Luther ja Erasmus Rotterdamilainen – uskonnollisen kiistan marxilaista analyysiä

Martti Lutherin anekaupan kritiikissä voimme oikeastaan nähdä jo ensi pilkahduksen taloustieteestä, vaikka Luther olikin vielä monessa suhteessa keskiajan kasvatti ja puki siten havaintonsa uskonnolliseen kaapuun.

Jonathan Widell 8.1.2024

Olemme Kansan äänessä aukoneet uusia – ja kuitenkin vanhoja – uria saattaaksemme ajan tasalle ymmärryksemme marxilaisen teorian riittävyydestä ja lopulta suorastaan ylivertaisuudesta selittäessämme maailman nykytilaa ja ennakoidessamme tulevaisuutta. Käännetään vaihteeksi kuitenkin katse taakse menneisyyteen ja katsotaan, kuin teorian soveltamisesta ennestään jo loppuun kaluttuna aiheena pidetyn aiheen, kuten uskonpuhdistuksen, tutkiminen aukeaa erinomaisesti marxilaisen teorian avulla. Sitä paitsi 1500-luvun alku on monessa suhteessa oman aikamme kaltainen syvällisine muutoksineen, joten se tarjoaa jo sinänsä hyvän lähtökohdan oman aikamme tarkasteluun.

Mikä ihmeellisintä, marxilaisen teorian pätevyys ei riipu näkökulmasta. Parhaiten tämän havaitsee siitä, että on sen kannalta yhdentekevää, onko joku ateisti tai uskovainen. Marxilaisen teorian perusajatukset ovat yhtä lailla päteviä näkökulmasta tai muista uskomuksista riippumatta. Tietysti tässäkin maltti on valttia. Otetaan kuitenkin tuota uskonnon sisäistä näkökulmaa tähän asettamalla Martti Luther rinnakkain rakkaan vihollisensa Erasmus Rotterdamilaisen kanssa.

Hohenzollerien valtapyyteet anekaupan taustalla

Mikä sai uskonpuhdistuksen liikkeelle? Lyhyin ja kai kattavin vastaus on kahden mahtisuvun – Hohenzollereiden ja Habsburgien – kilpailu. Hohenzollerit tosin nousivat keisarin istuimelle vasta 1800-luvun lopulla yhdistettyään Saksan pikku ruhtinaskunnat Preussin alaisuuteen. Habsburgit sen sijaan olivat keisarin istuimella peräti yhtäjaksoisesti vuodesta 1508 alkaen, kun Maximilian I valittiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi.

Mitäpä Hohenzollerit tähän sanoivat? No, itä-Saksan alueella vaikutti Hohenzoller nimeltä Albert Brandenburgilainen. Hän halusi kahmia itselleen samanlaista valtaa kirkon piirissä kuin Habsburgit maallisen vallan suhteen. Albert halusikin itselleen hiippakuntia ja sitä myötä piispan titteleitä. Taival alkoi Magdeburgista, jonka piispa hän oli, ja siihen rinnalle tuli Halberstadtin hiippakunta, johon hän ei sentään piispaksi enää kelvannut, kun hänellä oli jo yksi hiippakunta. Hänestä tuli Halberstadtin “apostolinen administraattori”.

Tämä ei kuitenkaan Albertille riittänyt. Hän halusi vielä kolmannen hiippakunnan ja tällä kertaa oikein piispan nimikkeellä. Tähtäimessä oli Mainz, jonka piispa oli myös yksi keisarikunnan vaaliruhtinaista. Mahtimiestä hänestä oli siis tällöin kerrakseen.

Tähänpä ei paavi sitten niin vain suostunut, vaan vaati Mainzin piispan tittelistä maksua, joka meni hyvään tarkoitukseen Rooman rakennusprojekteihin. Vaikka Albert olikin varakkaasta suvusta, ei hänenkään kukkaronsa pohjaton ollut. Hänen piti osa tuosta summasta rahoittaa ottamalla lainaa maailman rikkaimmaksi mieheksi nimetyltä Jakob Fuggerilta, joka lainan järjestikin.

Lainan takaisinmaksu johtikin sitten siihen tilanteeseen, että rahavirta Albertin suuntaan luotiin anekaupalla. Toisin sanoen kukin kirkon jäsen voi pelastaa paitsi itsensä myös läheisensä kiirastulesta tekemällä hyvän työn tiettyjen paavin määräämien kuvioiden puitteissa, joiksi tuohon aikaan lukeutui aneiden maksaminen.

