USA:n Itämeren-operaatio panee pillit pussiin?

Sarjassamme “Stubbin golfkaveri takoo” vuorossa on tänään Grönlanti. Samoin kuin Trump panee puukkoa Tanskan ja ennen kaikkea grönlantilaisten itsensä selkään, kysymys kuuluu paneeko myös Stubb puukkoa selkään Suomen teollisuuden piristysruiskeeksi luvatuilla jäänmurtajakaupoilla, jotka mitä todennäköisimmin menevät Grönlannin valloitukseen. Ennen kuin ”nuoret johtajat” astuivat remmiin, tätä olisi kutsuttu petturuudeksi. Kansan ääni toivottaa lukijoille antoisia lukuhetkiä.

Jonathan Widell, Montreal, Kanada

Kuten Kansan äänen painetussa versiossa ja muutenkin on todettu, katsantokanta kannattaa nyt vaihtaa maalta merelle ja tarkata kartoissa perinteisesti sinisellä merkittyjä osia, jotka osoittavat merien ja muiden vesien sijainnit. Kovin perinpohjaisesti emme voi tätä käsitellä, Suomen kannalta kuitenkin seuraavasti.

Trump pani oven kiinni Itämeren haihatteluille. USA on vetäytymässä Helsingin hybridikeskuksesta merkinnällä liike suljettu, ei kannata. Ilmeisesti droonisotkuissa kävi nimittäin ilmi, että kaiken vouhotuksen keskellä Venäjä pystyi panemaan joukkoon myös tosia venäläisdrooneja, jotka ovat kaiketi olleet Tanskan harmina, ikään kuin viestittämään, että jos Venäjä haluaa Itämerellä tosiharmeja, Venäjällä on keinot siihenkin.

Lisäksi on muistettava historia. Kaliningradin tarkoitus oli nimenomaan olla piikkinä paitsi vihollismaiden maa-alueiden lihassa, myös olla veitsenä vihamielisen meriliikenteen kurkussa. Ilmeisesti jollekin kävi jossakin selväksi, että Venäjä ei tämän suhteen pelleile. Jos se pistää Tanskan ja Ruotsin välisen salmen jostakin syystä jollakin keinoilla poikki, valtameriltä seilaaville aluksille ei ole Itämerelle mitään asiaa, ja Puolan ja Saksan laivasto on Kaliningradille helppo nakki. Ja viestiä ryydittämään sitten Oreshnikit Valko-Venäjältä, toistaiseksi suunnattuina Ukrainan suuntaan, mutta kai piiput kääntyvät myös merelle.

Miten päästä Venäjän kimppuun vaikka Tanskan kautta?

Ja otetaan nyt premissiksi se, että kaikista puheistaan huolimatta Trumpia ei juuri kiinnosta pysyminen Yhdysvaltojen omien asioiden puuhissa. Maailmanvalloitus, jonka kohteena ovat Venäjä ja Kiina, ovat lähinnä miehen sydäntä. Kompana on vain se, miten Venäjän kimppuun päästään. Iranin kautta voi koettaa – ja siellähän ovat mellakat sopivasti tarjolla ihmisoikeuksien puolustamiseen – mutta Venäjä on nyt hyvää pataa paitsi Iranin ja myös Talibanin kanssa, joten sitä kautta ei ainakaan maan kautta ole mitenkään helppo yrittää, joten laivastollakin on vain rajoitettu merkitys.

Sen sijaan Grönlanti on kartan luomista harhoista huolimatta Venäjää aivan vastapäätä Pohjoisnavan kautta. Kun USA saa Grönlannin haltuunsa, se voi panna komeat sotalaitokset sinne pystyyn ”kansallisen puolustuksen” nimissä, mikä tarkoittaa false flagejä ja muita tihutöitä Moskovan suuntaan siitä Jäämeren poikki suoraan. The Duran sanoi, että infrastruktuurin rakentamiseen menee vuosia, mutta tiedä häntä. Grönlanti ja myös Kanada ovat pitäneet infrastruktuurinsa varmasti huippukunnossa – ikään kuin traagisesti, Yhdysvaltojen raiskausretkeä odottaen.

Nato on aika lailla mennyttä – mutta se tuo kuitenkin turvaa?

Jos ja kun Tanska ja Yhdysvallat näin pelaavat toisiaan vastaan – kävi tässä miten tahansa – Nato on aika lailla mennyttä. Tietysti se pysyy paperilla pystyssä, mutta totisen kansallisen puolustuksen nimissä alkaa kunkin maan puolustusvoimilla olla tenkkapoo sen suhteen, miten paljon ja mitä informaatiota USA:n kanssa voi enää jakaa. Nythän se tietää kaikki kansallisen piirustukset viimeistä piirtoa myöten, joten se voi tuttuun tapaana kääntyä ketä tahansa ns. liittolaistaan vastaan.

On muuten Suomen asiantuntijoilla selittäminen nyt, että miten Nato tuo turvaa, kuten sitä on kolme vuotta jankutettu. USA toteuttaa selvästi nyt strategisen linjanvetonsa mukaista etupiiripolitiikkaa. Se tuntuu kuitenkin sikäli hämäävältä, että vaikka Grönlanti on paperilla läntisellä pallonpuoliskolla, sen tosi merkitys on se, että se on oikeastaan Jäämeren kautta itäisen Euroopan jatke pohjoista reittiä. Eikä USA mitenkään Kiinankaan hyökkäyksestä luovu. Kiirettä kuitenkin pitää, sillä Kiinan laivasto on nyt sillä hilkulla, että meneekö se ohi USA:n sotalaivaston, vaikka sillä puuttuu tonnistoa ja vaikkapa lentotukialukset. Kauppalaivastonsa puolestahan se on jo 25 kertaa Yhdysvaltain kauppalaivaston vertainen.

Tänne suuntaan se toiminta tahtoo pakkautua. Venäjä on kovasti vastaan paitsi sitä ajatusta, että sen kimppuun hyökättäisiin Itämereltä, myös sitä, että sen kimppuun hyökättäisiin Mustaltamereltä. Ja vaikka USA nyt koettaa pyörittää propagandan siihen uskoon, että se nyt saa näyttämään Venäjän ja Kiinan heikoilta, tosiasiassa sen mahtiasema Iranin ja sitä kautta vanhan geopoliittisen ajattelun eli Mackinderin mukaan Venäjän suhteen rajoittuu Intian valtamerelle. Eikö tuo Jäämeri olisi USA:lle aivan mahtiuutinen?

Opetellaan siis lukemaan karttaa sinisistä läikistä käsin. Se auttaa paljon sen ymmärtämisessä, mikä tuota USA:ta riivaa. Se, miksi se ei voi antaa maailman olla, taas on tekemisissä sen takia, että sen talous on suurista puheista huolimatta aika huonossa jamassa. Teollistuminen ei onnaa, tariffit eivät juuri tuo rahaa, joten niin kauan kuin romahdus ei ole täydellinen, rahat pannaan – rauhanpresidentti Trumpin aloitteesta – sotakoneiston kehittämiseen, ja avainasemassa ovat juuri merivoimat.