Ei voitonpäivä Suomi-kuvaan kuuluisikaan…

Suomi ei näillä historiallisilla ”ansioillaan” kuulu voitonpäivän juhlien kutsuvieraisiin. Fasismin ja natsismin rehabilitointi on yleistynyt, ja Ukrainassa tuetaan avoimen natsistista banderalaista hallintoa. Sanna Marin kävi pääministerinä ollessaan ainoana eurooppalaisena johtajana tunnetun uusnatsin hautajaisissa Zelenskyn vieraana. Kuvassa Hitler, Mannerheim ja Ryti viettämässä Mannerheimin syntymäpäiviä Immolan lentokentällä, Lappeenrannan itäpuolella 4.6.1942. (Wikimedia Commons)

Jonathan Widell 10.5.2025

On se kumma, kun nykyään geopolitiikka pyörii kristinuskon kalenterin mukaan. Paavi Franciscus pysyi hengissä juuri pääsiäisen yli, ja sitten tulikin jo toinen kristinuskon suuri juhla, voitonpäivä, jolloin seuraaja oli jo valittu. Eikä tässä voitonpäivän nimittämisessä kristinuskon suureksi juhlaksi pitäisi olla edes mitään ihmeellistä, suurin saatanallinen voima sitten kuningatar Esterin oli voitettu- Kuten sitä sitten puurimin nimellä juutalaiskansa juhli vuodesta toiseen, nykyään sivistynyt maailmanosa viettää voitonpäivää samaan tapaan – vuodesta toiseen ja uhkailuista piittaamatta.

Mutta kuuluuko tuo Suomi sitten tähän sivistyneeseen maailmanosaan? Siihen antoi itse asiassa vastauksen lempilehtemme New York Times haastatelleessaan Suomen tasavallan presidenttiä, korpraali Schtubbia, joka poseerasi kuvassa vaatimattomat kunniamerkit rinnuksissaan, kuin köyhän miehen Brezhnev, sillä on maamme köyhä ja siksi jää. Maan johtoonkaan ei löytynytkin kuin yksi korpraali – ja sotaurhoa pelaamaan vielä.

New York Times nimittäin tuossa jutussaan, joka ei ollut päällisin puolin kuin Schtubbin tavatonta itsekehua ja muuta löyhkää, tuli tokaisseeksi sen yhden kappaleen vertaisen huomautuksen, että:

”The Finns joined Nazi Germany’s invasion of the Soviet Union in 1941 to reclaim their territory, but then lost it again in 1944. Agreements followed that restricted Finland’s military strength and prevented it from aligning with Western powers”.

Eli suomeksi:

”Suomalaiset liittyivät natsi-Saksan hyökkäykseen Neuvostoliittoon vuonna 1941 saadakseen alueensa takaisin, mutta menettivät sen uudelleen vuonna 1944. Sen jälkeen tehtiin sopimuksia, jotka rajoittivat Suomen sotilaallista voimaa ja estivät sitä liittoutumasta länsivaltojen kanssa”.

Ei mitään muttia. Tässä sanotaan siis, että urhoollinen Suomi taisteli natsi-Saksan rinnalla urhoollisesti saadakseen alueensa takaisin (millä ei mukamas ollut mitään tekemistä, että Suomi taisteli natsi-Saksan rinnalla), mutta hävisi senkin sodan. Vaikka Suomen folklore kovasti väittää, että Suomi voitti sotansa Neuvostoliittoa vastaan.

Mikä tässä kuitenkin pistää silmään sikäli, että sen ei ole tarkoitus pistää silmään, on se, kuinka nopeasti ohitetaan olankolautuksella se, että Suomi taisteli natsi-Saksan rinnalla. Ja tämän valtion nykyistä päämiestä sitten haastatellaan – kunniamerkit rinnuksissa, sikäli kuin kunniamerkkejä edes on – ikään kuin suurtakin läntisen arvoyhteisön puolustajaa.

Ja sitten jokin Suomen iltapäivälehti – mitä väliä sillä, kumpi riippumaton uutislehti – ilmoitti asiantuntijan arviona, että Putinin voitonpäivänjuhlat tulevat lyhistymään kuin pannukakku. Siis: Putinin voitonjuhlat? Eikö härstuutteri Suomen iltapäivä-älymystö ole tullut ajatelleeksi, ettei Suomessa vietetä mitään voitonpäivänjuhlia – eikä saada edes kutsua – juuri sen takia, että Suomi taisteli natsi-Saksan rinnalla?

