Terveisiä betonibrutalismia huokuvasta Novi Beogradista

Cilla Maria

Olin taannoin veljeni kanssa Balkanin roadtripillä, jonka aikana kävimme aiemmalta reissulta käymättä jääneissä maissa, Bulgariassa, Romaniassa ja Serbiassa. Serbiassa pääasialliset kohteet olivat kansallispuistot, mutta halusin sisällyttää ohjelmaan myös Belgradin kaupungin. Siellä kiinnosti erityisesti Novi Beograd eli Uusi Belgrad, asuinalue, jonka ilmettä määrittää aikansa sosialistinen funktionaalisuus.

Novi Beogradin tunnusomaisin piirre on nimittäin valtavan kokoiset kerrostaloblokit, jotka hautaavat kasvottomien harmaanruskeiden seiniensä sisään nykyään reilu parisataatuhatta asukasta. Blokovin eli kerrostaloblokkien historia juontaa juurensa 1940-50-lukujen suunnitteluun, kun Novi Beogradia alettiin kehittää osana Jugoslavian urbanisaatiostrategiaa. Tavoitteena oli luoda moderni ja toimiva asuinalue, joka voisi tarjota asukkaille kaikenkattavan elinympäristön.

Tuttu kuvio muistakin sosialistisista maista, ja esimerkiksi Neuvostoliitossa hieman samankaltaisia talotyyppejä kutsuttiin nimellä hruštšovka ja seuraavaa suurempaa sukupolvea nimellä brežnevka.

Serbiassa taloyhtiön kaltaiset osiot jaettiin eri blokkeihin, mikä helpotti alueen hallintoa. Vielä tänäkin päivänä alueen osoitteisto koostuu nimistä Blok 22, Blok 47 jne., mikä on aikanaan ollut omiaan luomaan tehokkuuden ilmapiiriä tiukasti järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Silmänkantamattomiin levittyvässä Novi Beogradissa on peräti 72 blokkia, joihin monista kuuluu useampi kerrostalo.

Blokovin rakentaminen alkoi 1960-luvulla, ja blokit valmistuivat pääasiassa seuraavalla vuosikymmenellä. Tuon aikakauden sosialistisissa yhteiskunnissa asuntojen suunnittelussa korostui funktionaalisuus ja käytännöllisyys. Viihtyisyys ja arkkitehtuurin estetiikka sen sijaan loistivat poissaolollaan, mikä oli radikaali vastaveto vuosisadan alun koristeelliselle jugend-tyylille.

Blokovin rakentamisen taustalla oli myös sosiaalinen politiikka, joka pyrki tarjoamaan asuntoja suurille väestöryhmille, kuten teollisuuden työntekijöille. Asumismukavuus oli alhainen, asunnot olivat kylmiä ja niissä oli lukuisia talotekniikkaan liittyviä ongelmia. Isoa osaa rakennuksista ei ole kunnostettu sen koommin ja julkisivut ovatkin sen näköiset.

Mutta ajan myötä blokit ovat toki kehittyneet ja muuttuneetkin, ja monet niistä ovat tulleet tunnetuiksi paitsi asuinpaikkoina myös kulttuurisesti aktiivisina alueina. Blokit tarjoavat edelleen monenlaisia palveluja ja mahdollisuuksia, ja niissä on säilynyt vahva yhteisöllinen henki vastavoimana alati kasvavalle individualismille.

Kerrostalojen alakerrasta saattaa löytyä esimerkiksi kauppoja ja kahviloita. Mekin kävimme istuskelemassa eräässä ”takapiha-kahvilassa”, missä näytti olevan porukkaa viettämässä aikaa. Pihapiireissä on myös yksinkertaisia ulkokuntosaleja ja lapsille leikkipuistoja. Näkyipä erään blokin pihalla olevan pystyssä alkuperäinen betonista tehty leikkipaikka.

Belgradin brutalismin tunnetuimpia rakennuksia

Halusin nähdä eri blokkien yleisilmeen lisäksi kaupungin Itä- ja Länsiportit, joita ei tosin voi olla näkemättä muutenkaan, varsinkaan, jos ajaa E75-tietä. Itäportti eli Rudo on vuonna 1976 valmistunut kolmiosainen kerrostalokompleksi, jota pidetään yhtenä Belgradin symboleista. Jokaisessa rakennuksessa on 28 kerrosta ja 190 asuntoa.

Toinen tunnetuista monumenteista on Novi Beogradin puolella sijaitseva Länsiportti eli Genex-torni. Vuonna 1979 valmistunut 26- ja 30-kerroksinen kaksoistorni on noin 120 metriä korkea, ja sen huipulla oli lisäksi pyörivä ravintola, jonka pyörimismekanismia ei kuitenkaan koskaan saatu toimintaan. Nykyään toinen torneista on tyhjänä, mutta toinen on edelleen asuinkäytössä.

