Maailma alkaa olla monella solmulla – ainakin länsimaissa

Mielenosoittajan kyltti (”Nato on ongelma, ei ratkaisu”) kertoo kaiken olennaisen nykyisestä maailmanpoliittisesta tilanteesta. USA ja Britannia tyrmäsivät Venäjän ja Ukrainan saavuttaman sopimuksen rauhasta maaliskuussa 2022. Ukrainassa on kyseessä Naton aloittama sota Venäjää vastaan. Länsi näyttää olevan valmis sotimaan Venäjää vastaan viimeiseen ukrainalaiseen.

Jonathan Widell 19.12.2023

Maailmassa näyttää nyt olevan useampikin levottomuutta aiheuttava alue. Eivät riitä enää yhden käden sormet niitä laskemaan.

Suomen ”puolustuskumppanuus” USA:n kanssa

Yksi niistä on Suomi ja DCA eli Defense Cooperation Agreement, siis puolustusyhteistyösopimus. Tuostakin voisi luulla, että se viittaa Suomen puolustukseen, millä mielellä sitä on Suomessa oltu allekirjoittamassa. Tosin ihmetyttää, miten sen sisältö tuli suomalaisten tietoon vasta pari päivää ennen sen allekirjoittamista, mikä sekin tapahtui Washingtonissa. Se, ettei tuo ”puolustus” oikeasti viittaa Suomen puolustukseen, voi tulla mieleen jollekulle jo siitäkin, että samoihin aikoihin USA:n kongressi näytti vihreää valoa USA:n ”Defense Billille” eli puolustuslakiesitykselle, jossa ei puolustuksesta – USA:n puolustuksesta nimittäin – ole tietoakaan: rahathan menevät Ukrainalle ja Israelille. Mitä tekemistä näillä on Amerikan puolustuksen kanssa, jos ei nyt koeta selittää tätä jotenkin sillä tavalla, että hyökkäys on paras puolustus?

Se, että Suomen merkitys tulee nyt korostumaan, on ollut meillä jo tiedossa pitkänkin aikaa. Nimittäin kun sota Ukrainassa on lännen kannalta tökkinyt jo pitkään – niin että siitä aletaan jo Suomenkin valtamediassa avoimesti ruveta syyttämään liittolaisia, kuten Kansan Äänen toisessa jutussa huomautetaan – painopiste tulee hyvinkin nopeasti hilautumaan pohjoiseen, siis Suomeen ja Ruotsiin.

Kuten on hyvin tiedossa, Vladimir Putin kertoi mediagaalassaan (jollaiseksi sitä pahanilkisesti lännessä maalataan), että Suomen tuo DCA-sopimus aiheuttaa vastatoimia Venäjällä. Tämä vastatoimi on nyt ensikädessä se, että Leningradin sotilaspiiri ”luodaan uudelleen”. Se erotetaan Moskovan sotilaspiiristä, johon se liitettiin muutama vuosi sitten. Alue on laaja: se ulottuu ainakin vanhojen rajojen mukaan Novaja Zemljalta aina Pihkovaan asti. Boris Jeltsin oli Ruotsissa käydessään luvannut ruveta veivaamaan sitä pienemmälle liekille, kuten 1990-luvun lopulla sitten tapahtuikin.

Se, että Venäjän vastaveto esitetään nyt juuri siksi uhkaksi, joka tuon sopimuksen oikeutus muka oli, ei voi olla herättämättä tietynlaista surullista hilpeyttä. Tässä vaiheessa olisi paras vain tunnustaa, että kaikki meidän esittämät varoitukset tästä Suomen ristiretkipolitiikasta ovat käymässä toteen. Ja vielä nopeammin, kuin kukaan kai olisi osannut odottaa. Katsokaa vain nyt Ukrainan kohtaloa. Se kajastaa jo varsin kouriintuntuvana näköpiirissä Suomenkin kohdalla. Ja ehkä sekin nopeammin, kuin moni osaa – tai uskaltaa – odottaa.

