Toverit, ”aloite yhteistyöstä”
Tämä joukkotapahtuma järjestettiin 22.8.2015, josta saakka olemme harjoitelleet hallitusten ja leikkausten vastaista protestointia. Ongelma on siinä, että tänään kaikki eduskuntapuolueet ovat sitoutuneet toimimaan uusliberalistisen linjan (EU) mukaisissa raameissa. Hallituksesta riippumatta politiikka on eri vivahteissaan uusliberalistista: militarismia, yksityistämistä, Venäjän vastaista Nato-kehitystä, jonka päämäärä on Venäjän voimavarojen hallinta. Muutos tapahtuu vasta kun tästä oravanpyörästä päästään irti. Pitkäaikainen tavoitteemme tulee olla: Irti Nato-yhteistyöstä, EU-uusliberalismista, demokraattiseen yhteiskuntapolitiikkaan. Siihen tarvitsemme uusliberalismin vastaiseen yhteistyöhön sitoutuneen kansanrintaman.(Kuva: Heikki Männikkö)
Kommunistien Liitto, EU:n vastainen kansanrintama 5.6.2025; Kansan ääni 3/2025, 18.6.2025
Kommunistien Liitto vastaanotti Lapin tovereiden allekirjoittaman yhteistyöaloitteen, joka oli osoitettu Kommunistien Liitolle, Kommunistiselle Työväenpuolueelle ja Suomen Kommunistiselle puolueelle.
Aloitteessa esitetään ensimmäisenä asiana, että puolueet yhdessä julkaisevat yhteisen kannanoton, jossa tuomitaan Suomen hallituksen nykyinen politiikka. Toiseksi pyydetään hahmottelemaan suuntaa järjestöjen vaatimuksena olevalle toisenlaiselle politiikalle.
Kommunistien Liitto käsitteli ehdotusta kokouksessaan to. 5.6.2025 ja esittää vastauksenaan, että Lapin tovereiden esitys on tärkeä ja ajankohtainen ainakin kahdesta syystä.
Uusliberalismia vastaan
Maamme politiikka tänään on voimakkaan uusliberalistista (jopa fasistista), joka tukee äärimmäistä toimintojen yksityistämistä ja alistamista yksityisen pääoman bisneksen välineeksi. Näin on toimittu jo useiden sektoreiden, mm. energian osalta. Tällä hetkellä valmistellaan kaikkien julkisten toimintojen (Sote) ja jopa vesilaitosten ja rautateiden yksityistämistä. Hyvinvointialueiden osalta tehdään isoja säästöjä, korotetaan asiakasmaksuja ja samalla leikataan palveluja, jotka kustannetaan asukkaille välttämättömien julkisten toimintojen lakkauttamisena, leikkauksilla ym. Hallituksen päinvastaisista lupauksista huolimatta työttömien määrä ja ulkomaanvelka kasvaa. Suurten tulojen verokevennyksiä perustellaan ns. dynaamisilla vaikutuksilla, jonka mukaan suurituloiset saadessaan lisää ”mania” sijoittavat sen investointeihin. Saman ajatuksen mukaan työttömät puolestaan hakevat aktiivisemmin töitä, kun heidän etujaan ja tukiaan leikataan. Kaikki tällainen höpinä on osoittautunut täydeksi humpuukiksi.
Juuri tänään tarvitsemme todellakin yhteistyötä tehdäksemme kannanoton, jossa tuomme tämän esiin ja vaadimme politiikkaan muutosta.
Militarismia ja sotahysteriaa vastaan
Maamme liittyi sotilasliitto Naton jäsenyyteen ja on omaksunut hyvin Venäjän vastaisen asenteen. Tässä maamme paavillisemmin kuin paavi itse palvelee EU/Nato/USA yhteisön imperialistista tavoitetta Venäjän hallituksen vaihtamiseksi ja maan luonnonvarojen kaappaamiseksi. Hallituksemme on rikollisesti katkaissut kaikki perinteiset arvokkaat suhteemme Venäjään ja pakottaa myös tavalliset kansalaiset katkaisemaan suhteensa venäläisiin ystäviinsä sulkemalla valtionrajan kansainvälisten oikeusperiaatteiden vastaisesti. Hallitus valmistautuu yhdessä EU:n halukkaiden koalition kanssa Venäjän vastaiseen sotaan. Kaikki hallituksen esittämät säästöt ja leikkaukset, joita on perusteltu julkisen velan lyhentämisellä 9 miljardilla, valuvat velan lyhentämisen sijaan militarisointiin ja asevarusteluun. Sotilasmenojen taso uhkaa nousta 10–15 miljardiin budjetista.
Tämä militarismi ja uusliberalismi yhteiskunta- ja talouspolitiikassa ovat saman asian eri puolia. Kun kaikki eduskuntapuolueet ja myös Ay-liike tukevat tätä politiikkaa, merkitsee se, että kansan etujen puolustaminen törmää aina jossain vaiheessa ulkopoliittiseen ja militaristiseen seinään. Tämä nähtiin, kun SAK vappuna 2024 pysäytti lakko-oikeuden puolustamiskamppailun. Silloin lakkotaistelut jatkuessaan olisivat haitanneet herrojen Nato- ja sotakuvioita ja SAK sai käskyn ”ylempää”, että hallituksen sotasuunnitelmia kampittava kamppailu tulee lopettaa.
