Hallituksen linja pitää

Hallituksen kehysriihen yhteydessä Säätytalolla 21.4.2026 sadat järjestöt vaativat leikkausten perumista. Miljardien militarisointia vastusti vain yksi järjestö. Monet myös kysyivät, että missä ovat työttömien järjestöt?

Unto Nikula, Rovaniemi, 4.9.2026; Kansan ääni 15.9.2026, KÄ 4/2026

Valtiovarainministeri Rikka Purra julkisti elokuussa esityksensä valtion tulo- ja menoarvioksi tulevalle vuodelle. Orpo-Purran hallituk sen viimeinen budjettiesitys osoittaa, että hallituksen keskeiset lupaukset eivät ole toteutumassa. Työllisyys ei ole vahvistunut, valtion velka on jatkanut kasvuaan, eikä julkinen talous ole tasapainottunut.

Alkaa näyttää selvältä, että mitkään vuoden 2023 eduskuntavaaleissa voiton taanneista lupauksista ja hallitusohjelmaan kirjatuista hyvistä aikeista eivät ole toteutumassa. Minkäänlaisesta loppurutistuksesta ei viimeisessä budjetissa näy jälkeäkään. Tuli niin sanottu vaalibudjetti. Sitä ”sopeuttamisen” taakkaa vyörytetään seuraavalle hallitukselle.

Luvattujen uusien työpaikkojen määrä 100 000 taisi olla niin sanotun stetson menetelmän tuotos eli pelkästään hatusta vetäisty luku, minkä ei ollut tarkoituskaan perustua minkäänlaiseen selvitykseen tai toteutettavaan suunnitelmaan.

Tosi elämässä työttömyys on lisääntynyt. Sanna Marinin hallitus kauden lopussa työttömien määrä oli hieman alle 200 000. Tällä hetkellä tuo työtä vailla olevien lukumäärä on yli 300 000. Tämä on EU:n korkein työttömyysaste. Pitkäaikaistyöttömiä on nyt enemmän kuin 1990-luvun laman aikaan.

Valtion velka on kasvanut, vaikka hallituksen lupauksen mukaan velan kasvu piti pysäyttää ja tehdä ”tiekartta”, jolla velan määrä käännettäisiin laskuun. On kuitenkin käynyt niin, että velkaa on kertynyt lisää lähes 60 miljardia euroa. Lisävelkaa hallitus ottaa vielä viimeisessäkin budjetissa enemmän, kuin edellinen hallitus yhtenäkään vallassaolon vuosina.

Julkinen talous ei ole lähellekään tasapainottunut, vaan hallitus on luonut lisärasitteita sille sek torille alentamalla yritysten ja hyvä tuloisten verotusta.

Sekä pää- että valtiovarain ministeri ovat kysyttäessä selittäneet hallitusohjelman lupausten ja toteutuneen välistä ristiriitaa aina joillakin ulkoisilla tekijöillä ja vaikuttajilla. Kaikkien hyvien tarkoitusten vesittymisen vakio selitykseksi on riittänyt Venäjän hyökkäys Ukrainaan tai EU:n keskuspankin (EKP) korkopolitiikka tai ainakin joku, mihin hallitus ei voi vaikuttaa.

Verotus

Valitus korkeasta verotuksesta on ollut kautta aikain kokoomuksen politiikanteon keskeistä sisältöä. Hallituksen veropolitiikka on ollut linjakasta; hyvätuloiset ja yritykset ovat kauttaaltaan hyötyneet. Linja pitää loppuun asti. Ensi vuodelle on tulossa lisää verohelpotuksia yrityksille. Perussuomalaiset ovat luontevasti synkronoineet omat talouspoliittiset linjauksensa toisen suuren hallituspuolueen kanssa, kunhan ovat saaneet ajettua läpi omia ksenofobisia, muukalaispelkoisia ja -vihaisia pyrkimyksiä ja muita harhaisia opinkappaleitaan.

On kuitenkin niin, että hyvinvointiyhteiskunta vaatii toimiakseen kohtuullisen korkeaa veroastetta. Ei voi vedota siihen, että meillä on eurooppalaisittain, puhumattakaan globaalitasosta, ”sietämättömän korkea verotus”. Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on aikanaan rakennettu sen varaan, että kaikki osallistuvat sen rahoitukseen. Kokoomuksen pitkän linjan pyrky veropolitiikassa on ollut tuloverotuksen alentaminen, ja siirtyminen aina vaan enemmän erilaisten välillisten verojen suuntaan. Kuntataloudessa kiinteistövero muodostaa merkittävän rahoituselementin. Sitten on vielä koko joukko erilaisia piiloveroja. Nykyään on muotia puhua myös kulutus- ja haittaveroista.

Oleellinen ilmentymä tässä verotuksen rakenteen kehityksessä on ollut, että on siirrytty ja edelleen siirrytään kaikenlaisiin muihin veromuotoihin kuin tuloveroon. Tämä merkitsee, että on siirrytty koko ajan enemmän tasaveron suuntaan. Tästä veromuodosta puuttuu se tärkeä solidaarisuuselementti eli progressio, mikä nähtiin takavuosikymmeninä yhteisvastuun, demokratian ja yhteiskuntarauhan näkökulmasta positiivisena asiana.

Puolustusmäärärahat

Ukrainan ikävien tapahtumien alettua, silloinen pääministeri Sanna Marin sanoi oman hallituksensa viimeisessä budjettikeskustelussa, että elämme sotataloudessa. Ajalle lei mallista on, että tuon jälkeen edus kunnan keskusteluissa ei kukaan – paria vasemmistoliiton edustajaa lukuun ottamatta – ole sanonut ainoatakaan poikkipuolista sanaa armeijan rahoituksesta.

Ukrainan sotilaallisesta tukemisesta ja Suomen oman puolustuksen vahvistamisesta sanotaan – jos näistä yleensäkään mitään kukaan sanoo – olevan yksimielisyyden, eikä sitä harmoniaa sovi häiritä. Korkeat päättäjämme tuntuvat tosiaankin elävän jonkinlaisessa sotataloudessa, jolloin sotakoneiston ylläpitäminen ja vahvistaminen ovat aina ensisijaisia ja kaikki muut yhteiskuntapolitiikan lohkot ovat tälle alisteisia.

Sitä taloudelle lankeavaa rasitetta, minkä meidän kaksi viimeistä hallitusta ovat meille järjestäneet, eli kalliiden hävittäjien hankkiminen ja liittyminen sotilasliitto Natoon, ei tunnu mikään korkea taho uskaltavan ainakaan kansalle kertoa.

Kenraalien toiveiden mukainen Suomen puolustusmäärärahojen tulevaa kasvua kuvaava grafiikka (kuva) osoittaa, että maamme sotakoneiston vaatima panostus tulee noin kaksinkertaistumaan vielä tämän vuosikymmen aikana. Tuollaisten rahoitussuunnitelmien edessä voivat niin kärsivät ikäihmiset kuin onnettomat nuoretkin, me kaikki vain nöyrtyä – ja ehkä vähän ihmetellä tätä sotaisaa menoa.