Epäilyksiä Kiinankaan suhteen unohtamatta…

Toinen painopiste on Kiina. Sanottakoon se nyt tähän väliin. Varsinkin kun Kanadan lehtiä lukee, luulisi, ettei maailmassa ole paljon muuta meneilläänkään kuin jokin oikeudenkäynti Hongkongissa. Tai vakoojasyytökset kahta kanadalaista vastaan Kiinassa. Miesten nimet ovat Kovrig ja Spavor (molemmat etunimeltään Michael), jotka muuten nyt taitavat syytellä toisiaan kiinnijäämisestään. Tässä unohtuu se, että tuo vakoojaskandaali on avoimestikin tunnustettu Kiinan vastavedoksi sille, että Kanada – Yhdysvaltain käskystä – pidätti Vancouverin lentokentällä joulukuussa 2018 yhden kiinalaisfirma Huawein yhden johtajan nimeltään Meng Wanzhou siitä hyvästä, että Huawei oli kiertänyt Amerikan Iranin-vastaisia pakotteita!

Tässä sivussa on sitten joulukuussa tullut sitä tietoa – vieläpä samalla viikolla – sekä Kanadan että Iso-Britannian tiedusteluyhteisöltä, että Venäjä ja Kiina ovat vaikuttaneet – ja yrittävät vaikuttaa edelleen – lännen demokraattisiin vaaleihin. Tosin tuo Kanadan ja Iso-Britannian yhteispeli sopii yhtä hyvin yhteen USA:n suunnitelmien kanssa kuin tuo Mengin pidätys. Sitä kautta USA on sitten kaiketi pääsemässä Kiinan kimppuun ikään kuin takaoven kautta, kun sillä näyttää nyt olevan kädet täynnä tekemistä muulla suunnalla.

Yhteydet maailmassa katkeilemassa – ja eriarvoisuus lisääntymässä

Mutta se todellinen tulipalo on nyt Gazan suunnalla. Nimenomaan ”suunnalla”, sillä Israelin ja koko sitä tukevan lännen todellinen murheenkryyni on Jemenin huthien aiheuttama uhka merenkululle Punaisellamerellä. Maailman suurimmat merikuljetusyhtiöt ovat jo alkaneet kiertää Suezinkanavan kokonaan. Syynä on kohonneet vakuutusmaksut ja muut siihen liittyvät tekijät, jotka palauttavat mieliimme – ironisesti kyllä – sen ajan noin vuoden takaa, jolloin lännen arvoyhteisö boikotoi merikuljetuksia Venäjään ja Venäjältä, ainakin mitä öljykuljetuksiin tuli, epäämällä niiltä vakuutukset, jotka suurimmaksi osaksi olivat peräisin Lontoosta. Tosin jonkin Lloyd’sin tilalle on nyt löytynyt maailmalta montakin muuta vakuuttajaa.

Tästä voi sitten laajentaa näkökulmaa moneenkin suuntaan. Mitä jos meriliikenne on samalla lailla uhattuna muissakin salmissa, kuten Malakansalmessa? Sitähän varten Yhdysvallat nyt koettaa Indonesian presidentinvaaleissa nostaa valtaan itselleen mieleisen ehdokkaan. Sitä varten Aceh’n provinssin kapinaliikettä tukahduttamaan – tsunamin jälkeen tosin – pantiin Martti Ahtisaari, joka sai yhteisymmärrysmuistion kapinallisten ja Indonesian liittohallituksen välillä elokuussa 2015.

Mutta elinkustannukset tulevat nyt lännessä – eritoten Euroopassa – nousemaan entisestään muutenkin. Tähänhän on ollut syynä se päivänselvä syy, että energiatoimitukset Venäjältä on täytynyt väkisinkin saada loppumaan – vedoten siihen omituiseen selitykseen, että näin ei Venäjä voi käyttää kaasua ja öljyä aseenaan. Samalla bisnestä on ikään kuin imaistu Amerikkaan. Saksassa kuulemma jo suurin osa yrityksistä on joutunut siirtämään toimintojaan ulkomaille – pääasiallisena tekijänä tässä on kohonnut energianhinta, joka Yhdysvalloissa on sentään saatu pysymään aisoissa. Ja on siitä sitten jotakin läikkynyt Kanadankin puolella, ikään kuin palkkioksi uskollisuudesta isoveli Yhdysvalloille.

