HS:n puolustusteollisuusvyyhti

Jonathan Widell

Helsingin Sanomat julkaisi jälleen kuluneella viikolla pääkirjoituksen, johon tekee mieli ottaa kantaa, vaikka ei ole mitenkään mahdollista pitää silmällä kaikkia valtamedian tekemisiä, niihin vastaamisista puhumattakaan. Kyse oli pääkirjoituksesta, jossa hehkutettiin sitä, että puolustusteollisuus on nyt osoittamassa vanhat olettamat vääriksi. Päällimmäisinä niistä olivat ensinnäkin se, että puolustusteollisuudella ei ole kerrannaisvaikutuksia, jotka vetäisivät vertoja muille aloille, ja toiseksi se, että eläkerahastojen varoja ei ole eettistä sijoittaa puolustusteollisuuteen (juuri tuohon edelliseen kai vedoten). Kolmas HS:n mukaan väärä olettama on se, että yksityistäminen ei sovi muuten valtiojohtoiselle puolustusteollisuudelle. Nämä olettamat on syytä ottaa puheeksi sen takia, että juuri noita ”vääriä” olettamia osoitimme oikeiksi äskettäisessä Kansan äänen jutussa.

Esimerkkejä yhtiöistä, jotka osoittaisivat vanhat olettamat vääriksi, oli kolme. Järjestyksessä toinen oli Bluefors. Kvanttitietokoneiden qubittejä jäähdyttävien ratkaisujen tuottajana se ei ole luokiteltavissa puolustusteollisuudeksi paljastamatta pääkirjoituksen ja siten koko lehden tulevaisuuden visiota, jossa koko innovaatiokenttä alistetaan sotateollisuudelle, niin kuin HS nyt tekikin. Pääkirjoitus on itse asiassa juuri verryttelyä sotatalouteen siirtymiseksi, mistä syystä aika marginaalinenkin peluri pitää sitä saada kannattamaan. Blueforsin perustivat Hollannista tulleet fyysikot Suomessa; yhtiö on suomalainen.

Mielenkiintoisin esimerkki on kuitenkin otsikoissa paljon esillä ollut Iceye, joka alkoi Jäämeren merenkulun satelliittiyrityksenä. Sen lukeminen puolustusteollisuudeksi voi siis pitää paikkansa HS:n sotavisioinnissa, jonka perusteeksi ei tässä vaiheessa ole tarjota kuin se, että tutkakauppa armeijoille on tutkakauppa armeijoille. Toisaalta se, että Iceye alkoi jonakin muuna, ei voi olla porttihuume, jonka huumassa sotateollisuus muuttuu siitä yhtään eettisemmäksi.

Tärkein kohta Iceyestä on kuitenkin se, että se ei ole edes täysin yksityinen firma, kun sitä tarkemmin tarkastelee. Tosin Iceye on osakeyhtiö, ei valtionyhtiö, mutta valtio on vähemmistöomistaja. Se alkoi Tesin suurella panostuksella. Tesi puolestaan on koko nimeltään Suomen Teollisuussijoitus Oy, ja se ohjaa valtion tukea hyviksi havaituille startupeille. Kun yhtiöstä tulee kansallissankari, rinnalle nousee Solidium. Solidium puolestaan on ollut uutisotsikoissa osakkeillaan käydyn kaupan ansiosta.

Vyyhti: kuka on juonen takana?

Miten tätä ”vyyhteä” on alettava selvittää? Ensinnäkin tuo äsken mainittu ilmaisu ”valtion tuki” on pannassa EU-oikeuden perusteella. Miten siis valtio tukee niitä jollakin toisella tapaa? Vastaus: yhtiöillä, joissa valtiolla on osakeomistusta. Mikä tähän on syynä? Siihen on syynä ensinnäkin se, että EU-säännös, joka rajoittaa valtiontukia, on tiukka. Se kun katsotaan kilpailua rajoittavaksi ja muita jäsenvaltioita syrjiväksi. Ratkaisuna on siis yhtiöittäminen.