Tämä tietysti johti Lutherin kuuluisiin 95 teesiin, jotka hän naulasi – ainakin legendan mukaan – Wittembergin linnankirkon oveen pyhäin päivän aattona lokakuun viimeisenä päivänä. Linnankirkko kun oli omistettu kaikille pyhille, ja koska täysi ane oli saatavissa myös käymällä kirkossa sen suojelupyhimyksen nimikkopäivänä, jolle kirkko oli omistettu – tässä tapauksessa siis kaikille pyhille – kirkkoon virtasikin ihmisiä solkenaan. Loppu onkin historiaa (kuten kaikki muukin).

Vaikka Luther ei ollut taloustieteilijä – eihän taloustiedettä syntynyt vielä pitkään aikaan kuin vasta osaksi juuri hänen aikaansaamansa uskonpuhdistuksen ansiosta – hän ei ollut tyhmä mies. Hän mainitsee kirjoituksissaan sekä Albertin että Jakob Fuggerin. Hän tuomionsa ei ole suopea, kuten hyvin ymmärrämme. Lutherin kritiikissä voimme oikeastaan nähdä jo ensi pilkahduksen taloustieteestä, vaikka – kuten Lutherin eturivin elämäkerrankirjoittaja Roland H. Bainton toistuvasti mainitsee – Luther olikin vielä monessa suhteessa keskiajan kasvatti ja puki siten havaintonsa uskonnolliseen kaapuun.

Fugger rahoittaa poliittista valtaa liiketoimiensa edistämiseksi

Albert ei ollut kuitenkaan Fuggerin ainoa bisnesprojekti. Hän rahoitti myös Maximilianin avioliiton Maria Burgundilaisen kanssa. Fugger siis rahoitti myös Habsburgien vaikutusvallan laajenemista Itävallan seuduilta länteen aina nykyisen Belgian alueelle. Pari vihittiinkin avioon Gentissä, nykyisessä Belgiassa, silloisessa Flanderin kreivikunnassa.

Näin Burgundi-Valois’n hallitsijasuvulle kahmitut Alankomaiden alueetkin siirtyivät Habsburgien hallintaan, ja kuuluisa aviokaupoilla alueiden laajentaminen Habsburgien aikana oli kuvassa mukana jo aivan suvun keisariuden alkumetreiltä. Tosin Burgundi-Valois oli itse harjoittanut juuri samaa peliä aikaisemmin, suurimpana kahmijana kun oli Filip III Hyvä, joka paranteli myös suhteita Englantiin järjestämällä Jeanne d’Arcin englantilaisten tuomittavaksi, Ranskan valtapyyteiden hillitsemiseksi (Burgundi kun oli vielä Ranskasta erillään ja itse asiassa sen kova kilpailija).

Fuggeria noille sijoille veti Flanderin vaateteollisuus. Sen ansiosta Flanderin krevikunta olikin Euroopan vaurain alue ja Filip III Euroopan mahtavin hallitsija. Fuggerin suvun vauraus oli alun perin peräisin vaateteollisuudesta, joten ala ei Jakob Fuggerille ollut ollenkaan outo. Kun Flanderi harjoitti vielä villan tuontia Englannista, Fugger katsoi pääsevänsä kunnon apajille. Sitähän varten Filip oli Jeanne d’Arcinkin antanut engantilaisille – siis “oikeasti”.

Tuo meriliikenne Englantiin hoidettiin tietysti Antwerpenistä, joka puolestaan oli kuulunut Brabantin herttuakuntaan. Tosin Filip oli senkin kahminut itselleen – tällä kertaa ei tosin avioliiton kautta vaan serkkunsa, Brabantin herttuan Filip I:n, kuoltua lapsettomana. Tarkemmin sanottuna Filip I:llä ei ollut lapsia aviosta, kylläkin äpäriä, kuten Anton Brabantilainen, jolla oli yksi titteli mm. Rotterdamissa.

Lutherin ja Erasmuksen pohjimmaisena erona raha ja talous

Erasmus Rotterdamilaisen lähtökohdat olivat siis täysin erilaiset kuin Lutherin. Lutherin isä oli vauraustunut kaivosteollisuudella ja Luther oli kovasti kaivosteollisuuden leimaama. Tuloksena oli ”karheaa kansanuskoa”, kuten joku suomalainen kirjoittaja lutherilaisuutta kutsui.