Ja tästä sitten tapellaan Suomessa oikeiston ja vasemmiston – ehkä pitäisi nykyään jo muuttaa terminologia suoraan ”valevasemmistoksi”. Kun ei ole rahaa, pitää jostakin leikata Orpon kaudella. Jos ja kun valevasemmisto tulee valtaan, pitää taas maksaa solidaarisuudesta jollekin Etelä-Euroopan taloudelle jonkin katastrofin, kuten aikaisemmin pandemian, aiheuttaman tuhon takia. Ja missä ovat nekin rahat? Ja millä se maksetaan? Orpo leikkaa, kun ei muuhun pysty. Ja sitten velkaa taas lisää uuden hallituksen kaudella, mitä sitten uusi oikeistohallitus leikkaamaan. Ja niin edelleen.

Jos tässä jotakin jäynää koettaa etsiä, se on se, että globalisoituminen on nyt ikään kuin vetämässä takapakkia. Pandemialla saatiin rajat kiinni. Nyt niitä saadaan kiinni jollakin muulla syyllä, kuten huthien hyökkäyksiin vedoten. Tuskin tässä on kenellekään aivan selvää, missä ollaan menossa, puhumattakaan siitä, että tässä olisi joku jonkin loosin salaliitto, mutta näin vain ovat näreet: kun globalisoitumiselle pannaan stoppi äkkiä, ihmisten elintaso laskee, hinnat yhteyksien takkuilun takia laskevat, talous jämähtää ja – kuten Thomas Piketty on sitten selittänyt – kun talous jämähtää, siitä rahasta ei valu pohatoilta tavallisen kansan taskuun senkään vertaa, kuin aikaisemmin on valunut.

Lisääntyvät tuloerot kasvattavat sitten kansan tyytymättömyyttä. Sitä taas täytyy hillitä eri konstein, kuten lisääntyvällä valvonnalla. Sitähän on harjoiteltu jo vetoamalla sellaisiin EU:n lainsäädännön helmiin kuin terrorismin rahoituksen ja rahanpesun vastaisiin asetuksiin ja direktiiveihin. Samalla kun sitä rahaa pestään ja terrorismia rahoitetaan tuolla kansan ulottumattomissa jossakin eliitin yläilmoissa.

Ulkoisilla uhkilla sisäisiä uhkia tukahduttamaan

Se, mitä on tapahtumassa, on aika yksinkertainen juttu. Näitä ulkoisia uhkia hehkuttamalla – olkoon nyt kyse vaikka Venäjästä tai Kiinasta – voidaan epäilyksen alle panna koko oma kansa. Jos vaikka ne muka vehkeilevät omaa hallitustaan vastaan. Tai mitä tahansa hallitusta vastaan, joka on tuon oman hallituksen yläpuolella vaikkapa Brysselissä.

Se, että eliitin hienot jutut alkavat takkuilla – kuten nyt Ukrainassa – ei tuota trendiä pysäytä. Pikemminkin päinvastoin. Eli kun järjestelmä romahtaa eikä ulkoiset uhkatkaan ole enää niin helposti torpattavissa kuin esimerkiksi Jugoslavian sotien aikana, epäilykset lankeavatkin oman kansan niskaan. Joka tietysti vastaa samalla mitalla omia ”päättäjiään” kohtaan mutta kun eivät näihin mitenkään pysty pääsemään käsiksi, hyökkäävät sitten omantasoisten ryhmiensä kimppuun. Kuten maahanmuuttajien. Tai turvapaikanhakijoiden, josta on Suomenkin hallitus ollut vähän kuin esimerkkiä näyttämässä tuon ”rajakriisin” puitteissa. Ja kun ulkomaalaisten paine alkaa tuntua hyvinvointivaltion kukkarossa – niin tosiaan: hyvinvointivaltioksi sitä kutsuttiin vielä sukupolvi sitten – niin alkaa epätoivo valtaa alaa. Ja viha kasvaa. Ja sen myötä puolestaan valvonta.

Kovin kauaa ei tarvinne odottaa, että näkee, miten tässä käy. ”Kehityksen” tahti on nimittäin huima. Eikä tämä trendi ole mitenkään Suomen yksinomainen piirre. Sama on havaittavissa kaikkialla länsimaissa. Mikä ehkä antaa aiheen olettaa, että tässä takana on sittenkin jokin ”salaliitto”.

 Ehkä kapitalismi.