Toinen syy on se, että Stora Enson sotkujen jälkeen poliitikot eivät halunneet eivätkä tiedoiltaan ja osaamiseltaan ehkä edes pystyneet ottamaan vastuuta valtionyhtiöiden operaatioista, joista eniten 2000-luvulla kuohutti Kemijärven sellutehdas. Samassa paketissa meni myös Summa. Kemijärvi on se, joka jäi politiikan muistiin. Stora Enso tosin oli jo siinä vaiheessa valtionyritys enää siinä mielessä, että se oli ruotsalaisten kanssa yhteisomistuksessa. Mikä siis tähän ratkaisuksi? Yhtiöittäminen oli ratkaisuna siihenkin. Voi tuntua ilkeämieliseltä sanoa, että poliitikot pesivät valtionyrityksistä kätensä, eikä tämä reilulta tunnukaan, jos pitää mielessä, että nyt nuo yhtiöitetyt valtionyritykset eivät ole käytännössä demokraattisessa valvonnassa juuri ollenkaan.

Iceye on tästä varsin selvä esimerkki. Paitsi, että startup sai rahaa valtiolta siis yhtä ja toista tietä, se sai tukea myös suoraan EU:lta. Se, mikä osoittaa demokraattisen valvonnan olevan paitsi vaikeaa myös epätoivottavaa, on se, että valtamedia itsekin ilmoitti EU-tuesta vasta äskettäin – ikään kuin suurenakin paljastuksena ja ikään kuin siitä ei olisi kansalaisille kannattanut ilmoittaa etukäteen. Eikä sitä kannatakaan paljastaa, sillä muutenhan HS ei pääsisi sillä repostelemaan yksityistämisen autuuden puolesta.

Onko Suomen ”puolustusteollisuus” osa Putinin juonta?

Kuten tuosta esimerkistä jo huomataan, valtionyritysten jäljittäminen on vaikeaa ja aikavievää, jollei ole päivittäin aikaa tuntikausia viettää talousuutisten parissa, jotka siis peittävät yhtä paljon kuin paljastavat. Joitakin asioita ei saada selville ikinä. Paitsi sen, että epäilyksemme siitä, että kansan suorittaman valvonnan sijasta yritysten talousjärjestelyjä hoitavat kirjanpitofirmat, jotka välttämättä eivät ole edes eurooppalaisia, saatikka suomalaisia. Iceyen tapauksessa taloussuunnittelusta vastaa F-sarjan osalta General Atlantic; EU-puolen hoiti EQT / Scaleup Europe Fund.

Jos todella isoja nimiä etsii, niin miten olisi Goldman Sachs ja J.P. Morgan? Ne olivat Solidiumin Sampo-myynnin bookrunnerit vasta tässä kuussa, Nordean lisäksi. Se, että HS puolustelee eläkerahastojen sijoituksia puolustusteollisuuteen, johtuu siitä, että Ilmarinen ja Varma olivat sijoittajina Iceyen kesäkuun rahoituskierroksella.

Jos sortuisimme yhtä alatyyliseen kirjoitteluun kuin valtamedia, kutsuisimme tuota ”vyyhdiksi”, ja niin pian kuin ”vyyhti” mainitaan, on mainittava samaan hengenvetoon myös Putin. Onko siis Goldman Sachs mukana suomalaisen tähtipelaajan taloudenhoidossa osana jotakin Putinin suurempaa juonta? Onko siis Suomen talouslehdistön kirjoittelu itsekin osana Putinin disinformaatiokampanjaa ja hybridivaikuttamista? Sitten vetelisimme nuolia sinne ja tänne, kuten Iltalehti muka jotakin osoittaakseen kuluneella viikolla tekikin.

Siihen emme sorru. Simuloimme kuitenkin juttukuvan vyyhtikaaviolla. Lähde: Anonyymi asiantuntija. Punaiset nuolet kuvaavat sitä, mistä juttu sitoutuu irti, kynnyksen ollessa näin ollen korkeampi kuin Suomen valtamedialla.