merkillinen sekoitus sotaisuutta ja sopuisuutta. Kaikki merkit viittaavat siis siihen, että Stubb ottaa nyt ohjeensa Trumpilta – ja vieläpä vastahakoisesti hänen joka solunsa sotiessa näitä käskyjä vastaan.

Stubb koetti sitten sokeroida suhteitaan Trumpia kohtaan puhumalla jäänmurtajista, jotka toimitettaisiin Yhdysvalloille, jolla niihin varmaan olisikin tarvis, kun USA nyt Trumpin mukaan on muka laajenemassa Grönlantiin. Suomen työväki varmaan noista tilauksista iloitsisi, mutta esimerkiksi Helsingin telakan kanadalaisomistajat varmaan kaksin verroin. Ja jäisikö noista tilauksista mitään jäljelle suomalaiselle duunarille, kun työ teetettäisiin kuitenkin ulkomaisilla alihankkijoilla. Näistä kummastakin näkökohdasta on ollut puhetta jo valtamediankin palstoilla.

Mutta auta armias, kun joku muu kuin Stubb ottaa tuollaisen puheeksi. Wille Rydman sai tämän karvaasti tuta, kun hän ehdotti samaa kuin Stubb vain muutama päivä aikaisemmin. Rydmania ripitettiin siitä syystä, että tuollaisia jäänmurtajatilauksia ei voi neuvotella USA:n kanssa EU:n yhteisen kauppapolitiikan ohitse. Tämä oli vain nähtävästi sattunut unohtumaan siinä vaiheessa, kun Stubb oli ottanut saman asian puheeksi – samalla tavalla EU:n kauppapolitiikan ohitse – suoraan Trumpin kanssa.

Stubb-ilmiö on ihmeellinen, sanottakoon se nyt selvin sanoin. Tällä viikolla oli Hesarissa juttu siitä, että Stubb sai yleisöltä raikuvat suosionosoitukset puheestaan kansainväliselle yleisölle. Mikäkö yleisö oli kyseessä. No, muodostelmaluistelun mestaruuksien kansainvälinen yleisö. Näistä nuoleskeluista tulee välttämättäkin mieleen vanhat Brežnevin ajat, jolloin politiikka kiteytyi valtavaan rivistöön kunniamerkkejä Neuvostoliiton korkeimman neuvoston presidiumin puheenjohtajan rinnuksissa ja juuri noihin suosionosoituksiin.

Epäsopua Valkoisessa talossa – tai siltä se pannaan näyttämään

Stubb on siis nyt tuossa asemassa ja Suomi samassa jamassa hänen kanssaan. Ja sitä myötä koko EU, sikäli kuin se ketään kiinnostaa lukuun ottamatta Stubbia itseään ja Hesaria ja muita hänen hännystelijöitään. Se, mikä tämän asian tekee merkittäväksi on se, että Stubb on nyt tunkenut itsensä repeämään itse Valkoisessa talossa.

Konseksukseksi nimittäin on nyt muodostumassa se, että Trumpilla on kuula hukassa juuri Ukrainan suhteen. Ensin hän viivytteli Ukrainan ottamista puheeksi, vaikka hän oli kampanjoissaan luvannut lopettaa sodan vuorokaudessa. Sitten hän sukeltautui esiin suurena rauhantekijänä, jonka piti saada vihollisuudet loppuun ennätysajassa. Kävipä Trumpin hankkeen kanssa miten tahansa – edes riippumatta siitä, mikä se on – hän on nyt ajautumassa samaan Ukrainan suohon kuin Biden aikoinaan. Samoinhan Biden lupasi kaikkien vihollisuuksien olevan Ukrainassa ohi alta aikayksikön, mutta toisin kävi. Nyt Trump on ruvennut filosofoimaan väärällä hetkellä, jolloin muutama päivä uhkaa venyä muutamaksi kuukaudeksi ja lopulta muutamaksi vuodeksi.

