Vesiplaneetan ongelmia

Vesiplaneetan ongelmia

Telluksemme on vesiplaneetta. Se näkyy selvästi, kun katselemme satelliittien maasta ottamia kuvia avaruudesta käsin. Kaunis, sininen planeettamme pilvimuodostumineen ja mannerlaattoineen on upea näky. Tiedemiehet ovat jo nyt löytäneet samankaltaisia kiviplaneettoja Linnunratamme miljoonien planeettojen joukosta. Voi olettaa, että niissä on myös jonkinlaista elämää. Elämä tällaisilla planeetoilla on täysin sopeutunut veden olemassaoloon, ilman sitä ei meitäkään olisi. Kaikki orgaaninen elämä planeetallamme tarvitsee vettä elääkseen.

Vesi elementtinä on siis elämää ylläpitävä, sitä voi tiivistää ja säilöä – edellyttäen että sitä ei pilata. Ihminen ei näytä ymmärtävän tätä asiaa­, vaan on omilla teoillaan tuhoamassa planeetan vesivarannot ja aiheut­tamassa tuhon itselleen pitkällä tähtäimellä. Tuho vaikuttaa suoraan elinympäristön muuttumiseen ja välillisesti ihminen on uhka niille, jotka käyttävät maan vesivarantoja. Uutta vettä ei muodostu eikä voi tehdä, vanhan voi puhdistaa.

Ilmaston muuttuminen kuumaksi trooppisilla alueilla ja lämpimiksi lauhkeilla alueilla, aiheuttaa laajoja alueita tuhoavan vesien nousun. Samalla kun vedet nousevat, saastuvat laajat makean veden alueet erilaisten ympäristökatastrofien seurauksena. Osassa maapalloa tuhkalaskeumat muuttavat vedet emäksisiksi tuhoten elämää, joka ei selviä uudessa ympäristössä. Olemme joka kesä nähneet levien peittämiä rantoja niin merissä kuin järvissä. Viherlevä on myrkyllinen ja voi tappaa esim. koiran, jos tämä juo sitä. Lannoitteiden valuminen vesistöihin lisää myös levien lisääntymistä kiintoaineiden lisääntyessä.

Vedenpinnan kohotessa merialueilla joutuvat yhä suuremmat viljelyalueet veden alle. Muutaman metrin vedenpinnan nousu peittää alleen suuret määrät viljelysaluei­ta ja vähentää samalla viljeltävän maan pinta-alaa. Hollannin maanviljelys on vaarassa heti tällaisen nousun vuoksi.

Yksi suuri ja ihmeen vähäiselle huomiolle jäänyt seikka on globalistien kemikaalivanat taivaalla, joita levittävät niin tavallinen lentoliikenne kuin erikoislentokoneet. On todettu, että vanat sisältävät erilaisia aineita kuten bariumia, alumiinia ja rautaa. Näitä pienhiukkasia levitetään ilmaston muokkaustarkoituksessa eli voi ajatella, että niitä käytetään myös sotilaallisiin tarkoituksiin. Ilmasto muodostetaan esimerkiksi sellaiseksi, että se tuhoaa maan ruokasadot muualla. Sen alkuperä on USA:sta. Levitystä tapahtuu Pohjoismaissa ja koko Euroopan alueella.

Ei kovinkaan kauan aikaa sitten saimme lukea, että sadevesi ei enää ole suositeltavaa juoda. Se sisältää juuri tällaisia aineita, joita kemikaalivanat levittelevät. Sadeveden pitäisi olla melko puhdasta, mutta ilma on täynnä erilaisia kemiallisia aineita, jotka seuraavat sateen mukana alas ja joutuvat maaperään. Nyt juuri keskustellaan sammutusaine PFAS:n vaikutuksesta. Sen osasia löytyy lähes kaikkialta Ruotsissa, jopa juomavedestä. Sitä on käytetty mm. sammutusvaahdossa, huonekaluissa, matoissa, pikaruokapakkauksissa jne, ja on myrkyllinen fluorattu aine.

Meillä ei ole oikeutta kieltää toisia käyttämästä vettä janonsa sammuttamiseen tai pitääkseen itsensä ja elinympäristönsä puhtaana. Hänen pitää voida juottaa eläimensä ja osallistua ravinnon tuottamiseen. Koska emme osaa valmistaa vettä, niin meidän on osallistuttava niihin kuluihin minkä veden tuottaminen ja puhdistaminen maksaa. Tähän liittyy myös kasvillisuudesta huoltaminen, sillä kasvit tuottavat happea, jota myös tarvitsemme.

Merien saastuminen on johtunut myös siitä, että ihmiset ovat nähneet meret kaatopaikkana. Nyt alkavat seuraukset näkyä, meri alkaa lämmetä, muovipartikkeleita esiintyy kaikkialla, Mariaanien haudastakin löytyi muovipusseja. Lajit alkavat vähetä, siihen on monta muutakin syytä, mutta juuri korallialueet­ ovat olleet ilmaston muutosten vuoksi tuholle alttiita ja niissä elävät eläimet ovat yhtä riippuvaisia niistä. Meret eivät pysty enää uusiutumaan samalla tavalla kuin ennen. Ne ovat monien työpaikka ja ruoan antaja miljoonille.

On selvää, että Pohjoismaat, joilla on runsaasti vesivarantoja, tulevat olemaan kovan rahan omistajille mieluinen paikka tehdä bisnestä. Painetta on jo suuryritysten taholta tehdä sopimuksia kuntien ja läänien kanssa veden yhteisestä hoidosta. Se pitää tyssäyttää alkuunsa, sillä se tulee olemaan seuraava tavara, joka nostaa tavallisen taivaltajan maksuja kohtuuttomuuksiin.

Parhaillaan tätä kirjoittaessa menee Merikonferenssi, joka tulee säännöstelemään mereen kuuluvia asioita lähitulevaisuudelle. Toivottavasti konferenssi tuo parempia päätöksiä, vaikka itse olen hieman pessimistinen näiden konferenssien anneista, mutta muutamakin parannus on hyvä asia.

Esa Salomaa
Sandviken Ruotsi