Suomi kukkona leninismin tunkiolla

Suomi liitettiin presidentti Niinistön johdolla Naton jäseneksi kiireellä ja panikoiden. Nyt on havahduttu siihen, että jäsenyys merkitsee miljardien lisäkuluja Suomelle. Nämä rahat otetaan karsimalla kansalaisten hyvinvoinnista ja peruspalveluista. Kansalla ei ole mitään velvoitetta tuota vajetta rahoittaa, kun ei siltä ole kysytty mitään, eikä luvattua kansanäänestystä Nato-jäsenyydestä järjestetty. (kuva: presidentti Niinistö Valkoisessa talossa presidentti Bidenin vieraana 9.3.2023, Wikimedia Commons)

Jonathan Widell 19.11.2024

Ilta-Sanomissa oli taannoin hassu juttu siitä, miten jotkut Kansan äänen kirjoittajat ovat leninismin tunkiolla. Tarvitseeko tuota edes kommentoida? Juttu nimittäin kääntyy hyvin pian niin päin, että Suomi itse on leninismin tunkiolla ja sen ns. itsenäisyyden ns. puolustajat, kuten Ilta-Sanomat, eritoten. Asiahan on niin, että Suomen itsenäisyys on Leninin perua, joten perin kummallista olisi erottaa Suomen itsenäisyys jotenkin Leninistä. Jonkinlaista oidipus-kompleksin tuntua on tuossa valtamedian isottelussa. Onko Suomen itsenäisyys edes yhtä iso mielipaha Venäjälle, jota tässä piikitellään, kuin Suomelle itselleen, kun siitä niin väen vängällä on nyt parin vuoden sisällä koetettu päästä eroon?

Ja ennen kuin aletaan taas hajottaa sitä vähäistä kansaa, joka Suomessa on vielä jäljellä, olisi hyvä muistaa sekin, että tämä leninismin tunkio vajosi syvyyksiin juuri ns. vasemmistohallituksen aikana. Sinä aikana – jos joku muistaa – Suomi haki Naton jäsenyyttä vähän sen jälkeen, kun Marinin hallitus oli päättänyt (ehkä tuo lainausmerkeissä) hankkia Suomeen jenkkihävittäjät, joita nyt näytellään itänaapurille.

Ne, jotka ovat nyt niin kovin vasemmistolaista, että päivittelevät Orpon oikeistohallitusta ja Stubbin typeryyksiä, ovat jo onnellisesti unohtaneet sen, että tämä kansakunnan perikato alkoi viimeisen syöksynsä juuri ns. vasemmistohallituksen aikana. Vai onko tämä jo disinformaatiota? Samoin kuin se, että Suomen itsenäisyys on Leninin suopeuden ansiota? Tai se, että Neuvostoliitto romahti ja nyky-Venäjän kutsuminen leninismin tunkioksi on kuin psykologista projektiota, jolla suomalaismentaliteetti puolustautuu sen tosiasian tunnustamiselta, että leninismistä ei ole juuri muuta tunkiota jäljellä kuin Suomi, joka nyt epätoivoisesti koettaa tuosta häpeästä päästä eroon luopumalla itsenäisyydestään Yhdysvaltain (jäljempänä: isäntävaltion) hyväksi?

Demokratiaa gallupien varjossa

Voi pojat, mihin on tultu…Entäs sitten tuo Demokraatti-lehden setä, joka päivittelee, että Kansan ääni nyt on jotenkin leninismin tunkiolla. Eikö Demokraatti-lehden setä itse ole demokratian tunkiolla? On nimittäin muistettava, miten Suomi ajautui siihen mukamas onnelliseen asiantilaan, että Suomi on nyt isäntänsä varjeluksessa. Demokratian ripaushan rajoittui siihen, että Suomi vedettiin Natoon jollakin gallupilla. Luvattua kansanäänestystä ei pidetty. Vai onko tämäkin jo disinformaatiota? Jos kansanäänestys olisi pidetty, kansa saisi edesottamuksistaan sentään syyttää itseään. Vaikka tuloksella ei paljon olisi ollut väliä, kun asia oli kuitenkin jo ylemmissä portaissa päätetty ja kansa meni siinä sopulilaumana perässä, tämä kysymys vastuusta olisi kuitenkin ollut kokonaan toinen kuin nyt.

