Onko Ukrainan valtakoneisto fasistinen?

Helmikuun 2014 Kiovan vallankaappauksesta asti on kansainvälisessä ja kotimaisessa mediassa käyty kiivasta keskustelua Ukrainan valtakoneiston luonteesta. Ovatko Kiovan hallitus ja sen (sekä USA:n) ylläpitämät Ukrainan väkivaltaorganisaatiot fasistisia vai eivät? Entä mikä on presidentti Poroshenkon rooli tässä suhteessa? Ja mistä on peräisin nykyinen ukrainalainen fasismi ja miten se ilmenee tänä päivänä maan vaikeassa kriisitilanteessa?

Länsimedia, toimittajat ja länsimieliset poliitikot eivät millään myönnä selkeitä tosiasioita näissä kysymyksissä, vaan tekevät kaikkensa asioiden kääntämiseksi päälaelleen. Kun helmikuun vallankaappausta lähdettiin tukemaan, niin sitä oli tuettava sitten loppuun asti. USA:n ja EU:n geopoliittiset ja taloudelliset pyrkimykset eivät salli minkäänlaista suunnan muutosta omaksutuissa ajattelutavoissa. Yhteistyöstä myöskään äärinationalistien kanssa ei luovuta. Huolimatta siitä, että fasistiset ja äärioikeistolaiset voimat ottivat käytännössä haltuunsa Maidanin kapinaliikkeen.

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu Kansan äänen numerossa 5/2014. Toimituksessa katsottiin, että olisi tarkoituksenmukaista julkaista se uudelleen nykyisin Ukrainassa vallitsevan tilanteen valossa. Se toimii myös osaltaan kommenttina siihen, että lännessä pyritään jatkuvasti kiistämään järjestäytyneen ja laajamittaisen natsismin olemassaolo Ukrainassa. Itse artikkelin tekstiä ei ole juurikaan korjailtu, vaikka monet yksityiskohdat siinä ovatkin jo vanhentuneita. Keskeinen sanoma on kuitenkin edelleen ajankohtainen. Vanhan kirjoituksen oheen on nyt kuitenkin liitetty eräänlaisena päivityksenä lyhyt katsaus uudempiin tapahtumiin. Monet asiat eivät ole muuttuneet miksikään kahdeksassa vuodessa.

Median totuuksia
Ylen TV 2:n Ajankohtaisessa kakkosessa 6.5.2014 toimittaja Marja Manninen vakuutti Kiovassa kirkkain silmin, että Ukrainan vallankaappauk­sen jälkeen nimitetty hallitus ei ole fasistinen eivätkä myöskään siinä olevat neljä Svoboda (Vapaus) -puolueen ministeriä ole fasisteja. Näin siitäkin huolimatta, että jopa EU muutama vuosi sitten varoitti esimerkiksi kyseisestä puolueesta sen uusnatsiyhteyksien takia.

Helsingin Sanomissa 26.5.2014 toimittaja Suvi Turtiainen kirjoitti Erkki Tuomiojan Kiovan hallintoa puoltaneen blogin pohjalta: ”Myös ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Venäjän-mieliset ovat lähempänä fasisteja, jos ideologian määritelmäksi otetaan muun muassa etnisyyteen pohjautuva nationalismi, demokratian halveksinta ja vastustajien väkivaltainen kohtelu. ’Itä-Ukrainassa – – separatisteiksi kutsutut aseistetut toimijat ja heidän kansainväliset tukijansa täyttävät lähes kaikki edellä mainitut fasismin tunnusmerkit, ainakin huomattavasti selkeämmin kuin tällä polttomerkillä leimattu Kiovan hallitus”.

Tuomioja unohti kuitenkin tärkeitä fasismin tunnusmerkkejä kuten mm. sen, että fasismi on määritelty myös kapitalismin ja imperia­lismin äärimmäiseksi ilmenemismuodoksi. Tätä toteutti kirkkaimmassa muodossaan saksalainen natsismi 1930- ja 1940-luvuilla. Länsiukrainalaisella nykyisellä fasismilla on juurensa nimenomaan yhteistoiminnassa tämän saksalaisen edeltäjänsä kanssa. Ja tämä tuodaan jatkuvasti esiin esimerkiksi Ukrainan sisäministeriön alaisen kansalliskaartin vapaaehtoispataljoonien tunnuksissa ja toimintaperiaatteissa. Kapitalismia ja imperialismia edellä mainitun tunnusmerkin yhteydessä edustavat USA ja EU sekä Ukrainan presidentti Poroshenko ja muut oligarkit. Viimeksi mainituilla on jopa omia asevoimia Itä-Ukrainassa.

