Vihdoinkin  – minun Venäjäni

Kaukana on ikäväsi maa on Kuttuurivihkojen kustantama kirja. 

Teksti ja kuvat: Leena Hietanen

Olen kovasti ihmetellyt, mistä Venäjästä ja Neuvostoliitosta aikalaiseni puhuvat, kun he kirjoittavat kokemuksiaan Venäjästä ja Neuvostoliitosta. Niin vieraita heidän kokemuksensa ovat. Jopa Rosa Liksomin Hytti nro 6:n inhorealismi hämmästytti minua. Kaikkein pahin vaihe oli, kun toimittajakollegat päästivät ääneen amerikkalaiset ja emigranttibaltit kertomaan käsityksiään Neuvostoliitosta, jossa he eivät edes olleet käyneet. Aivan kuin ainoa oikea tapa muistella Neuvostoliittoa olisi fiktio Sofi Oksasen tapaan. 

Aiheellinen kysymys on, kenellä on oikeus kertoa suomalaisille, mikä oli Neuvostoliitto? Eikö meidän oma kokemuksemme kelpaa? 

Matkakirja menneisyydessä

Vihdoinkin toimittaja Tero Heinäsen matkakirja Kaukana on ikäväsi maa tuntuu tutulta. Siellä on minun Venäjäni ja minun Neuvostoliitto. Jos ei kaupungissa muualle osaa, niin aina voi kertoa taksille osoitteeksi Leninin aukio. Sellainen löytyy jokaisesta kaupungista. Ei se sen kummempaa ole idässä pärjääminen. Ja se, että Neuvostoliitossa sisältö ja ihmiset ovat tärkeitä, ei ulkokuori. Leningradia ei ollut puunattu ja kullattu vielä silloin, kun Heinänen teki matkansa idässä.   

Heinänen on ollut slavofiili jo toimittajauransa aikana, joten hänelle on kertynyt matkoja sekä Neuvostoliittoon, Venäjälle että Ukrainaan. Hän on tehnyt päiväkirjamerkintöjä tapaamisistaan ihmisistä ja paikoista. Keskustelut heidän kanssaan ovat varsin valaisevia. Erityisesti nyt, kun Ukrainan kohtaloa ratkaistaan, Oranssin vallankumouksen jälkeiset vuoden 2005 tunnelmat Kiovassa, Odessassa ja Lvovissa ovat mielenkiintoisia. Mikään ei voita aikalaistarinoita. Ne antavat yhä 20 vuotta myöhemmin suuntaa, mihin Ukrainan väestö kallistuu, länteen vai itään.  

Heinäsen laaja Venäjän kulttuurin tuntemus tulee esille hänen löytäessään itselleen tuttuja venäläisten kirjailijoiden jalanjälkiä. Hän pitää Venäjästä ja venäläisistä. Hän piti myös Neuvostoliitosta ja ymmärtää hyvin paikallisten asukkaiden surun Neuvostoliiton katoamisesta. Sivistynyttä kirjaa on hermoja lepuuttavaa lukea.   

Yksityistä ja yleistä

Kirjassa poimuttuvat henkilökohtaisen elämän murheet ja maailman tapahtumat. Toimittaja herää välillä kyselemään maailman menoa ympärillään ja välillä pohtii ihmissuhteitaan. Ystävän menetys ja sen tuoma murhe on punainen lanka, joka sitoo yhteen eri paikat toisiinsa. 

Heinäsen kirja alkaa Berliinistä, jonne hän sattuu vahingossa juuri muurin murtuessa. Toimittajan rehellisyyttä kuvaa sekin, että hän kertoo livistävänsä alta, jottei jää ihmisten jalkoihin. Yleisradiossa ei sallita, että musiikkitoimittaja tekee juttua maailmanpolitiikasta. Hän ei jää maalailemaan maailmaa syleileviä kuvia historiallisesta tapahtumasta vaan poistuu paikalta.   

Kirjan nimi Kaukana on ikäväsi maa on kertosäe Ukrainasta kertovasta suositusta kappaleesta Natalia, joka kuuluu Agit Propin ohjelmistoon. Se kertoo Heinäsen viiteryhmän nuoruudesta. Hän ei ole takinkääntäjä, mikä sekin on suorastaan ihme. Toinen ihme on se, että hän löysi kustantajan kirjalleen. Kulttuurivihkot on sen riskin ottanut. Kultturivihkojen kustantaja Elias Krohn kertoi julkistamistilaisuudessa, että jatkoa seuraa. Kulttuurivihkojen kustannuspolitiikka on tuoda markkinoille vastavirtaan uivia tekijöitä.