Tällä taas on merkitystä sen kannalta, onko kansalla nyt velvollisuus maksaa ylempien portaiden toilailuista. Eräs kansanedustaja – Yrttiaho – nimittäin havahtui pahamaineisen Kansan äänen jo aikaisemmin osoittamaan seikkaan, nimittäin siihen, että hyvinvointivaltiota puretaan nyt samaan tahtiin, kuin Ukrainalle annetaan sota-apua. Ja ihan kuin tuossa ei olisi tarpeeksi, myös Naton mukanaan tuomien ns. puolustusmenojen kasvuakin on täytynyt rahoittaa karsimalla palveluita.

Mikä velvollisuus kansalla on tuota vajetta rahoittaa, kun ei siltä ole kuitenkaan tätä asiaa kysytty? Siis lukuun ottamatta sitä yhtä gallupia, joka varmaan sekin oli Ilta-Sanomien ja sen vertaisjulkaisujen itsensä rahoittama. Demokratiassa juuri siitä on kyse, oli sitten Demokraatti-lehden herra mitä mieltä tahansa, millä ei ole muuta väliä kuin se, että uskottavuus herralta meni siinä vaiheessa, kun Ilta-Sanomat häntä siteerasi.

Isäntävaltion vaalitulos

Entä sitten noista isäntävaltion vaaleista? Tässäkin on pidettävä visusti mielessä se, että vasemmiston ja oikeiston välinen ero on menettänyt merkityksensä. Korkeintaan sillä on se merkitys, että eilisen vasemmisto on nykyään oikeiston asialla ja oikeisto vasemmiston. Kukaan Yhdysvaltain – siis isäntävaltion – presidentti ei ole saanut aikaan niin monta sotaa kuin herra Biden, joka on kai Trumpiin verrattuna se ”vasemmistolainen” vaihtoehto. Vai kuinka se nyt menikään?

Jos lähdetään siitä, että politiikka on taitoa saada tahtonsa läpi mahdollisuuksien rajoissa, niin Trumpin presidenttikauden alkaessa voi vain sanoa, että jos Ukrainan sota saadaan loppumaan, se saadaan loppumaan nimenomaan Trumpin ansiosta. Sanottu tuo ei kuitenkaan ole sekään.

Kiinan suunnalla taas sapelin kalistelun kärjessä on EU:n tuore ”ulkoministeri”, Viron entinen pääministeri Kaja Kallas. Jo Trump jää siinä kohta kakkoseksi. Avoin on nimittäin se kysymys, kuka oikein Trumpin tulevan hallinnon Kiina-politiikan suunnan määrää. Jo japanilainen Nikkei-lehti pani terävästi merkille, että jos Elon Musk saa hallinnossa sen vallan, joka hänelle jo nimitunnettuutena perusteella kuuluu, Kiinan suunnallakin asiat alkavat hiljentyä, sillä Musk on pitänyt varsin diplomaattista linjaa Kiinan hallituksen suuntaan. Siinä jäävät helposti ministeritkin nuolemaan näppejään, sen verran Trump luottaa Muskiin ihan virallisen koneiston ulkopuolella.

Kaja Kallaksen edelläkävijä oli muuten taas Sanna Marin, joka oli Japanissa päivittelemässä Kiinan ja Venäjän laajentumista Tyynellemerelle. Sillä keikallaan hän sitten ilmaisi tukensa myös Suomen Nato-jäsenyydelle. Jos vanhoja tunkioita kaivellaan, niin eikös se ollut juuri marsalkka Mannerheim, joka aikoinaan laajensi juuri niillä tienoilla Venäjän valtaa Japania vastaan? Hyi olkoon, sanonee Sanna: jo senkin takia on Suomen itsenäisyydestä luovuttava. Kysykää vaikka gallupeilla, jotka tosin tämän vuoden presidentivaaleissa olivat taas kerran täysin pihalla, eikä niillä ole nykypäivänä enää juuri muuta virkaa kuin niitata Suomi kiinni Natoon.

EU-sekoilua

Ja isäntävaltiolta piti tuoda energiaa korvaamaan Venäjältä tyrehtyneet energiat. Ne ovat tyssäänneet ympäristönäkökohtiin, jotka Bidenille ovat olleet hyvin tärkeitä.