Vallankaappaajien hallitus
Suomen Kuvalehti otti tehtäväkseen numerossaan 21.3.2014 esitellä Ukrainan uutta hallitusta myönteisessä valossa. Tarkoituksena oli poistaa Venäjällä ja muualla esitetyt epäilyt hallituksen fasistisuudesta. Hallitukseen oli nimitetty 20 ministeriä, joista kuusi tuli Isänmaa-puo­lueesta, neljä Svoboda-puolueesta ja loput 10 määriteltiin sitoutumattomiksi. Lehti luonnehti Isänmaa-puoluelaisia ja sitoutumattomia maltillisiksi ja Svobodan edustajia nationalisteiksi. Svoboda-puolueesta lehti käyttää kuitenkin vielä erikseen nimikkeitä kansallismielinen, populistinen ja äärioikeistolainen. Yhteenvetona lehti toteaa, että valtaosaa ministereistä voidaan pitää maltillisina demokraatteina.

Jo Maidanin tapahtumien yhteydessä ja useaan otteeseen viimeisen puolen vuoden aikana on kuitenkin käynyt selvästi ilmi, että fasismi-epäilyt eivät ole olleet lainkaan tuulesta temmattuja.

Svoboda-puolue
Maidanilla ja monessa muussa paikassa svobodalaiset ovat osallistuneet aktiivisesti yhdessä uusnatsilaisen Oikea Sektori -järjestön (sittemmin puolueen) kanssa tarkka-ampujaprovokaatioihin, Leninin patsaiden ja toisen maailmansodan muistomerkkien hävittämiseen, 1940-luvun länsiukrainalaisen natsijohtajan Stepan Banderan maineen palauttamiseen jne.

Ukrainan parlamenttitalolla Kiovassa 14.10.2014 svobodalaiset ja muut nationalistit vastustivat Itä-Ukrainaan sovittua tulitaukoa ja vaativat samalla erityisaseman myöntämistä entisille UPA:n (Ukrainan kapinallinen armeija) taistelijoille. Nämä banderalaiset ”metsäveljet” osallistuivat sodan aikana Saksan valtaaman Ukrainan alueella SS-joukkojen myötä tunnettuihin tuhoamisoperaatioihin sekä hävityn sodan jälkeen vielä 1950-luvun alkupuolelle asti palautetun neuvostovallan vastaiseen maanalaiseen sissitoimintaan. Parlamenttitalolla vaadittiin myös kommunistisen ideologian kieltämistä. Hallituksen svobodalainen varapääministeri Oleksandr Sytsh on lähellä näitä banderalaisia ja häntä pidetään äärinationalismin ideologina (Komsomolskaja Pravdan Pietarin painos 24.4.-1.5.2014). Pahasti ei erehdytä, jos Svoboda-puoluetta pidetään fasistisena organisaationa.

Isänmaa-puolue
Suomen Kuvalehdessä maltilliseksi ja keskusta-oikeistolaiseksi mainittu Isänmaa-puolue on lähentynyt jatkuvasti Maidanin ajoista lähtien näitä svobodalaisia uusnatseja. Pääministeri Jatsenjukin (Isänmaa, nyt vaaleissa Kansanrintama) esiintymiset ja puheet Itä-Ukrainan tapahtumiin nähden ovat olleet kuin suoraan natsi-Saksaa kuvanneista dokumenttifilmeistä. Isänmaa-puo­lueen johtohahmo Julia Timoshenko vaati keväällä Itä-Ukrainan venäjänkielisen väestön hävittämistä. Hallitus pääministeri Jatsenjukin johdolla on sallinut Oikean Sektorin katupartioiden ahdistella entisen presidentin Janukovitshin kannattajia, eikä ole pyrkinyt selvittämään kommunistisen puolueen puheenjohtajan murhayritystä ja asunnon polttoa. Myöskään Odessan keväistä ammattiliittojen rakennuksen murhapolttoa ei ole alettu tutkia. Saati sitten malesialaisen matkustajakoneen alasampumista, joka selvästi yritetään painaa unohduksiin. Kommunistisen puolueen toiminta parlamentissa kiellettiin. Eivätkö jo nämäkin esimerkit osoita myös Isänmaa-puo­lueen edustajien ajautuneen avoimen fasismin kannalle?