Hyvin etevät historian opiskelijat ovat varmaan panneet merkille tämän: natsi-Saksa on toisen maailmansodan jälkeen ollut aika huonossa maineessa. Aina näihin päiviin asti, jolloin Ukrainan natsit ovatkin suurimpia vapauden esitaistelijoita. Siihen vanaveteen on nyt tulossa Suomi, joka taisteli uljaasti natsi-Saksan rinnalla, kuten New York Times sanoo.

Ja mikä on natsien maineen pelastamiseen ollutkaan yhtä suuressa osassa kuin juuri Suomi? Suomihan teki paljon hyvää läntisen arvoyhteisön eteen natsi-Saksan rinnalla taistellessaan. Se, että Suomi nyt puolustaa koko läntisen arvoyhteisön taistelua Ukrainan natsien rinnalla, on siis historiallisesti hyvin johdonmukainen kehityssuunta.

Ja tietysti, kun Suomi on tuossa natsien valkopesussa pääosassa, ei ole mikään ihme se, että Ukrainaa pitää nyt tukea samalla asialla. Ja Venäjän voitonpäivänjuhlaa vähätellä ”Putinin” voitonpäivänjuhlana. Kuinka monta kymmentä miljoonaa venäläistä tuossakin kuoli? Ja sekös ei Suomessa nykyisellään kuin herätä hilpeyttä.

Ehkä Suomi vielä jonakin päivänä sitten omahyväisesti herää siihen, että on jäänyt tästä suuren luokan kolttosestaan kiinni ja ajaa pohjoisen Suomen Nato-joukot alueeltaan, kuten aiemmin natsi-Saksan joukot Lapista. Niin että tätä on Suomen vapaudenkaipuu. Ja hyi olkoon vapauden riistäviä bolshevikkeja.

Venäläistä näkökulmaa toiseen maailmansotaan (huomio: äänessä venäläinen, joten valhetta)

Tässä ei voi olla mainitsematta taas oivaa YouTube-lähetystä. Sen tekijä on Stanislav Krupivnik tässä: https://www.youtube.com/watch?v=ffjAR44JHLU .

Siinä asia pyörii, muiden muassa, voitonpäivän ympärillä. Ja monen muunkin. Kuten sen, että silloinen läntinen arvoyhteisö palopommitti monta muuta kaupunkia Saksassa toisen maailmansodan aikana Dresdeniä ennen – läntisen arvoyhteisön arvoperustan pelastaakseen.

Suomi: natsiperinnön pikapesula

Lyhyesti sanoen: kaikki mitä nykyinen läntisen arvoyhteisön natsihallinto kertoo, on valhetta. Suomi ei ole tämän kehityksen (lainausmerkeissä) periferiassa, vaan sen keskiössä. Sitä rataa on sitten loogista (lainausmerkeissä) myös tukea Ukrainan ”demokratiaa”.

Ja jahdata Euroopan ”äärioikeistoa”, ikään kuin tämä se olisi natsi-Saksan jatke. Kukaan ei ole ikinä vaivautunut kertomaan, miksi kyseinen ”äärioikeisto” olisi natsi-Saksan jatke, muuta kuin siitä syystä, että valtamedia – kuten Suomen Hesari – nyt sitä yhteyttä koettaa agitpropinsa kautta iskostaa ihmisten kalloihin.

Sanoihan Saksan tiedustelu tuon aivan suoraankin: natsi-Saksan opetukset on opittu ja sitä varten AfD pitää kieltää. Paitsi että natsi-Saksan opetuksia ei ole opittu. AfD:llä ei ole mitään yhteistä natsien kanssa. Noilla natsien jahtaajilla kylläkin. Nyt Saksan tiedustelun päätös on ainakin hetkeksi jäissä. Ehkä oikeus on tosiaan oppinut natsi-Saksasta jotakin ja pannut tuolle diktatuurille stopin, ennen kuin koko läntinen arvoyhteisö on samassa demokratian auvossa kuin Ukraina.

