USA:n valtioterrori kiihtyy-Naton tappio Ukrainassa lähestymässä

USA:n valtioterrori kiihtyy-Naton tappio Ukrainassa lähestymässä

Myös Suomessa olemme useasti näyttäneet tätä kuvaa, joka oli mukana mm. 6.6.2023, kun vastustimme Nato-voimain ja Suomen armeijan maihinnousuharjoituksia maamme rannikolle Hangon Syndalenissa.

Pertti Hämäläinen, julkaistu 18.2.2023

Amerikkalainen Pulitzer-palkittu toimittaja Seymour Hersh toi omalla kanavallaan äskettäin esiin sen mm. Kansan äänen sivuilla jo aiemmin todetun tosiasian, että syyskuussa 2022 tapahtuneiden Nord Stream putkien räjäyttämisen takana oli Yhdysvallat. Lännen valtaeliitin hallussa oleva media, mukaan lukien Suomen Mediapooli, on lähestulkoon kokonaan vaiennut Hershin raportin, tai hänet on leimattu salaliittoteoreetikoksi. Hershin aiempi maine palkittuna ja arvostettuna toimittajana, sekä hänen varsin uskottaviin, ilmeisimmin USA:n ulkoasianhallinnon lähteisiin perustunut paljastus on kuitenkin aiheuttanut riippumattomilla uutiskanavilla paljon keskustelua Naton lähitulevaisuuden aikeista Ukrainan tilanteen suhteen.

Suomi sitoutunut sotimaan

Samaan aikaan, kun jopa Lännen totalitaarisen viestinnän läpi on kantautunut tietoja Ukrainan armeijan suurista tappioista ja vetäytymisestä, on Suomen poliittinen johto ja sitä tukevat erilaiset ideologit, joista yleisimmin käytetään nimitystä ”ulkopoliittinen asiantuntija”, yhä tiukemmin sitoutuneet Yhdysvaltain ja Naton sotapolitiikkaan.  Kaikissa viestimissä hoetaan, että ”Ukrainan on pakko voittaa” tai ”läntiset vapaat demokratiat eivät saa antautua”. Vihervasemmistolainen hallitus antoi eduskunnalle esityksen Suomen liittymisestä Natoon ”itsenäisyyspäivän” aattona 5.12.2022. Eduskunnan ulkoasianvaliokunta hyväksyi Nato-mietinnön yksimielisesti vääristeltyjen tietojen ja Nato myönteisen propagandan saattelemana 17.2.2023. Lopullisesti Nato päätös tulee eduskunnan käsiteltäväksi lähiviikkoina, siis vielä tämän vaalikauden aikana.

Perustuslakia rikotaan taas – varmuuden vuoksi

 Varmuuden vuoksi perustuslakivaliokunta oli päättänyt jo etukäteen, että Nato-asian läpiviemiseen riittää yksinkertainen enemmistö. Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelän (sdp) mukaan ”kyse ei ole niin merkittävästä toimivallan siirtämisestä Natolle, että tarvittaisiin kahden kolmasosan enemmistöä”. Näin ollen Suomen tasavallan perustuslakia voidaan jälleen rikkoa mennen tullen. Mitä sillä nyt enää niin väliä onkaan, kun niin on tehty jo monta kertaa Suomen pakkolännettämisessä muutaman viime vuosikymmenen aikana.

Naton perusolemus ei muutu

Mediapoolin propaganda on pitkään pyrkinyt määrittelemään Naton, milloin ”puolustusliitoksi”, milloin ”demokraattisten valtioiden yhteisöksi” ja jopa ”rauhanyhteisöksi”. Naton perusolemus on kuitenkin muuttumaton. Sen tehtävänä on ensisijaisesti Yhdysvaltain taloudellis-sotilaallisen imperialismin vakiinnuttaminen ja laajentaminen koko maapallon laajuisesti. Nato ajaa viime kädessä USA:n sotateollisen kompleksin ja siihen liittyvän suurteollisuuden, sekä sen kaltaisten finanssikapitalismin jättien, kuten Vanguardin, BlackRockin, J.P. Morganin tai Goldman Sachsin asiaa. Ei olekaan mikään yllätys, että nämä samat tahot ovat paraikaa jo järjestelemässä Ukrainan ”jälleenrakennus” projektia. He ja heidän maailmanlaajuiset valloituspyrkimyksensä määrittävät myös viime kädessä sen, mikä on Naton ja Yhdysvaltain geopoliittinen strategia.