Sitoutumattomat
Sitoutumattomista ministereistä osa on lähinnä ammattipohjalta, mutta esimerkiksi opetusministeri Sergei Kvit on lähellä ”banderalaisia” (em. Komsomolskaja Pravda). Kymmenestä sitoutumattomasta ministeristä on epäilemättä joillain muillakin läheisiä suhteita äärinationalisteihin. Eivät sitoutumattomatkaan ole millään lailla puuttuneet esimerkiksi pääministeri Jatsenjukin linjan toteuttamiseen, vaan ovat olleet yksimielisesti sitä kannattamassa. Sitoutumattomien ministereistä olivat Suomen Kuvalehdenkin mukaan keskeisissä tehtävissä Maidanin aukiolla ainakin terveysministeri Oleg Musiy, kulttuuriministeri Jevgen Nyshtshuk sekä nuoriso- ja urheiluministeri Dmytro Bulatov. Lisäksi edellä mainittu opetusministeri ja yliopiston johtaja Sergei Kvit tuki aktiivisesti opiskelijoidensa osallistumista Maidanin tapahtumiin.

Hallitus kokonaisuudessaan
Edellä esitettyyn alkuperäiseen hallitukseen on tullut puolen vuoden aikana muutoksia. Muun muassa puolustusministeri on vaihdettu jo kolmeenkin kertaan tappiollisten ja tehottomien sotaoperaatioiden johdosta. Svoboda-puolue ja sen tukena vain parlamentissa toimiva Udar-puolue sanoutuivat irti hallituksesta, mutta jatkavat kuitenkin tehtävissään lokakuun 26. päivän vaaleihin ja uuden hallituksen muodostamiseen asti.

Jos alkuperäinen hallitus ei ole kokonaisuudessaan muodollisesti fasistinen, niin sen kokoonpanosta kuitenkin valtaosa on käytännössä eri asteisia äärinationalisteja ja näistä osa selviä fasisteja. Svobodan ja hallituksen sekä parlamentin ulkopuolella olevan Oikea Sektori -puolueen vaikutusvalta on ollut suuri hallituksen toimintaan. Näiden tehokas katutason ulkoparlamentaarinen työskentely on johtanut siihen, että hallitus on toteuttanut jo puolen vuoden ajan toimenpiteissään lähinnä fasistista politiikkaa. Eikä varmaankaan kovin vastentahtoisesti – ainakaan Donetskin ja Luhanskin kansantasavaltojen suhteen.

Pahasti ei myöskään erehdytä alkuperäisen hallituksen kohdalla, jos sitä kokonaisuudessaan luonnehditaan fasistiseksi. Toiminta on viimeistään osoittanut sen.
Huomion arvoista on myös se, että hallituksen alaisissa organisaa­tioissa äärinationalisteilla on merkittävästi vaikutusvaltaa. Esimerkiksi kansallisen turvallisuusneuvoston puheeenjohtajan paikka on ollut svobodalaisilla ja varapuheenjohtajan paikka Oikealla Sektorilla.

Asevoimat
Helsingin Sanomat kertoi 13.8.2014, että Itä-Ukrainan sotaan osallistuu noin 50 000 henkeä Ukrainan hallinnon joukoissa. Saman lehden 11.9.2014 numerossa mainitaan pahamaineinen Azov-vapaaehtoispataljoona: ”Azov on yksi noin neljästäkymmenestä Ukrainan armeijan rinnalla taistelevasta vapaaehtoispataljoonasta. Sen tausta on äärioikeistossa, …”. Jos verrataan näiden pataljoonien kokoa esimerkiksi suomalaiseen jääkäripataljoonaan, joka on vahvuudeltaan keskimäärin 750 henkeä, niin 40 pataljoonan yhteislukumääräksi saadaan silloin 30 000 henkeä. Tämä on reilusti yli puolet Kiovan hallituksen Itä-Ukrainan joukoista. Vapaaehtoispataljoonat kuuluvat muodollisesti sisäministeriön alaisuuteen. Mistä tämä kertoo? Ainakin siitä, että vakinaisen armeijan kutsunnat ovat pahasti epäonnistuneet, mikä onkin ollut yleisesti tunnettua. Sotatöihin lähteminen ei ole ollut haluttua virallisen järjestelmän puitteissa. Sen sijaan Oikea Sektori -puolueen ja muiden fasististen ja äärinationalistien ryhmien värväystoiminta on toiminut samanhenkisten keskuudessa huomattavasti tehokkaammin. Käyttövoimana tässä ovat tietenkin olleet Venäjän vastaisuus ja 70 vuoden takaa periytyvä revanssihenki. Neuvostoliiton puuttuessa tilalle käyvät tähän tarkoitukseen nyt Itä-Ukrainan venäjänkieliset ja heidän puolustajansa.