Paavista ja paavista kerrotuista valheista

Mutta noista kristinuskon perusteista vielä. Paavi on valittu. Ja tuli valituksi jenkkipaavi.

Kuten kaikki tunnustavat, tässäkin ollaan tuntemattomilla vesillä. Mitä tähän voi vasemmistolehti sanoa, on se, että paaville on helppo nauraa, mutta itse asiassa katolisen kirkon jotkin osat ovat olleet vapauden kantavin tukipilari. Pelastihan kuubalainen arkkipiispakin Fidel Castron lynkkaukselta, mitä ilman Castron legendaa ei olisi ikinä ollut olemassa.

Ja tuohon samaan viittaa nyt Leo XIV:n suunta. Kuten tiedämme, hän on ollut lähetystyössä Perussa. Kuten myös tiedämme, Yhdysvaltain ja Latinalaisen Amerikan suhteet eivät ole olleet vailla dramatiikkaa ja komplikaatioita.

Kansan ääni siis tarjoaa vaatimattomana mielipiteenään seuraavaa: Trumpin ja Leon suhde tulee olemaan vähän samaa kuin yhtäältä Mussolinin ja Hitlerin ja toisaalta Pius XI:n ja Pius XII:n suhde. Paavi koettaa taistella ihmiskunnan ja ihmisen arvokkuuden puolesta, mitä sitten molempien vastustajat koettavat mollata ja sanoa, että paavi onkin ollut molempien asialla. Kuten nyt Saksan valtamedia haukkui Franciscusta ”Putinin paaviksi”.

Kun Trumpin some-tilille oli vähän aikaisemmin ilmestynyt kuva Trumpista paavin tamineissa, ei voi olla epäilemättä, että jenkkihallinnolla on paavinvalinnassa ollut sormensa pelissä. Tässä tapauksessa tuo mahdollisuus ei ole kuitenkaan välttämättä maailman pahin asia. Kun Franciscusta oli haukuttu Putinin paaviksi, miten jenkkipaavia voi nyt panetella samoin tavoin? Pikemminkin näyttää siltä, että Trumpin lähipiirin katolilaiset alkavat gravitoida paavin kiertoradalle. Eikä tämä ole välttämättä paha asia. Kaikista yltiöpäisin katolilainen, Steve Bannon, joka pitää ohjelmissaan Jeesuksen kuvaa olkansa takana, on kaikista selvimmin sanonut, että Trumpin pitää heti ensitöikseen hankkiutua eroon koko Ukrainan sodasta. JD Vance on alkuhaparoinnistaan huolimatta kallistunut samalle kannalle. Eikä haukkamainen Marco Rubiokaan voi kauan tervettä järkeä vastaan pyristellä, kun katolinen eetos alkaa nyt painaa rauhanteon suuntaan Ukrainassa.

Emme tiedä. Olemme nyt varsin pitkälti kartoittamattomilla vesillä. Intuitio tuntuisi sanovan, että paavinvalinta tulee olemaan terveen järjen riemuvoitto – mahdollisista alkusekoiluista huolimatta. Onhan Leon ihmeellisyys se, että hän on äänestänyt aikakirjojen mukaan republikaaneja ja silti ollut nimenomaan Trumpin maastakarkotuspolitiikkaa vastaan.

Ehkä kommunisteilta olisi liikaa vaadittu rukoilemaan Leon puolesta. Mutta oli niin tai näin, tässä alkaa olla samat mittasuhteet kuin aikoinaan Hitlerin ja paavin suhteissa. Ja tietysti näitä sitten ”asiantuntijat” tulevat vääristelemään aina paavin vahingoksi. Kuten nyt on käynyt siinä, että Trump on sanonut Yhdysvaltojen voittaneen yksin ottein koko toisen ja vielä ensimmäisenkin maailmansodan.

Kuka tuota uskoo muu kuin ehkä korpraali Schtubb? Onhan hänellä nyt kieli niin syvällä Trumpin peräpäässä, että hän varoittelee Putinia, että Trumpin kanssa ei leikitä. Tuo juttu korpraali Schtubbista on tässä: https://www.nytimes.com/2025/04/29/world/europe/finland-stubb-russia-trump-ukraine.html