Tämän epätietoisuuden takana on kuulemma siis repeämä Valkoisessa talossa, vaikka tähän täytyy kyllä huomauttaa, että juuri tuo Trumpin alkuperäinen viivyttely panee kysymysmerkin tämänkin kohdalle. Joka tapauksessa nykyinen puhdasoppinen ajattelu esittää asian niin, että Trumpin rauhanlinjaa kannattaa hänen lähipiirissään vain JD Vance ja Witkoff, joka on nyt Trumpin Ukraina-valtuutettu vielä sen lisäksi, että Witkoff on myös Lähi-idän valtuutettu. Witkoff ja Trump ovat hyvää pataa jo molempien kiinteistöbisnespäiviltä, ja nähtävästi Trump luottaa Witkoffiin muutenkin kuin pelkästään taitavana neuvottelijana. Tuskin tässäkään tapauksessa Witkoff täysin pyyteetön on, sillä juuri hänen pestinsä Lähi-idässä viittaa siihen, että jos rauha Ukrainassa saadaan aikaan, Trumpin on vastaavasti hyökättävä Iraniin.

Päinvastaista leiriä edustavat Kellogg, Waltz ja Rubio. Tämän ryhmittymän olemassaoloa puoltaa se, että tuo jo kuuluisa Signalgate liittyi juuri tähän leiriin. The Atlantic -lehden journalisti oli liitetty Signalissa käytyyn keskusteluun hyökkäyksestä, joka oltiin suorittamassa Jemeniin.

Ja mitkä tämän asian yksityiskohdat ovatkaan, tämän Jemenin-sotkun yksityiskohdat puhuvat puolestaan. Hyvinhän jotakin Trumpin lähipiirissä voi syyttää pyristelystä Trumpin rauhanlinjaa vastaan, mutta kun Trump sitten itse sosiaalisessa mediassa ilkamoi hyökkäyksestä Jemeniin, niin mitä tässä on enää epäselvää? Tässä ei tarvitse edes mennä yksityiskohtiin, jotka koskevat sitä, että Trumpin sotakokoukseksi epäilemä jemeniläisjoukko jossakin aukealla osoittautuikin viime tietojen mukaan jonkinlaiseksi siviilien perinteiseksi heimokokoukseksi. Siis siviileiksi.

On siis vaikea ymmärtää joidenkin vaihtoehtomedioiden ihastusta Trumpin rauhanagendaan Ukrainassa. Varsinkin nuo samaiset mediat tietävät itsekin, että Trump pyrkii irtautumaan Ukrainasta pelkästään voimistaakseen joukkojaan Kiinaa vastaan Tyynellämerellä.

Tuontitulleja ja muita valheita

Ja vielä nuo tariffit – siis tuontitullit. Moon of Alabama aloitti koko ryppään perkaamisen sillä, että nuo vastavuoroiset tullit eivät ole vastavuoroisia ollenkaan. Päinvastoin vastapuolen prosentit on manipuloitu laskelmiin laskemalla kunkin maan ylijäämä USA:n kanssa maan tuonnilla USA:sta. Näin Kiinankin alle 10 %:n tullit jenkkituotteille saatiin paisumaan moninkertaiseksi.

Ja mikä noihin vääristymiin, jos ne sellaisiksi halutaan katsoa, on syynä? Eikö se, että köyhimmillä mailla ei ole varaa ostaa jenkkituotteita samaan arvoon, jolla ne vievät esimerkiksi USA:n tarvitsemia raaka-aineita USA:han? Tai se, että jenkkituotteita vastaavat tuotteet saa halvemmalla jostakin muualta, kun taas USA tarvitsee tuon maan raaka-aineita? Joka tapauksessa jonkinlaiseen tasapainoon ei nyt päästä muuten kuin pakottamalla, mikä taas kielii siitä, että USA:lla ei ole enää tarjota mitään, jota muut maat olisivat suorastaan jonottamassa. Ja se tuotanto, joka USA:han tällä keinolla päätyy, ei ole siellä kuin vastahakoisesti, mikä ei taas ole otollinen asetelma esimerkiksi kehitystyölle.

On muuten hassua, että Stubb sanoi Trumpille, että Putiniin ei voi luottaa. Miten tämä on tulkittava, kun Stubbiin ei ole luottamista muuten kuin siltä osin, että hän kääntää takkinsa aina sen mukaan, missä kipuaminen vielä ylemmäs näyttää lupaavimmalta? Ja Trumpiko on sitten luotettavuuden mittapuu, kun hän sanoo yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista ja valehtelee kumpaisenakin?