Kolmas yksittäinen rakennus, jonka halusin nähdä, on Karaburman kaupunginosassa sijaitseva 17-kerroksinen ”Toblerone”. Asuinkerrostalona toimivan rakennuksen on suunnitellut Rista Sekerinski vuonna 1963, ja sen kolmiomaiset kulmat kieltämättä tuovat mieleen tunnetun suklaapatukan. Rakennus on niin outo, ettei sitä katsoessa oikein tiedä, onko se ruma vai hieno.

Blokkien rumuus voi olla myös kaunista

Sama pätee eri blokkien brutaaliin ulkomuotoon niin Novi Beogradissa kuin esimerkiksi Tallinnassa, Riikassa tai vaikkapa Romanian Brasovissa. Kommunismin oltua kovimmassa huudossaan oli rakennusten valmistumisen kanssa kiire, mikä johti muun muassa huonoon työnjälkeen. Rakennukset eivät kuitenkaan varsinaisesti ole turvallisuusriski eikä niitä ole juurikaan sortunut. Monen kuvaama rumuus johtuu pääasiassa siitä, ettei julkisivuja siloiteltu mitenkään, vaan ne ovat arkkitehtuurin tyylisuunnan mukaan kirjaimellisesti raakaa betonia.

Talot myös valmistuivat eri urakoitsijoiden toimesta, eikä samanlaisia rakennusmateriaaleja aina ollut saatavilla. Kolmas julkisivujen sekavuuteen ja ”rumuuteen” vaikuttava seikka on se, että asukkaat ovat muokanneet etenkin parvekkeita omien tarpeidensa mukaan, eikä niissä ole minkäänlaista yhdenmukaisuutta. Samanlainen peli ei vetelisi sääntö-Suomessa. Meidän kotitaloon tehtiin taannoin parvekeremontti, jonka myötä asukkaille tuli ukaasi, että lasitetuilla parvekkeilla saa käyttää vain valkoisia verhoja.

Eriskummallisista yksityiskohdista huolimatta isossa kuvassa blokit ovat kuitenkin monotonisia ja yksitoikkoisia. Suuret betonijärkäleet valtaavat koko horisontin, mikä on juuri se kiehtova elementti tämän tyyppisissä lähiöissä. Vaikka rakennukset ovat yleisen mielipiteen perusteella rumia ja luotaantyöntäviä, on niissä mielestäni myös omanlaisensa hohto. Kuvaahan arkkitehtuuri yhdenlaista aikakautta Euroopan historiassa.

Suurin osa vuosikymmeniä vanhoista rakennuksista kautta itäblokin on nykyään valitettavan huonossa kunnossa. Sain huomata sen myös Romaniassa, missä Cluj-Napocan majoituksemme sijaitsi yhdessä tämäntyyppisistä kerrostaloista. Jäykän byrokratian, taloudellisen kannattamattomuuden ja kehittyvämpiin alueisiin panostamisen myötä vanhat ankean näköiset lähiöt ovat saaneet jäädä vähemmälle huomiolle ja usein kiinteistöjen kunnostus on jäänyt asukkaiden harteille.

Esimerkiksi Itäportin talot ovat kärsineet pitkään merkittävistä rakenteellisista ongelmista liittyen mm. vesihuoltoon ja hisseihin. Julkisivusta on pudonnut painavia betoniosia maahan. Asukkaat ovat toivoneet kunnostusta ja keränneet rahaa yhteiseen pottiin, mutta osittaisten huoltotöiden jälkeen tilanne on edelleen avoin eikä valtio ole ollut halukas osallistumaan neljän miljoonan euron moderniin julkisivuremonttiin. Pelkän betonifasadin uusiminenkin maksaisi kaksi miljoonaa euroa.

Jotkut tahot ovat kyseenalaistaneet sen, onko Belgradin symbolisissa monumenteissa, kuten Itä- ja Länsiporteissa ylipäänsä järkevää majoittaa asukkaita.

Osa lähiöistä taas on onnistunut nousemaan kuin Feenix tuhkasta. Tästä esimerkkinä on vaikkapa Tallinnassa sijaitseva Väike-Õismäen kaupunginosa, jossa osa kerrostaloista on saanut uuden pinnoitteen, väriä pintaan sekä uusitut ikkunat ja parvekkeet. Mutta samalla kun alueita uudistetaan, menetetään myös niiden historiallinen ja aikaansa kuvaava kiinnostavuus. Jossain vaiheessa kaikilla komplekseilla lienee kuitenkin edessä tienhaara, missä täytyy valita joko täydellinen peruskorjaus tai rakennuksen siirtyminen asuinkelvottomana historiankirjan sivuille.