Italia uhkaa vajota roskalainaluokkaan–seurauksena pahin eurokriisi?

Italia uhkaa vajota roskalainaluokkaan–seurauksena pahin eurokriisi?

Nyt 30-vuotisessa EU:n vastaisessa taistelussa on nähty monia vaiheita, kun mm. 7.4.2006 hallitus hyväksytti eduskunnalla EU:n silloin jo raatona makaavan perustuslain, vaikka Ranskassa se oli jo kertaalleen hylätty ja edelleen EU:n vastainen taistelu meillä vaan jatkuu

Kirjoitti Juhani Tanski, Kuopio, 29.10.2023

Italian vakavin ongelma nyt on krooninen talouskasvun puute. Italian talouskasvu on ollut euroalueen heikoimpia koko euron historian ajan. Italian talouden kasvu loppui, kun maa liittyi yhteisvaluuttaan.

Italia ajautui markkinoiden armoille – ratkaisun hetket ovat käsillä

Roskalainaluokkaan putoaminen uhkaa Italiaa. Markkinoita huolettaa etenkin valtionvelka, joka paisuu paisumistaan. Huoli näkyy jo Italian koroissa. Kolmanneksi suurimman euromaan luottoluokitukset ovat vaarassa heikentyä. Italian kannalta ratkaiseva päivä on edessä 17.11, jolloin luottoluokittaja Moody’s voi pudottaa sen roskalainaluokkaan.. Moody’s mukaan Italia uhkaa tippua roskalainaluokkaan. Italian ei saisi enää rahaa markkinoilta. Monet eivät usko EKP:n tulevan tällä kertaa apuun.

Miten käy Italian?

Italiaa uhkaa sama kohtalo kuin Kreikkaa aiemmin: sijoittajat alkavat karttaa maan velkapapereita. Invest-pankki Goldman Sachs ja us pankki Citi ovat jo varoittaneet Italia siitä, että sen korkoero Saksan velkapapereihin voi kasvaa rajusti. 10-vuotisten valtionlainojen korkoeron odotetaan repeävän 250 pisteeseen, jos pudotus roskalainaluokkaan toteutuu. Italian keskuspankki arvioi kriisirajan olevan 200 pisteessä. Tuo raja on hienoisesti jo ylittynyt. Italia on nousemassa velkaantuneimmaksi euromaaksi Kreikan ohi.

Italiasta tuli myrskyvaroitus

Uutta yhteisvelkaa ja eurobondeja ajetaan nyt tosissaan tal-kom Paolo Gentiloni:  ”Meidän on käynnistettävä uusi yhteisvelka siihen mennessä, kun EU:n elvytyspaketin aikaraja tulee vastaan vuonna 2026.”.  Samaa toitottaa EKP:n johtokunnan italialaisjäsen Fabio Panetta: yhteisvelkaa ja eurobondeja tarvitaan erityisesti kasvavien geopoliittisten jännitteiden takia. 

Tohtori Tuho” maalailee jo seuraavaa shokkia

Suurin euromaa Saksa on jo taantumassa. Ranskalta ja Italialta odotetaan 0-kasvua. EKP:n kellokkat toteavat: ”talouskuva    on huolestuttava”. ”Tohtori Tuhona” tunnettu mm. globaalin finanssikriisin oikein ennustanut talousprofessori Nouriel Roubini on huolissani myös Saksan ja Ranskan tilanteesta: ”Euromaiden on supistettava velkaantumistaan. Oletettavasti tulee uusi globaali shokki, johon liittyy todellinen maailmanlaajuinen taantuma.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

EU:n palveludirektiivin luonteen selviäminen ranskalaisille ratkaisi EU:n perustuslaista käydyn kansanäänestyksen Ranskassa EU:n vastustajien voitoksi. Käytännössä EU:n perustuslakiluonnos oli jo kuopattu. Kuitenkin suuria EUmaita miellyttääkseen Suomen hallitus yritti EUpuheenjohtajakautensa alussa “piiskata kuolleen hevosen henkiin”. Kokoomuksen johtaman Suuren valiokunnan kokouksessa 7.4.06 perustuslakiluonnos hyväksyttiin. EU:n vastaiset järjestöt organisoivat silloin eduskuntatalolla protestin.

Joseph Stiglitz: Uusi velkakriisi on todennäköinen

Talousnobelisti Stiglitz sanoo:    ”Uusi maailmanjärjestys on jo totta. Silloin olemme kaikki tuhoon tuomittuja”. Hän varoittaa uudesta velkakriisistä: ”Rehellisesti sanoen tämä on melkoinen sotku”.