Vapaan maailman johtajan paikalle on tunkua

Se, minkä tässä ehkä Trumpin puolesta voisi sanoa, on se, että – kuten Kansan ääni jo pari kuukautta sitten esitti – ajatuksena tässä on korjata USA:n jättimäistä velkaa. Se, mitä nyt valtionobligaatioista kuulee puhuttavan, antaisi olettaa, että tällä konstilla tilanne voikin olla korjautumassa. Lisäksi on ollut puhetta siitä, että dollarin arvoa koetetaan saada alas, mikä taas edistäisi jenkkien vientiä noihin maihin, joilla sillä on Trumpin mukaan epätasapainoa. Kuten Kansan äänessä totesimme, tämä on Yanis Varoufakisin näkemys. Ja perimmäisenä tarkoituksena olisi kunnon kapitalistinen toive alentaa ökyrikkaiden verotusta, mikä korvattaisiin sitten tuontitulleilla. Carney puhuu nyt jostakin samanmielisten maiden koalitiosta, kun Starmer nappasi tuon sointuvan ”halukkaiden koalition”.

Tämä on äärimmäisen epävarma yhtälö, kun koko muu maailma ikään kuin tarkoituksella koetetaan härnätä USA:ta vastaan. Kiina, Japani ja Etelä-Korea solmivat jo jonkinlaisen sopimuksen USA:n niihin kohdistamisen tullien varalle. Kuten on jo vitsailtu, Trump tosiaan osaa yhdistää kansat. Tosin itseään vastaan.

Ja mitä kummia kuulemmekaan? Nyt Kanadan pääministeri Mark Carney ehdottaa, että kun USA on näin osoittautunut epäluotettavaksi kumppaniksi, länsimaiden johtajaksi voikin asettua sen sijaan Kanada. Mihin Saksa taas ei suostu, koska Merz teki selväksi, että Saksa paitsi selviää omin neuvon tulee myös nousemaan EU:ssa todelliseksi johtajaksi. Mihin taas Ranska ei suostu, mihin taas viittaa se, että Ranska on koettanut kiilata USA:n jättämään sotilaalliseen tyhjiöön ja rynniä Ukrainaan. Olkoonkin, että kun tuo halukkaiden on kuivunut jo kokoon eikä jäljellä ole kuin Macron ja ehkä Starmer, tuo yhden miehen koalitio on nyt puettava rauhanomaiseksi diplomatiaksi.

Mitä Venäjä haluaa?

Mihin halpaan Venäjä taas ei tule sortumaan. Kun Venäjää koetetaan saada nolattua syyttämällä sitä viivyttelystä tulitauon suhteen, kyse ei ole muusta kuin siitä, että Venäjä on varsin johdonmukaisesti sanonut olevansa nyt ”sotilaallisessa erityisoperaatiossa” Ukrainassa saadakseen omat vaatimuksensa toteutettua. Näistä ehkä mieleenpainuvimpia ovat olleet Ukrainan pysyminen Naton ulkopuolella – missä yhteydessä Stubb oli taas esillä ehdottaessaan kompromissia, jonka mukaan Ukraina pysyy Naton ulkopuolella mutta kuitenkin sen sisäpuolella.

Toinen on Ukrainan denatsifikaatio, mitä tietysti on vähätelty, koska Zelenskyi on juutalainen. Ehkä tuon denatsifikaation yksi puoli on ollut se, että joiden mukaan Ukraina houkuteltiin Kurskiin, minne Ukraina lähetti parhaat sotilaansa – mukana tietysti epälukuinen joukko myös ulkomaiden edustajista. Onhan taannoisesta New York Timesin artikkelista pääteltävissä hyvinkin helposti, että USA:n osuus Ukrainan sotatoimissa on ollut niin mittava, että liiottelematta voi sanoa USA:n olleen sodassa Venäjän kanssa.

Ilmankos Venäjä on varsin tarkka tuon ehdotetun tulitauon suhteen. Länsi esittää asian niin, että USA on muka välittäjänä Euroopan ja Venäjän välillä. Tämähän on vale jo New York Timesinkin mukaan. Parempi tapa lukea tilanne on siten, että länsi – mukaan luettuna USA – on häviämässä sodan Venäjää vastaan, mistä syystä Valtoseltakin saa sekalaista viestiä siitä, että Venäjä ei ole vihollinen mutta Venäjän kanssa ei kuitenkaan tule neuvotella. Ei ainakaan heti. Ja mikäs kiire tuossa onkaan, kun Valtonen ja Stubb ovat hyvin selvillä siitä, että Putiniin ei voi luottaa, vaikka eivät ole siis häntä tavanneet.

Toistettakoon vielä: Venäjä on nyt voittamassa sodan. Siis erityisoperaation. Se, mitä ääntä lännestä nyt kuuluu, on tulkittavissa lastentarhan tasoisen psykologian valossa. Tämä pätee erityisesti Stubbiin ja muihin linssiluteisiin.