Erasmus taas oli itsekin papin äpäräpoika, joten tietynlaista sivistyneistöä. Äpäryys ei hänelle tunnu olleen varsinaisesti haitta, sillä noita äpäriä oli tuon Anton Brabantilaisen lisäksi erilaisissa virallisissa tehtävissä useitakin, kuten kaimansa Antoine, Burgundin Äpärä, jollaiseksi häntä puolivirallisesti kutsuttiin. Sitten oli tuo Margareta Parmalainen, joka oli keisari Kaarle V:n äpärä – Margaretasta tuli Kaarlen valtakaudella peräti Alankomaiden sijaishallitsija.

Se mikä kuitenkin erottaa Erasmuksen Lutherista, on täysin erilainen taloudellinen yhteys. Vaikka Rotterdamin väkiluku ei ollut kuin muutama tuhat, Rotterdamin satamasta oli tulossa Antwerpenin kilpailija. Sitä kautta sisämaahan tuotiin puutavaraa aina Suomesta saakka. Rotterdam oli saanut taloudelliset erivapaudet nykyisten Alankomaiden monien muiden kaupunkien tavoin Wittelsbachin hallitsijasuvun valtakaudella. Wittelsbach vaikutti Baijerista käsin, ja sitä varten esim. Reinin vesiliikennettä parannettiin. Samaisen Rein-joen varrella sijaitsi myös vauras Baselin kaupunki Sveitsissä. Baselista käsin Erasmus taas kirjoitti monet teoksensa, kuten kuuluisan parannetun Uuden Testamentin latinannoksen, jossa oli mukana myös käänteentekevät kreikankieliset käsikirjoitukset. Näitä Luther käytti sitten oman Uuden testamentin saksannoksensa perustana.

Tästä riippuvaisuussuhteesta riippumatta Luther ei voinut sietää Erasmusta, jota hän piti jonkinlaisena hienohelmana tai pitsipöksynä, vähän kuin joku suomalainen duunari jotakin eurokraattia. Kaikista pahin kai oli hänen silmissään se, että Erasmus kävi kirjeenvaihtoa Albert Brandenburgilaisen kanssa ja pohti joitakin kirkon epäkohtia. Ihan kuin Erasmus olisi ehdoin tahdoin ollut tietämättä hänen aikaansaamastaan anekaupasta, jolla itäisen Saksan köyhä väestö kynittiin lopuistakin varoistaan. Erasmus oli näin ollen osa ongelmaa, jota vastaan Luther taisteli.

Tämä taloudellinen näkökohta on yksioikoisin selitys siihen, miksi Lutherin ja Erasmuksen välit olivat niin kireät, vaikka he olivatkin monista asioista yhtä mieltä. Erasmus ei näet ollut Lutherin mielestä tältä kannalta lähelläkään ongelman ydintä. Lutherilla vain ei aikansa kasvattina ollut käsitteistöä pukemaan kritiikkiään sanoiksi esimerkiksi taloustieteen termein. Sen sijaan kiista kiteytyi sellaisiin asioihin kuin tahdon vapaus, jonka Luther tietysti kiisti ja Erasmus ei. Ei talous siitäkään ollut kokonaan poissa: onhan tahdon vapaus taloudellisessa ahdingossa elävälle ihmiselle, kuten kaivostyöläiselle, illusorisempi kuin ylemmille luokille, joilla on, millä mässätä.

Fugger toi tavallaan Lutherin ja Erasmuksen kosketuksiin toistensa kanssa, ajoihan Fugger taloudellisia etujaan näiden kummankin elinpiirissä. Kuitenkin kun keisarikunnan keskus siirtyi Maximilianin avioliiton myötä Belgian alueelle kolmeksikin sukupolveksi, Luther ei päässyt eroon kapinamielestään – ehkä alitajuisesti tätä Saksan vaikutuspiiristä livennyttä kunnianantoa puolustaen. Sillä aikaa kun Erasmuksesta tuli keisari Kaarle V:n neuvonantaja, Luther piti järjestää turvaan Wartburgin linnaan samaista Kaarlea pakoon, ettei henki mennyt.

Tärkein murheenkryyni Lutherille oli kuitenkin raha, eikä hän koskaan päässyt kokonaan irti oman rahatilanteensa murehtimisesta – varsinkin sen jälkeen, kun hän itse meni naimisiin. Näin ainakin Baintonin mukaan. Sen vuoksi onkin varsin uskottavaa, että Lutherin henkinen perintö kiertyy talousasioiden ympärille laajemminkin. Ei tarvitse kuin nähdä asia siltä puolelta. Onhan hänen anekaupan arvostelunsa siitä jo selvä osoitus sinänsä.

Eikä Luther tyhmä ollut. Hän näki koko Euroopan olevan Fuggerin kapitalismin armoilla aina sen henkisiä ylärakennelmia myöten – siis uskontoa ja teologiaa myöten.