Saksa on nyt täydessä kurimuksessa. Pieni valopilkku sillä tunkiolla on Sahra Wagenknecht, jonka pikkupuoluetta koettavat nyt isommat puolueet liehitellä puolelleen. Tällaisessa Saksan kaltaisessa sekasorrossa voi olla suurikin merkitys poliitikolla, jonka kurssi on kaikessa myrskyssä kaikkein selvin. Siis Wagenknechtillä. Tätä sietää toivoa.

Tosin silläkin reitillä on rajansa, sillä koko EU on ollut tähän mennessä koko lailla Saksan harteilla, eikä sitä entisenlaista menoa tule enää jatkumaan edes Wagenknechtin ansiosta. Tokko hän sitä taakkaa harteilleen haluaisikaan, kun jokainen vähänkin selväjärkinen alkaa nähdä koko EU-touhun juuri sellaisena sodan jälkeisenä sekoiluna, jota se onkin.

Sekoilun kärjessä ovat tietysti Kallas ja Stubb. Tosin Stubb koettaa pallotella nyt isäntävaltion uuden isännän askelmerkkien mukaan, vaikka alkaa kaveria melkein käydä sääliksi, kun Trumpin askelmerkeistä ei ole kenelläkään oikein selvyyttä.

Marxilainen tietojysäys

Pieni periaatteellinen marxilainen tietopaukku, ennen kuin Stubb pamahtaa. Kun petrodollari on nyt henkihievereissä öljyn kysynnän hiipuessa, alkaa dollarinkin alamäki. Paitsi ettei alakaan. Kuka tarvitsee kultaa ja kultakantaa tai edes öljyä, kun pääomien vapaa liikkuvuus tarkoittaa nyt sitä, että suurin piirtein kaikki maailmassa hinnoitellaan USA:n dollareissa? Tämähän ajaa saman asian kuin jonkin luonnonvaran, kuten öljyn hinnoittelu dollareissa. Se itse asiassa ajaa saman asian moninkerroin paremmin, sillä dollarilla on kysyntää, kun kaikki maailmassa on nyt yhtä dollaria.

Dollarin vastapainona BRICS koettaa luoda omaa maksujärjestelmäänsä. Tässä kilvassa sillä tosin on paljonkaan jakoa. Ainoa jako, mikä sillä on – ja se on painava sellainen – on se, että tuo pääomien vapaa liikkuvuus menetti uskottavuutensa siinä vaiheessa, kun Venäjän talous katkaistiin tästä pääomien vapaan liikkuvuuden systeemistä. Siitä se Venäjän talouden nousu vasta alkoikin.

Tätä yhteyttä tuskin kukaan kuitenkaan näkee, kun ovat housut vettyneet pandemian ja ydinaseiden pelossa. Pääomien vapaa liikkuvuus ei ole se onnela, joksi sitä on lupailtu, paitsi niille, joilla sitä pääomaa on jo ennestään sen verran, että pystyvät panemaan köyhemmät maat kyykkyyn. Niillä, jota sitä ei ole, ei sitä tule olemaan ennestään senkään vertaa. Näihin häviäjiin kuuluu eittämättä myös Suomi, jossa suurin huolenaihe on muka se, että joku ystävyysseura edelleen toimii ystävyysseurana.

Viime hetken tieto Bidenista: iskut Venäjälle OK

Ja juuri tuli tieto, että Biden antoi Ukrainalle luvan ampua syvälle Venäjän puolelle. Näin kai Trumpia estetään alkamasta sitä paljon puhuttua kolmatta maailmansotaansa. Tai sitten asia on niin, ettei Trumpille anneta mitään varaa alkaa hieroa rauhaa Ukrainan ja Venäjän välillä.

Ja ennen kuin joku valtamedian tollo taas sanoo jotakin Venäjän hyökkäyssodasta, on hyvä painaa mieleen se, että Venäjän tarkoitus koko kohta kolmen vuoden aikana on ollut taata Ukrainan demilitarisointi, denatsikaatio ja neutraliteetti. Aloitetaan tuosta denatsifikaatiosta, joka nyt on siis ylempien portaiden mukaan huono asia… Ja myös lopetetaan siihen.

Näinköhän on, että Stubb sittenkin saa Kansan äänen jo kuukausia sitten povaileman sodan vielä tämän vuoden puolella? Venäjä jo muutti ydinasedoktriiniaan yhdessä yössä ATACMS-iskujen varalta ja Pohjoismaissa ihmisiä opastetaan varautumaan sotaan. Näin siis demokratian eturintamalla, leninismin tunkiolla, Suomessa.