Kannanotto poliittisen muutoksen puolesta
Tilanne vaatii, että kommunistit rakentavat hallituspolitiikasta yhteisen arvion ja kannanmäärittelyn, joka myös antaa suuntaa nykyiselle joukkoliikkeelle ja vaihtoehtoiselle politiikalle. Arvioon voisi liittää joitain selkeitä tavoitteita, jotka luovat suuntaa tulevalle liikkeelle ja edustavat todellista vaihtoehtoa nykypolitiikalle. Ohessa esitämme esimerkkejä tällaisista esityksistä.
1. Suomen tulee erota Natosta ja lopettaa kaikki Nato-yhteistyö. 2. On avattava Venäjän ja Suomen välinen rajayhteys ja aloitettava uuteen rajasopimukseen tähtäävät neuvottelut maiden välille. 3. Tulee aloittaa hyvien naapuruussuhteiden palauttaminen Suomen ja Venäjän välille. 4. Suomen tulee olla aloitteellinen uuden kattavan rauhansopimuksen solmimiseksi Eurooppaan. 5. Sote-palveluiden yksityistäminen lopetettava ja vastuu niistä siirrettävä takaisin julkiselle puolelle. 6. Tulee luoda yhteiskunnan omistama energiayhtiö, joka vastaa energian tuotannosta ja siirrosta. 7. On perustettava valtion omistama kansallinen pankki, jossa palkansaajat ja eläkeläiset voivat riskittömästi säilyttää palkka- ja eläketulojaan sekä säästöjään.
”Tavoitteeksi tulee asettaa Suomen hallittu eroaminen EU:sta. Lisäksi tulee valmistautua samalla myös oman rahan käyttöönottoon ja EU eroon tilanteessa, jossa EU itsessään ajautuu kriisitilanteeseen, joka käynnistää unionin hajoamisprosessin”.
Yhteistyöllä poliittiseen muutokseen
Kommunistien Liitto näkee, että tänään jokainen eduskuntapuolue oman asemansa varmistaakseen, hyväksyy eduskuntatyössään uusliberalistiset puitteet ja puolustaa natokoalition Venäjää vastaan kohdistettua hyökkäyspolitiikkaa. Perinteiset vasemmistopuolueetkin näyttelevät pelkästään teatteria, jossa he uusliberalismin puitteissa tuovat esiin marginaalisia esityksiä kansan aseman puolustamiseksi, mutta mukautuvat kuitenkin Purran ja Orpon politiikan puitteisiin. Vuodesta 2015 lähtien meillä edelleen toimii spontaaneja joukkoliikkeitä, jotka kritisoivat ansiokkaasti uusliberalistista hallituspolitiikka ja vaativat näkyvästi hallituksen eroa. Mikään näistä liikkeistä ei kuitenkaan vaadi politiikan suunnan muutosta, eikä esitä vaihtoehtoisen politiikan perusteita. Pelkkä hallituksen vaihto ei auta ratkaisevasti tilanteessa, jossa kaikki ajavat kansallisesti ja globaalisti suuren pääoman etuja puolustavaa uusliberalismia.
Lähiajan keskeinen tavoitteemme on omaksua yhteinen kapitalismin vastainen luokkataistelutaktiikka. Sen perustana on työväenluokan tieteellisen yhteiskuntateorian, taloustieteen sekä dialektisen – ja historiallisen materialismin tutkimus ja opiskelu. Tärkein tavoitteemme tulee olla laajan kansanrintaman rakentaminen, joka pidemmällä tähtäyksellä pyrkii rakentamaan ja toteuttamaan uusliberalistiselle politiikalle vastavoiman ja vaihtoehdon.
PS: Tämä vastaus Lapin tovereiden aloitteeseen on toimitettu Suomen kommunistiselle puolueelle ja Kommunistiselle työväenpuolueelle sekä tiedoksi aloitteen tehneille Lapin tovereille: Pirkko Ezewuzie, Kaarina Pistokoski-Tikkala, Pirjo Saastamoinen, Tapio Siirilä ja Esko Tikkala
PS: Kommunistien Liitto on osaltaan viime vuosina vuosittain tehnyt aloitteita järjestöjen välisen yhteistyön ja yhtenäisyyteen tähtäävän toiminnan aikaansaamiseksi. Edel- lisestä esityksestä on kuitenkin monestakin syystä vierähtänyt aikaa jo lähes kaksi vuotta. Tämä edellinen 26.5.2023 päivätty esityksemme löytyy mm. kansan äänen numerosta 3/2023 sivulta 2. Suora linkki tähän numeroon on https:// kansanaani.org/wp-content/ uploads/2023/06/2023-3-KA_ compressed.pdf