Azovin värvääjä
Demokraatti-lehdessä julkaistiin 3.10.2014 STT:n haastattelu, jossa Azov-pataljoonan värväyskeskuksen johtaja Jaroslav Babytsh kertoi näkemyksiään toimittajalle. Jutun otsikkona oli ”Sota yhdisti Ukrainan hallinnon ja äärioikeiston” ja alaotsikkona ”Azov-pataljoona pakottaisi Euroopassa asuvat muslimit vaihtamaan uskontoa”. Babytsh julisti: ”Hitler teki paljon oman kansansa hyväksi, kun taas Putin tuhoaa omaa kansaansa”. Putinista voidaan ideo­logisesti olla monta mieltä, mutta Babytshin rinnastus on lievästi sanoen yliampuva ja propagandistinen. Näin on kai ollut tarkoituskin. Babytsh kiistää Azov-pataljoonan olevan fasistinen tai uusnatsilainen. Miksi pataljoona käyttää sitten tunnuksenaan toisen maailmansodan aikaisen saksalaisen SS-Reich-osaston tyyliteltyä hakaristiä? Itä-Ukrainan aluepuolustusjoukoilla on sen sijaan ollut tunnuksenaan Yrjön ristin musta-oranssinen nauha, joka on jo pitkään ollut Voiton päivän ja antifasismin symbolina. Samassa jutussa myös azovilaisten ideologi, historian tohtori Oleg Odnozozhenko kehuu Hitlerin sisäpolitiikkaa onnistuneeksi. Tästä voivat miljoonat nat­sien uhrit olla eri mieltä.

Azovin kaltaisia pataljoonia on 40:n joukossa riittämin. HS 28.9.2014 kirjoitti: ”Esimerkiksi Aidar-pataljoona on toiminut juuri niin kuin Venäjän ja kapinallisten propaganda toitotti jo etukäteen. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on raportoinut sen jäljiltä pahoinpitelyjä, ryöstöjä ja sieppauksia”. HS:n 14.9.2014 mukaan ”…Donbass-pataljoona haluaisi kaksinkertaistaa kokonsa 1200 taistelijaan”. Äärioikeistolaisuus ja natsismi tuntuvat vetävän puoleensa nykypäivän Länsi-Ukrainassa.

Ukrainan vaalit 26.10.2014
Edellä esitetyn lähihistorian valossa nyt pidettyjen parlamenttivaalien alustava tulos ei lupaa mitään oleellista muutosta Ukrainan valtakoneiston tulevaan politiikkaan. Nykyinen hallituskin tulee jatkamaan aina siihen asti, kun uusi hallitus on saatu muodostetuksi. Siihen voi kulua aikaa. Sen verran eripuraisia ovat vaalien voittajaryhmittymätkin esimerkiksi Itä-Ukrainaan suhtautumisesta. Puoluelistojen perusteella valittiin noin 430-henkiseen parlamenttiin puolet sen edustajista. Loput tulevat alueiden yksittäisistä valituista edustajista. Nämä eivät ole vielä selvillä, mutta oligarkeilla ja äärinationalisteilla tulee olemaan vahva edustus näidenkin joukossa. Uusnatseja ja fasisteja ei tule myöskään puuttumaan.

Tämän hetken tietojen mukaan on puoluelistoilta tulossa parlamenttiin kuusi yli viiden prosentin äänikynnyksen ylittänyttä puoluetta tai liittoutumaa. Noin 22 prosentin ääniosuuden keräsivät presidentti Poroshenkon blokki ja pääministeri Jatsenjukin Kansanrintama. Kolmanneksi nousi länsiukrainalainen Oma Apu-puolue noin 11:llä prosentilla. Lähes 10 prosentin osuudella ylsi neljänneksi entisen valtapuolueen Alueiden puolueen seuraajaryhmittymä. Tämä Oppositio­blokki tulee olemaan ainoa jollain tavoin venäjänkielisiä edustava ryhmä parlamentissa. Viidenneksi tuli noin seitsemällä prosentilla Oleg Ljashkon äärinationalistinen Radikaalipuolue ja kuudentena parlamenttiin pääsi nykyisen sotakiihkoilijan Julia Timoshenkon Isänmaa-puolue kuudella prosentilla.

Vaikka uusnatsilainen Svoboda-puolue jäikin parlamentin ulkopuolelle, niin sen ja Oikean Sektorin lähellä olevia aktiiveja ja hengenheimolaisia löytyy kaikista edellä mainituista ryhmittymistä Oppositioblokkia lukuunottamatta. Kommunistinen puolue jäi tunnetuista syistä parlamentin ulkopuolelle. Siihen kohdistuneet painostus- ja vainotoimenpiteet ovat pakottaneet sen lähes illegaaliseen toimintaan. Kaiken kaikkiaan vaalitulosta ar­vioitaessa Kiovan valtakoneisto siirtyi nyt entistä enemmän oikealle ja äärinationalismin suuntaan.

Jaakko Ahvola
Helsinki