Demokraattiset voimat sodassa demokratiaa vastaan

Ja mitä tässä on Suomi puolustamassa? Demokratiaako? Joka siis on esillä Ukrainassa? Jossa oppositiopuolueet on kielletty ja Zelenskyin valtakausi on ollut loppu jo kuukausia?

Niin, juuri tätä demokratiaa. Eikä tässä tarvitse mennä edes periferioihin ja hakemalla anekdoottia Turkista tai edes Romaniasta. Näinhän kävi nyt Ranskassa. Se, mistä tässä oli kyse, tuli hyvin esille Hesarin jutusta, jonka ydin oli se, että vaikka tällä ei tuomiolla ei ollut mitään tekemistä demokratian tukahduttamisen kanssa, sen pääasiallinen opetus oli, että EU:n Venäjän-vastaista linjaa vastaan ei kannata pullikoida.

Jos raha-asioista tuossa Le Penin jutussa olisi todella ollut kyse, niin Hesarin ”journalisti” olisi tietysti kirjoittanut, että Le Penin rikos oli kavaltaa parisen miljoonaa EU:lta, minkä takia rahoja ei voitu lähettää Ukrainaan Zelenskyille demokratian puolustamiseksi. Erityisen räikeäksi, suorastaan rikolliseksi, asian tekee se, että aikaisemmin EKP:n nykyinen johtaja päästettiin säikähdyksellä jutussa, jossa kyse oli 400 miljoonasta, joka maksettiin Ranskan valtiolta – Lagarden ollessa Ranskan valtiovarainministerinä – Adidasin yhdelle pääasialliselle osakkeenomistajalle ilman että Lagarde teki mitään sen estämiseksi. Säikähdyksellä Lagarde selvisi siitä hyvästä, että hän oli niin ”tärkeässä” asemassa, mikä oikeastaan todistaa koko tämän pointin.

Demokratialla tässä on hyvin vähän tekemistä. Minkä takia Hesarin onkin niin hyvä demokratiasta puhua. Sehän on demokratian ääni, ja kansa itse pitäköön suunsa kiinni, sillä sen mielipide ei ketään kiinnosta.

Venäläistä disinformaatiota

Muuten. Sikäli kuin Kansan ääntä tekee jonkun mieli syyttää venäläisestä disinformaatiosta, Kansan ääni on tässä suhteessa ollut hyvin saamaton. Venäläistä informaatiota, disinformaatiosta puhumattakaan, ei ole juuri esiintynyt.

Tämä on korjattava ensi tilassa, ihan siltä varalta, että Ilta-Sanomat luottaa tässä suhteessa Kansan ääneen. Kansan ääni koettaa olla Ilta-Sanomien luottamuksen arvoinen.

On hyvä aloittaa Venäjän armeijan riveistä. Stanislav Krapivnik pitää omaa YouTube-kanavaa, jolle KÄ äskettäin eksyi. Venäjän informaation nälkään voi kukin kuunnella tämän englanninkielisen ohjelman, jonka loppupuolella hän latelee täysin armotonta tekstiä Suomesta. Taitaapa hän ottaa kantaa myös Stubbin avauksiin keskusteluyhteydestä Venäjän kanssa. Videon linkki on https://youtu.be/mt3GtI5-Ntw?si=SpU3DaGUfrL-hPzf . Sen otsikko on “In the Eyes of Truth Update 02.04.2025 NYT America is at War with Russia! Murdering Russian children”. Eli tuohon New York Timesin juttuun viitaten Krapivnik tekee sen johtopäätöksen, että USA murhaa venäläisiä lapsia.

On muistettava, että puhuja on venäläinen, joten kaikki hänen sanomansa on lähtökohtaisesti valetta. Ken haluaa kuulla totuuden, tarkatkoon Stubbia ja Valtosta, sillä siltä suunnalta tulee totuus. Tosin päivästä ja viikosta riippuen. Ja golffailuista. Heidän kunniakseen on kuitenkin todettava, että näiden valppaan toiminnan ansiosta Venäjän suorittamat kaapelirikot ovat nyt tyrehtyneet täysin, joten Suomen turvallisuus on kaikesta päättäen turvattu. Kuten Martti Koskenniemikin sanoi, näin kiperässä tilanteessa ei voi kuin luottaa Stubbiin ja tämän takinkääntöihin, vai miten hän sen sanoiksi virkki.