Viro kiristää edelleen venäläisen vähemmistön oloja
Tallinnan Toompealla sijaitseva Aleksanteri Nevskin katedraali on Moskovalle kuuluvan Viron ortodoksikirkon pääkatedraali, joka on hyvin merkittävä ja näkyvä kohde Tallinnassa ja jonka asema on taas kerran uhattuna.
Leena Hietanen 27.4.2024
Moskovan ortodoksikirkko halutaan kuuluttaa terrorismin tukijaksi
Viro keräsi vuoden alussa maassa asuvilta Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisilta aseet pois. Nyt heiltä halutaan viedä äänioikeus paikallisvaaleissa. Viron sisäministeriö valmistelee myös Virossa toimivan Moskovan patriarkaatin ortodoksikirkon kuuluttamista terrorismin tukijaksi. Viron ortodoksit ovat pääosin maassa asuvia venäläisiä.
Viron sisäministeri, sosiaalidemokraatti Lauri Läänemets teki aloitteen kuuluttaa Virossa toimiva Moskovan patriarkaatille kuuluva ortodoksikirkko terroristiorganisaatioksi. Asiasta nousi kansainvälinen häly, kun Venäjän presidentin lehdistöpäällikkö Dmitri Peskov kutsui ehdotusta mielisairaaksi ja mielettömäksi. Lakiehdotusta muokattiin sen jälkeen niin, että Moskovan alaisuudessa toimiva kirkko olisi terrorismia tukeva kirkko. Sisäministeri on rauhoittanut, että kirkon laittomaksi julistaminen ei merkitse sitä, että seurakunnat kadottaisivat kirkkonsa, tai seurakuntalaiset jäisivät ilman seurakuntaansa. Läänemetsin mukaan uudella lailla pyrittäisiin vain katkaisemaan Moskovan kirkon vaikutusvalta Virossa.

Viron ortodoksit ovat pääosin venäläisiä, jotka kuuluvat Moskovan patriarkaatille kuuluvaan kirkkoon. Virossa on toiminut vuodesta 1996 lähtien myös Konstantinopolille kuuluva Viron ortodoksinen kirkko, jonka seurakuntalaiset ovat pääosin virolaisia. Venäläisvähemmistön parissa uusi lakiehdotus on aiheuttanut hämmennystä, sillä monet arvelevat, että heitä ryhdytään pitämään terroristeina.
Äänioikeus vaakalaudalla
Keskustapuolueen menetettyä valtansa Tallinnan kaupungissa huhtikuun alussa Virossa alkoi keskustelu Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisten äänioikeuden poistamisesta paikallisvaaleissa. He eivät saa äänestää eduskuntavaaleissa, mutta paikallisvaaleissa heillä on äänioikeus. Virossa näitä kolmansien maiden kansalaisia on noin 70 000. Heillä kaikilla on pysyvä oleskelulupa Virossa, sillä he ovat jääneet ilman Viron kansalaisuutta Viron itsenäistyessä ja ovat ottaneet Venäjän tai Valko-Venäjän kansalaisuuden. He ovat keskustapuolueen äänestäjiä, joten heidän äänioikeutensa rajoituksilla pyritään estämään keskustapuolueen paluu takaisin valtaan niin Tallinnassa kuin Narvassa.
Samassa yhteydessä on myös keskusteltu harmaan passin omaavien venäjänkielisten äänioikeuden poistosta. Heitä on Virossa noin 63 000. He saavat äänestää myös vain paikallisvaaleissa. Eduskuntavaaleissa heillä ei ole äänioikeutta.
Venäläisen vähemmistön asemaa vaikeutetaan
Venäläisen vähemmistön olojen kiristäminen alkoi välittömästi Venäjän erikoisoperaation alettua Ukrainassa helmikuussa 2022. Viime vuonna hyväksytyn lain turvin Virossa kerättiin Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaisilta aseet pois.
Heiltä peruttiin aseenkantolupa vedoten maan sisäiseen turvallisuuteen ja yleiseen järjestykseen julkisilla paikoilla. Aseenkantoluvan poisto koski noin 650 henkilöä ja 1200 asetta. Viron poliisi sai viimeiset aseet maaliskuun puolessa välissä tänä vuonna. Leena Hietanen Helsinki