Kolme asiaa tekee euroalueen tilanteesta todella ikävän

EKP:n talvesta tulee poikkeuksellisen vaikeaJos tilanne kärjistyy, se ravisuttaa kaikkia euromaita. Rajusti laukkaava inflaatio ei salli huokaista helpotuksesta, ja uusia huolenaiheita ilmaantuu koko ajan. EKP:n pomo    Christine Lagarde nosti esiin Lähi-idän tilanteen vaikutuksen raakaöljyn hintaan. Raakaöljyn kallistuminen voi vauhdittaa euroalueen inflaatiota pahimmassa tapauksessa jopa 1 prosenttiyksiköllä. Lisäksi EKP varautuu kaikessa hiljaisuudessa reagoimaan Italian tilanteeseen. Italian luottoluokitukset päivittyvät marraskuun aikana ja vaarana on roskalainaluokkaan putoaminen. Jos korkoero Saksaan levenee nykyisestä, keskuspankki todennäköisesti joutuu puuttumaan tilanteeseen. EKP:n ex-pääekonomisti Peter Praet ja Kansainvälisen järjestelypankki BIS:n raha- ja talouspoliittisen osaston johtaja Claudio Borio pitävät uutta euromaiden velkakriisiä mahdollisena. ”Valtioiden velkaantuminen on suurin uhka rahoitusvakaudelle ja makrotaloudelle”. Italian velkasuhde pysyy 140 % ainakin vuoteen 2028 asti. Tilanne on räjähdysherkkä ja markkinat voivat pian testata, miten valmis EKP on tukemaan Italiaa. Jos tilanne kärjistyy, se voi ravisuttaa kaikkia euromaita esim. valtionlainojen korkojen kovan nousun kautta. Lisäksi EKP:n mahd. voimakkaat tukitoimet vauhdittavat inflaatiota entisestään. Se tietäisi jatkoa korkojen nousulle ja voisi olla myrkkyä kaikille rankasti velkaantuneille euromaille.

US 27.10.23: ”Epävarmuus on nyt EKP:n pääviesti”

EKP:n pj Christine Lagarde:    “Epävarmuus oli pääviesti, jota EKP välitti markkinoille…”Euroalueen taloustilanne heikkenee nyt voimakkaammin ja nopeammin kuin EKP on ennakoinut. Samaan aikaan kuitenkin Israelin ja Gazan tapahtumat sekä öljyn hinnan vuoristorata muistuttavat kaikkia inflaatioennusteiden epävarmuudesta ja epätarkkuudesta. ’Jos olet epävarma, pidä tauko’, on periaate, jota EKP nyt noudattaa”. EKP ei koskaan aiemmin ole ollut yhtä huolissaan euroalueen talouskehityksestä kuin juuri nyt.

Yhteisvaluutan kriisi olisi haaste Suomelle

Ainakin Ranska ja Italia ajavat uutta yhteisvelkaa kuin käärmettä pyssyyn EU:n velka-maiden velkojen maksuun ja Ukrainan sodan tukemiseen. Orpon.an hallituksen ohjelmassa on yhteisvelan ja -bai-out -toimien kielto eli EU:n (ja Suomen) perustuslain mukaisesti.. Yhteisvelka oli persujen kynnyskysymys hallitukseen menolle.   

Vaihtoehtoja lienee kaksi: joko hallitus hajoaa tai ainakin hallituspuolueet ja luultavasti osa oppositiostakin joutuu kääntämään takkia.

Katsotaan pitääkö Satonen lupauksensa?

Nykyinen työministeri Arto Satonen kijoitti Aamulehdessä 1.6.20: ”Suomen rahoilla ei pidä ryhtyä elättämään vaurasta kansaa. Koronaviruksesta kärsiville maille voi antaa lainaa.  Komissio on ehdottanut 750 mrd € elvytysrahastoa….

Kyse ei pitäisi olla avusta vaan lainasta…    Italiassa harmaa talous ja korruptio rehottaa.  Italialaisten kotitalouksien nettovarallisuus oli 275 000 € v 2014 (paljon korkempi kuin Suomen kotitalouksilla).  Italia voisi parantaa omaa luottamustaan rahoittajien silmissä vahvistamalla julkista talouttaan. Yksi keino olisi ottaa väliaikaisesti  käyttöön varallisuusvero.”    Tulevaisuus näyttää pitääkö Satonen missään asiassa lupauksiaan”

Juhani Tanski, Kuopio