Offshore-tukialus Toisa Independent (oikealla) ja putkenlaskualus Solitaire , joka asentaa Nord Stream -putkilinjan Suomenlahteen. Kuva Wikimedia Commons

Neokonservatiiviset haukat taustalla

Yhdysvaltain pyrkimyksenä on Venäjän mahdollisimman suuri vahingoittaminen ja lopulta sen talouden ja luonnonvarojen haltuunotto. Tätä tavoitetta Yhdysvaltain ulkoasianhallinnossa toteuttavat neokonservatiiveista, clintonilaisista ja sionisteista koostuvat ns. haukat. Heitä edustavat nykyhallinnossa mm. ulkoministeri Anthony Blinken ja ulkoasianhallinnon valtiosihteeri Victoria Nuland. Jälkimmäisen isä Shepsel Ber Nudelman on lähtöisin Ukrainan juutalaisia ja puoliso Robert Kagan on uuskonservatiivisen, Yhdysvaltain globaalia maailmanvaltaa ajavan ajatushautomon Project for the New American Century perustaja. Suomen Mediapooli puolestaan on tarjonnut kansalaisille Ukrainan tilanteesta lähes yksipuolisesti ISW:n (Instute for the Study of War) välittämään uutisvirtaa ja ”analyyseja”. Eikä ihme, sillä ISW on Victoria Nulandin puolison Robertin veljen, Frederick Kaganin ja hänen vaimonsa Kimberly Kaganin perustama yksityinen, neokonservatiivien propagandaa välittävä ”tutkimus” laitos.

Venäjän ja Saksan energiayhteistyö tuhottiin

Yhdysvallat pelkää eniten sitä, että eurooppalaiset kansakunnat itsenäistyisivät ja solmisivat rauhanomaiset ystävyys- ja taloussuhteet Venäjän kanssa. Tämä mahdollistaisi Yhdysvaltain miehitysjoukkojen ajamisen pois Euroopasta, sekä amerikkalaisten eurooppalaisia kohtaan harjoittaman taloudellisen, sotilaallisen, kulttuurisen ja psykologisen painostuksen lakkauttamisen. Käännös euraasialaiseen suuntaan tulee kuitenkin olemaan Euroopalle hyvin vaikeaa. Yhdysvallat tekee kaikkensa estääkseen tämän. Saksan ja Venäjän välinen energiayhteistyö oli pakko valtioterroristisin keinoin lopettaa. Samalla Yhdysvallat on valmis kaikin keinoin paitsi eristämään Venäjän, myös manipuloimaan ja heikentämään ns. ”liittolaistensa” asemaa.

USA haluaa Venäjän luonnonvarat, mutta se on ottanut jo Ukrainan taloudelliset voimavarat

Turvautuuko USA jälleen valtioterroriin?

Yhdysvallat on käyttänyt ja käyttää kulttuuri-imperialistisia ja psykologisia keinoja eurooppalaisten mielen ja kielen myrkyttämiseen. Amerikkalaista elämäntapaa, ajatusmaailmaa, kieltä ja ideologioita pakkosyötetään meille 24/7. Mikäli kulttuurinen, taloudellinen ja poliittinen painostus ei riitä on Yhdysvallat valmis minä hetkenä hyvänsä turvautumaan raakaan valtioterroriin. Ukrainan ja ukrainalaisten säälimätön käyttäminen sodankäynnin välineinä ja Nord Stream putkien tuhoaminen ovat tästä vain viimeisin näyttö.  Kenelläkään maailmassa, Euroopalla, eurooppalaisilla, mukaan lukien Suomella ja suomalaisilla, ei ole muuta, kuin välinearvoa. Täytyy muistaa, että Yhdysvallat on määrittänyt Kiinan päävihollisekseen. Nyt kun viimeaikaisten tietojen mukaan Naton tappio Ukrainassa näyttäisi olevan lähestymässä ja eurooppalaisten mielialat muuttumassa, on mahdollista, että Yhdysvallat turvautuu jälleen valtioterroristisiin keinoihin tilanteen kääntämiseksi. Valitettavasti Suomi näyttää olevan presidentti Niinistön ja pääministeri Marinin johdolla yhtenä innokkaimmista tukemassa Naton ja USA:n sotarikoksien jatkamista.